Luukku 6

96 vuotta itsenäistä Suomea -tämän kunniaksi ajattelin esitellä kuvin ja tekstein tärkeimmän suomenhevosystäväni kautta aikain.

Maila, tai Maikki, Maili, mikä vain. Viralliselta nimeltään Sällin Maila, 14-vuotiaaksi kääntyvä ponin kokoihin jämähtänyt puttetamma. Ehdottomasti elämäni tärkein putte, ja tärkein tamma. Mieletön tapaus!

Maikin kanssa yhteiselo alkoi aivan sattuman kautta; minulle piti ensiksi saada lainaratsukseni joku tutuista poneista, mutta niiden käytyä jo terapiatalutuksia tarpeeksi kyseiselle päivälle, ehdotti Maikin omistaja tammaa minulle. Todeten, että Maila olisi varmasti minulle mitä sopivin hevonen koko tallilta. Maikkia olin aiemmin vain ruokkinut ja taluttanut tarhasta talliin tai toisinpäin, ja todennut varsin kärttyisäksi muijaksi. Jännitystä ja intoa puhkuen kuitenkin tartuin haasteeseen, ja voin sanoa, että kyllä kaduttaisi jos olisin jättänyt kokeilematta.

Tamma esiteltiin minulle sanoin "sellanen kunnon suomalainen akka", mitä ikinä sillä tarkoittivatkaan. "Sen kanssa ei kannata alkaa tapella, sen takia se varmaan sopiiki sulle hyvin", ja totesin erään kerran väitteen todeksi -tappelemalla ei todellakaan syntynyt mitään hyvää. Keskustelemalla ja hienovaraisesti ehdottamalla tamman sai tekemään lähes mitä vain mitä se nyt pahkasian rakenteella kykenee tekemään. Historiamme onkin elämäni tappeluttomin -yhden ainoan kerran keskustelimme vakavemmin minun tahdostani, kunnes totesin sen vain ajan tuhlaukseksi ja jatkoimme suostuttelulinjalla.

Maila on aivan loistava. Kaikessa. Ihanan haastavan helppo -opeteltuani pienet niksit ja tamman tavat yhteiselomme oli mitä hienointa. Se ei ehkä ole paras koulu- saatika estehevonen, eikä miellyttävimmän luonteinen useille, mutta minulle se on poni, jonka nähdessäni suupielet nousevat huomaamattani ja muistan kaikki ihanat hetket.

Eikä tammakaan kaiketi minua vihaa, vaikka aktiivimailailuista on jo pari vuotta aikaa -Mailis on vieraillut tallillamme joitain päiviä ja olen käynyt tammaa kotitallillaan katsomassa, ja siinä missä muille nyrpistelee nenäänsä ja napsii ilmaa naaman edestä, ihana ihana kinuskiponi höristää korviaan ja tutkii käsiäni. Paitsi ruoka-aikaan, silloin en voisi olla yhtään epäkiinnostavempi.

Mää syön atana, etkö huomaa?!

Sen voin sanoa, että tuo pieni, hassunnäköinen hapannaamaotus jätti todellakin lähtemättömän jälkensä sydämeeni. Kaikki Maila-postaukset löydät Sällin Maila-tagilla.

Muistakaahan linkkailla blogejanne!