Tallitontun blogihaaste

Villitti, tai ehkä ennemmin Jessi, haastoi meidät tarinoimaan joulusta mukavan kirjoiteltavan ja kuvitettavan merkeissä. Vuokon kehittelemän haasteen säännöt menevät näin;

Aloita haaste ainakin yhdellä jouluisella kuvalla.

Kerro, mitä joulu sinulle merkitsee ja miten sitä vietät.

Miten hevoset näkyvät joulussasi?

Mikä on ikimuistoisin talvinen hevoskokemuksesi?

Valitse mielestäsi paras talvinen tai jouluinen hevoskuvasi ja kerro, miksi juuri se kuva viehättää.

Haasta valitsemasi määrä muita hevosbloggaajia, joiden luona tallitontut eivät ole haasteen kanssa vielä vierailleet.

Aikalailla kaikki jouluiset hevoskuvat ovat blogissa jo aiemmin nähtyjä, joten joulukuvaksi valikoitui todistusaineistoa Yoda-koirani jouluhengestä viime aatolta. Minulle joulu on yhdessäoloa perheen kanssa, ruuan syömistä ja hetki, jolloin on vain aika pysähtyä. Saunoa pitkän kaavan mukaan, hengata koko päivä rennoissa vaatteissa ja pitää hiukset kiinni. Tänä jouluna kaikki on toisin. Tai ei kaikki. Ensimmäistä kertaa sitten joulun 1997 minulla ei ole kotia jossa jouluilla, ensimmäistä kertaa ikinä matkustan lähes 700 kilometriä päästäkseni perheeni luo, ensimmäistä kertaa ikinä meistä kuudesta vain kolme asuu samassa osoitteessa, ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen vietän joulun ilman hevosia. Tai Koota ainakin. Olen yhdeksänä jouluaattona mennyt tallille, syöttänyt ponille pipareita ja omenoita, rapsutellut ja hengaillut tovin. Useana aattona olen ripustanut tonttulakin Koon korvalle roikkumaan, ottanut vuotuiset joulukuvat joko yksin tai siskoni tai isäni avustuksella. Aina säiden salliessa olen joulupäivänä käynyt maastossa.

© Jessi

Talvi on aina ollut minulle kunnon hevosteluaikaa. Aikaa ei mene ylimääräiseen, eli ponin kutinan hoitoon ja hurjana kasvavien kavioiden lyhentelyyn, kuten kesällä, joten voin keskittää kaikki voimavarani ponin kanssa hengailuun. Ponin asuessa kolme talvea aivan kotimme vieressä kävimme usein myöhään illalla, tai jopa yöllä, seikkailemassa pitkin kylää. Poni pystyi lenkkeilemään mukanani irti, kun lumi peitti herkut alleen eikä ruunalla ollut houkutuksia jäädä matkan varrelle -mitään päinvastaista ongelmaa kun tuon kanssa ei vuosiin ole ollut. Maailman parasta on kuunnella hiutaleiden narsketta kengittämättömien kavioiden alla, ponin tasaista hengitystä ja ajoittaista pärskimistä. Ei ole parempaa ääntä eikä hetkeä. Erään kerran otin yhden äidin koirista mukaan, koira ärsytti ponia yrittämällä napsia takajaloista tai roikkua hännässä, kunnes poni sai tarpeekseen. Ruuna kääntyi kannoiltaan, ajatti koiran oikoreitti-metsäpolulle ja kotimme pihaan minun juostessa perässä, poni kääntyi jälleen ympäri ja käveli luokseni kuin kysyen, että jatketaanko matkaa. Muistan elävästi myös viime vuoden lokakuisen perjantain, jolloin tein aamutallia ensilumen sataessa maahan ja Maila pääsi pitkän kesän jälkeen taas tarhaan. Myös ratsastukset niin syvässä puuterilumessa, että jalkani jättävät jäljen hangen pintaan, sekä Jessin ensimmäinen vierailu luonamme, joka pääsi tätä osiota kuvittamaan, ovat jääneet erittäin hyvin mieleen.

Valitsin sekä lempi joulu- että talvikuvan. Joulukuvaksi arpoutui niinikään viime aaton kuva, ajalta jolloin kaikki oli loistavasti. Kolme rakasta ja karvaista ponia päivittäisessä elämässä mukana, aivan loistava työ tallilla, suurin huoli oli päästä sängystä ylös tarpeeksi aikaisin.

© Jessi

Lempitalvikuvani on yksi lempikuvistani koskaan, mutta esiintynyt niiiiiin usein täälläkin (mm. tämän postauksen viimeinen) että piti etsiä joku toinen! Vähänkään vanhempia kuvia minulla ei kaiketi ole edes täällä Porvoossa, vaan vanhempieni luona Oulussa, mutta ulkoista kovalevyä selaillessani törmäsin tammikuisiin kuviin Jessin luota ja totesin ääneen että siinä! Tykkään tuosta kovin, Vilma on niin söpönä, tausta on sievä ja näyn itse tarpeeksi pienenä ettei ilmeellä tai muullakaan ole väliä...

Tontut jatkavat matkaansa seuraaviin blogeihin: Flight Of The Bumblebee, my little pony, Skyfighter sekä Ulutusta.

Loppuun ajattelin tunkea vielä pari jouluista kuvaa; K5 ja maailman söpöin Paparazzie.

#tbt osa 14

Selasin uudempaa ulkoista kovalevyä throwbackien toivossa, ja löysin 2011 kansion. Kamalaa ajatella, että näistäkin kuvista on jo kohta neljä vuotta -ja koska materiaali on ajalta ennen blogia, ovat nämä vanhoja. Järjettömän ei_apua + voi_miten_söpöä -kohtauksen näistä kyllä saa. No, edistynyt ainakin olen, jos ei muuten niin maastakäsittelytaidoissa! Tosin nykyään Koon kanssa ei moisia tuokioita edes harrasteta. Siis että lyön naruriimun päähän ja kävelemme kentälle pyörimään ja väistämään takapäätä tai mitä vain. Mutta nuo Papu-kuvat! Voi ei.

Koo-kuvat taitavat olla Sohvin ottamia. Ehkä?

Kisamatkalla

Blogitallin viikon haasteeksi oli tällä kertaa kehitelty kisakokemuskertomuksista kirjoittelu. En ole itse koskaan juurikaan hevosten kanssa kilpaillut -yhdeksästi; kerran Vivecan kanssa, kerran Koon kanssa match show'ssa ja kerran kouluradalla, muut olemme Koon kanssa loikkineet harjoitus- ja seuraestekisoissa, viimeisen kerran toukokuussa 2009. Niin, ja kesäleirillä kohta kymmenen vuotta sitten oli viikon päätteeksi kisat. Siinäpä se. Olen kuitenkin kiertänyt Suomea ja kisoja luultavasti enemmän kuin vastaava keskivertopuskailija, kisahoitajan roolissa nimittäin! Kolmen kaverin kanssa olen lähtenyt reissuun, ja useammalle olen sujahtanut lisäkäsiksi kun olen paikalle jotenkin eksynyt. Suurin osa kisamatkoista on kuljettu Sofian ja Paparazzin mukana, ja ehdottomasti ikimuistoisimmat reissut lukeutuvatkin tämän parivaljakon kanssa taitettuihin.

Koulukisat Oulaisissa 2.7.2011

Yleisesti ottaen tykkään hevoskilpailuista, kunhan matkaseuralaiset ovat mieluisia. Tykkään viettää edeltävän päivän varusteita pesten, herätä aamulla aikaisin ja unia silmistä hieroen siirtyä tallille lastaamaan ratsua, nukkua menomatkalla ja mussutella eväitä tai pysähdellä huoltoasemille hakemaan pientä naposteltavaa. Tykkään kävellä kisa-alueella, syötellä ja juotella ja talutella kisaratsua, kääriä sen jalkoja tai pyöritellä nurmihokkeja, huolehtia ratsastajaa rataantutustumiseen tai verryttelyyn. Tykkään käydä vielä kisapäivän päätteeksi muutamaan otteeseen jaloittelemassa jabassa hengailevaa hevosta, toivottaa sille hyvät yöt ja kipitellä johonkin söpöön pieneen vuokramökkiin lyhyille unille. Tykkään herätä aikaisin usvan vielä roikkuessa raskaana ilmassa, ruokkimaan ja kävelyttämään ratsua, siivoamaan jabaa ja suunnittelemaan päivää. Tykkään kierrellä myyntikojuissa, katsella suorituksia ja maata kentän laidalla valittamassa keskikesän kuumuudesta. Tykkään lähteä rättiväsyneenä kotimatkalle, nukkua autossa huonossa asennossa -etenkin Sofian kanssa takapenkin jakaessa asennot ovat surkeita, blondi vie kaksi ja puoli paikkaa ja jalkatilatkin vielä! Niin, tykkään kisareissuista. Joku kisoihin eksynt ihminen saattaa laimentaa tunnelmaa olemalla inhottava kanssaihmisille tai hevoselleen, aina ei tule menestystä, ja joskus menee oikeasti huonostikin. Silti päälimmäisenä mielessäni ovat vain hyvät muistot.

Estekisat Kalajoella 2.6.2011

Ehdottomasti ensimmäisenä parhaita kisareissuja muistellessani mieleeni pälkähtää elokuinen viikonloppu Kalajoella Venetsialaisten aikaan vuonna 2012. Aikaisia heräämisiä, myöhään valvomista, valkoisella Jopolla kisa-alueelle tai Hesburgerille polkemista vuorotellen toisiamme kyydittäen, flunssaa, ilotulitusta, jalkapallon pelaamista ja muiden joukkueiden voittamista, palelemista, hirsimökkiä ja shetlanninlammaskoiria. Niin, ja tietenkin paljon hevosia ja esteratsastusta! Kävimme tuon viikonlopun aikana seitsemän kertaa Hesburgerilla syöden yhdeksät turkinpippuripehmispyörteet, tätä ennätystä emme ole vieläkään pystyneet ylittämään. Reissun tunnuskappaleena toimii edelleen Saapuu elokuun yö, jota huudatimme auringonlaskussa särkillä istuessamme.

Kalajoella estekisoissa 25.8.2012, allekirjoittanut suorituksen aikaisessa työssään

Maskotit

Sofia peittelee varusteita säänsuojaan, kuvassa myös urhoollinen valkoinen Jopo sekä urhoollinen kirjava Papu

"Kahet isot ranskikset, kaks pientä kokista ja kaks pippuripyörrettä." Tuon tilauksen muistan ehkä aina, sen verta monesti tullut toistettua...

Toisena suosikkinani on Hevoshullu Powercupin finaali Lahdessa, reissussa olimme 5.-8.7. aiemmin samana kesänä. Tämä oli ensimmäinen kisareissu etelään, joka piti sisällään niin ikään Hesburger-käyntejä, este- ja kouluratsastusta, Cacattaa, parin tunnin yöunia, hevosia, autossa istumista, nauramista, onnistumista, iloa.

Kolmantena mieleen pälkähtää viimeinen pitkä reissu tällä porukalla; Iisalmen kansalliset estekilpailut 25.-26.5.2013, joka oli jäädä väliin, kunnes päätin vain karata matkaan mukaan. Reissusta löytyy kolme postausta, joka reissupäivälle omat; 1, 2 ja 3. Kuollut kala, järvi, leikkimökki, vanhat jabat, hyytävät illat, henkevät vessakeskustelut ja Poika saunoo tiivistävät tämän matkan. Vajaa viisi kuukautta myöhemmin maailman hienoin kirjava jättäytyi kisaurastaan täysin vammautettuaan etujalkansa.

Viimeisintä kisareissuani en edes muista, mutta olisin vaikka heti valmiina hepankuuraajaksi ja kävelyttäjäksi. Niin mukavaa ja ihanaa.

Estekisat Äimärautiolla 24.3.2013

Kertaus menneestä ja katsahdus tulevaan

Enää tämä päivä osallistua arvontaan. :)

Klikkaa kollaasit suuremmiksi!

Vuoden alussa Koo tarhaili vielä ympärivuorokautisesti yksin muun muassa ruokkimisongelmien takia, mutta poni pääsi useasti Baronin kanssa kirmailemaan kentälle -ja ponipojillahan oli hauskaa! Toimin myös välikätenä ratkomassa Bartsan ja omistajansa ongelmia, jotka häipyivätkin heti, kun pari pääsi vähän parmepaan yhteisymmärrykseen toisistaan. Näiden lisäksi pohjat alkoivat olla käyttökunnossa lumien laskeuduttua, joten Koo pääsi taas muistelemaan miten ratsastajaa kannetaa selässä. Luonnollisestikin pelkän kaulanarun kera...

Koo alkoi viettämään iltapäivät (koulusta tuloni - iltatalli) taas kolmen ruunan kanssa, ja poni toikin vähän säpinää poikien tasapaksuun arkeen sinkoiluillaan. Kuun lopulla poni täytti 18 vuotta ja juhli tätä omenan kera.

Maaliskuu täyttyi kaviohuollosta, kissojen karvanleikkuista sekä Baronin kuvailuista -ehdin tosin myös vierailla Sohvin kanssa maneesilla sekä Kirjavaa katsomassa.

Kelit alkoivat jo olla aurinkopainotteista, eikä liikutuspohjien kanssa enää ollut ongelmaa lumien sulettua. Hevoset tönöttivät vuorotellen kameran edessä varsin ahkeraan, vaan ehdottomasti kuukauden paras juttu oli, kun Janitakin löysi taas tiensä meidän joukkoon! Koo toimi lastenponina, taas jälleen loistavasti, sekä vielä paremmin turvaponina valmennukseen matkustaneelle toverilleen. Itse kävin loppukuusta moikkaamassa entistä hoitoponiani, jota on kyllä aina ihana nähdä! Kesäihottumaloimi kaivettiin kaapista.

Olin jo edelliskuussa käynyt parit iltatallit tekemässä Takkulassa, mutta toukokuulle vuoroja tuli useampia. Kävin niin tallivuoroinani, kuin myös muulloinkin viihdyttämässä Mailaa ja kävelemässä pitkin Virpiniemen maastoja. Koo sai kärryt ja kävi merellä heittämässä talviturkin -ainakin mahaan saakka. Ruuna mutusteli vihreää ruohoa minkä ehti, ja tammankin kanssa jäätiin herkuttelemaan. Tai tamma herkutteli, itse heiluin kameran kanssa.

Koon kannalta oleellisin muutos oli laitumelle pääsy. Ja siellähän syötiin! Toisinaan vähän juostiinkin, katsokaa vaikka, todistekuva! Ufohupusta, pesuista sekä rasvailuista ja takista huolimatta poni hankasi pahemmin kuin koskaan aiemmin näin alkukesästä. Mailan kanssa jatkoimme kävelyitä, lainaratsuilin muutamaan otteeseen ja viimeiset kaksi viikkoa olin Bonazassa töissä.

Heti Ruotsin-viikonloppuloman jälkeen Koo muutti Bonazaan pienemmän polttiaismäärän syötäväksi. Seuraavalla viikolla saapui uusi ihottumaloimi, joka kokoa pienempänä osoittautuikin vallan loistavaksi ostokseksi. Kolmannen viikon, tai siitä viisi päivää, olin itse reissussa. Ensimmäisellä hevosetapilla kävin moikkaamassa Annikaa ja Violaa, seuraavalla Minkaa ja Siinaa, sekä viimeisimpänä Raipea ja ponejaan. Koo sai tuliaiseksi kukkahackamoret, joita testailinkin heti pikimmiten. Maila toimi kärryponina ja muutamaan otteeseen merihevosenakin.

Elokuusta päälimmäisenä on edelleen mielessä Mailan jalanrikkomisepisodi. Tätä ennen olimme kuitenkin ehtineet käydä ajeluilla, merellä sekä kävelyillä useampaan otteeseen. Sandra pelasti pienen ponitytön masentumiselta ja toimi loistavana terapeuttina, sekä kärryponina.

Mailan jalan tilanne ei ollut yhtään niin paha, kuin miltä aluksi näytti. Syyskuun puolessa välissä oli tamma jo taas aisojen välissä -mutta vain hetken. Kävin myös Kalimella moikkaamassa Sohvin laumaa ja sen uusimpia tulokkaita, ja Minka kävi vastavierailulla viikonlopun ajan. Koo jatkoi pyöröpaalien tuhoamista ystäviensä kanssa ja sai olla viikon ilman ihottumaloimea kunnes polttiaiset taas palasivat.

Maila pääsi taas kärryjen eteen, muttei ole ottanut kuin muutaman pyydetyn raviaskeleen sitten elokuun -ja nekin syyskuulla. Kävelyillä kävimme edelleen ja hiihdin tamman vierellä minkä jaloistani pääsin -myös Koo liikkui lähinnä maastakäsin. Vietimme Koon kanssa puolen elämäni päivää, ja Maila pääsi parina päivänä tarhailemaan lumimaisemaan. Lokakuun puolivälissä kirjoitimme puolen vuoden työkokeilusopimuksen Bonazaan.

Jessi kävi vierailulla kuun alkupuolella ja nappasi isommista poneista mielettömän hienoja kuvia harmaasta säästä huolimatta! Santeri pääsi taas kärryjen eteen toimivien renkaiden kanssa. Heijastimet olivat, ja ovat edelleen, kovalla käytöllä. Isot ponit jatkoivat kävelylenkkejä ja Sandra ajeluita.

Vuosi on kovaa vauhtia loppumassa. Viimeisen kuukauden aikana Koo sai kengät sekä pääsi lempilajinsa, hiihtoratsastuksen, pariin. Jouluaatto meni kirpeässä pakkassäässä, ja useamman kymmenen pakkasasteen lukemia on senkin jälkeen riittänyt. Tämän vuoden aikana Koo ehti hurmata lukuisia ihmisiä, aina talliporukasta satunnaiskävijöihin sekä terapia-asiakkaisiin.

Suurkiitokset kaikille tänä vuonna kuvia ottaneille; äiti, Janita, Minka, Sofia, Emmi, Veera, Raipe, Jessi, Elli, Meri-Tuuli sekä Virpi, ja näiden lisäksi Annika Ra.'lle, Roosalle, Annika Ro.'lle ja Ronjalle kuvissa esiintymisestä. Tietenkään unohtamatta kaikkia muita, jotka ovat ponivuodestani näin hienon tehneet -ponit saavat muutenkin ylistykseni kuulla päivittäin.

Entä se tulevaisuus? Ja lähitulevaisuus nimenomaan, seuraava vuosi. Sandran kanssa on tarkoituksena kärryillä aina kun siihen kykenemme, eikä haittaa yhtään vaikka mahaa saisi pienennettyä! Kaukaisena haaveenani olisi päästä ponin kanssa kouluvalmennukseen kärryiltä käsin, vaan eipä täälläpäin moisia valmentajia oikein ole. Mailan kanssa puolestaan yritämme viettää mukavaa aikaa yhdessä, käydä kävelyillä ja nauttia niistä hetkistä mitä meille vielä on jäljellä. Koo taas... Suunnitelmissani on kesällä tai viimeistään alkusyksystä napata poni ja koira kainaloon ja suunnata Nuuskamuikkusen tapaan etelään -tosin emme ole näillä näkymin palaamassa keväällä takaisin. Muuten yritämme pitää kesäihottuman kurissa, tiputella kiloja ja hankkia lihaksia silti rennomman yhdessäolon merkeissä. Nyt nostamme päät pystyyn ja suuntaamme nokan kohti uusia seikkailuja, tavoitteeseeni tehdä jokaisesta vuodesta aina seuraavaa parempi teki 2013 kyllä suuren haasteen.

Kuka poneista olet?

Sain eilen tämän idean päähäni, kun mietin jotain kivaa ja vähän erilaisempaa postausta, kun kuulumisiakaan ei juuri ole. Koska kaksi vaihtoehtoa on liian vähän, lainasin pari ponia mukaan. Vaihtoehdot löytyvät aivan lopusta kysymysten jälkeen. Jos teet itsekin blogiisi vastaavan, linkitäthän sen minulle, niin voin käydä itsekin testaamassa millainen ponipersoona kohdalleni osuu? :) Kertokaa myös, miten hyvin kuvailut osuivat kohdalleen ja koetko olevasi tämän blogin tähdistä juuri tuo, vai onko jollain muulla ponilla kanssasi enemmän yhteistä?

1. Sukupuoli(-identiteetti)

a) poikamainen tyttö

b) poika

c) tyttömäinen poika

d) tyttö

2. Olet ikääsi, sukuusi ja sukupuoleesi nähden

a) huomattavasti keskivertoa lyhyempi

b) keskivertopituuden alarajoilla

c) keskivertopituinen

d) keskivertoa pidempi

3. Sinulle tärkeintä on

a) ruoka ja syöminen

b) itsesi toteuttaminen

c) rauha, kiireettömyys

d) ystävät

4. Tulet toimeen parhaiten

a) vastakkaista sukupuolta olevien kanssa

b) itseäsi suurempien/vanhempien kanssa

c) itseäsi pienempien/nuorempien kanssa

d) samaa sukupuolta olevien kanssa

5. Olet luonteeltasi

a) vahva, kärkkäillä mielipiteillä varustettu

b) jekkuileva ja kujeileva

c) erittäin empatiakykyinen ja etenkin psyykkisellä saralla herkkä

d) peloton ja aina valmis tekemään mitä tahansa, mutta silti varustettu järjellä

6. Kaveriporukassa olet

a) reilu ja ystävällinen, kunhan kukaan ei kävele päältäsi, tai palautat hänet maanpinnalle

b) kiusanhenki, mutta hyvässä hengessä; et simputa ketään, mutta joskus jopa ilkeä huumorintajusi ei ehkä aukea kaikille

c) muutaman ihmisen ystävä mutta loppujakin siedät hyvin, kaipaat paljon yksinäisyyttä ja omaa aikaa

d) kaikkien kaveri

7. Olet muuttanut

a) kerran paikkakunnalta toiselle

b) muutaman kerran

c) lukemattomia kertoja nuoruudessa, vanhempana et juurikaan

d) vain saman paikkakunnan sisällä

8. Katseltavanasi on

a) Napapiirin sankarit

b) Taru Sormusten Herrasta

c) Spirit -villi ja vapaa

d) Titanic

9. Suomalaisuus on sinulle

a) tärkeää, olet ylpeä maastasi ja sukujuuriltasi täysin suomalainen

b) ei juuri minkään arvoinen

c) vain kansalaisuus, ja oletkin ehkä suomalainen vasta ensimmäisessä tai toisessa polvessa

d) hieno ja ylpeä asia, vaikka sukusi onkin muilta mailta lähtöisin

10. Mieluisin lukemisesi on

a) Hevosurheilu

b) Hevoshullu

c) Tunne Hevonen

d) Hippos

Eniten A-vastauksia; MailA

Ensivaikutelmalta olet nyrpeä ja luotaantyöntävä, mutta lähimmille ystäville ehdoton tukipilari ja luotettava ihminen, jonka kanssa voi puhua mistä vain. Olet aina menossa, joko yksin tai porukalla. Ruoka on suurin heikkoutesi, jota kuitenkin yrität paikata liikkumalla aktiivisesti.

Eniten B-vastauksia; Buppe

Sinulla on pilkettä silmäkulmassa. Olet seikkailunhaluinen, seurallinen ja pohjimmiltasi kiltti, mitä nyt joskus äidyt kiusaamaan tai mahtailemaan muiden kanssa. Pienestä koostasi huolimatta sinussa on virtaa ja voimaa kuin pienessä kylässä.

Eniten C-vastauksia; Coo

Viihdyt parhaiten yksin tai parhaimpien ystäviesi seurassa, joita on alle yhden käden sormilla laskettava määrä. Olet erittäin empaattinen ja koet toisten ihmisten tuskan ja ahdistuksen itsekin, haluat kaikille vain hyvää ja olet äärimmäisen kiltti. Lähimpiä ystäviä saatat joskus jekuttaa, mutta vain hyvässä hengessä. 

Eniten D-vastauksia; SanDra

Olet yltiösosiaalinen ja kaikkien kaveri. Aina siellä missä tapahtuu, tai järjestät sellaista itse. Olet reipas, käsi valmiina ojossa tervehtimään uusia tuttavuuksia ja esittelemään paikkoja. Haluat aina nähdä kaikissa ja kaikessa pelkän hyvän, etkä puhu sanallakaan pahaa muista.

Kingi-Kirjavaa moikkaamassa

Eilisen vietin Sohvia ja eläinlaumaansa häiriköimässä, edellisestä kalimekerrasta olikin jo ihan oikeasti aivan liian kauan aikaa. Heti ensimmäiseksi piti käydä katsahtamassa uusiin tulokkaisiin, Vividaan ja Arttun. Hävettää myöntää, etten edes tuota pupua ollut tätä ennen kuin kuvissa nähnyt... Vividaan rakastuin heti, aivan valloittava pieni poni, niin sosiaalinen ja utelias! Artulla oli tänään hieman epäsosiaalinen päivä, mutta varsin suloinen otus sekin. 

Eläinkierroksen jälkeen ruokaa ja muuta lagausta, jonka jälkeen haimme isommille otuksille harjat ja suitset. Vividan siirto laitumelta tarhaan, Papu harjauspuomille ja Rana välikköön. Ratsu reimoille harjailujen jälkeen suitset päähän, tytöt kyytiin ja Sohvin veljen nimeäminen kameramieheksi.

Suuntasimme naapuritallin läpi hevosreiteille, johtajaratsukkoa vaihdellen. Papulla ei ollut kiire minnekään, varsin hyvin on kyllä tuo poni uuden roolinsa omaksunut! Tamma kyttäili toisinaan puskia ja silta oli hirmu jännä, lehmänhermoinen ratsulehmäni ei korvaansa lotkauttanut ja köpötteli tasaisesti menemään. Radan kierrettyämme palasimme tallillepäin, poni yritti ehdotella ravia ja oli muutenkin huomattavasti eloisampi kuin menomatkalla. Laitumien välissä kävellessämme Rana sai pömelikohtauksen, ja Sohvi koki paremmaksi jalkautua selästä. Pöhkö tamma pöljäili aina naapuritallin pihaan saakka, kunnes rauhoittui eikä Papunkaan tarvinnut vilkuilla vuorotellen hevosta, minua ja Sohvia kummastellen. 

Tallin pihassa kyydistä pois, suuret kiitokset ponille joka sai hetken mutustaa pihanurmea. Paparazzi on kyllä ehdottomasti maailman paras lehmä, valehtelisin jos väittäisin etten olisi muutamaa (kymmentä) kyyneltä viimesyksyisen epätietoisuuden aikana tirauttanut. Niin hieno poni!

Sohvi halusi ottaa yhteiskuvia meistä, edelliset taitavatkin olla muutaman vuoden takaa. Papu on maailman helpoin kuvattava, aina katselee korvat hörössä ja kääntelee vähän päätään, mutta me yhdessä... lopputulos on harvemmin onnistunut, meillä menee aina ihan höpöksi.

Ennen takaisin sisälle painumista kävimme vielä tarhassa ponien keskellä, jossa Sohvi halusi ottaa vielä lisää yhteiskuvia, ja itse räpsin joitain kuvia pelkästään hevosista.

Ei muuten helpottanut shettiskuumetta ollenkaan! Onneksi on lainaponit joiden kanssa saa käydä juttelemassa ja touhuamassa, pysyy edes jotenkuten järki päässä enkä täysin sekoa jos autossa istuessani näen tien vieressä pikkuponeja... Sohvilla ja Ranalla oli Bonazassa vielä illalla kouluvalmennus, joten laitoimme varusteet ja tamman valmiiksi ja lähdimme matkaan. Aloittelin iltatallia, kävin kuvaamassa osan valmennuksesta ja palasin takaisin hevosia ruokkimaan.