lauantai 9. kesäkuuta 2012

Hippiheppa hyppii

Lauantaina ja sunnuntaina pouni lomaili ihan vain tarhassa, taisin sitä harjailla taikka rapsutella. Tekee tuolle pallerolle välillä hyvää huiliakin, vaikkei tätä ennen treeni mitenkään rankkaa ole ollutkaan.


Vaan tällä, ensimmäisellä kesälomaviikolla, poni on joutunut tekemään töitä. Ja kunnolla! Maanantaina Sohvi kävi jumppaamassa ponia, vasen puoli oli erittäin jäykkä. Aluksi pouni oli hyvinkin kevyt kädelle, mutta jouduttuaan jumpattavaksi vasempaan kierrokseen, alkoi se osoittamaan mieltään ja roikkumaan naruille. Tuon kanssa on turha tapella, joten suunta vaihdettiin oikeaan. Siinä hetki jumppailua, ja loppuverryttelyt. Takaisin tallille päästyämme otus tutkittiin perusteellisesti läpi. Ponin kaula, josta löytyi jumia etenkin vasemmalta puolelta, linimentattiin ja hierottiin, josko saataisiin jumi liikkeelle. Muuten lihaksisto tuntui ainakin näin amatöörien käpäliin ihan hyvältä.


Tiistaiksi haettiin sitten Enniltä taas lainaan hackamoret, jotka olivat lainassa myös loka(?)kuussa, mm. estekisoissa. Ohjat kiinnitettiin vain ylempiin kohtiin, mutta varaohjat varsien alle otettiin myös kentän laidalle lojumaan. Tarkoituksena siis oli saada ponia taipumaan ilman järjetöntä tappelua ja hampaiden kiristystä, koska se tekisi ponille vain ja ainoastaan hyvää. Kaula oli jo hieman parempi, mutta edelleen selvästi jumissa. Ratsailta poni oli kuulemma aivan ihanan kevyt, ja se myös vääntyi ja taipui paremmin kuin edellisenä päivänä. Ratsasteluhetki koostui lähinnä ympyrä- ja etenkin laukkatyöskentelystä. Laukka parani askel askeleelta, ja välillä poni laukkasi parikin askelta aivan mielettömän hienoa ja voimakasta laukkaa! Samoiten ravi oli hyvää, etenkin lopussa. Ihan viimeisenä, ennen loppukäyntejä, ponia vielä ylitaivutettiin hetki, että kaulan lihakset alkaisivat venymään. Tuo poni ei muuten osaa joko laukata, tai sitten en vain osaa ottaa kuvaa edustavassa vaiheessa...


Keskiviikkona kävimme Veeran ja Aatun kanssa kunnon tehotreenimaastossa. Aikaa kului parisen tuntia, sisältäen mm. 5 kilometrin loppukäynnit ja mäkitreeniä hiekkamontuilla. Maasto oli erittäin mukava, ja ponin jarrut toimivat parhaiten koskaan! (kahdet ohjat varsissa & leukaketjun renkulassa, joista vain jälkimmäiset käytössä) On se kumma, miten tuollainen minimaalinen vipuvaikutus (jos tuossa edes on?) vaikuttaa noin kovasti... Ponit treenattiin tosiaan montuilla ihan kunnolla; ensiksi pitkä mäkisuora ravissa, sitten oikeassa ja vasemmassa laukassa, ja lopuksi vielä ravissa. Viimeinen, suurin mäki kiivettiin vielä pari kertaa käynnissä -tai siis Koo suostui kävellä, Ade vain viimeisen kerran. Reissuun mahtui myös parin kilometrin montéravipätkiä ja kiitolaukkakohtia. Ponit ja kuskit tykkäsivät, pitää joku kerta ottaa ehdottomasti uusiksi!


Torstaina piti ensiksi Sohvin tulla hyppäämään ponilla, mutta erinäisistä syistä otus jäikin minun liikutettavakseni. Kävin kävelemässä ja ravailemassa kentällä parisenkymmentä minuuttia, tavoitteena saada poni kulkemaan suorana eikä oikealle taipuneena, kuten sillä yleensä on tapana.


Tänään/eilen/perjantaina sitten oli sitten se hyppypäivä. Ensiksi kunnon lämmittelyt Veeran treenatessa huomisiin/tämän päivän koulukisoihin, jonka aikana poni saatiin hyvin vetreäksi ja kuulolle. Pitkähköt välikäynnit, ja sen jälkeen aloitettiin pienen ristikon loikkiminen. Siltä edettiin ristikko-okserille, ja senkin sujuessa varsin vaivatta, kävin kokoamassa jo aiemmin kasaamamme, mutta Hannelen välillä purkaman esteen. Esteet olivat nyt Yn muodossa; jalkana pieni ja yksinkertainen pysty, sakaroina vesimatto- ja kartio-okserit. Ponilla oli jotain ongelmia. Ensiksi kartiot olivat pelottavia, ja kun niistä selvisi hengissä, olikin vesimatto TAAS syömässä pikku ponia! Loppujen lopuksi poni ylitti vesimaton 110-korkuisena, ja kartion metrisenä. Eikä yhtään pahalla tyylillä edes. Näin muuten ensimmäistä kertaa KOSKAAN ponin kylkiluut! Siis näin, tunnustellessa ne ovat tuntuneet jo jonkin aikaa. Ilmeisesti laihdutuskuuri toimii, kerrankin! Nyt on kyllä hyvä mieli, vielä kun saisi kadotetun läskin tilalle etenkin selkään ja etuosaan lihasta niin nam.




Kunnon loppuverkkailujen jälkeen poni pääsi talliin, ja sai siellä kunnon hoidot, myös jaloille. Kaula taas huomattavasti parempi kuin edellisinä päivinä. Aiemmin päivällä ostamani ja miksaamani pikiöljy-ruokaöljy-litku pääsi testiin, ja läpäisi ainakin kohdan "levitettävyys" kouluasteikolla 4-10 arvosanalla 9. Saa nähdä, torjuuko oikeasti ötököitä; ainakin hintaa pikku purkilla oli. 50 milliä maksoi Oulun Kärkkäisellä 8,90€... Tuon lisäksi ponille tarttui mukaan uusi, punainen, ruokakuppi, ja kouluraippa -punaisena sekin... Kuolasin myös ihan lievästi Equitaren lime-mustaa jenkkiriimua ja siihen sointuvaa riimunnarua, tuollaiset on PAKKO saada! Kuvia ei tarvi ottaa liian vakavasti, ponilla oli hieman intoa ja Hänen mielestään esteet olivat liian matalia.


Näihin kuviin ja tunnelmiin, tänään ajattelin käydä taas ravailemassa ponin paikkoja auki ja sunnuntaina tulee taas Sohvi kiusaamaan pientä poniparkaa. :(

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Poni hyvinkin kunnossa

Kävin tarkistamassa otuksen voinnin kahden aikaan yöllä kera Piu-koiran, ja otuksella oli kaikki hyvin. Oli ihan normaali oma itsensä, söi ja tuli aidalle vastaan. Pidimme ponille seuraa vajaan tunteroisen, kunnes pääsin nukkumaan. Edelleenkin ihmettelen, kuinka poni tuonne upposi. Varmajalkaisin hevonen jonka tiedän, ja joka yleensä aina nuuhkii kaikki vähänkin epäilyttävät kohdat -ja sinne se vaan köpsytteli...

Tapahtumispaikka n. 12h onnettomuuden jälkeen. Savi ei ollut noin mössönä & vetistä, kun poni sinne upposi, vaan se kauhoi siellä sen verran että alkoi vettä pulppuamaan pinnalle. Kuva varastettu äidin blogista.

Aamutallissa poni oli ollut myös kunnossa, reipas ja levollinen oma itsensä kera neljän toimivan jalan -joista yksi tosin ajautui kissan käpälän päälle, mutta kissalle ei pahempia tapahtunut, säikähti vain.


Nyt päivällä kävin poistamassa hevosilta loimet, ja tarkistamassa ponin kintut. Ei vieläkään turvotusta tm, ja liikkuu puhtaasti. Hain sitten elukan syömään tuohon koira-aitaukseen, jossa se edelleenkin majailee ruohonleikkuun merkeissä. Tänään ponilla on kyllä pelkkä kävelytyspäivä...


//Jaahas, poni sitten näköjään päässyt paikallislehden nettilehteenkin... Voi jeesus, eniten vituttaa nuo kommentit. (ja se, kun minua kiellettiin kommentoimasta tuonne) Jööh, ajatelkoot mitä haluavat, mutta ihan vaan kaikille tiedoksi, että tosiaan poistuin samantien ponin selästä kun se sinne upposi, eikä palomiehet sitä ylös vetäneet. Niin ja joo, tuo on kyllä tosiaan ihan poni, ei hevonen.

/// Ja kaiken lisäksi, Taipaleen tila arpoo! Tällä kertaa kohteena Kylttipuodista kyltti omalla kuvalla.

Onni onnettomuudessa

Pahoittelen jo etukäteen mahdollisesti sekavaa tekstiä, olen edelleen kovin öäh... sekaisin, mutta haluan saman tien purkaa ja muistella tämän päästäni, että voisin ehkä saada nukutuksi. Ja kyllä, tästä tulee piiiitkä ja kuvaton, mutta tämä jos jokin on minulle itselleni!

Kuten edellisessä postauksessa ajattelinkin, niin lähdimme tosiaan sinne maastoon ravailemaan. Mukaan lähti äiti & pikkunartut, minä ponin kyydissä kera päitsien ja yhden narun. Alkumatka meni aivan hyvin, mitä nyt poni vähän kyttäili kaikenlaista, kun ei piiiitkiin aikoihin ole yksin, eikä jonon ensimmäisenä missään mennyt. Otimme pehmeällä nurmella parit laukkapätkät, aina kiidellen pois päin tallilta ja sitten käännyimme takaisin kohti kolmikkoa. Metsään päästyämme Leyakin päästettiin irti, ja se kun on enemmän seikkailijasielu kuin jaloissa pyörivä Yoda, oli ponikin vähän innokkaampana menossa. Pari kertaa se halusi poiketa reitiltä pienemmille poluille, mutta käyttämällä narua kaulalla, kääntyi taas takaisin. Keskellä männikköä oli/on jokin... en-tiedä-mikä, savipohjainen systeemi, jossa jokin putki ja sen päässä vihreä tötterö. Poni kyttäsi sitä enemmän kuin aiempia, joten kävimme tutustumassa siihen -eikä ollut ensimmäinen kerta, aiemminkin on tuota jänskännyt. Kaikki ok, poni nuuhkaisi putkea ja päätti jatkaa matkaansa. Suoraan eteenpäin. Ja se oli virhe. Sekunnin murto-osassa olimme keskellä äärimmäisen vetistä savea -joka ainakin selästä käsin näytti aivan samalta, kuin äskeinen, kantava savikko. Poni oli tässä vaiheessa "vain" mahaa myöten upoksissa, ja hyppäsin salaman nopeasti alas selästä ja loikkasin kaatuneen puun päälle. Poni vain oli, ei yrittänytkään pyristellä ylös. Arvelin jonkun olevan vialla, ja huusin äitiä. Huusin monesti, aina vain kovempaa, kunnes viimeisellä kerralla kuuli vastaus "joo oon tulossa!!!". Äitini järkyttyi näkemästään, survoi puhelimeni käteeni ja avasin suojakoodin. Näppäily 112, soitto hätänumeroon ja opastus paikalle. Soitto isälle, että tulisi hakemaan koirat ja opastamaan palokunnan paikalle. Minä istuin ponin vieressä, ponin pää sylissäni ja itkin. Pyysin ponilta, ettei se jättäisi minua siihen, että se selviäisi tästäkin. Tärisin ja itkin, rapsuttelin ponia, ja yritin pysyä rauhallisena. Yritin. Saa olla melkoinen lehmänhermoinen ihminen, että tuossa tilanteessa on rauhassa -elämäsi keskipiste makaa vain päätään välillä liikuttaen, raskaasti huohottaen jalkojesi tasolla, keskellä savikuoppaa. Ja niin aika mateli, äärimmäisen hitaasti. Poni jatkoi huohottamista, koitti pari kertaa repiä itseään ylös. Ok, vasen etujalka kunnossa, siinä pieni pintanaarmu. Muuta ei tiedetty. Äärimmäisen vilkkaan mielikuvitukseni vuoksi aloin jo kuvitella kaikkea; savimöykky ponin vasemman takajalan edessä oli ponin oikea kavio -siis tuli suoraan mahan alta, erittäin luonnottomasti. Kuulin paloauton sireenit, (ja huusin äidille "NYT NE TULEE, NE TULEE PELASTAAN PONIN!!") vaikka todellisuudessa eivät todellakaan tulisi vetämään saaliseläintä pillit huutaen. Ja jatkoin ponin silittelyä, toivoen parasta ja peläten pahinta. Äiti kävi välillä kauempana katsomassa tielle koirien kanssa, ja poni hätääntyi siitä hieman.

 Isä saapui, jätti auton tien varteen ja vei koirat sinne. Hän jäi tien varteen opastamaan palokuntaa, kun minä jatkoin kyynelten vuodattamista ja ponin otsatukan pörröttämistä. Ja aika vaan jatkoi matelemistaan. Todellisuudessa isä oli perillä noin kolmessa minuutissa, ja palokunta reilussa kymmenessä. Minusta palomiesten saapuminen kesti vähintään tunnilta, ainakin puoleltatoista. Palomiehet siis saapuivat oikeaan osoitteeseen, ja aluksi ponia tuli katsomaan kaksi miestä. Toinen kävi ponin luona, että poni sai haistella sitä, ja toinen katseli tilannetta. He kyselivät ponin vointia, ikää ja tapahtunutta. Olisi hankalaa vetää poni vinssillä ylös, kun se pitäisi vetää edestä päin -ja siellä oli lähinnä vain puita. Sivulle olisi saanut auton, mutta siinä taas oli joku kaivosysteemi edessä. Mieluusti he eivät kuitenkaan liinoja olisi käyttäneet, sillä hevosella on kuitenkin loppupeleissä erittäin hennot jalat, ja jos jalkoihin sattuu pahemmin, niin se kaviokas on entinen. Jonkin aikaa pähkäiltyämme päätti poni tarttua ohjiin, ja lähti pungertamaan itseään ylös. Palomiehet kehuivat ponia ja käskivät minun auttaa narusta -ja niin poni oli taas kantavalla maalla. Itse en tosiaan tiennyt ennen palomiesten saapumista, että onko parempi jos ponin antaa itse nousta pois, vai estääkkö neljän sadan kilon otuksen liikkuminen, ettei se katko jalkojaan sätkiessään hätäisenä. Ilmeisesti siis on taas jälleen kerran parempi, jos poni itse määrittää liikkumisensa ja tulee lähes omin voimin pois.

 Poni otti pari haparoivaa askelta, veti päänsä maahan ja etsi ruokaa... Taluttelin ponia vähän, ja se käynnissä arkoi oikeaa takasta, ravissa molempia oikeanpuoleisia jalkoja -ilmeisesti olivat puutuneet, kun poni makasi loppuaikana oikean kylkensä päällä. Poni sai hetken aikaa syödä ja kerätä voimiaan, samalla kun palomiehet kehuivat sen ensiluokkaista käytöstä -ja kehuivatpa sen ulkonäköäkin. Seisoskelimme hetken, vaikka poni ilmaisi kuopien olevansa valmis jatkamaan matkaa, kunnes lähdimme takaisin tallille. Alkumatkasta poni oli jäykkä, mutta varasi painoa kunnolla kaikille neljälle jalalle. Kävelimme verkkaisesti tallille, jossa poni pääsi jalkojen ja kylkien huuhteluun ja vahinkojen tarkasteluun. Tuloksena neljä tai viisi pientä pintanaarmua jaloissa/vasemmassa lavassa, joista siis karvat ja luultavasti ylin ihokerros lähteneet. Ponilta kaikki helpolla lähtevä vesi pois karvoista, loimitus sadepukuun ja pihalle syömään nurmea. Vein yötarhaan ekstrakasan heinää ja keittelin melassivedet, samalla kun poni söi tyytyväisenä ruohoa. Poni tarhaan, taputtelut ja portti kiinni ja kotiin.

Nyt on kyllä ainakin ihmiset ihan rättipoikki, vaan pitääpä tuota käydä nyt yöllä vilkaisemassa, ja aamulla uudestaan. Mutta mikä tuuri oli matkassa, kun ei tuon pahemmin käynyt! Minulle jalkaan haava (niin, ne kengät on kait syytä pitää jalassa) ja henkisiä traumoja, ponille parit nirhaumat eikä senkään herneessä tuo varmaan positiivisiin kokemuksiin mennyt, ja äiti selvisi ilman fyysisiä vammoja.

Pakko vielä kiittää palomiehiä, ihanan rauhallisia ja asiantuntevia ihmisiä! :) Ja anteeksi teidän iltakahvien keskeyttäminen.. Ja todellisuudessa toiminta oli siis nopeaa, hätäkeskukseen soitto 21:42 ja isälle soitto 22:06 kun poni oli taas maan pinnalla.