torstai 31. heinäkuuta 2014

#tbt osa 1

Olen pyöritellyt tätä ideaa päässäni jo aaaaikoja, varmaan siitä lähtien kun tutustuin Jared Leton Facebook-throwback thursdayhin, eli jostain alkuvuodesta..? Nyt, kun kouluni alkaa ensi keskiviikkona ja poneilulle aikaa jää taas huomattavasti vähemmän, joka taas on pois postausideoista ja -ajasta, voisin tekaista aina ajastukselle torstaille tällaisen menneiden muistelu-postauksen. Throwbackthursday ei käsittääkseni ole levittäytynyt (ainakaan hevos)blogien puolelle vaikka Twitterit, Instagramit ja Facebookit tbt-tagista torstaisin täyttyvätkin. Tokikin luen hyvin vähän hevosblogeja, joten voihan tämä olla isompikin juttu jo, en todellakaan tiedä.


Yllä näette lähteet joita alan nyt vähitellen koluamaan läpi; takana vanha ulkoinen kovalevy täynnä kaikkea jännää, alimpana pinossa Vivecan ja Caran kalenteri vuodelta 2006 josta voi löytyä aarteita, sininen on päiväkirja tuntiratsastusajoiltani, (veikkaan 2004-2006..?) kukkavihko Koon päiväkirja vuodelta 2008, kalenteri on Koon päiväkirja vuodelta 2010, ja heppavihko myöskin Koon päiväkirja vuosilta 2007-2008. Muitakin voi joskus löytyä, ja toivottavasti niissä on kaikkea jännää! Nyt minua kiinnostaisikin tietää, haluatteko juttua esim. Vivestä ja Carasta sekä tuntiajoiltani, (ja jos saan jostain Pupen hoitovihkoja käsiini, voisin niistäkin omia juttujani tänne kirjoitella..?) vai kiinnostaako pelkät Koon jutut?

Suunnittelin myös, että haastan toisinaan blogaajan tai pari kirjoittamaan vähintään yhdelle torstaille takaisinheitto-postauksen, oli se sitten kuva, video, kertomus jostain mieleen jääneestä päivästä, päiväkirjaote... Mitä vain! Haastetta saa jakaa eteenpäin, sitä saa jatkaa sen yhden torstain jälkeenkin -minua ainakin kiinnostaisi nähdä ja kuulla miten vaikkapa ratsukot ovat vuosien saatossa muuttuneet, tai kuulla joidenkin entisistä (hoito?)hevosista lisää. Tänään haastankin Jessin ja Bessien!

Tälle kertaa uppoudun tuon heppavihkon antimiin. Vihkon alkuperäkin oli sinne kirjoitettu; sain tämän Janitalta (Tufferin omistaja, tulenevat hyvinkin tutuiksi tämän teeman myötä) ystävänpäivälahjaksi -vuotta ei ollut kirjoitettuna, mutta ensimmäiset päiväkirjamerkinnät ovat heinäkuulta 2007, jolloin minulla oli käsi kipsissä kaaduttuani pyörällä (kuka yllättyy jos sanon, että olin tulossa tallilta?) ja Koon liikutuksista huolehtivat siskoni sekä muuan aikuisratsastajavuokraaja. Päiväkirjaosuutta edeltävät sivut on täytetty hevosten sukutauluilla ja kuvilla; Koon lisäksi sukutaulunsa vihkoa koristamaan ovat saaneet mm. Passionate Kemp, Ruskelan Hiawatha, Etain Royal ja V.H. Suvitar. Selvästi siis Hevoshullua luettu, ja sieltä tulikin sukuja kirjoitettua ylös! Harrastimme tätä siskoni kanssa toisinaan enemmältikin, sen lisäksi muutama vihko on täytetty hevosten nimillä roduittain lajiteltuna. En siis välttämättä valehtele jos sanon, että edustan iästäni huolimatta hyvinkin lähes sukupuuttoon kuollutta perinteistä "vanhan linjan heppatyttö"-sarjaa; edelleenkään hevostelussa pääasiani ei ole ratsastus, vaan mieluummin vaikka pesen satuloita, harjaan tai talutan poneja ja siivoan karsinoita. Oli kyseessä omani tai jonkun muun hevonen. Hauska on välillä käydä selässä tai kärryilläkin, mutta sinäänsä oma poni on minulle oikeasti aivan turha -pskanlappaajille olisi huutava pula talleilla muutenkin.


"8. syyskuu 007
Heti alussa hain ponin tarhasta, otin loimet pois ja harjasin sen. Sitten hain suitset ja omat varusteet, laitoin ne ja lähdin ratsastamaan. Käveltiin n. 30-60min ja tultiin takaisin talliin. Harjasin ja loimitin sen ja vein tarhaan. Sitten tein ruuat, joista tuli litkua. Kävin Marialla ja hain Kukan. Hoidin/harjasin Kukankin, vein sen tarhaan ja tulin talliin. Puhdistin lännensuitset, lännenohjat ja toiset normiohjista. (Olisin puhdistanut myös satulan ja toiset suitet, mutta kello oli liikaa) Sitten tulin kirjoittamaan, kirjoitin ja odottelen kyytiä klo 20.56 kotiin...
- Pitkästä aikaa kirj. Reetta"

Tuffer & Kukka 02-10-2008

Jos joku ihmettelee litkuruokaa; Koo söi tuolloinkin pellavaa, johon kaiketi lorahti liikaa vettä. Kukka sen sijaan oli supersymppis toisesta silmästään sokea lämminveritamma New Flower, jonka omistajalla ei ollut tälle enää aikaa, ja jota Ronjan ja Janitan kanssa hoidimme kun omilta poneiltamme ehdimme. Maria taas on Koon silloisen kotitallin omistaja.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Ulkoasun uusintaa

Ihan parasta, että löytyy ihmisiä, joilla ei ole peukalo keskellä kämmentä koodi- ja kuvankäsittelyasioiden kanssa! Tämä ulkoasu on kokonaan Eerikan käsialaa. Tykkään kyllä ja kovastikin, ja meni ainakin kertarysäyksellä koko ulkonäkö uusiksi! Kokonaisuuden tulisi näyttää tuolta:


ja taas, jos sinulla on tämän kanssa ongelmia, ilmoitathan, jotta saadaan asiat korjattua! Blogger vielä säätää jotain ja toisinaan väläyttelee vanhaa ulkoasua esimerkiksi ponien sivuilla seikkaillessa, mutta päivittämällä pitäisi näkyä uusi versio -tämä toivottavasti poistunee, kun Blogger saa päivitettyä itsensä ajan tasalle. Tekstikenttä on myös toisinaan pomppinut suurinpiirtein Mailan linkkikuvan kohdalle, mutta senkin toivomme korjaantuvan ajan kanssa. Laitetaan vielä muistin virkistykseksi vanha ulkoasu, joka ei kyllä kauaa ehtinytkään esillä olla:


Kirjoittelen joku päivä loputkin esittelysivut uusiksi, tällä hetkellä vain Mailan oma on oikeasti esittelykelpoinen ja ajan tasalla. Mailasta puheen ollen, kävimme taas vaihteeksi aiemmissa postauksissa jo tutuksi tulleella kävelyllä tallialuetta ympäröivällä hiittilenkillä, vaan tamma meinasi, että huonosti on lanattu ja liiskasi yhden alueen omin toimin tasaisemmaksi.


Maila on kyllä hassu otus; tallista se lähtee kuin ravuri ketjuista tuli hännän alla, tallin pihassakin pitää vielä tohottaa täysillä, vaan tielle päästyämme alkaa pää laskeutua ja askeleet hitaantua. Kymmenisen minuuttia kävelytapoja muisteltuamme se hakeutuu taakseni ja kävelee löysällä narulla varsin nätisti, välillä naamalleni tai niskaani puhallellen. Vaan koskaan ei sitä tarvi mukaan vetää, toisin kuin tuota tummempaa yksilöä... Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa, minä lähden vapauttamaan Pringles-purkin kannen alle pyydystämäni koppakuoriaisen takaisin pihalle, ja mikäli ette ole vielä merivideota katselleet, täältä löydät tiesi sen luo!

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Ponit merellä

Ihan ensiksi; päivällä pyörähti sata rekisteröitynyttä lukijaa mittariin, niiiin siistiä! Ties kuinka monta kuukautta on määrä pyörinyt 94-99 lukijassa, vaan kertaakaan blogin historian aikana ei sataa ole kertynyt. Tervetuloa vain uusillekin tuttavuuksille, toivottavasti viihdytte meikäläisen ja palleroiden elämää lueskelemassa! Tämän kunniaksi taidan syödä palan (tai kaksi) Snickers-kakkua, nam! Blogille on tulossa uusi ulkoasu luultavasti loppuviikosta, mutta ehdin jo vaihtaa nimen -Maila liittyi nyt sitten virallisesti meidän remmiin. Saa nähdä mitä käy Maikkeilujen kun Koon kanssa lähdemme kesäkodista -vai lähteekö tamma meidän mukaan. ;)

Eilen kävimme ponien ja Veeran kanssa merellä kera kahden kameran. Videokameralla otetut pätkät eivät pyöri koneellani, mutta sentään näitä pokkarivideoita tämä ja WMM pyöritti! Tässä siis joitain pätkiä reissulta, materiaalia kertyi tuolle kameralle varmaan parisenkymmentä minuuttia ja videokameralle sitäkin enemmän. Koitan joskus ehkä tehdä jotain niille muillekin pätkille, mutta olkaatte hyvät tästä! Suuren suuret kiitokset Veeralle mopokyydeistä, kameramiehen roolista sekä siitä, että Kookin pääsi mukaan. Ja poneille, kun ovat vain maailman parhaita otuksia. Veera halusi hurja-Koolle vivukkaammatkin ohjat, mutta ei kuulemma ollut niitä ollenkaan tarvinnut -miten yllättävää, tuohan on varmasti Virpiniemen hurjin otus...


perjantai 25. heinäkuuta 2014

Ponit kävelyllä

Eilen oli tarkoitus ensiksi käyttää Maikki vetristelemässä kinttujaan toissapäiväisen ajolenkin jälkeen ja sen jälkeen käydä Koonkin kanssa kävelyllä, mutta harpottuani tunnin vähintään 25 asteen helteessä puten rinnalla ja palattuani hikeä valuan tallille totesin, että Koolle riittää ihan vaan tuolla tarhassa kävely. Taisi se vihreää käydä syömässä ja rasvailut sai tietenkin.

Kokeile kuvata kävellen kävelevää hevosta 50mm putkella paarmojen keskellä...

Tänään taas piti pestä Koo ja käyttää molemmat ponit kävelyllä. Törkeän kuumuuden vuoksi sain raahattua luuni kuitenkin vasta vähän ennen seitsemää tallille, jossa tein iltatallin ruokkimista vaille valmiiksi, rasvasin Koon ja harjasin sekä riimutin Mailan. Sain juuri talutettua tamman tallista kun äiti saapui tallille, tuikkasin laiduntavan tamman köyden äidin käteen ja kävin hakemassa Koon tarhasta. Ponien vaihto ja matkaan! Saimme odotella Koota ensimmäisen kerran juuri tallin pihasta päästyämme, vaikka tamma ei edes ollut kiireisimmällä mahdollisella tuulella. Mailaahan se ei pahemmin haitannut, kunhan sai odotellessa napsia tien varresta herkkuja -ja jos niitä ei saanut, rapsutuksetkin kelpasivat, vaan rauhassa mitään tekemättä seisominen oli ihan törkeän tylsää ja yhyy ei halua! 



Kävelimme naapuritallin ohi kohti hiittilenkille vievää tietä, ja ette uskokaan kuinka monesti pysähdyimme puten kanssa... Ja aikalailla yhtä monesti Koo totesi, että "AAA EVÄSTAUKO!" ja raahasi äidinkin ojan reunalle. Että siinä se lähes täydellisellä narukäyttäytymisellä varustettu poni... Tien päähän päästyämme käännyimme hiittilenkille, jossa pääsimme kulmaan saakka, kunnes takaa tuli ravuri. Eilen Maila päästi ohi kolme takaa tulevaa hevosta tien vierusta niittäen ja yhtään hätäilemättä, ja kaksi edestä ohittavaa kävellen ilman loikkia -en kuitenkaan ollut turhan vakuuttunut ponin käyttäytymisen yhtäkkisestä paranemisesta, joten tuikkasin ponin taas laiduntamaan ja sanoin äidille, että tekee samoin. Koon ei pitäisi sanoa mitään ravureistakaan, mutta mitään en voinut luvata kun se ei aiemminkaan osannut käyttäytyä... Eipä se mitään sanonutkaan -jos olisi joutunut kävelemään, olisi varmasti hyvinkin voinut olla sitä mieltä, että tuo lämminverinen tuli tänne syömään poniparan! Loppumatka sujui varsin kivasti, yhdessä kohti pysähdyimme säälittävään yritykseen saada yhteiskuvaa, mutta Koota ei kiinnostanut ja Mailaa kiinnosti vähän liiaksikin.

Olen varmaan joskus kertonut kuinka Koo on paras kun sen voi huoletta päästää irti jos tulee ongelmia..? No, se on.


... Vaan kuvissa se ei osaa edustaa.

Paarmatkin kiusaavat!

... Ja yllättäen, Koo on totaalikyllästynyt poseeraamiseen kahden minuutin jälkeen.

Koolle tuli pienimuotoinen hätä, kun puikkelehdimme metsäisempää polkua ja katosimme hetkeksi näköpiiristä. Ei ollut perässävedettävä otus! Paria metriä, mutta edistystä sekin. Tallilla Mailan kylmäys, hevosten ruokkiminen, ovien sulkeminen ja muut perusjutut. Tulipahan ainakin tämän reissun aikana huomattua miten erilaisia ponit ovat -täysin vastakohtia toisilleen lähes kaikessa, mutta silti niin loistavia otuksia! Kaikki kuvat ovat muuten äitini ottamia, ihan huippua saada ensimmäiset yhteiskuvat näistäkin otuksista!

Vaan löytyi ei-niin-muulikuvakin! Puspus pallerot.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Horsmia ja puttea

Eilen laiskotti ja paljon, enkä onnistunut uhmaamaan hellettä. Poni sai siis laiduntaa narun nokassa päivittäisten rasvausoperaatioiden ohella, ja ennen iltatallin tekoa raivasin tien reunasta kottikärryllisen horsmia tarhoihin Koon mutustellessa omiaan (ja vähän kottareistakin) vieressä. Onneksi tuolla tien perällä ei kulje kuin naapuritallin ihmiset, jotka eivät välttämättä ihan kamalan pitkään katsele puoli-irti olevaa tien varrella laiduntavaa poniotusta...



Unohdin kätevästi kameran kaappiin, joten tälle päivälle ei sitä mukanani tarvinnut raahata kuin toiseen suuntaan. Saavuin tallille joskus aamupäivästä, pyörin ja palloilin (ja rapsuttelin ja pusuttelin Mailaa), kunnes lähdimme Roosan kanssa ajamaan edellisiltana kotiutuneella pikkuputella. Harjaus ja valjastus karsinassa, töhötamma pihalle ja kärryt perään ja matkaan. Ei meinannut otus pysyä nahoissaan eikä käynnillä, mutta se saatiin pysäytettyä kärryille pääsemisen ajaksi.


Kiersimme taas pidemmän hiittilenkin ja vähän päälle, kera ravipätkien. Oliko edes innokas pikkutamma! Evakkotallissaan poni ei kuulemma ollut liikkunut kuin käytävälle harjattavaksi, ja nyt putte putputti tarmokkaasti hörökorvin eteenpäin. Pysähdyimme odottamaan vieressä suihkivien rullahiihtäjien ohitusta, ja hetken seisottuamme tamma meinasi että nyt saa riittää ja mopo lähti kirjaimellisesti keulimaan, vaan siinä oli koko lenkin pöljäilyt. 


Ravipätkillä toivoimme kovasti, että olisi edes aurinkolasit -sen verta kovasti tamma posotti eteenpäin ja nakkeli hiekkaa ja kiveä kavioistaan. Au. Maikki oli taas kyllä niin loistava että puspus, aivan ihana otus!


Lenkiltä talliinnuttuamme tamma pääsi shampoopesulle, ja mitä käy kun taluttaa märän ponin hiekkakentän läpi viheriölle syömään..? No, ei päästä montaakaan metriä kun putte pyörii jo antaumuksella hiekassa -ja itse kaivan kameraa ja kiroan liian pitkää putkea tai liian lyhyttä köyttä. Vaikka laitoinkin tuon koulutusköyden, jolla pituutta useampi metri.


Kävimme eväsretkellä, tamma sai eväänsä luonnosta ja minä lipitin mehua ja katselin iloista puttea. Koo sai tänään vain herkkuja ja tarkistuksen, huomenna molemmat pääsevät vähintäänkin kävelylle. Koolta pitäisi taas sorkatkin saada kuriin, argh.

Piti muuten kysyä, että minkälaisia mielipiteitä tämä aktiivisempi postailu aiheuttaa? Onko laatu kärsinyt pahastikin? Kamalasti kirjoitettavaa ei ole, joten normaalia lyhyempiähän nämä kait ovat, mutta näin niin kuin muuten? Tekstittömyyttä voisin ehkäpä kompensoida jonkin sortin mielipidekirjoituksilla..?

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Valkoisten aitojen sisällä

Poni sai tuliaiseksi kukkahackamoret á la Minka, joten pakkohan niitä oli päästä kokeilemaan pikimmiten! Lahjoin Veeran mukaani kuskiksi ja kameramieheksi, ja hellettä uhmaten köröttelimme Kivarin kautta Bonazaan. 


Kävin kurkkaamassa talliin; edelleen laput ovessa, joten Maila ei ole vieläkään kotiutunut. Yhyy! Toivottavasti evakkotallin väki ei sitä sinne varasta tai itku tulee. Tein ponin ruuat ja otin tavarat mukaani. Poni tarhan ulkopuolelle laiduntamaan, otin takin pois ja kävin letit ja jouhet läpi. Miten hienoa, kolot olivat alkaneet kasvattamaan uutta jouhta, eikä yhtään uusia hankaamisia! En kestä, ihan loistavaa! Yhden letin uusin ja parista oli tippunut kumilenkki, muuten saavat odotella pesupäivää. 



Harjailujen jälkeen sovitin kukkikset ponin päähän, se ei ollut niistä läheskään yhtä innoissaan kuin minä... Kypärä päähän ja kohti kenttää. Terassilta kyytiin ja koomapotilasta herättelemään. Saman tien sain kuitenkin vaihtaa ohjat vivuttomampaan kohtaan, tuohon "leukaremmin" ja poskiremmin väliin, kun poni painoi sen verran kädelle.


Siinä olikin työtä! Viikon tarhassa seissyt ja hoitohetket sen ulkopuolella laiduntanut jo perusluonteeltaan laiskanpuoleinen otus, tajuton kuumuus, useampi päivä ulkopuolisen hoitamana ja täten (yllättävän lievästi) suuttunut poni... Ei hyvä. En saanut pohkeita läpi sitten millään, koko poni laahusti kuin täi tervassa, joten päätin kirmailla kierroksen tai pari molempiin suuntiin koko kenttää niin lujaa laukkaa kuin otus halusi pienellä kannustuksella mennä.


Kas näin vanhus heräsikin, ja sain ennemminkin pidätellä entä kannustaa liikkumaan. Ei enää roikkunut otus koko painollaan ohjilla, vaan paikoittain kantoi itsensä varsin nätisti. Etupainoinenhan tuo on, luonnostaankin normaalihevosta enemmän, (sekä matalaryhtinen, yh) ja surkea kuski ei tilannetta paranna, mutta tällaiseksi totaalipuskaratsukoksi mielestäni varsin hyvin!



Otin muutamat laukanvaihdot ja pyörittelin ponia ympyröillä koittaen saada sitä taipumaan ja jonkin sortin mielipidettä kukkiksista aikaan.



Ponin herättyä oli käyntikin jo eteenpäin menevää eikä paikallaan laahustavaa, ja totesin ponin toimivan varsin hyvin näillä vermein -huomattavasti parempi kuin hackamore varsilla, ja hackamoret yläohjillakin aiheuttavat enemmän ohjille painamista. Koo alkaa tosiaan vänkäämään kahta kauheammin vastaan jos käytetään liian kovia apuja...



Loppuun vielä jokunen laukkaympyrä, jonka jälkeen irroitin ohjat ja herkistelin vielä ponia pohkeille kaulanarun kera. Bravuurimme laukkapysähdys ei onnistunut kuin ihan alussa, sen jälkeen poni tahtoi vain laukata ja laukata, aina vain lujempaa. Mikäs sitä kieltämään, antaa mennä vaan...



Loppuverryttelyt maastakäsin; ravit kentällä ja lopuksi kävelylenkki takametsässä. Ihana otus, puspus!


Takaisin pihalle päästyämme ponin suihkutus. En tajua, Koo on niiiiiin paljon rennompi ja lunkimpi ja mukavempi hoitaa nyt Bonazassa ollessaan; ei mitenkään väsynyt, vaan pikemminkin hyvin levänneen ja tyytyväisen oloinen. Tokikin siihen johtavia syitä on paljon, moni asia on täällä nyt huomattavasti paremmin, mutta kummastuttaa, kun ponin pystyy huuhtomaan kylmällä vedellä irti pihassa. Vähän aikaa sitten edellisellä tallilla meinasi laudat irrota seinistä kun ponia pesin ja sen jouduin molemmilta puolin kiinnittämään. Kunpa vain voisimme jäädä tänne...

Roadtrip 3/3

Matka alkoi yli 5 vuorokautta sitten. Reilun 7 tunnin päästä olen kotona. 710 kilometriä junassa, 350 kilometriä autossa, sekä 990 kilometriä bussissa, jollaisessa nytkin häiritsen muiden yöunia läppärini kanssa. Hyvin syödyn ja milloin missäkin bunkatun loman jälkeen on ihana päästä takaisin kotiin, siihen tylsään lihavan ratsuponin ja vieläkin lihavemman pikkuputen täyttämään arkeen. Samanmoiselle reissulle voisin kuitenkin lähteä vaikka heti ensi viikon jälkeen, aivan loistavaa! Kirjoittelen luultavimmin jossain vaiheessa (kunhan saan kuvat kuntoon ja sillä lailla) pidempää postausta, mutta lyhyesti sanottuna; loistavia ihmisiä, vielä hienompia kuin netin välityksellä, ja jokainen tapaamani poni oli sellainen, kuin omistajansa blogissaan on kertonut. Viidestä vuorokaudesta tasan yhtenä en koskenut hevosiin, että siinä se meikäläisen irtiotto arjesta... 


Tänään kävin vielä häiriköimässä Raipen ja harmaiden arkea. Voin sanoa, että ei muuten helpottanut ollenkaan pikkuponikuumeessa! Ei sitten yhtään. Ehdin jo kertaalleen pohtia, miten saisin Ponin kuskattua mukanani OnniBussilla Haukiputaalle... Leikimme pikku-harmaan kanssa ensiksi pallolla, kunnes Raipe sai minut ylipuhuttua otuksen kyytiinkin. Edellisen kerran shettiksen selässä olin pari vuotta sitten Lassia hoitaessani, mutta ihmeen hyvin suoriuduin tästä! Enkä edes saanut vieläkään jalkoja osumaan maahan, vaikka Poni on Lassia jonkun sentin matalempi. Siistiä! Poni oli aivan loistava, ai että, tahtooooo tuollaisen itsellekin!


Huominen arkeenpaluu tapahtuu niinkin iloisissa merkeissä kuin Koon pesulla. Ihanaa. Toivottavasti Maila on palannut evakostaan, en kestä, yhdeksän päivää ilman sitruunanniellyttä, ja se on kuulkaa liikaa se!

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Roadtrip 2/3

Lahdessa vietetyn kahden väliyön jälkeen eksyin nykyiseen sijaintiini, josta löytyi tällainen otus:


Huomenna vielä mutka länteen, jonka jälkeen tämä reissu tulee päätökseen. Kirjoittelen varmaan huomenna matkalla pidemmälti, mutta Siinankin luona tuli käytyä. Kotoa tuli kuvallisiakin terveisiä, ilmeisesti on vielä ponilla jouhet tallella eikä tarvi äitiä ruoskia.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Roadtrip 1/3

Etelä-roadtripini ideana oli ja on siis tavata nettikavereitani, nyt on ensimmäinen heppaetappi takana. Epähevojutuista en jaksa tänne kirjoitella, mutta löysin ufoponin täältäkin!


On kyllä ihan mielettömän siistiä tavata ihmisiä, joiden kanssa on enemmän tai vähemmän kommunikoinut netin välityksellä, tai lukenut heidän blogejaan, ja nähdä se oikea persoona blogi-ihmisen takana. Ja todeta ponien olevan aivan yhtä söpöjä kuin kuvissakin.


Tämä päivä menee vielä kissanpentujen ja muiden otusten keskellä, mutta huomenna lähden taas toisen heppabloggaajan ja otuksensa luo. Aamusella kävimme lastaamassa 11 tuntihevosta jotka ovat viettäneet peltojen toisella puolen kuukauden laidunlomaa ja palaavat nyt tallilleen, ja en voisi olla iloisempi siitä, että jaksoin ponin lastaamiseen totuttaa...

Niin, ja jos ette ufo-otusta tunnistaneet, se on Viola.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Oikeilla raiteilla

Sinne jäi puoli elämää, tällä hetkellä 220 kilometrin päähän ja tämän päivän määränpään saavuttaessani on minulla ja eläimillä (sekä kaiuttimilla, nyyh) 620 kilometrin välimatka. Junassa postaaminen on jokseenkin tuskaa, vaikka yhdistin läppärin puhelimeni nettiin. Raiteiden päälle hyppäsin neljältä, ja perillä olen puoli kahdentoista aikaan. Seuraavan kerran ponin ja muut näen sunnuntaina, hui, mutta silloin onnekseni Mailakin on jo palannut evakkopaikastaan, ja sain kätevästi luistettua täysin tarkoituksettomasti tallin pesusta. 


Koolla oli tosiaan eilen rokotus, ja tiedättekö, miten hankalaa voi olla, kun ei oikein ole ei-natiivin eläinlääkärin kanssa yhteistä kieltä, ja pitäisi saada selitettyä että pelkkä tetanus ja tällä ei ole rokotustodistusta..? (tai on, muttei mukana kun en jaksanut etsiä kun ei sitä enää tarvi -muistan kyllä, että poni on rokotettu 2014) Hauskaa oli myös se, että 18-vuotias ruunani ei osannut käyttäytyä. Ei sitten yhtään. Argh. Ei voi olla tallissa seisominen noin kamalaa... No, poni saatiin rokotettua, sain uudelleenletitettyä vähän purkautuneet letit ja rasvattua hangatut kohdat. Äidille jätin ukaasin, että ponilla on oltava harjaa kun palaan. Mur. Siitä tulikin mieleeni, etten laittanut viime viikolta pesupäivän tukkakuvia.


Kyllä siitä vielä pitkätukkaponi tulee! Kunhan ei mene hankaamaan. Nyt luovutan tämän netin kanssa, mutta ottakaatte siitä kasa Ranakuvia samaiselta pesupäivältä, eli viime viikon tiistailta!





Nyt on junapostailutkin koettu, saa nähdä koenko tätä enää koskaan, varmaan sata kilometriä ehdin tässä välissä matkata... No ei ihan, mutta 50 minuuttia tässä tynkäpostauksessa meni, vaikka Ranakuvat olivat jo valmiiksi käsiteltyjä ja ladattuja.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Maastoratsun paluu

Ei pienintäkään muistikuvaa milloin ponilla olisi viimeksi käyty maastossa selästäkäsin. Aikoja sitten joka tapauksessa, sillä ennen kesäkotiin muuttoa ponilla oltiin ratsastettu tänä vuonna kahdesti; tammikuun alussa sekä huhtikuun alussa. Sitä edeltänyt kerta oli joskus marraskuussa, jolloin kävimme hiihtoratsastamassa -ilmeisesti siis silloin on ponin kanssa poistuttu tallin pihasta kuskin kera. Hui. Joka välissä poni on kuitenkin liikkunut enemmän tai vähemmän maastakäsin, sekä ollut yötä päivää pihalla, yleensä laumassa.


Tänään aamu- ja päivätallin välissä päätin kuitenkin kavioiden vuolun jälkeen lähteä valloittamaan Virpiniemen maastoja ponin kyytiin. Kentältä poistuminen oli jo iik-ihan-kamalaa, sen jälkeen matka taittui hyyyyvin verkkaisessa käynnissä, kunnes tallin takana olevalla polulla tuli vastaan naapuritallin hevonen. A-pu-a. Kamalaa. Siinä törötettiin ja tuijoteltiin toisiamme, kun naapurit odottivat toista ihmistä. Tai no kyseessä taisi olla kisojen ajan siellä majoittautunut ratsukko, mutta kuitenkin. Lopulta poni tajusi että tuohan onkin hevonen eikä sapelihammastiikeriliikerileopardi, ja päästyämme ohi suuntasikin se ratsukon perään. Argh. Tässä vaiheessa ajattelin, että tähän jäi ponin maasto-otuksen ura, mutta jatkoimme kuitenkin matkaa kun en enää jaksanut kääntyä takaisin kentälle pyörimään. Saatuani ponin liikkeelle ohitusepisodin jälkeen käskin sen nöpöhölkälle, koska maastossa käveleminen on Koolle ihan mahdottomuus -kaikkea kytätään, kääntyillään, venkoillaan ja sinkoillaan. Ärsyttävää. Hölkätessä poni korkeintaan kiemurtelee, laukassa taas tekee ah-niin-ihania äkkipysähdyksiä tai kyttää kaikkea jännittäen itsensä ja kyydissä oleminen on varsin epämukavaa. Oi Maila, tule jo takaisin, kaipaan mukavaa yksin kulkevaa maastomopoa...


Jatkoimme harjoituslenkkiä pitkin hölkällä, vanhan suoran pilkistellessä kulman takaa nostin laukan, ja suoran aikana otimme parit spurtit. Talleille vievälle tielle päästyämme poni alkoi taas tökkimään, pysähtyi keskelle autotietä sitä ylittäessämme, ja kyttäsi käveleviä ihmisiä. Ikinä ennen ole sellaisia nähnyt, hui kamala! Raviradan taakse vievälle lenkille mennessämme poni stoppasi, kiemurteli ja kaarteli, mutta jatkoi kuitenkin kannustuksen jälkeen eteenpäin. Etenimme taas käyntipätkän jälkeen hölkällä ettei poni niin stoppailisi -sen lisäksi että pysähtely on kuskin mielestä aivan törkeän raivostuttavaa, houkuttelee se myös paarmat meidän kimppuumme. Raviradan takaa lähtee yksi uusista "lisälenkeistä", jonne jatkoimme.


Matka taittui pikkulaukalla ja nöpöhölkällä, vailla sen suurempia kommervenkkejä. Poni sai hölkytellä pitkin ohjin kerta osasi jopa liikkua eteen vain pienillä kiemurteluilla ja loikkimisilla. Vähän tuon kurvin jälkeen tulee uusien reittien kaiketi pisin suora, jota ennen hidastin ponia ja nappasin kuvan.


Silmänkantamattomiin hyvällä pohjalla varustettua suoraa! Tätä baanasimme niin lujaa kuin pallero kipitti, mutta stoppia tuli kun poni bongasi risteyksen jonka olemassaoloa en todellakaan muistanut. Senkin jälkeen jatkoimme vielä laukalla aina kurviin saakka, jossa hidastin ponin raville. En tiedä miksi, mutta viime aikoina Koo on herännyt hirmu myöhään -tänään se tapahtui tässä kohti. Poni kirmasi ravuriravia minkä kintuistaan pääsi, koitti heittää laukallekin, ja käyntiä yrittäessäni poni vain kokosia itseään ja raviaan. Käyntiin siirryttyämmekin poni yritti vielä reippaampia askellajeja, ja ohittaessamme yhden tallille vievistä teistä se käveli vain korvat hörössä ohi, ei elettäkään tallille lähtemiseen. Seuraavasta risteyksestä käännyimme kuitenkin tallille. Positiivista on sekin, että vaikkei ponia ole kamalasti muuten kuin käynnillä ja nöpöhölkällä liikuteltu, se palautui kuumasta säästä huolimatta pidemmistäkin laukkapätkistä aivan yllättävän nopeasti, eikä oikeastaan pahemmin edes puuskuttanut. Uskomatonta! Hikosi kyllä, mutta minä hikosin jo pihalla seisoessani. Tallilla ponin huuhtelu, rasvaus ja muut, takki niskaan ja pihalle.


Tein kaiken maailman lisähommia, kunnes kello alkoi näyttää päiväruokinnalle sopivaa aikaa. Nakkasin hevosille heinät ja yhdelle kauratkin, ja kävin keräämässä ruunille ylläolevan saaliin tarhaan rouskuteltavaksi. Jäivät kuivat heinät toisiksi horsmia, koivuja ja muita mutustellessa. Huomenna käyn hölkyttelemässä ponin ennen rokotusta, sen jälkeen se jääkin äidin hoidettavaksi, ja veikkaan, että kilometrejä ei paljoakaan kerry. Ellei äiti sitten aivan hurjaksi ala ja käy ponia syöttelyn lomassa taluttelemassakin... Jos näiden liikuttelujen jälkeen poni vielä keksii alkaa äitiä kiusaamaan niin en tykkää, mur!