Hevosen omistajuus -haaste

Raipe heitti minua mukavalla haasteella, jonka tekeminen onnistuu nytkin kun tallillakäynti on ollut aika vähäistä.

Haasteen tehtävinä oli valita neljä kuvaa, jotka kuvaavat sanoja luottamus, onnistuminen, epäonnistuminen ja todellisuus, sekä viidenneksi vapaavalintainen kuva siihen sopivalla sanalla. Ja tietenkin viiden henkilön haastaminen.

Luottamus.

Olisin voinut tunkea tähän minkä tahansa kliseisen laukataan-kaulanarulla-pitkin-metsiä -kuvan, mutta kun Koon kanssa luottamus on kaikkea muutakin kuin sitä, että tiedän sen jarrujen toimivan. (koska olen vahvistanut sitä satoja ja satoja kertoja) Ja yleensä ratinkin. Voin luottaa Koohon. Että se ei tee yhdellekään lapselle, koiralle, kissalle, tai ylipäätään yhtään kenellekään mitään pahaa ellei siihen ole oikeaa syytä. Että se tilanteen vaatiessa liimaa kavionsa maahan ja pysyy tasan sillä paikalla mihin sen asetan, kunnes saan muut tekijät haltuun ja kuntoon. Että sen kanssa on kenen tai minkä tahansa turvallista tutustua hevosiin, hoitoon, ratsastukseen, mihin vaan. Ja että ponikin voi luottaa minuun, siihen etten koskaan satuta sitä tahallani, että kuuntelen poninkin mielipiteitä eikä sen tarvi enää koskaan vaihtaa omistajaa.

Onnistuminen.

Tämä olikin sitten hankalin. Ihan vain siksi, että koen onnistuneeni Koon kanssa. Ihan ylipäätään, koko kokemus ja matka on ollut varsin onnistunut. Olen onnistunut saamaan ponin kuorestaan, ja siitä kehkeytynyt villiponikin on nykyään taltutettu. Ei ole tilannetta jossa olisin tuntenut onnistumista suurimmillaan, ei ole sanaa parhaiten tarkoittavaa kuvaa. Mutta ehkä tuolla EASEL-kurssilla demoillessamme tajusin sen, että ihan oikeasti olen onnistunut tämän ponin kanssa. Että meistä on ihan oikeasti tullut jotain, jotain hyvää.

Epäonnistuminen.

Tästä en voi muuta sanoa, kuin että jos hevosesi muuttuu radikaalisti huonompaan suuntaan muuton yhteydessä, vaihda tallia. Jos hevosesi on päivästä toiseen tyytymätön mennessäsi tallille, vaihda tallia. Jos maailman kiltein hevosesi potkaisee toiselta jalkaan murtuman, vaihda nyt herranjumala sitä tallia. Kunpa olisinkin kuunnellut ponia paremmin. Nyt olemme paikassa, jonka pitäjä sanoi ettei ole koskaan nähnyt näin rauhallista, kilttiä ja luottavaista hevosta. Kuulostaa ihan siltä Koolta jonka olen vuosikymmenen tuntenut, mutta oli kadoksissa pari kuukautta.

Todellisuus.

Meidän(kin) tapauksessa kesäihottuma, jonka muistamiseen ei tähän aikaan vuodesta tarvi kyllä muistutteluja, on vain yksi niistä murhekryyneistä ja harmaiden hiuksien aiheuttajista. Niin paljon huolta, murhetta, stressiä ja ahdistusta tästä poninpidosta tulee. Sitten kaiken itkun keskeltä taivas selkenee, yhden päivän ajan kaikki on hyvin. Tallilta lähtee hyvällä mielellä, kaikki tuntuu sujuvan, ja taas hetken puhumme täysin samaa kieltä. Ja sillä yhdellä onnistuneella jaksaa aivan mahdottoman pitkälle.

Mahdollisuus.

Koon pito on niin mahdollistanut kuin estänytkin kaikenlaista poneilua. Ihan ensinnäkin tapasin netin ja erittäin oleellisesti Koon kautta aivan loistavan sakin ihmisiä -muiden muuassa sellaisen, jonka olin tuntenut netin kautta ehkä kuuden vuoden ajan, en koskaan tavannut, ja silti pystyin jättämään ponin hänen hoidettavakseen tunnin "perehdytyksen" jälkeen. Niin, ja Lauran, joka oli viimeisen vajaan vuoden verran aivan uskomattoman korvaamaton lisä tiimiimme -meillä on ikävä sinua! Olen tavannut hevosia, joihin tuskin olisin törmännyt jos en olisi siirtänyt ponia näiden hevosten kanssa samoille talleille. Viimeisimpinä, ja ehkä myös hevoshistoriani tärkeimpinä, Mailan uudelleennäkeminen sekä Sandraan tutustuminen. 

Olipas harvinaisen supermukava haaste! Olisin voinut tarinoida ties miten paljon jokaiseen, vaikka alkuperäinen tarkoitus oli kaiketi vain laittaa kuvat ja niille sanat? 

Haastan tähän ponin virallisen omistajan, (joka saa puolestani kertoa vaikka koirien omistamisesta jos ei ponista halua tarinoida) Sofian, Pauliinan, Anun sekä Minnan.

Kurkkaus Koon kamoihin

Eli harjaesittely, kuten joka toisessa blogissa on viime aikoina ollut, kiitos Blogitallin viikon haasteen. 

Koon harjaloota näyttää tuolta. Entinen ensiapupakki, joka otettiin nykyiseen käyttöön kun muutimme nykyiselle tallille. Aiemmin käytin harjalaukkua, joka hylättiin käytöstä kun siihen ei saanut sekä harjoja että ihottumatököttejä mahtumaan -sitä ennen Koo kokeili useamman oikean harjalaatikon kestävyyttä hampain ja kavioin, jonka jäljiltä autotallissamme on useampi puolikuntoinen kuukauden-pari käytössä ollut harjalaatikko. Kuten tarkkasilmäisimmät huomanevat, tämäkään ei ole säästynyt Koon armottomilta kynsiltä vaikka olenkin yrittänyt pitää ponin ulottumattomissa -kuvasta katsottuna takaoikealla on varsin nätti kolo kannessa. No, tämä sentään pysyy vielä kiinni ja pitää tavarat sisällään!

Sisältö puolestaan, kaikessa *köh* siisteydessään, on tuollainen.

Ihan perusharjat; kovat harjat punaisena ja harmaa-valko-mustana, pinkki pehmeä harja ponikuvalla, ikivanha pölyharja, luonnonharjasharja sekä tavaroiden (eli suojien, kun satulahuopia ja muita ei käytetä...) putsausharja. Harmaankirjava ja viimeisenä mainittu ovat peruja Tufferilta, punainen kova on jostain ilmestynyt. Pinkin ostin joskus vuonna 2004 Oulun Ratsumestareilta, siinä oli puuosassakin pystyynhyppäävä varsa mutta kyseinen kangasmerkki on jäänyt jonnekin välille. Edelleen kallein ostamani harja koskaan! Punainen pöläri ostettiin Koon entisiltä omistajilta muun tavarapaljouden kanssa, luonnonharjas on siskoni ostama varmaan joillekin hoitohevosilleen -aikalailla samoina vuosina kuin tuon pinkin olen itse ostanut...

Suat; kova muovinen sahalaitainen harjojen putsausta varten, kaksi mustaa ja yksi punainen kumisuka, sekä punainen piikkisuka.

Randomtavarat, eli hyvin maisteltu vasara, hyvin kärsinyt harjaharja, feikki-FurMinator aka FurMonster (hinta alle puolet aidosta, toimii paremmin, suosittelen!) ja taas hyvin kärsinyt kaviokoukku. Muut koukut ovat tapojensa mukaisesti näköjään kadonneet jonnekin, hups.

Harja, joka saa ihan oman kappaleensa. Katuharja, tuli nimi sitten KaTu-lyhenteestä (Karkki + Tuffer) tai katuharjamaisesta ulkomuodosta, tämä on loistava. Sileäturkkinen puoliverinen tuskin tälläista arvostaa, mutta pörröturkkien harjaajat senkin edestä! En tiedä mitä lie puukuitua nuo harjakset ovat, en tiedä mistä tällaisen saa, mutta jos joku karvaturjakkeita hoitava tällaiseen törmää, niin osta. Tai jos törmäät muutenkin, osta sellainen minulle! Itken sinä päivänä kun tässä ei enää yhtään harjasta ole jäljellä. Olen koittanut googlailla josko jostain moisen saisi tilattua, mutta heikolta näyttävät tulokset. Janita osti tämän varmaan kahdeksan vuotta sitten "issikkaharjana", ja syksyllä Koo peri tämän Tufferilta. Loistava, kaiken kaikkiaan.

//Edit 17.4.2015; meillä on uusi katuharja. Tämä yksilö ajautui tallin omistajan kautta Tampereen hevosmessuilta, Fysio Healing Oy'n kojusta.

Näiden lisäksi laatikosta löytyy milloin mitäkin; hanskat ja (villa)sukat ovat varsin normaali näky, kuin myös kaiken maailman roska, karvat, heinät, letitysvermeet... Jos Koon suojat ja putsit eivät ole kaapissa eivätkä kuivaushuoneessa, olen luultavasti survonut nekin harjalaatikkoon.

Tukka takussa

Maisa haastoi meikäläiset Blogitallin tämän viikon haasteeseen, jota varten etsin, hyvin ajoissa eli viimeisenä päivänä, äitin villakoirien tukkalenksuvarastosta sopivan väriset kumilenksut ja arvoin tällä kertaa kohteeksi Sandran. Tarkoituksena oli väkertää kaikille jotain, mutta kiireisen aikataulun vuoksi isommat ponit jäivät nyt tästä leikistä -tällä kertaa ainakin. Suttura letitettiin yhdessä Annikan pikkusiskon Riinan kanssa; minä vastasin yläosasta kaulaa ja Riina sitoi alapuolen. 

Kuten kuvista (toivottavasti) huomaa, päivän kampauksena oli verkkoletti. Olen tykännyt tuosta aina, ja viritellytkin sitä menneisyydessä Koon tukkaan -joka ei kyllä tähän sovellu edelleenkään kolojen vuoksi. Puolet harjasta jätettiin vapaaksi letin alle ja yläosa verkotettiin. Kaikessa yksinkertaisuudessahan verkkolettiä varten jaetaan ensiksi harja (tai puolet siitä) samankokoisiin tuppoihin, ja aina puolet tuposta yhdistetään naapuritupon puolikkaaseen. Niskapuolen tuppojen puolikkaat jätin liehumaan, kun taas sä'än puolelta Riina verkoitti koko tupon.

Lopuksi vielä kumilenksuihin sopiva riimu päähän, (tai ehkä kumilenksut valittiinkin riimun mukaan...) poni pihalle ja epätoivoinen kuvausyritys. Santeri ei ollut ihan poseeraustuulella ja pyöri ja pörräsi, mutta onpahan jotain todistusaineistoa!

Lopuksi on kiva huomata, etteivät letit edes juurikaan erotu, paitsi ihan lähikuvista.

Kisamatkalla

Blogitallin viikon haasteeksi oli tällä kertaa kehitelty kisakokemuskertomuksista kirjoittelu. En ole itse koskaan juurikaan hevosten kanssa kilpaillut -yhdeksästi; kerran Vivecan kanssa, kerran Koon kanssa match show'ssa ja kerran kouluradalla, muut olemme Koon kanssa loikkineet harjoitus- ja seuraestekisoissa, viimeisen kerran toukokuussa 2009. Niin, ja kesäleirillä kohta kymmenen vuotta sitten oli viikon päätteeksi kisat. Siinäpä se. Olen kuitenkin kiertänyt Suomea ja kisoja luultavasti enemmän kuin vastaava keskivertopuskailija, kisahoitajan roolissa nimittäin! Kolmen kaverin kanssa olen lähtenyt reissuun, ja useammalle olen sujahtanut lisäkäsiksi kun olen paikalle jotenkin eksynyt. Suurin osa kisamatkoista on kuljettu Sofian ja Paparazzin mukana, ja ehdottomasti ikimuistoisimmat reissut lukeutuvatkin tämän parivaljakon kanssa taitettuihin.

Koulukisat Oulaisissa 2.7.2011

Yleisesti ottaen tykkään hevoskilpailuista, kunhan matkaseuralaiset ovat mieluisia. Tykkään viettää edeltävän päivän varusteita pesten, herätä aamulla aikaisin ja unia silmistä hieroen siirtyä tallille lastaamaan ratsua, nukkua menomatkalla ja mussutella eväitä tai pysähdellä huoltoasemille hakemaan pientä naposteltavaa. Tykkään kävellä kisa-alueella, syötellä ja juotella ja talutella kisaratsua, kääriä sen jalkoja tai pyöritellä nurmihokkeja, huolehtia ratsastajaa rataantutustumiseen tai verryttelyyn. Tykkään käydä vielä kisapäivän päätteeksi muutamaan otteeseen jaloittelemassa jabassa hengailevaa hevosta, toivottaa sille hyvät yöt ja kipitellä johonkin söpöön pieneen vuokramökkiin lyhyille unille. Tykkään herätä aikaisin usvan vielä roikkuessa raskaana ilmassa, ruokkimaan ja kävelyttämään ratsua, siivoamaan jabaa ja suunnittelemaan päivää. Tykkään kierrellä myyntikojuissa, katsella suorituksia ja maata kentän laidalla valittamassa keskikesän kuumuudesta. Tykkään lähteä rättiväsyneenä kotimatkalle, nukkua autossa huonossa asennossa -etenkin Sofian kanssa takapenkin jakaessa asennot ovat surkeita, blondi vie kaksi ja puoli paikkaa ja jalkatilatkin vielä! Niin, tykkään kisareissuista. Joku kisoihin eksynt ihminen saattaa laimentaa tunnelmaa olemalla inhottava kanssaihmisille tai hevoselleen, aina ei tule menestystä, ja joskus menee oikeasti huonostikin. Silti päälimmäisenä mielessäni ovat vain hyvät muistot.

Estekisat Kalajoella 2.6.2011

Ehdottomasti ensimmäisenä parhaita kisareissuja muistellessani mieleeni pälkähtää elokuinen viikonloppu Kalajoella Venetsialaisten aikaan vuonna 2012. Aikaisia heräämisiä, myöhään valvomista, valkoisella Jopolla kisa-alueelle tai Hesburgerille polkemista vuorotellen toisiamme kyydittäen, flunssaa, ilotulitusta, jalkapallon pelaamista ja muiden joukkueiden voittamista, palelemista, hirsimökkiä ja shetlanninlammaskoiria. Niin, ja tietenkin paljon hevosia ja esteratsastusta! Kävimme tuon viikonlopun aikana seitsemän kertaa Hesburgerilla syöden yhdeksät turkinpippuripehmispyörteet, tätä ennätystä emme ole vieläkään pystyneet ylittämään. Reissun tunnuskappaleena toimii edelleen Saapuu elokuun yö, jota huudatimme auringonlaskussa särkillä istuessamme.

Kalajoella estekisoissa 25.8.2012, allekirjoittanut suorituksen aikaisessa työssään

Maskotit

Sofia peittelee varusteita säänsuojaan, kuvassa myös urhoollinen valkoinen Jopo sekä urhoollinen kirjava Papu

"Kahet isot ranskikset, kaks pientä kokista ja kaks pippuripyörrettä." Tuon tilauksen muistan ehkä aina, sen verta monesti tullut toistettua...

Toisena suosikkinani on Hevoshullu Powercupin finaali Lahdessa, reissussa olimme 5.-8.7. aiemmin samana kesänä. Tämä oli ensimmäinen kisareissu etelään, joka piti sisällään niin ikään Hesburger-käyntejä, este- ja kouluratsastusta, Cacattaa, parin tunnin yöunia, hevosia, autossa istumista, nauramista, onnistumista, iloa.

Kolmantena mieleen pälkähtää viimeinen pitkä reissu tällä porukalla; Iisalmen kansalliset estekilpailut 25.-26.5.2013, joka oli jäädä väliin, kunnes päätin vain karata matkaan mukaan. Reissusta löytyy kolme postausta, joka reissupäivälle omat; 1, 2 ja 3. Kuollut kala, järvi, leikkimökki, vanhat jabat, hyytävät illat, henkevät vessakeskustelut ja Poika saunoo tiivistävät tämän matkan. Vajaa viisi kuukautta myöhemmin maailman hienoin kirjava jättäytyi kisaurastaan täysin vammautettuaan etujalkansa.

Viimeisintä kisareissuani en edes muista, mutta olisin vaikka heti valmiina hepankuuraajaksi ja kävelyttäjäksi. Niin mukavaa ja ihanaa.

Estekisat Äimärautiolla 24.3.2013

Huonot tallitavat

Tämä haastehan oli yksi Tiian viikon blogihaasteista ja kiersi täten useassa blogissa. Itse sain haasteeni Anutukselta näköjään tasan kolme kuukautta sitten -hups... No mutta, parempi myöhään jne. 

1. No se kännykkä... Parhaimmillaan päivittelen Whatsapissa kaverille, kuinka Maila kävelee kohta ojassa koska räplään puhelinta... Koolla voi vaikka rällätä täyttä laukkaa Twitteriä selaillen, K nyt vaan on loistava poni ja aina kuskia paremmin tilanteen tasalla. Tokikaan emme harrasta täyttä laukkaa autoteiden läheisyydessä, emmekä varsinkaan puhelin kourassa...

... Tai päivittelen Messengerissä, kuinka ollaan jo koukattu ojan kautta.

2. Tykkään liian usein kokeilla, kuinka montaa meidän tallin hevosta voi taluttaa yhtä aikaa talliin tai tarhaan. Kokoonpanosta riippuen kahta, kolmea tai neljää ilman, että kukaan kuolee ja/tai pääsee irti. Jossain vaiheessa olin vielä fiksu ja reipas ja kuskasin kahta kerrallaan, lukuunottamatta kahta mahdollista kolmikkoa; varsat ja Koo, tai pikkuponit ja Hertta. Nyt kulkee kolmistaan ketkä sattuu, joitain kaksikkoja yhdistelen kahdesta laumastakin. Mutta vain silloin, kun toinen on Koo jonka voi päästää irti, tai hevoset ovat aiemmin tarhanneet yhdessä. En myöskään vaadi useimmilta hevosilta pahemmin käytöstapoja noissa lyhyen matkan siirtymissä, vaan ne saavat seilata pitkällä narulla missä sattuu.

3. Toisinaan tykkään myös kokeilla, miten joku parivaljakko kulkee kahdestaan taluttaen tallin pihan ulkopuolellakin... Maila-Koo -duo on huono kun Maila kävelee miljoona kertaa Koota nopeammin, mutta senkin saa joskus toimimaan. Sandra-Koo on loistava, Suttu hölkkää ja Koo kävelee samaa vauhtia.

Kyllä voi kolmea kuvata yhtä aikaa!

4. Saatan ehkä myös joskus mahdollisesti pitää hevosia irti. Tallissa lähes ketä vaan asiakashevosista, etenkin jos varustan kiireessä terapiaan. Koo nyt on oikeastaan aina irti, toisinaan pihallakin, mutta olen ehkä myös ratkaissut kolmen jätkän porukan tallittamisen sillä, että hitain kulkee vapaana karsinaansa. Kyseessä on tosin ihmisenmieli-poni, joka on lauman alin ja toisinaan ahdistuu pienesti, jos sitä taluttaa muiden kanssa.

5. Turvavarusteiden käyttämättömyys. Turvakengät on viimeksi ollut jalassa koulussa ollessani, turvakärjellisiä tallikenkiä en ole omistanut... yhdeksään vuoteen? Kypärä on löytänyt pääni yhä useammin, mutta voisin edelleen ratsastaa Koolla ilman. Tosin kypäräkin on päässä vain kärryillessä ja hevosen selässä, eikä esimerkiksi neljää hevosta tarhaan taluttaessani.

6. Kesävarustus. Liittyy vahvasti ylläolevaan. Nimittäin kesällä en käytä hanskoja kuin vuollessani, kenkiä liian harvoin ja silloinkin tennareita tai edelleen teräskärjettömiä jodhpureita. Yleinen varustus on varsin lyhyet shortsit ja toppi, nättiä jälkeä tulisi asfaltilla hevosen perässä raahautuessa.

Kaksi ponia, ei kenkiä, ei hanskoja, ei pitkiä hihoja tai lahkeita. Eikä tietenkään sitä kypärääkään...

7. Hevosten seisottaminen käytävällä tai karsinassa varusteet päällä. Enkä nyt puhu siitä, kun laitan hevoselle valmiiksi kahvavyön ja asiakasta odotellessani siivoilen karsinoita hevosen ollessa käytävällä kiinni tai karsinassa vapaana. Vaan siitä, että valjastan Mailan karsinassa ja lähden hakemaan Koota ja kärryjä talliin, varustan Koon, otan Mailan käytävälle ja kiedon kärryt kiinni -ja käyn vessassa tai hakemassa jotain unohtunutta. Ajo-ohjat ovat melko pitkät ja niitä ei saa niin valjaisiin sidottua ilman, etteivät ne voisi irrota ponin pyöriessä karsinassa... Niin turhia riskejä, vaikkei vielä olekaan mitään sattunut ja Maila normaalisti varsin rauhallinen onkin!

8. Selästä laskeutuminen. Laskeudun tosiaan yleensä etukautta, siis nostamalla oikean jalan kaulan yli ja liukumalla selkä hevoseen päin alas. Enkä todellakaan pidä ohjista (tai kaulanarusta) kiinni.

9. Työasennot, etenkin vuollessa. Ihan järjetöntä. Miljoonalla solmulla hevosen mahan alla ja jaloissa, tai suoraan maassa istuen!

10. Ei niitä päitsiä tarvi! Tai narua ainakaan! Tätä en tosin tee kuin tallissa, mutta siis kyllähän hevonen osaa kävellä karsinaan irti. Tai otsatukasta tai loimesta talutettuna. Mutta kun se tallin ovi voi hyvinkin olla auki, ja se hevonen muuten ehtii ovelle ennen minua.

Kyllä se pysyy irti!

Ihme, ettei kummempia ole sattunut. Ja kuitenkin vuosien varrella on vähän tullut järkeä päähän, ja samalla sokeaa luottamusta (vieraisiinkin!) hevosiin... Suosittelen kuitenkin loppujakin tekemään tämän, tulee mietittyä asioita vähän paremmin kuin normaalisti, ja josko saisi itseltä (tai joltain lukijalta) näitä typeryyksiä karsittua...

Neljä päivää aikaa osallistua arvontaan!

Seitsemän kesäkuvaa-haaste

Tämän kolmannen haasteen sain jo jokunen aika sitten Jessiltä, kiitos hänellekin!

Laita seitsemän kuvaa kesästäsi ja selitä kuvat vain yhdellä sanalla, haasta sen jälkeen seitsemän blogia tekemään sama.

Haaste lähtee Sofialle, Anulle, Eerikalle, Sofialle, Raipelle, Janikalle, sekä Eetulle.

Koon kesään 2013 kuului...

... tuuppailuja,

... poseerauksia,

... tuhoamista,

... lainaratsuilua,

... ystäviä,

... itsensä ylittämistä, 

sekä mikä tärkeintä:

loputonta syömistä!

Eli aivan hyvä kesä, t. 100 kiloa lihavempi Koo. Alkuun pidin haasteen toteuttamista lähes mahdottomana, sillä viime kesä oli huomattavasti kuvaköyhempi kuin koskaan aiemmin. Löysinkin seitsemän ponin kesää kuvaavaa kuvaa, joista kuusi tekevät ensiesiintymisensä julkisina! Ei yhtään huonommin siis. Suurin hankaluus olikin sitten kuvailla tosiaan vain yhdellä sanalla, ja luistinkin säännöstä viimeisten kuvien osalta... Ja paljon jäi vielä laittamatta! Näiden lisäksi kävimme Ruukissa EASEL-kurssilla, ihanilla maastoilla, sekä kaulanaruilimme ihan tolkuttomasti. Mutta loppujen lopuksi eniten kesää kului kuntouttaessa ja hoitaessa ponia ja hänen vaivojaan...

Haastekasan purkamista

Olen saanut kivan läjän erilaisia haasteita erinäisiltä ihmisiltä, ja voisinkin nyt heitellä ne tähän, kun muutakaan kirjoiteltavaa ei ole! Ponny majailee edelleen Kivarin laitumella, tulevaisuus on ihan yhtä auki kuin edellisessäkin postauksessa, mielipiteeni vaihtelevat joka päivä, enkä todellakaan tiedä mitä tehdä, ja mikä on oikein. Ehkä tämä tästä joku päivä ratkeaa.

Hevoshistoriaani-haaste, jonka sain Jutalta, kiitoksia!

Ensimmäinen hevonen, jolta putosin?
- Risteytysponitamma Cherry, "Kirsikka/Kikka". Pirullinen pieni musta ponitamma, jonka selästä tämänkin jälkeen lentelin tuon tuosta. Ensimmäinen kerta tosiaan tapahtui alkeiskurssin ensimmäisenä tuntina, kun opettajamme Arto-Pekka Heino varsin fiksusti päätti lähteä ryhmämme kanssa kävelemään loppukäynnit maastoon. Ryhmän, joka oli juuri päässyt tenavatalutuksesta, ja ratsastivat ensimmäistä kertaa ilman taluttajia... No, Faatu-poni jäi yllättäen tyhjentämään rakkoaan keskelle polkua, joten jonon häntä (lähes kaikki poniratsukot, Kikka ja minä mukaanlukien) jäi alusta jälkeen. Artsi huikkasi Faatun kuskille, että ravatkaa meidät kiinni, noin kymmenen metrin välimatka. Ponithan siitä innostuivat, heittivät laukalle ja lähtivät pukitellen kirmaamaan pitkin Virpiniemeä. Minä lensin varsin nätisti suoraan kiveen, ja kypäräni joutui samantien vaihtoon. Kun ponit saatiin kerättyä kiinni, kävimme vielä maneesissa ratsujemme selässä, ja tunti loppui siihen.
  Kirsikka lopetettiin tänä kesänä jalkavaivojen vuoksi, ja tämä pieni musta ponitamma jätti ainakin minun hevosteluuni merkitykselliset jäljet.

Kikka, Jörö & Iiro aikojen alussa

Ensimmäinen hevonen, jolla ylitin esteen?
- En ole tästä täysin varma, mutta veikkaisin Kirsikkaa tähänkin. Mikäli näin on, kyseessä oli eräs tunti, kun minun tuntiani ei pidetty, ja menin isosiskoni kanssa samalle, edistyneempien tunnille. Hyppäsin Kikalla ristikoita muiden ylittäessä isompia pystyjä. Se tosin ei sujunut kamalan hyvin, lentelin tuon tuosta selästä ponin kieltäessä esteille, ja erään kerran ylitin ristikon nätillä voltilla ponin jäädessä taakseni. Mutta joo, ylitin myös muutaman ponin selästäkäsinkin!

Suurin hevonen, jolla olen ratsastanut?
- Olen käynyt Emperor "Eetu"-nimisen 183-säkäisen shireorin kyydissä, mutta ihan oikeasti suurin ratsastamani kaviokas on... ehkä joko Syppe, tai eräs Arttu Ylirannalta, ollessani siellä vuonna 2005 kesäleirillä. Syppe on 173-säkäinen, ja Arttu silloin "ihan kamalan iso".

Pienin hevonen, jolla olen ratsastanut?
- Järjettömän hankala kysymys, koska olen aina rakastanut shettiksiä, ja myös ratsastanut niillä meeelkoisen paljon. Enkä tiedä niiden säkäkorkeuksia... Tästä tittelistä kilpailee Elsa, Poni M, Jörö, Puppe sekä Lassi.

Jörö vuonna 2005

Hirvein hevonen, jolla olen ratsastanut?
- Lenni. Ihan mukava ruuna, mutta niin järkyttävät askeleet, että itkien menin tuon selkään. Ja sama Faatun kanssa, vihasin sitä ponia, kun se oli niin junttura, ja puksutti menemään kylki edellä minne sattuu. En saanut siihen koskaan mitään kontrollia, ja se oli aina kiusaamassa muita poneja!

Lenni & Sintti

Hevonen, jonka kanssa olen kehittynyt eniten?
- Koo, Maila, Syppe, Puppe ja Vive. Vesteri opetti omalta osaltaan minulle myös ihan hurjasti kärsivällisyyttä! Ja Emma, jonka ansiosta hurahduin shettisten lisäksi myös russeihin, ymmärrystä.

Minä, Emma ja pikkuveli joulukuussa 2004

Hevonen, jolla olen hypännyt korkeimman esteeni?
- Koo. Kaulanarulla 100cm ratana, 120cm yksittäisenä. Varusteiden kanssa Papulla reilua metriä yksittäisenä, ja ratana Koolla 80cm.

Hevonen, jolta olen tippunut pahiten, ja seuraukset?
- En tiedä. Ei tule mieleen. Peukalo on niksahtanut paikoiltaan, solisluu murtunut, ties mitä tärähdyksiä sun muuta, mutta en koe noita pahoina. Fyysistä loukkaantumista huomattavasti pahempaa on henkinen kipu ja kärsimys, sitä taas hevosteluni on ja on aina ollut täynnä.

Hevonen, jonka haluaisit omaksi?
- Tällä hetkellä en ketään. Katsotaan uusiksi, kunhan pääsen vuokralaisuudesta pois. Sypen, Mailan ja Lassin ottaisin samantien majailemaan pihaani.

Elämäni tärkein hevonen/poni?
- Vive, Puppe, Maila, Koo, Syppe. Tapaamisjärjestyksessä.


"11"-haaste

Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään, vastata haastajan 11 kysymykseen, tehdä 11 uutta kysymystä haastetuille, haastaa 11 bloggaajaa, kertoa heille ja olla haastamatta takaisin. Tämän sain Lauralta, kiitokset sinullekin!

1. Saan alkaa ajamaan ajokorttia 15 kuukauden päästä, ja se aiheuttaa lievästi sanottuna paniikkia. Olen vanha!
2. Olen ihmisenä hyyyyyvin kaukana siitä mitä haluaisin olla -sekä luonteelta, että ulkonäöltä.
3. Omistan tällä hetkellä 13 lävistystä; yksi suussa, yksi huulessa, ja 11 korvissa. (äiti, älä lue tätä: lisää on tulossa)

4. Rakastan lävistysten lisäksi tatuointeja, ja ajatuksenani onkin kerätä ikäänkuin elämänkertani tatuointien muodossa kehooni. Olen jo suunnitellut muutaman valmiiksi, ensimmäinen tulee olemaan Koo-aiheinen.
5. Olen tähän mennessä nähnyt vuoden 2007 jälkeen 60 bändiä ja 72 keikkaa, joiden lipuista olen maksanut. Tämän lisäksi koulun tapahtumat jne.
6. Opiskelen tällä hetkellä automaalariksi Oulun Seudun Ammattiopiston Haukiputaan yksikössä. Ala ei ole mikään unelma, mutta ryhmä + ohjaaja ovat parempia, kuin minulla on koskaan ollut!
7. Haaveilen muuttamisesta. Haaveeksi se jääkin, kun mukaan pitäisi ottaa varsin mukava eläinlauma, joka tällä hetkellä koostuu kolmesta marsusta, gerbiilistä, koirasta, sekä ponista.

... ja pitäisi luopua Sypen tapaamisestakin.

8. Minulla on aina koneella ollessani auki ainakin Facebook, Petsie, Blogger, Youtube, sekä vuorotellen Toisinhevostelijat, Konitorin keskustelupalsta, Howrse, Hevostalli.net, sekä Demi.fi. Hehjep... Ja siis nimenomaan tuossa järjestyksessä, en kestä jos välilehdet ovat väärin!
9. Haaveilen koko ajan uusista eläinlajeista, mutten ole tähän päivään mennessä löytänyt sopivan tervettä lajia. En usko, että koskaan voin omaa koiraa laittaa niiden sairauksien vuoksi, (joten varastan täältä temppu-Yodan lähtiessäni) hevosiinkin ja niiden vaivoihin on mennyt maku, pikkujyrsijät ovat aina vain sairaampia... Huoh.

Y vuonna 2011

10. Minusta haluttaisiin suvun puolesta eläinlääkäriä ja/tai kengittäjää, mutten ole turhan innostunut kummastakaan. Haluaisin oikeasti pestä vain käteni eläinjutuista kokonaan.
11. Olen ehkä maailman ailahtelevin persoona; huomenna voin esimerkiksi sanoa hakeneeni kengittäjäkoulutukseen...

1. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
- En tiedä. En tosiaan tiedä. Musiikki yleensä, ja keikkailu. Ja reissut mukavassa seurassa! Ja onnistumiset.

30 Seconds To Mars @ Rock The Beach 2013

2. Mitä haluaisit tehdä juuri nyt?
- Syödä jotain hyvää ruokaa. Nom.
3. Mikä olisi unelmien lomakohde?
- Olen hylännyt kaikki haaveeni lomailusta, sillä korvani eivät kestä ilmanpaineen vaihteluita, joten en voi lentää. Haluaisin kuitenkin käydä Islannissa, Huippuvuorilla, Los Angelesissa ja uudestaan Saksassa.
4. Haluaisitko asua suuren kaupungin keskustassa vai maalla?
- Maalla. Ei puhettakaan.
5. Mitä lajia et koskaan haluaisi kokeilla?
- Jotain... ällöjen asioiden syömiskilpailua ehkä. Niin, ja perinteistä rodeoratsastusta, yh. Tai joku valaaanpyynti, tai muu etiikkaani sopimaton. Kuinka perinteisiä suomalaisia lajeja (käsittääkseni tässä kuitenkin kysyttiin harrastuksia...) nuo sitten ovatkaan...

6. Oletko aina halunnut harrastaa jotain lajia, mutta et ole saanut mahdollisuutta?
- OLEN! Motocross, mikroautot, benjihypyt, liitovarjoilut ja sellaiset. Kaksi ensimmäistä epäonnistunut rahatilanteen (ponin) vuoksi, kaksi jälkimmäistä näiden saakelin korvien takia. Tekisin mitä vain, että voisin edes joskus hypätä korkealta vuorelta jättisiipien kanssa, tai kuminauhan varassa tai äää!
7. Millainen ois unelmien koti?
- Joko ihana, vanha maatila, tai oikein moderni, vaalea talo.
8. Mikä fiilis just nyt?
- Ihan hyvä kait juuu.
9. Ilta- vai aamuihminen?
- Ilta! Huhhuh, aamut ei vaan ole minua varten.
10. Kolme sinua kuvaavaa adjektiivia?
- Ailahteleva, semihiljainen, semiäänekäs.
11. Karmein biisi jonka olet kuullut?
- Paardit ovat parhaat, säälin sitä tyttöä...

En nyt jaksa keksiä kysymyksiä, enkä haastaa ketään, sillä olen tämän jo ainakin muutamaan otteeseen tehnyt. Minun puolestani kuitenkin kaikki halukkaat saavat tämän tehdä, ja vastata Lauran kysymyksiin!

Kolmannen haasteen teen eriin postaukseen, ettei tästä tule ihan järkyttävän pitkää...