Koon kentällä kirmailut

1

2

Kiire hellittikin kertaheitolla, kun minä, joka en sitten sisäilmaongelmaisten koulujen ole ollut kipeänä, heräsin keskiviikkona ihan törkeään kurkkukipuun. Päivien saatossa mikälieflunssa yltyi siihen pisteeseen, että seistessä huone pyöri ympärillä eikä nuudeleihin saanut tarpeeksi lientä. Eilen jätin liikunnantunnit väliin ja tänään taas koko päivän, kas kummaa kun päivät tyhjenivät kivasti! Eipä siinä, ei ollut jaksamista tallillekaan, joten tämä aika on pitänyt käyttää niiden koulutehtävien tekoon. Höh.

Linkki

3

Keskiviikkona kävin kirmailemassa ponin kanssa kentällä, päivän teemaksi muodostui puomijumppa. Saatoin ehkä vannoa joskus että Koo ei enää liiku käyntiä kovempaa ilman jännesuojia, mutta noiden muoviputken palasten perässä pitkin kenttää juostuani totesin, että ottakoot osumat kinttuihin, josko nousisivat sitten paremmin. Ja nousevathan ne! Poni oli aika tosi kiva muutenkin, mitä nyt jäi session päädyttyä torkkumaan keskelle kenttää auringonpaisteeseen ja jouduin hyvän tovin sitä odottelemaan. Ennen asunnolle palaamista se sai vielä nyppiä suu vaahdossa minikorsia maasta. Ehdin jo miettiä, että poni saisi sadeloimen alla usemman vuorokauden hauduttuaan yöpyä takitta, mutta tein ensimmäisen polttiaishavainnon. Neljän aikaan iltapäivällä. Niitä siis on, ja varmasti enemmän auringonnousun ja -laskun aikaan. Ei saanut poni olla takitta.

4

5

Torstain ruuna hengaili tarhassaan, tänään hain Sennin mukaani että poni pääsi tekemään jotain muutakin kuin seisomaan harjattavana, eikä minun tarvinnut jarrutella selässä tai juoksennella pitkin kenttää. Koo pääsi siis kolmannen kerran tälle viikolle kentälle maastakäsin, suorastaan historiallista! Senni kuulemma tuntee olonsa tyhmäksi näköjään sekä minun että ponini seurassa. Koo on kahteen asiaan ehdoton, muuten se katsoo ihmisten toiminnat läpi sormien. Jarrut toimivat aina, pieninkin prr (tai ihmisen itselleen jälkimmäisen ehdottomuuden vuoksi kiroama rrrrkele, tai "hyvä") pysäyttää sen takuuvarmasti. Sen lisäksi poni vaihtaa suuntaansa välillä naurettavankin pienestä linjanleikkauksesta. Ei tarvi poistua kuin muutama sentti ponin keskivartalon etupuolelle, ja jo se dramaattisesti tekee lukkojarrutuksen ja hypähtää 180 astetta.

6 Suunnanvaihto kulmassa...

7 ... tai kesken loikan.

Sennillä oli hankaluuksia löytää paikkansa, on kuulemma tottunut hevosiin jotka kentälle irti päästyään juoksevat menemään. Jos Senni luovutti ja totesi että juokse sitten siihen suuntaan kerta haluat, Koo pysähtyi ja katseli tympääntyneenä että nytkö jo loppui leikki?! 

8

9

Täytynee myöntää, että aika hyvännäköinen tuo parikymppinen ruunanretale on, joka ei enää liiku tarhassa juuri ollenkaan, ja liikutuskin on valitettavan epäsäännöllistä. Pitäisi ehkä oikeasti lähteä ratsastustunneille, josko siitä saisi selästäkäsinkin irti edes puolta tuosta liikkeestä.

10

11 Ponin takajalkojen liikeradat ovat laajentuneet mäki-peruutus-puomitreenien ansiosta...

Ponin leikitettyä meitä tarpeeksi sai se vielä tehdä muutamat temput, kunnes sai melassivesiämpärin ja ruokakuppinsa nokan eteen, loimen selkään ja raahasin sen takaisin tarhaan. Taas pörräsi polttiaisia sellaisina laumoina, että alkaa ahdistaa. Pitää ehkä oikeasti kehitellä plan B kesän varalle kun rinnelaidun, johon tuulee koko ajan, ei tänä kesänä ole välttämättä käytössä ollenkaan, ja takalaidun on vähintään yhtä metsän keskellä kuin tarhat. Ääääh.

12 ... sekä eteen- että taaksepäin, ja kavio nousee kokonaan maasta, jes!

13

14 Kuvan ottanut Senni

Huomisen ohjelmassa on ryhmämaasto ainakin parin Siinan tallilaisen kanssa. Tarkoituksenani oli käydä putputtamassa ainakin viitisentoista kilometriä alle tälle päivää josko turhan paljon seurasta lämpeävä poni olisi kohtuulapasessa kavereiden seurassakin, mutta näillä mennään tällä kertaa. (poni on muuten saanut pitää liehulettinsä ainakin toistaiseksi terveisin laiska letittäjä, katsellaan letityshommia uusiksi kutinan alettua [terveisin pessimisti joka ei usko helppoon kesään])

Aika. Sade. Ikävä.

Ennen sadekauden alkua sekä Roksu että Koo maistelivat kevään ensimmäiset vihreät, Koolla aterioitavaa oli vähän enemmän...

Haluaisin hirveästi kirjoittaa blogiin usein. Väsätä videoita, kuvata kameralla kännykän sijaan ja käsitellä ne ajan kanssa. En ole kuitenkaan kirjoittanut hyvää tekstiä aikoihin. Kieliopillisesti ehkä, mutta sanat eivät ole hakeutuneet itse näppäimille, kappaleet eivät ole olleet sujuvia tai mukaansatempaavia niin pitkään aikaan, että se näkyy pakostakin motivaatiossa. Sen lisäksi opiskelen kolmen vuoden täyden tutkinnon puoleentoista vuoteen - ammattipätevyys täyspitkänä 280 tunnin versiona, ja käyn esimerkiksi muutaman kurssin etänä, (joiden tehtäviä pitäisi nytkin tehdä...) sekä aloitan ensi viikolla syntymäpäivänäni tutkinnon toisen työssäoppimisen käyden silti kymmeniä tunteja viikossa koulua. En ehdi.

Haluaisin hirveästi poneilla enemmän. Koo ei ole liikkunut vielä yhtenäkään ylöskirjattuna viikkona tavoitemääräänsä, viittä päivää viikossa. Se on lisäksi jumiuttanut itsensä näistä vesi- ja räntäsateista pahemmanpuoleisesti. Roksu ei ole liikkunut minun toimestani säännöllisesti kuuteen viikkoon. En ehdi.

Ja haluaisin aivan hirveästi halata erästä pientä punaista tammaa. Haluaisin upottaa kasvoni siihen karheaan harjaan, haluaisin rapsuttaa sitä pehmeää kaulaa kunnes käteni ovat harmaan hilseen peitossa. Haluaisin katsoa propellikorvien pyörivän, haluaisin harppoa tikkujalkojen vieressä pitkin metsiä, haluaisin kuulla vielä sen hörinän. En voi. 

Formulat superedustavina; hikisena ja kuraisena

Ensimmäistä kertaa itkin menettämäni ystävän perään muutama viikko sitten. Tapani mukaan selailin taas illasta blogiani, vanhoja postauksia, eläen uudelleen menneitä tapahtumia. Luin tekstejä ja väritin elävät kuvat mieleeni, katselin kuvia, katselin videoita. Yksi niistä iski ja kovaa. Muutama sekunti täysin käsittelemätöntä videoa, juuri sitä aidointa arkielämää.

Hirveän suuri persoona, aina valmis kaikkeen mitä sille keksinkään. Hirveän suuri ego, joka ei mahtunut ihan jokaisen hevosen kanssa samoihin aitoihin. Hirveän suuri ikävä, jota olen kokenut yhdentoista kuukauden ja muutaman päivän verran, eikä päivääkään ole kulunut tammaa miettimättä. Maila oli paras sattuma, joka tielleni on koskaan kävellyt.

I know, given a chance, I'd do it again

'Cause I can't help myself

'Cause I can't stop myself

I just love being a fool for you

Kuvan ottanut Veera 14.3.2015

Kaikki tunnetilat viikon sisään

Keskiviikkona Jessin käydessä kuvaillessa oli Koonmoikkausajankohta harvinaisen myöhäinen ilta, todistaessamme auringonlaskunkin. Tunnelma oli vaaleanpunasävyisiin kuviin verrattaessa melkoisen eri, hevosten hirnahdukset ja aasien ääntelyt raikasivat puhelimen kaiuttimista kallioihin kimpoillen pitkin kylää, poni oli nolo mutta ihan söpö silti. Postaus on kuvitettu näillä kuvilla, suurkiitokset Jessille vierailusta!

Torstaina poni oli vähän hölmö, mutta enimmäkseen ihan vain hiton virtaisa, ja kaikki oli ihan hyvin.

Perjantaina puolestaan mietin useampaan kertaan että onko tässä nyt ihan oikeasti yhtään mitään järkeä. En saanut ponille suitsia päähän, kun se riimua suitsiin vaihtaessa riuhtaisi itsensä irti -tämän harjauspaikalta poistumisen se on keksinyt jokunen hetki sitten, harvinaisen raivostuttavaa. Perjantaina poni teki kuitenkin jotain, mitä ei ole ainakaan vuoteen tehnyt ja poistui pihalta. Ei edes tielle iloisesti ravailemaan, vaan laukotti häntä pystyssä pitkin toisten tontteja, minun tallatessa pää punaisena ruunan perässä. Kohta oli naapurin villakoirakin karkuteillä, ja häpeän maksimoimiseksi poni valkkasi tasan ne tontit kynnettäviksi missä oli ihmisiä kotona. Useampaan otteeseen pääsin ponin lähettyville, mutta juuri lassotessani se ampaisi taas karkuun. Lopulta ruuna juoksi tallin pihaan ja siellä tovin muita villiinnytettyään sain sen jumiin kulmaan. Suitset päähän, kuski satuloituna juosseen, hyvin itsensä lämmitelleen ruunan kyytiin ja kentälle. Ei ole aikoihin tuo ruuna ollut noin kevyt ja herkkä ratsastaa, eikä ole vastaavia laukanvaihtosarjoja näkynyt sitten edellisen viharatsastuksen. Kotimatkalla pohdin myynti-ilmoitusta ponin tavaroista ja sen tulevaa fileerausaikaa.

Viikonlopun pidin välimatkaa poniin nämä 15 kilometriä, maratoonasin Orphan Blackia ja roadtrippasimme Kouvolaan syömään vailla huolia. Eilen palasin tallille, ruunan hain tarhasta naruriimulla ja köydellä. Ne se sai poikkeuksellisesti naamaansa tarhan sisäpuolella, sen jälkeen talutus tarhasta aivan kuten normaaleillakin hevosilla, ja kohti harjauspuomia. Puomilla minulla oli vallan kiltti poni, joka ei näyttänyt suunnittelevan karkumatkaa. Pidin kuitenkin varani ja Koo pysyi visusti riimutettuna aina kentälle saakka. Ja itse asiassa sielläkin. Teimme pieniä maastakäsinharjoitteita ensimmäistä kertaa ainakaan puoleen vuoteen narussa, jonkun kerran olemme leikkineet kentällä irti, mutta hävettävän vähissä on nekin olleet. Vaan narun nokassahan oli maailman kevein ja helpoin ajatuksenlukija, joka teki kaiken mitä pyysin. Jouduin pyyhkimään muutaman kyyneleen silmäkulmasta, tuli pitkästä aikaa sellainen olo että ehkä tässä voi olla jotain järkeä, ja ehkä meistä tulee vielä jotain. Hylkäsin ponin kentälle ja kipitin hakemaan pokkarin autosta, tiesin tämän olevan virhe koska tuo flow ehti katketa, ja jostain syystä vedän suorituspaineita kameran läsnäolosta. Sain kuitenkin useamman kymmenen minuutin verran ihan kivaa settiä videollekin, josta karsin tuon vajaa seitsenminuttisen koosteen:

Linkki videoon

Audionauhana on vain haukkuvia koiria, kikattava poninpitäjä ja uhoileva poni, joten sen voi makunsa mukaan katsoa alkuperäisillä äänillään, hiljennettynä tai muulla taustamusiikilla. Koo on aika hiton mahtava poni, ainakin välillä. Kertokaa muuten toki jos huomaatte jotain eroa minussa vasempaan ja oikeaan kierrokseen, ponissa kun näkee niin selvän muutoksen vaan en tiedä sille syytä.

Tänään on taas liian hyvä fiilis riskeerattavaksi, eilisen onnistumisen sekä tämänpäiväisten kuorma-autonajojen (ajoin ensimmäistä kertaa ilman opettajaa koulun pihan ulkopuolella, kahdella autolla joiden penkeillä en tätä ennen ollut istunutkaan, ja jotka eroavat tuosta sähkövaihteisesta ajokoeautostani huomattavasti!) vuoksi, joten jatkan Orphan Blackilla ja menen huomenna taas katsomaan toivottavasti vastaavalla motivaatiolla olevaa ponia.

Vauhti-Koo

Hierojalle käydessään kerrottuani, ettemme Koon kanssa ole omiaan kentällä nysväämässä, vaan painelemme reippaampia maastolenkkejä, hän koki tarpeelliseksi muistuttaa alku- ja loppukäyntien tärkeydestä, ja ettei voi vain painaa tukka putkella pitkin kyliä. Meidän normaalimaastolenkki on tietty kymmenen kilometrin reitti, jonka poni heittää vaikka autopilotilla. 2,5 kilometriä matkaa taitettuamme alamme ravailemaan, välillä taas kävellen, ja tietyllä suoralla laukkaamme 800 metriä. Sen jälkeen taas hölkkää ja käyntiä, ja viimeistään eräässä kulmassa käynnille, jolla taitamme loput 2,5 kilometriä. Tuohon uppoaa ylenesä aikaa tunti ja 40 minuuttia, joista tunti kävellen. Lenkki on tuttu ja turvallinen, peruslenkki itsessään on 9 kilometriä ja siihen saa 500 metriä lisää alkuun ja loppuun kiertämällä vasemman kautta. Tiedän suoraan heittää liikutuslistaani kilometrit ja kelloa katsomatta ajankin, ja jos poni on liian reipas, voimme kävellä tuon 800 metrin laukkasuoran takaisin ja ottaa toisen kirmailuvedon lenkille.

On kuitenkin myönnettävä, että alkaahan tuo lenkki tuntua kovin tylsältä. Poni ehdottaessaan kääntymistä toteuttaa sen aina vasempaan suuntaan, joten eilen suuntasimme ensimmäisestä risteyksestä vasemmalle. Seuraavastakin poni meinasi, että voisimme jatkaa vasemmalle, kuin myös sitä seuraavasta risteyksestä. Ensimmäinen vie peltotielle jonka loppupään kuntoa en tiedä enkä jaksanut lähteä liukastelemaan, toinen vasemmalle käännös on Siinan tallin pihatie joten emme sinnekään lähteneet. Muutaman muunkin pihatien ohitettuamme Koo pääsi vihdoin kaartamaan vasempaan. 2,2 kilometrin kävelyn jälkeen poni nosti päätänsä ja kiritti askeliaan, totesin että antaa mennä vaan jos siltä tuntuu, ja ravasimme suoran päähän. Siellä ympäri, ravilla takaisin, ja poni oli jo kunnolla lämmennyt -sitä sai välillä pidättää ettei lähde revittelemään. Taas päädyssä ympäri, pieni herätys (ohjien käyttö kireämmällä) ja poni tiesi mitä tehdä. "Noni, mennään", ja poni ampaisi laukalle. Eilisen lenkki koostui siis 800 metrin suoran sahailusta + noista reilusta kahdesta kilometristä jonka talsimme sinne ja sieltä päästäksemme. Ensimmäisen laukkapätkän jälkeen ehdotin, josko hölkkäilisimme takaisin, mutta ratsuni oli edelleen pääntuuletusta vailla. 1,6 kilometriä laukattuamme oli todettava ponille, että nyt kävellään edestakaisin.

Laukkasimme vielä suoran toiseen suuntaan, ravasimme edestakaisin ja jäätyämme "väärään" päähän, kävelimme suoran päähän ja siitä takaisin tallille. Kilometrejä kertyi 12,4, joista jälleen reilut puolet (6,8km) käynnillä. Laukkalla matkasimme 2,4 kilometriä, eli kolme kertaa normaalilenkin verran, joten meidän mittapuulla tuon voi melkein laskea jo laukkamaastoksi. ;) Reissuun kulutimme aikaa tunnin ja 20 minuutin verran, josta taas melkein tunti kävellen.

Minkalta tuli viikonloppuna terveisiä Koolta. "Miks jätit mut tänne ton kaa"

Edellisen kerran tuolla suoralla laukkailtuamme Koolta kului molempien etusten sisäpuolen kannat turhan paljon, joten jännäten kipitimme talliin kaviotsekkaukseen. No, tällä kertaa kulumaa ei ollut ollenkaan. Sen sijaan poni oli kopsaissut etuvuohiskuoppiin takasillaan. Hups, täytynee ottaa taas putsit käyttöön vähänkin reippaammille maastolenkeille.

... ja juuri pestyiltä putseilta myös. Tämän takia Koo on juossut paljain jaloin viime aikoina.

Alkuviikon kävin hoitamassa Siinaakin, maanantaina pyörittiin hetki pellolla ja peltotielläkin, tiistaina Koon pestyäni pääsin Siinan luo niin myöhään että kävin vain harjailemassa tamman pitkän kaavan mukaan, ja kyllähän sitä karvaa lähti... Keskiviikkona ponit pääsivätkin sunnuntaina pohjoisesta perässäni ajelleen Jessin kameran eteen, näyttivät pikkunäytöltä jo ihan eriltä kuin meidän omat räpellykset -innolla odottelen noita kuvia! Kuvaussession vuoksi Koo oli taas hetken liehuletti, tänään olisikin päivän ohjelmassa letitystä.

Hei hei liehuletti

Nähdään taas seitsemän kuukauden päästä!

Koon loimituskausi alkoi nyt. Kyyneliä pidätellen letittelin talven villinä kasvaneen ja olleen harjan kiinni, siististi pelkästään kaulan oikealle puolelle. Toivottavasti tästä kesästä tulee edellistä helpompi, toivottavasti tänä kesänä ei tarvi miettiä ponin hengissäpidon järkevyyttä.

Pienellä kävelyllä käytyämme hain ihottumaloimen hyllyltä, ponin ateroitua kuppiruokansa ruunasta tuli taas eteenpäin lipuva haamu roikkuvine helmoineen. Tuntuu niin typerältä laittaa edelleen karvaisen ponin päälle loimi, kun mittari näyttää kahtatoista lämpöastetta ja ruunan karva on käteen selvästi lämmin. Vaan näillä mennään nyt.

Tänään näkyi kaikenlaista lentäjää ilmassa, polttiaisia ei, vaan eivätpä ne yleensäkään kahdentoista aikaan päivällä ole hereillä. Huomenna käyn koulu- ja ajotuntien välillä katsomassa ponin tilanteen viedessäni sille tänään hakemani rehut ja toivon syvästi, että maanantaina ei vastaani kävele hangannut hevonen. Olisin halunnut pestä ponin ennen loimituksen alkua, mutta shampoot olivat väärällä puolella jokea. Ehtiipä sitä onneksi tapella vesiletkujen äärellä ensi viikollakin!

Outo valoilmiö

on hemmotellut viime aikoina niin paljon, että tällaisina sateisina, harmaina päivinä ei huvita poistua neljän seinän sisältä ollenkaan. (no, juuri näiden seinien sisältä poistuin kyllä aamulla, kun vein alakertaan häkkivarastoon tavaraa) Märkä, oletettavasti kylmä ja koska tallilla tuulee aina, myös tuulinen päivä oli hyvä käyttää hyväksi asunnon siivoamisen parissa. Uusi elämäntapamuutokseni on iskoistunut niin hyvin kalloon, että herään nykyään viikonloppuisinkin viimeistään kahdeksalta, joten tunteja tuhlattavaksi ON -ennen kellojen siirtoa heräsin vielä aiemmin, kuuden-seitsemän väliin. En muistanutkaan Jali ja suklaatehdas-elokuvan olevan niin hyvä, muulikuvat ovat ihan loppusuoralla, lattiani ei enää muistuta ratsastuskenttää, ja sain katsottua viime aikojen omiakin kuvia läpi.

Olen alkanut kirjaamaan pientä dataa ponien liikutuksesta. Neljän viimeisen viikon datan mukaan Koo on liikkunut keskimäärin neljänä päivänä viikossa, lisäksi muutamana päivänä olemme tehneet jotain pientä tai olen vain harjannut/vuollut kaviot. Kilometrejä on tullut 20-30 viikossa, lisäksi kentällä suoritetut liikutukset, liikutustunteja olen listannut kolme viikkoa ja ne vaihtelevat neljästä kuuteen.

Roksun osalta viikkoja on tallessa viisi, joista kaksi ensimmäistä kunnollisia ja kolmena viimeisempänä viikkona olen käynyt ponin luona vain kerran. Ensimmäisen viikon saldona on 31 kilometriä neljään päivään, toisella viikolla 34 kilometriä viiteen päivään, sen jälkeen tulikin ponin pienimuotoinen motivaatiopula, rokotusloma, kelirikot, ja lopuksi omat kiireeni. Viime viikolla kävimme maneesilla ohjasajolla, poni oli erittäin virtaisa ja sitäkin kevytjalkaisempi. Ravissa ruuna tohotti menemään sellaista vauhtia, että roikuin vain ohjien päässä ja toivoin parasta. Laukannostoissa poni lähti. Kaikki jalat joka ilmansuuntaan, ympyrä oli pelkkä muisto vain. Niitä ei siis hirveästi otettu, yhteen onnistuneeseen jätimme laukat siltä erää. Siirtelin kouluradan kukkapurkit vähän kauemmas toisistaan, niillä saimme pienen mietiskelyn jälkeen vallan onnistuneita mutkitteluita, lopuksi molemmilta puolilta niin, että itse ohjasin ponia vain sivusta enkä pujotellut perässä. Niin, ja Roksu väläytteli taas väliin sellaista liikettä että..!

Eilen ponilla oli kärryt perässä tasan kolmen viikon tauon jälkeen. Alunperin ajatuksenani oli puuhata pellolla jotain pientä, mutta todettuamme ponin kanssa yhdessä sen turhan liukkaaksi, talutinkin ponin takaisin tallille rintaremmin ja kärryjen hakuun. Tauko teki tällekin ihmeitä, aisojen välissä oli poni ihan eri meiningillä mukana kuin silloin kolme viikkoa sitten. Kotiristeyksessä keskustelimme hetken, mutta jatkoimme minun haluamaan suuntaan. Viiden kilometrin lenkille poni mahdutti muutaman laukka-askeleenkin kotiinpäin, muuten matka taittui hölkäten ja kävellen. Olipa mukavaa!

Torstaina kurvaankin ralliautoni taas vanhempieni pihaan 611 kilometrin päähän pikavisiitille ja renkaiden vaihtoon. Forecan 10 päivän ennuste näyttää tällä hetkellä siltä, että Koo pitäisi pestä ja alkaa loimittaa ennen lähtöä. Voi viddu sanon minä. Kesä älä tule, yöpakkaset pysykää puolestani vaikka juhannukseen.