EASEL-kurssin parhaat palat

Huhhei, sain nyt vihdoin ja viimein muutettua tuon EASEL-kurssilta otetun videon toiseen muotoon ja pääsin työstämään sitä. Alla video, jota koitin pätkiä parhaani mukaan, mutta se jäi silti turhan pitkäksi. Puhe on melko hiljaista plus osa on pätkitty pois, joten videon alla joitain mukavimpia ja vähän muitakin repliikkejä taikka keskusteluja. Tosiaan, "päätehtävänä" oli pyörittää ponia ympyrällä molempiin suuntiin käynnissä, ravissa ja laukassa. Poni ei ollut asiasta samaa mieltä. Nuo viimeiset pari minuuttia on sitten ihan pelkkää juttelua, eli siinä ei pahemmin mitään tapahdu, mutta tokikin kuunnella voi ken jaksaa ja haluaa. Video oli alunperin yli 40-minuuttinen, ja vaikka kuinka yritin karsia, jäi siitä ihan liian pitkä -pahoitteluni, toivottavasti edes joku jaksaa tuohon elämästään parikymmentä minuuttia tuhlata. Osa pidemmistä ja tylsemmistäkin pätkistä oli pakko jättää tuohon, koska Koon reaktiot tai söpöys tai Marin puheet. Mutta sen voin sanoa, että jos muussa ei näy työn tulosta, niin nuo luoksetulot!! Ihana poni! Ja loppua kohden huomaa, miten ponia ei enää vois ihan kamalasti tämän vähempää kiinnostaa, ja se alkaa vaan kipittelemään pitkin maneesia.

  Tässä taas näkyy se iiiiso ero EASELin kanssa verrattuna muuhun; poni on vapaana suuressa maneesissa liinan nokassa tai pyöröaidassa pyörimisen sijaan. EASELissa hevonen siirretään isolta alueelta pienelle, ja varusteettomasta varusteelliseksi; kaiken on siis toimittava isolla alueella ilman varusteita, että sitä edes kokeillaan pienemmällä alueella varusteiden kanssa. Tokikin, olihan minullakin tuossa köysi kädessä... Savikossa hevoset mm. ratsutetaan aluksi kuolaimettomilla, sen jälkeen ohjat sekä turparemmissä että kuolaimissa, jonka jälkeen poistetaan turparemmi ja pidetään ohjat pelkästään kuolaimissa. Turparemmi lisätään koristeeksi vasta sitten, kun hevosella ei sitä tarvita.

"Se on yks sellanen asia, mikä mun mielestä olis kohteliasta hevosta kohtaan, joka ensinnäki näkee erilailla ku ihmiset, että kun mennään uuteen maneesiin, niin kävellään se edes kerran ympäri. Vaikka oltas selässä, niin kävellään se kerran ympäri molempiin suuntiin."

"Mitäs te sanotte tästä suhteesta? Tää on vähän sellanen tyttö ja sen poni. Ne on yhessä 

kasvanu, niillä on hirveen hyvä suhde, poni vähän tutkii paikkoja ja silti mennään."

"Mitä te ootte tehnee nää seittemän vuotta Ponin kans?" -"No eka mää aattelin että musta tulee esteratsastaja, mut ei musta tullukkaan... Nykyään mennään ilman varusteita pitkin mettiä." "Joo sen näkeeki, teillä on kauheen harmoninen ja levollinen suhde."

"Siihen suhteeseen kuuluu tietenki myöskin se, että johtajuus vaihtelee. Sillä tasolla ku te ootte, 

sen on oltava molemminpuolista luottamusta ja kunnioitusta, muuten se ei enää toimi."

"Nyt. Irtojuoksuta mua ympyrällä, kolme askellajia."

"Se maiskutus ei kerro mitään. Mä tuun sun eteen ja maiskutan, niin sä oot sillee 'nii mitä?'. 

Eli koita miettiä, mikä tulis luontevasti; käänny tai vasen tai käynti tai ravi tai mikä se sitte 

onkaa. Pääasia on, et se on sulle itelle selvä. Kun sä sanot sen selkeesti suomenkiellelä, 

niin sun aivoissa se ajatus on selvempi, ja sillon ponin on helpompi ymmärtää. 

Jos sä maiskutat, se ei sun mieleskää tarkota oikeen mitään."

"Ponihan yrittää tosi nätisti, täs ei oo suhteessa mitään vikaa, eikä edes kontaktissa.
Nyt on enää ympyrän ymmärtäminen."

"Tää on yks asia mikä hevosten kans pitäs muistaa. Ei ne oo niin hölmöjä. 

Hevosten mielestä on varmasti ihan hölmöä mennä tossa, (ympyrällä) 

miettikää nyt, mennä epämääräsiä kuvioita tyhjällä hiekkakentällä."

"Tästä se vaan sanoo, et 'hei mä oon seittemäntoistavuotias, mä osaan aika paljon muutaki ku vaa pyöriä, ei täs oo mitään järkeä mun mielestä, pyöri ihan keskenäs jos kuvittelet et mä en osaa kävellä ympyrää'"

"Nyt mulla on vahvasti sellanen tunne, että teillä on aivan kympin suhde, siis parempaa ei voi olla. 

Et siinä mielessä ihan mieletön. Mä luulen et täällä on iso rivi sellasia, 

jotka toivoo et niillä olis samanlainen suhde oman hevosen kans."

"Jos sä aattelet et sulla on kiertolaisena ollu poni, joka on tullu sulle seittemän vuotta sitten, ja sulla on tällanen suhde siihen... Niin mä luulen, että... No siis ihan mieletöntä työtä oot tehny."

"Se on se molemminpuolinen kunnioitus joka teistä huokuu."

Ja kuinka tehdä loistava ensivaikutelma? Voin näyttää mallia!

"Mikäs sun nimi on?" "Reetta" "Reetta, hmm, kukas hän on?" "Öööö no Karkki vaikka" "Karkiks kutsutaan?" "No välillä, jotku" "No minkä nimen se tuntee?" "Ööö no Karsu, Poni, jotain" "Ooookkei"

Hämmennystä ei helpottanut se, kun Mari kuuli, että Koo on ollut meillä seitsemän vuotta, eikä sillä ole vieläkään kunnon nimeä jonka hyväksyisin. Päädyimme kuitenkin kutsumaan sitä Poniksi. Olen huono, itse asiassa aivan surkea sosiaalisissa tilanteissa.

Niin, ja se, joka väittää, että demohevoset kurssitilanteessa on vähintäänkin eläinrääkkäystä, voi katsoa tuon ylläolevan videon ja kovin kärsivän ponin -tai raahautua EASEL-kurssille vaikka edes katsojaksi. Montyn ja Vepsän klinikat on toki asia erikseen, mutta noiden takia ei kyllä kannata koko demohevostelua leimata -itse en näe Koota tuolla videolla minään muuna, kuin rentona ja levollisena. Videon ulkopuolelle jääneet pätkät ovat pelkkää juttelua, seisoskelua tai paikasta A paikkaan B kävelyä -voin toki nekin näyttää kaikille halukkaille, mutta tuota videokasaa kamalempaa materiaalia tai stressaantuneempaa ponia ei sieltä löydy. Stressaavinta koko reissussa lienee ponin mielestä ollut kuljetukset, vaikkei se kummastakaan matkasta mitään stressioireita esitellyt -ja kuskataanpa niitä hevosia muutenkin. Paitsi Koota.

Voin sanoa, että en tämän parempaan aikaan olisi voinut tuota videota alkaa purkamaan. En ole koskenutkaan tuohon tämän puolen vuoden aikana, en kait edes koskaan katsonut tuota kokonaan läpi, mitä nyt muutama viikko sitten kun tuon löysin ja katsoin alkupätkän. Olin aivan valmis lyömään hanskat tiskiin, lastaamaan ponin ja suuntaamaan Viskaaliin ponin viimeiselle matkalle. En halua avata syitä ainakaan vielä enempää, mutta oikeastaan ponista riippumattomista syistä sen tulevaisuus oli ja on kyllä edelleenkin vaakalaudalla. Koitan saada asian päätökseen parhaalla mahdollisella tavalla -toivottavasti se ei ole tuo Viskaalin reissu. Sen voin sanoa, etten usko, että enää koskaan tulen löytämään tällaista ystävää.

Luukku 17

Tekniikka vastustikin minua entistä pahemmin, ja puhelin jätti minut herättämättä -hauska herätä puoli yhden aikaan, kun koulu alkoi yhdeksältä... Vastusteluista johtuen suurin osa kuvista on jotain ihan muuta kuin niiden pitäisi olla.
   No mutta, vastapainoksi seitsemännen luukun surkeimmille sattumuksille on tietenkin saatava mieleenpainuvimmat ja mukavimmat muistot.

EASEL-kurssi. Paitsi hevoselämän, myös ihan koko elämäni ehdottomasti parhaita päiviä! Itku ja hymy oli herkässä, tyydyin kuitenkin vain hymyilemään kovin leveästi. Niin ihania sanoja, niin ihania hetkiä, että edelleen saan huononakin päivänä olon kohenemaan -olen oikeasti onnistunut jossain.

Kuva ei liity, tämä lienee vuodelta 2011? ja loistavaa videolaatua.

Ensimmäinen kaulanaruratsastus. Oliko edes siistiä?! Aikaa, jolloin vielä vain Nevzorovit, Honza Bláhat ja kumppanit ratsastivat varusteitta tai cordeolla, tai ainakin laittoivat materiaalinsa nettiin julkiseksi. Olimme entisen tallin kentällä, ja sain vain päähänpiston, että nyt olemme harjoitelleet tarpeeksi ja kokeilen muuten ilman päävermeitä. Ja poni toimi, aivan ihmeen hyvin! Tämä tapahtui tosiaan kesällä 2010.

Ensimmäinen kaulanaruratsastus kentän ulkopuolella. Jännitti, aivan kamalasti, poni ei kulkenut mitenkään turhan hyvin, mutta molemmat säilyimme vahingoittumattomina tempauksestani. Tämän merkkipaalun saavutimme jonkin aikaa edellisen jälkeen.

Ensimmäinen iso este. Oli kesä 2006, asuimme siis vielä ABCllä, ja isäni tuli joku päivä mukaani tallille. Hyppelin iloisesti ristikoiden ja 60cm pystyjen yli, kunnes isä nosti esteen 80-90 senttiin ja pyysi (yllytti) meitä ylittämään tuon. Juuri ennen estettä nakkasin ohjat vapaaksi, tartuin satulan etukaaresta kiinni ja suljin silmät. Ihana poni ylitti esteen rumalla tyylillään, lensin ponin kaulalle ja nauroimme isän kanssa. Tätä päivää ennen olin tosiaan hypännyt korkeintaan tuota kuuttakymmentä senttiä.


Kaulanarumaastot. En muista milloin tämän lajin ensimmäinen "suoritus" tapahtui, mutta muistan sen, että olin maailman onnellisin tyttö. Olin saanut kesytettyä ponin, joka aiemmin kuskasi minua pitkin kyliä vaikka suussa olisi ollut mitä ja kaverina apuohjat tai kahdet. Kotiinpäin käännyttyämme pelkäsin jokaista askelta, jokaista nykäisyä, kunnes olimme tallin pihassa. Allani ei ollut maailman rennoin hevonen, (no en olisi minäkään, jos kuski olisi keikkunut selässäni viimeiset pari kilometriä paskanjäykkänä täristen) mutta se käveli. Koo ei ole koskaan ryöstänyt kaulanarulla, ei edes kavereiden kanssa maastoillessa. Koo on paras.

Yksi siisteimmistä tapahtumista koskaan oli myös se, kun sain ponin ensimmäistä kertaa laukkaamaan vapaana perässäni. Pysähdyin, poni pysähtyi viereeni "mitä nyt?"-ilmeellä, ja polveni tutisivat.

Samoiten se keväinen iltapäivä vuonna 2011, kun poni ensimmäistä kertaa juoksi ympärilläni ilman aitoja tai varusteita useamman kierroksen. Käynnissä, ravissa, laukassa, viimeisessä myös pukitellen. En meinannut uskoa silmiäni! Tuo onkin yksi harvoja kertoja, ainakaan viimeiseen vuoteen poni ei ole jaksanut jäädä ympärilleni vaan on lähtenyt kipittelemään pitkin kenttää.

Ehkä silmiäavaavin muisto on se, kun tajusin, ettei poni voi luottaa minuun, jos minä en luota siihen. Siitä alkoi ylämäki, poni oli huomattavasti entistä rennompi, eikä kumpikaan ole enää säpsynyt tai hätkyillyt turhia. Se, joka meinaa nyt tulla jeesustelemaan, että yhyy hevonen on saaliseläin ja toimii vaistojensa varassa yhyy ei niihin saa luottaa, voi samantien painaa raksia. Minua ei kiinnosta. Tiedän, että tuo voi aivan hyvin karata hallinnastani ja laukata häntä tötteröllä horisonttiin, luotan siihen silti enemmän kuin keneenkään tai mihinkään muuhun. Luotan, ettei se tahallisesti koskaan satuta minua. Ja se riittää.

Muistakaahan muuten heitellä kysymyksiä ja osallistua kyselyyn & arvontaan -ensimmäiseen on mahdollista heitellä kysymyksiä vielä kolme päivää, ja jälkimmäisen arvontaan voi osallistua enää kuuden päivän ajan! Kyselyä saa täyttää tämän jälkeenkin.

Luukku 15

LempiKookuvani kautta aikojen pääsevät tänään esiteltäväksi. Iso osa on toki jo aiemmin näkynyt blogissa, mutta ei anneta sen häiritä! Harva on laadullisesti parasta mahdollista, mutta peräänkuulutankin ennemmin sitä tunnetta ja sitä tilannetta. Kuvat ovat ihan totaalisen epäjärjestyksessä.

Viimeisin on ehkä lempikuvani ikinä -tuo on jotain niin söpöä! Mikä tai mitkä olivat teidän suosikkinne?

Luukku 2

Seitsemäntoista päivän päästä tulee tasan kaksi vuotta siitä, kun julkaisin ensimmäisen postaukseni tähän blogiin. Varsin lyhyt aikahan se on, mutta tämä on kuitenkin pitkäikäisin blogini koskaan! Jos kuitenkin totta puhutaan, haluaisin poistaa ensinnäkin kaikki postaukset vuodelta 2011 Puppe-kirjoitusta lukuunottamatta, sillä ne ovat vain aivan totaalisen laaduttomia, töksähteleviä ja, noh, mukahauskoja. Nyt olen vain aivan reilusti tylsä. Vanhat tekstit sisältävät myös aivan tajuttoman väärää tietoa, joita en välttämättä edes myöhemmissä kirjoituksissa korjaa silloisten postaustaukojen vuoksi, ja blogiin liittymättömistä syistä haluaisin poistaa suuren osan tietyistä postauksista päästäkseni jättämään kyseisen aikakauden entiseksi elämäkseni.

Puppe/30-12-2011

No mutta, ainakin toistaiseksi ajattelin kuitenkin jättää myös nuo surkeat, vanhat tekstit julkisiksi; harvemminpa niitä kukaan lukee, ja jos joku erehtyy niin tekemään, niin toivottavasti huomaa kehittymiseni uudempiin verratessa. Nyt tarkastelkaamme erinäisiä tilastoja.

Koo/26-10-2012

Omaksi yllätyksekseni aktiivisimmillaan kirjoittelu on ollut tänä vuonna, vaikka minusta tuntuu, että olen koko ajan vain taukoillut kaiken maailman vastoinkäymisten vuoksi. Tähän mennessä aktiivisen postauskuukausi on maaliskuu; silloin sormeni sauhusivat jopa yhdeksän kirjoituksen verran. Näistä kuitenkin suurin osa koski enimmäkseen jotain muuta hevosta, kuin Koota -tästä voisin päätellä, ettei meidän elämässä mitään jännää reiki-hoidon lisäksi tapahtunut.

Velmu/30-03-2013

Lassi/02-03-2013

Eniten katseluita kerännyt postaus kautta aikojen on tuo samainen Puppe-postaus, jossa viimeisimmän katsomiseni mukaan oli 299 katsomista. Seuraavana tulee Maila-kirjoitus, 128 katselulla. Puppe-kirjoitus oli linkitetty Hevostalli.netin keskusteluun koskien koskettavia muistotekstejä, josta vierailijoita on tullut 113 kappaletta. Mailan teksti taas oli linkitettynä Kavioiden kopsetta & koparoiden naksetta-blogiin, josta on näiden kahden vuoden aikana saavuttu vierailulle käväistäkseen tai jäädäkseen kaiken kaikkiaan 232 kertaa.

Maila/29-12-2011

Kärkisijalla kuitenkin koko tilastossa on Hevostalli.netin foorumi, ruhtinaalisella 1575 vierailulla. Toisella sijalla on Google, josta .fi- ja .com-päätteiset yhteenlaskettuna vierailijamääränä on 1012 käyntiä. Näiden jälkeen tulee Petsie (584) ja Kavioillakoparoilla. (232)

Papi, Koo ja Aatu/19-07-2012

Hakusanat onkin hauska asia. Yleisimmin käytetty on luonnollisestikin "krrsu.blogspot.com", jolla tie blogiin on johdettu 156 kertaa. Sen sijaan samainen hakusana .fi-päätteellä on käytetty kymmenesti. "poni pelkää lantakasoja" on toisella sijalla 31 haulla, "kavaletti" jaetulla kolmannella yhdessä "pöpilä blogi"n kanssa 17 haulla ja "kumisaappaat jalkaan/jalassa"-haulla on löydetty yhteensä 25 kertaa.

Koo & minä kumisaappaat jalassa/16-06-2013

Muita hauskoja tai outoja talteen ottamiani hakusanoja ovat mm. "lehmänhermoinen koira", "maailman lihavin nainen", "rumin elukka", "sadepuku", "hai kumisaappaat lime", "kuljetussuojat suomenhevonen", "poni ruohonleikkuri", "hukkuva hirvi" ja "ponin ylikunto".

Syppe/05-06-2013

Entäpä kävijämäärät sitten? Katselluin kuukausi oli heinäkuu 2013, jolloin blogissa vierailtiin 2077 kertaa. Seuraavana syyskuu 2013 1487 katselulla, ja vähiten vierailijoita on käynyt marraskuussa 2012, 191 kertaa. Kaiken kaikkiaan katseluita on 18390 kappaletta.

25-02-2013

Kommenttirikkain teksti, mikäli kysymysruinauspostausta ei lasketa, on taas vaihteeksi jaetulla sijalla ja viidellätoista kommentilla varustetut Elinolosuhteet-postaus, sekä Terveisiä nuhanenältä-minipostaus. Näihin(kin) on kuitenkin laskettu minunkin vastauskommenttini.

02-10-2013

Joko riittää linkit ja tilastot? No hyvä, pääsen sanomaan, että ainakin itse huomaan kehittyneeni valtavasti tämän blogin kanssa; ensinnäkin ulkoasu on huomattavasti silmäystävällisempi entä aiemmin, kuvat on aseteltu siistimmin (olen muuten muutellut nuo vanhojen postausten kuva-asetelmat, meinasi itku tulla niitä vanhoja katsellessa) ja teksti on helppolukuisempaa. Olenko yksin mielipiteeni kanssa, vai onko joku muukin huomannut saman?

Ruukki [x] check'd

Aamu alkoi varhain, vaikken yöllisistä heräämisistäni johtuen jakasanutkaan nousta kuudelta ja lojuin sängyssä vielä puoli tuntia ylimääräistä. Vaatteet niskaan, aamupalaa naamaan ja reippahasti askeleet kohti tallia. Olin siellä ennen aamutallintekijää, mutta sisällä oleskelevat hevoset (muut paitsi Koo) ottivat heilumiseni yllättävän lunkisti, enkä joutunut kuuntelemaan seiniä potkivia ja kiljuvia hevosia. Poni oli lievästi sanottuna ihmeissään, kun hän ei saanutkaan aamuruokia tarhaan, ja joutui kaiken lisäksi poistumaan sieltä ennen iltapäivä viittä! Apua. Pienien kummastelujen jälkeen poni kuitenkin kipitti talliin, jossa purin ponin kääröistään ja siistin sitä vielä vähän. Pakkasin loput mukaan lähtevät tavarat, suojitin, päitsitin ja loimitin ponnyn, ja lähdimme pihalle trimmaaman tarhojen edustaa.

Isä tuli melko pian, ja kiinnitti kopin auton perään. Hetken värkättyämme laskimme lastaussillan, ja ponin niin-liikaa-jännitetty lastaus saattoi alkaa. Kolmisen kertaa K peruutti pois, mutta saatuaan aina löysää narua ja kannustaessani ponia kapuamaan kyytiin, se lopulta tuli varsin nätisti etupuomille jossa sai nauttia hyvin monipuolisen Biotiini Namino-aamupalansa. Äiti tuli koirien kanssa lähes heti ponin lastauksen jälkeen, joten pääsimme lähtemään. Matkalla pysähdyimme kerran, katsomaan vinkan kiinnityksen bussipysäkille ennen moottoritielle kurvaamista. Loppu matka (ja pysähdystä ennenkin) sujui moitteettomasti, poni ei, kuten tavallista, ryskännyt kertaakaan ja kuopi vain tallin pihassa ennen lähtöä. Purku sujui tavalliseen tapaan, siis ilman mitään ongelmia, ja kuljetusvarusteista riisuttu poni pääsi hetkeksi jaloittelemaan ennen loimitusta ja tilapäiskarsinaansa menoa.

Aamu alkoi teoriaosuudella. Voin jossain vaiheessa kirjoittaa pidemmästikin EASELin toimintaperiaatteista ja ideologiasta, mutta juuri nyt en jaksa. Johtuen ehkä viimeaikaisista Ituhippikeskusteluista mieleeni jäi päälimmäisenä eräs vertaus johtajasta, tai johtajuudesta. Rajavartiossa miehet kuulustelevat vain kun on tarve ja rajaa on ylittämässä joku epäilyttävä henkilö -ei rajojen toiselle puolen heitellä varmuuden vuoksi pommeja, ettei rajaa ylitettäisi. Siis, hevosta on turha simputtaa ja käskyttää pönkittääkseen omaa johtaja-asemaansa. Hitto että nyt tulee muuten järkevää tekstiä, ehkä olisi pitänyt tehdä tämä vasta huomenna vähän parempien yöunien jälkeen...

Tää on sit saletisti VakavastiOtettavaNarunPyörittäjä

Anyhow, kahden ja puolen tunnin teoriatuokion jälkeen oli tosiaan se tunnin ruokatauko, jolloin söimme ja tarkistin ponin. Sillä oli kaikki kunnossa, herra oli aivan innoissaan kunnolla purutetusta karsinasta, ja heitti useampaan otteeseen siellä ympäri. (ja ihan siis asiasta tietämättömille tiedoksi; tuo on ollut ponin tapana viimeiset seitsemän vuotta, eli tuskin sillä mitään ongelmia on -kunhan nyt vain sattuu rakastamaan piehtarointia.)

Pyöri yksinäs stna.

Tauon jälkeen kokoonnuimme maneesiin ja aloitimme käytännön harjoitukset. Hevos-ihmis-pareja oli viisi, ja olimme näistä viimeisenä. Kaikki neljä muuta kopotia olivat suomenhevosia, jotka olivat olleet omistajillaan suhteellisen vähän aikaa. Jokaiselle oli varattu suurinpiirtein puolisen tuntia muistaakseni. Lähdin viimeisen hevosen loppuvaiheilla melko kiireessä siistimään tuhannen puruista ponnya edes hieman edustavemmaksi. Poni käveli maneesiin kuin olisi useamminkin siellä käynyt, vaikka edellisestä maneesikerrasta (ABCn kisoissa) on puolisentoista vuotta, eikä poni ole koskaan käynyt lähelläkään Ruukin maneesia. Kuten muiltakin, myös minulta kyseltiin perustietoja minusta sekä ponista, yhteisen taipaleen pituutta, ongelmia, ponin käyttöä ja sen sellaista ponin ollessa koko ajan irti. Se kävi, yllättäen, myös kokeilemassa hyvin läheisessä kontaktissa maneesin hiekkaa pariinkin otteeseen, jonka vuoksi on hyvin *köh* puhdas näissä kuvissa. Lataan parasta aikaa videota (enää 485 minuuttia jäljellä....) meidän demoilustamme, joten en sen enempää jaksa tästä selittää. Paitsi että, kuten tuttua, meidän ongelmana oli taas jälleen kerran maastakäsittely. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että ongelmamme eivät johdu kunnioitus- eivätkä luottamuspulasta, vaan yksinkertaisesti poni ei vain näe yhtään mitään järkevää syytä esimerkiksi pyöriä ympärilläni ympyrää.

Viimeisenä, juuri ennen maneesista poistumista Mari (Louhi-Lehtiö) totesi, että "Sulla on ihan mieletön hevonen, pidä siitä kiinni. Teillä on kympin suhde, tuollasta näkee harvalla. Jos sä joskus joudut tästä luopumaan, soita heti mulle, tällasen ponin ei pidä enää koskaan joutua kiertelemään. Mut tottakai mä toivon, että sä pystyt pitämään tän loppuun saakka." Huih...

Loppukeskustelujen jälkeen päästin ponin karinasta talutteluun, kävimme kiertelemässä raviradalla ja juoksentelemassa pitkin Ruukin hevosopiston pihoja, ja valmistelin ponin lastauskuntoon. Isän vedettyä vinkan ponin näkyviin, oli poni selvästi ihan valmiina kotiinpaluuseen. Ponin oltua tuollaisessa mielentilassa, en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä, ja päätin kokeilla ponin lähetystä koppiin. Äiti meni palkkaamaan sitä vinkan etuosaan leivillä, levitin käteni ja poni käveli suoraan sisälle. Poni, jonka kanssa on parhaimmillaan pari vuotta sitten tapeltu neljänkin tunnin ajan kyytiin menemisessä -ja ihminen on joutunut luovuttamaan. Harmi, että isä oli juuri kävelyttämässä koiria, eikä tätä historiallista tapahtumaa saatu tallennettua.

Oli taas sen verran hieno päivä, että tällä jaksaa taas jonkin aikaa. "Sä oot tehny upeeta työtä! Tuolla katsomossa on rivi aikuisia, jotka haaveilee, et ne ois hevosiensa kanssa tässä pisteessä." Ihana, ihana pieni poni, ja mieletön päivä! EASEL on just eikä melkein meidän tyylinen "suuntaus", allekirjoitan oikeastaan jokaisen asian kyseisestä ideologiasta. Huomenna sitten vielä kuunteluoppilaaksi.

Valmiina lähtöön, yy kaa koo nee vii kuu!

Huli ei lähde mukaan.

Vinkka puhdistettu ja purutettu.
Mukaanlähtevät (mm. paaaaaljon heinää) tavarat kannettu.

Poni märkä + yöksi luvattu sadetta --> ihis ja sadeloimi, toivottavasti

se on vielä aamulla hengissä tuon loimivuoren alla...

Poni pesty ja tuplaloimitettu.
Heinät pussitettu, tuoreet niitetty.

Kuljetuspäitset + lastausliina, kuljetussuojat sekä ponnyn aamuruuat.

Kuljetussuojat pyyhitty pölyistä ja kannettu ihmisten ilmoille.
Nahkapäitset sekä edustusvermeet pesty.
Ehkä me ollaan nyt valmiita huomiselle?

Palleroporonjäkälä iltaruuilla.

Lastaus pelottaa normaalia(kin) enemmän, sillä käytössämme on tällä kertaa ponille täysin vieras, Emmin ja perheensä koppi. Ja koko päivä pelottaa ihan pirusti, tai ehkä jännittää, tai en tiedä. Pelottaa. Mihin olemme sitten matkalla? No Ruukkiin, EASEL-Horse Training-kurssille demoilemaan. Aaapuuuaaa!

Saa nähdä, montako tuntia saan nukuttua. Ja kuuden tunnin päästä pitäisi olla harjaamassa kaakkia edustuskuntoon, siitä puolen tunnin päästä lastaamassa elukkaa kyytiin, iik! Kaikista parasta on, että tuo atanan eläin on ollut harvinaisen kamala viime päivinä -jotain mr. Koon käytöksestä kertoo se, että hän päätti potkaista minua mahaan ensimmäistä kertaa näiden seitsemän vuoden aikana. Toisaalta taas eilen se oli aivan ihana puspusnallekarkki...

Meikäläiselle lisästressiä aiheuttaa se, etten tiedä riittääkö nuo heinät ponille koko päiväksi, sillä tuo on ollut säännöstelyllä heinällä viimeksi vuosi sitten -ja silloinkin laumatarhauksessa, eli minulla ei ole hajuakaan, miten paljon tuo vetelee heinää naamaansa noin 12 tunnin aikana. Niin, ja se, että poni ei ole puoleen vuoteen ollut karsinassa yli tuntia kerrallaan, ja huomenna hänen tulisi viettää valjaskatoskarsinassa ainakin teoriaosuuden ajan, eli jotain 2,5 tuntia. Tämän jälkeen on onneksi tunnin ruokatauko ennen hevosten maneesiinottoa, jonka ajan tulen varmaan roikkumaan ponin narussa, ettei sen tarvi kököttää pienessä kopissa. Saa nähdä montako seinää on vielä pystyssä, ja montako miljoonaa kierrosta poni on ehtinyt boksissaan pyöriä teorioiden aikana...

Sunnuntaille poni ei pääse mukaan kuljetusongelmien vuoksi, mutta itse menen tällöinkin kuuntelemaan ja katsomaan.

Ainiin, tänään loppui kahden viikon kesätyöni, jes! En olisikaan jaksanut enää yhtään aamutallia. (ja huomenna silti puoli seitsemäksi tallille, öh..?)