tiistai 25. helmikuuta 2014

Täysi-ikäinen poni

Jee onnea Koo 18v! Se ei saa syntymäpäivälahjaksi autoa, ei ajokorttia, eikä se pääse illalla tarkistamaan paikallisten tarjontaa -sen sijaan poni saa viettää aivan rutiininomaisen päivän kavereidensa kanssa. Illasta ajattelin viedä sille omenan, ja veikkaan, ettei herra synttärisankari ole minulle suuttunut lahjojen vähäisyydestä. Helmikuu on meidän perheessä synttäreiden kuukausi; kaiken aloittaa Hippi-gerbiili 2v kolmantena päivänä, seuraavaksi Mortti-koira 8v 12. päivä, koirasisarukset Leya & Tito 3v 14. päivä ja Koo 25. päivä. Ja huomenna onkin Veeran synttärit. ;)


Täällä ei enää ole talvesta lähestulkoon jälkeäkään. Nurmikko on näkyvillä aikalailla kaikkialla, laitumet ovat lähestulkoon sulat, kaikki autotiet ovat aivan sulia, pyöräteilläkin vain varjoisissa kohdissa on jäätä. Jos talvi ei enää nosta päätään, alkanee hevosten laidunkausi varmaan huhtikuussa. Ja jos talvi ei enää nosta päätään, on Koon laumatarhailut kohta ohi tarhojenkin sulaessa. Sitten pitää vain toivoa sitä nopeaa kesäntuloa.


Saitte nyt aivan tuoreita, puolen tunnin takaisia pokkarikuvia synttärisankarista! Vielä koskaan tämän blogin historiassa ei ole näin nopeasti kuvia saatu esille.
Edessä oleva Rubin & Velmun puolisko on vielä vähän jäällä, mutta takaa 
pilkistävä kolmikon laidun on muutamaa pientä kinosta vaille lumeton.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Mietteitäni hevosen pidosta, osa 2; Käsittely

Mukavaa palautetta saanut Elinolosuhteet-kirjoitus saa nyt jatkoa. Voisin selittää pienen ikuisuuden siitä, miten paljon hevosen käsittelyllä on vaikutusta sen käyttäytymiseen, tapoihin, ja ennenkaikkea stressitasoon, kertoa omakohtaisia kokemuksiani miten paljon eri käsittelijä tai käsittelytapojen muutos on vaikuttanut hevoseen ja niin edelleen, mutta sen sijaan kerronkin omat tapani ja hevosteluni ikäänkuin kulmakivet.

Pyysin tämän kirjoittamiseen apua Veeralta, jolta kysyin, onko tavoissani jotain, jota hän olisi ihmetellyt. Kummallisin tapani on kuulemma karsinan siivous; en voi jättää pienintäkään lantapalleron palasta karsinaan, vaan kaikki muruset on lapioitava kyytiin. Kuin myös karsinan pohjalle valunut purupöly lakaistaan joka kerta pois. En myöskään jätä toisten hevosten karsinoita sellaiseen kuntoon, etten omaani voisi siinä yötä asuttaa; tämän takia melko usein joudunkin tyhjentämään karsinan kokonaan, jos hevosen omistaja on omaan makuuni liian huolimaton ja joutuisin viettämään loppuvuoden karsinaa hänen jäljiltään siivoamassa. Tämän listan lisäksi mm. talutan hevosia aina pitkällä narulla, mutten koe näiden tapojen vaikuttavan hevoseen niin vahvasti, että niistä olisi aiheellista kirjoittaa pidemmin.

Tähän väliin haluan kiittää tämän postauksen kuvituksen mahdollistaneita ystäviäni; Sofiaa ja Veeraa, sekä Puppe-kuvasta isääni. On niin ihanaa välillä palata ajassa taaksepäin ja muistella kuvakansion avulla jotain päivää, jotain hetkeä, jotain kokemusta. Näistä kuvista jokainen on otettu jostain syystä tärkeänä päivänä -ja yleensä se tärkeys on vangittu myös siihen samaiseen kuvaan. Ja jokaiseen kuvaan liittyy tarina, jokaisesta voisin kertoa jotain, ja jokainen näistä tarinoista saa hymyn huulilleni. Ja joka ikinen hevonen, joka näissä kuvissa esiintyy, on tavalla tai toisella muokannut minua ihmisenä, ja jokainen on jollain omalla erityisellä tavallaan erittäin tärkeä. Kuvat ovat aivan totaalisen satunnaisessa järjestyksessä, lukuunottamatta kahta viimeistä, joiden poneille olen elämäni velkaa. Haluan myös kiittää näiden lainahevostan omistajia siitä, että olen saanut tutustua heidän kaviokkaisiinsa; Sofiaa, Pöykiöitä, Emmi H.'ta, Elliä sekä Kivareita.

En turvaudu koviin otteisiin
Väkivalta ei ihan oikeasti ratkaise mitään, ja harvemmin raivoaminenkaan -etenkään, jos toinen osapuoli on eläin. Voin myöntää luistaneeni tästä Koon kanssa, koska joskus ihan oikeasti menee hermot kun poni ei ymmärrä mitä siltä haluan, tai se ei yksinkertaisesti vain halua toteuttaa pyyntöäni. Onneksi poni on herkkänokkaista mallia, ja alkaa mököttämään, ja saa minulle erittäin huonon omatunnon loppupäiväksi. Ja voin myöntää, että menneinä vuosina olen ihan oikeasti kohdellut ponia suorastaan ala-arvoisesti, koska se ei totellut minua -eikä mikään ihme, en minäkään olisi totellut silloista minääni.
    Vieraiden hevosten kanssa taas alleviivaan tätä sääntöäni turhankin hyvin, olen esimerkiksi jättäytynyt hevosen ylirynnimäksi ja puremaksi koska en halunnut lyödä hevosta, tai muuten käskeä sitä kovemmilla otteilla jättämään minua rauhaan. Ja ei, tarkoituksenani ei ollut jäädä hevosen jalkoihin enkä tahalteen sinne jättäytynyt, vaan menin erittäin epäluuloisen hevosen tarhaan hakemaan sitä talliin tehdessäni iltatallia vaikka minua oltiin varoitettu hevosen omistushaluisesta käyttäytymisestä tammaansa sekä tarhaansa kohtaan. Kävelin pari askelta portilta, pysähdyin huutelemaan hevosia jotka olivat ehkä viiden metrin päässä minusta, kyseinen hevonen lyö korvansa niskaan ja seuraavaksi olenkin maassa makaamassa. En kyllä edes tiedä olisinko ehtinyt reagoida tähän jos olisin halunnut, mutta en usko että olisin edes tehnyt riimunnarun heilautusta kummempaa elettä. Loppujen lopuksi sain kuin sainkin tämänkin tarhan asukit talliin, vähän meinasi polvet tutista kun kyseisen hevosen olin saanut karsinoitettua.
En hoida hevosta karsinassa
Koen, että karsina on hevosen turvapaikka; sen oma huone, jossa ollessaan se saa rauhoittua ja olla ihan yksin, vailla ihmisten häirintää muutakuin tehdessä pakolliset toimet; ruokien viennit ja kuppien hakemiset, loimitukset aamulla ja loimenpoistot illalla, ja itse hevosen hakeminen ja vieminen. On tietenkin joskus tilanteita, kun ulkona sataa pikku-ukkoja tai hevonen kärsii vetopaniikista eikä osaa seisoa irti paikallaan ja täten ulkona hoitaminen on mahdotonta, kaikki käytäväpaikat on varattu ja on äärimmäinen kiire, ja tällöin voin hoitaa hevosta karsinassa. Kuinka suuri todennäköisyys? Erittäin pieni. Meidän tallilla on kaksi hoitopaikkaa ja ei-niin-säyseänkin hevosen saa kiinnitettyä kahteen eri kohtaan käytävillä, ja olen esimerkiksi seisottanut Koota, Syppeä ja Papia yhtä aikaa isommalla hoitopaikalla. Lisäksi hevosia saa sidottua ties mihin kiinni, mutta tällöin hevonen on lähempänä toisia.
Pyrin välttämään hevosen kiinnisitomista
Etenkin se, että hevosen laittaa molemmilta puolilta ketjuihin, rajoittaa hevosen mielipiteiden ilmaisemista ja vapautta. En sen koommin tykkää pitää hevosta yhdelläkään narulla kiinni. "Haastavimmat" hevoset, eli ne, jotka eivät osaa seistä irti määrätyssä paikassa, (hoitopaikka tai tietty alue käytävältä) saavat pitää päitset ja riimunnarun yllään, ja tarvittaessa kiinnitän ketjut hevosen eteen estääkseni sitä juoksemasta pitkin tallia. "Helpoimmat", eli Koo, saa olla ilman kaulanarua ja edestä kiinni kytkettyjä ketjuja jos olemme kahdestaan tallissa tai siellä on vain ihmisiä jotka eivät katso touhuilujamme pahalla. Jos tallissa on enemmän liikennettä, tai hevosille on tehty ruokia valmiiksi käytävälle ja haen tavaroita toisesta päästä tallia, laitan ketjut eteen kiinni luodakseni illuusion kiinniolevasta hevosesta. Todellisuudessahan nuo ketjut ovat etenkin Koolle turhan pitkät, ja se pääsee halutessaan kävelemään vastakkaiselle karsinalle saakka, mutta hys, ei kerrota kellekään!
En hae hevosta
Siis kyllä, kävelen hevosta vastaan jos se kävelee hitaasti tai ei kävele ollenkan, mutta se ottaa vähintäänkin sen viimeisen askeleen kohti minua. En myöskään koskaan pyydystä hevosta, vaan se tulee aina enemmän tai vähemmän vapaaehtoiseesti luokseni. En myöskään houkuttele hevosta ruualla luokseni. Enkä tykkää pitää hevosella päitsiä tarhassa, koska ensinnäkin ainakin Koolta hiertyy kaikki karvat ja pahimmillaan ihokin, ja hevosella on päitsien/kaulanarun laittotilanteessa viimeinen mahdollisuus paeta halutessaan.
Käytän raippaa
Ja paljon käytänkin. En kuitenkaan koske sillä hevoseen oikeastaan koskaan. Raippa muilla hevosilla toimii yleensä lähinnä vahvistamassa omaa tilaani, sillä käden mitta on useimmille hevosille liian lyhyt. Koo taas toimii tiettyjä asioita pyydettäessä vain raipalla, ja esimerkiksi cordeolla ratsastettaessa raippa toimii vahvistavana kääntöapuna mikäli poni ei pelkällä istunnalla käänny. Silloin teen raipasta "seinän", jota se väistää. Selästäkäsin pystyynnousut, jalkojen ojentelut, minun ympärilläni peruuttaminen ja muutama muu peruutustyyli, sekä irtojuoksutus ympyrällä ovat aika pitkälti raippapainotteisesti toimivia.
Olen jokaiselle hevoselle luotettava työskentelykaveri
Jokainen hevonen, oli se sitten oma tai toisen, vanha puskaponi tai nuori kisatykki, on minulle aivan saman arvoinen. Ja joka ikinen niistä ansaitsee, että ihminen joka hevosen kanssa työskentelee, on sellainen, johon voi turvautua ja jolta voi hakea suojaa. En väitä, että yksikään hevosista luottaisi minuun täydellisesti. Koo ehdottomasti eniten, mutta ei sekään joka tilanteessa. On edelleen tilanteita, joissa se ottaa mieluummin ohjat käsiinsä -esimerkiksi maastossa saatan pyytää sitä menemään johonkin, poni kieltäytyy, ja tarkasteltuani tilannetta totean ponin stopin varsin aiheelliseksi; kyseessä saattaa olla huono pohja, tai mikä vain. Tavoitteenani on kuitenkin, että siinä pienessä koulutustilanteessa jossa hevosen kanssa olen kahden, se voi luottaa minuun edes vähän. Olen toisinaan viettänyt tajuttoman pitkiäkin aikoja todistamassa hevoselle, jota omistaja väitti virtaisaksi mutta joka oli minun ja muutaman muunkin silmissä täydellisessä paniikissa oleva, etten aio satuttaa sitä. Ja lopulta kärsivällisyys palkittiin, eikä hevosella pyörinyt enää silmät päässä.
Hevosessa ei ole vikaa
Lähtökohtani kaikkeen. Eräänä päivänä olin menossa ratkomaan muuan hevosen ja omistajansa ongelmia, ja minulta kysyttiin, mitä aion hevoselle tehdä, että se olisi turvallinen käsiteltävä. Totesin, että hevosessahan ei ole yhtään mitään vikaa, omistaja se ohjausta vaatii. Opastin omistajaa toimimaan hevosensa kanssa, ja tadaa, hevonen muuttui silmissä. Jatkettuaan antamieni ohjeiden mukaan ei tällä parivaljakolla ole sittemmin ongelmia enää ollutkaan.
   Se, että hevonen on kipeä, ei ole hevosen syy. Se, että hevosella on huonoja kokemuksia ihmisistä ja sen takia se käyttäytyy uhkaavasti muitakin ihmisiä kohtaan, ei ole hevosen syy. Se, että hevonen ei ole voinut koskaan luoda kunnollista ja luottavaista suhdetta ihmiseen, ei ole hevosen syy. Se, että hevoselle ei ole kerrottu, miten ihmisen kanssa käyttäydytään, ei ole hevosen syy. Se, että hevonen on päässyt niin sanotusti niskan päälle, ei ole hevosen syy. Syy löytyy riimunnarun toisesta päästä, ja jos ei sen hetkisestä riimunnarun pitäjästä, niin jostain aiemmasta.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Kasa ruunia

Lähdin tänään yhden? aikaan tallille ajatuksenani kuvata pariot kaviokuvat, tulla kotiin ja kirjoittaa mielipidepostaus kengättömyydestä. Otin tallille mukaan Yodan lisäksi toisen, hevosia pelkäävän karvakasan, ja päästin koirat kirmailemaan laitumelle, jota pitkin kävelimme Koon tarhalle. Otin ponin mukaan, ja pääsimme tallin pihaan, kun huomasin, että tuo toinen koira ei enää ollutkaan mukanani. Soitin isälle ja kysyin, että juoksiko se kotiin -ei näkynyt oven takana, joten nakkasin Koon kolmikon (Papi, Syppe ja Baron) tarhaan koska tallin ovet oli lukossa ja Koon tarhalle oli liian pitkä matka, ja lähdin etsimään koiraa. Näin tallin pihasta, että koira hengasi jonkun pyöräilijän kanssa pyörätiellä, ja koiraa huudellen kävelin sitä kohti. Onnekseni koira lähti kipittämään minua kohti, eikä minun tarvinnut kohdata pyöräilijää, joka oli en-tiedä-kauanko pitänyt seuraa koiralle. Koira hihnaan ja takaisin tallille.
Tallille päästyäni huomasin, että kolmikko oli tapansa mukaan ottanut Koon erinomaisesti vastaan; vähän juoksentelivat, mutta voisin väittää, että se oli lähinnä Koo joka muita liikkumaan villitsi. Poni väisteli nätisti pomotusmoodissa olevaa Baronia, ja söi Sypen kanssa samalta kasalta heinää -aivan kuten aina ennenkin. Tartuin kameraan ja räpsin kasan kuvia laumasta, ja hautasin kavionkuvaushaaveet koska laiskuus. Orivarsa, joka on siis tallin uusin asukas ja jonka tarha on kolmikon ja Koon välissä, ja jolle Koo on vilautellut hampaita aikalailla joka kerta, olikin jännä toveri jota Kookin kävi haistelemassa. Koo ja Baron lyöttäytyivät taas yhteen ja leikkivät onnessaan.
Kuvailin vielä vähän lisää, kysyin Elliltä että haitanneeko jos Koo alkaa tästä lähtien käymään päivähoidossa kolmikon luona, annoin hevosille päiväheinät ja vein Koolle tarhaan valmiiksi vedet ja heinät. Kuten arvelinkin, sain myöntävän vastauksen (tietämättömämmille lukijoille tiedoksi, että Koohan on alunperin tuosta laumasta ja kuuluisi tuohon, mutta koska verkkoheinä ei tuolla onnistu, on se omassa tarhassaan) ja kävin kirjoittamassa tallivihkoon, että herra Koo-poni viettää aikaa nyt lumien ollessa maassa päiväheinien jälkeisestä ajasta iltaan kolmikon kanssa.
Käytännössähän tämä siis tarkoittaa sitä, että kun tulen koulusta (tai viikonloppuisin noin kolmen aikaan) käyn siirtämässä ponin kolmikon tarhaan, ja illalla omaansa. Täten ei tule mitään muutoksia heinityksiin, Koo saa olla verkkoheinällä noin 19 tuntia vuorokaudesta ja loput ajasta imuroida kolmikon jättämiä heiniä, ja mikä parasta, ponilla on seuraa noin viideksi tunniksi, mutta myös omaa aikaansa -tuo kun vaatii hurjasti tilaa, jos viettää aikaa ympärivuorokautisesti toisen tai toisten hevosten kanssa.
Harmittaa, että tajusin tämän järjestelyn vasta nyt, kun olin aiemmin vain ajatellut että veisin ponin aamulla ja hakisin illalla, mutta ongelmia aiheuttaisi mm. se, että menen toisinaan kouluun ennen kuin aamutallia on tehty, ja poni ehtisi siinä ajassa imuroida muidenkin aamuheinät. Se, että aamutallin tekijä siirtäisi ponin, on erinäisistä syistä poisluettu vaihtoehto -menkäämme siis tällä systeemillä kunnes lumet sulaa, ja näillä näkymin mikäli ei muutoksia tule, poni pääsee seuraavan kerran laumaan laidunkauden alettua. Toivokaamme siis pitkälumista kevättä, ja pikaista laidunkauden alkua! Ehkä vähän mahdoton yhtälö...
Mitäs muuta ponille? No, huomaa ainakin että kevät on tulossa, kaviot nimittäin kasvavat aivan järkyttävää vauhtia ja niitä saisi olla taas ihan joka välissä raspailemassa. Poni jatkaa saikkuilua (ts. en ratsasta, enkä pidä valjaita, mutta koitan liikuttaa muilla tavoin, eli lähinnä irtojuoksuttamalla ja taluttamalla) hamaan tulevaisuuteen saakka, kunnes saadaan ongelmat ratkottua. Tästä tuskin kamalasti mitään saa kirjoitettua vaikka koittaisinkin, mutta noita mielipidepostauksia olisi tarkoitus alkaa kirjoittelemaan enemmälti. Kengättömyydestä ja kuolaimettomuudesta on tulossa, mutta mistä muuta haluaisitte mahdollisesti minun kirjoittavan? Kaikkea saa ehdotella!

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Ralliruunat

Eilen Emmi kysyi, haluaisinko hoitaa Baronin, ja tottakai tartuin tilaisuuteen. Ehkä elämäni surkeimpia päätöksiä, ei todellakaan tehnyt tälle taudille hyvää hyppiä tallilla normaaliakin pidempää aikaa ja siivoilla karsinaa, mutta mitäs pienistä. Järki ei kyllä tänään juokse normaaliakaan vähää, joten voin vain kuvitella mitä idiotismeja tämä postaus tulee sisällään pitämään, pahoitteluni siitä jo siis etukäteen. Kuin myös kuvista, ai kauhea mitä settiä muistikortti olikin täynnä...
Ei siis muuta kuin lämmintä mehua termospulloon, armoton kasa vaatetta päälle ja matka kohti tallia. Tyhjennettyäni omaisuuden tallihuoneen pöydälle kävin hakemassa lievästi sanottuna ärsyyntyneen näköisen ponin tarhastaan, pysäytin käytävälle jossa riisuin sen loimistaan ja kävin läpi muutamalla harjalla sekä kaviokoukulla. Puhdistautumisrituaalin jälkeen Baron pääsi karsinaansa pienen heinäkasan kimppuun, ja hain Koon talliin.
Koo sai myös osakseen harjaukset ja kavioiden puhdistukset, joiden jälkeen nakkasin sille villaloimen niskaan ja talutin kentälle. Jätin piehtaroivan, pukittelevan ja laukkovan ponin aitojen sisälle peläten, että seuraavan kerran sinne mennessäni poni ei enää aidoissa olisikaan, ja kiiruhdin takaisin talliin. Sieltä nappasin mukaani Baronin, jonka kanssa kipitimme pikapikavauhtia kentälle. Poni tulikin meitä kulmaan vastaan, jossa ruunat haistelivat ja B kiljui kovin miehekkäästi. Kävelimme portille, jossa sain hätistellä Koon muutamaan otteeseen kauemmas -ei huvittanut ottaa pienintäkään riskiä, että kohta kylillä juoksisi kaksi pientä ruunikkoa ja perässä niiskuttava ja yskivä Michelin-ukko. Baron sai pitää päitset yllään siltä varalta, että ponit ottaisivat yhteen, tai päättäisivät yhteistuumin poistua aitojen toiselle puolen.
Kuten odotinkin, mitään konflikteja ei sattunut -Baron yritti muutamaan otteeseen vähän haastaa Koota, mutta tapansa mukaan ponini käänsi vain selkänsä ja totesi, että tappele yksinäsi. Koko session aikana B ajatti Koota kolmisen kertaa muutaman askeleen verran, muuten Koo hengaili aitojen läheisyydessä lumen alta ruokaa etsien Baronin juoksennellessa yksin, tai ponit rapsuttelivat taikka kirmailivat yhdessä. Miten helpottavaa olikaan huomata, että poni ei ole mökkihöperöitynyt yksinelostaan ja on ilmeisesti edelleen kykeneväinen yhteiseloon aikalailla kenen tahansa kanssa! Ja mikäli asiat eivät ihan hirveän kauhean kamalasti ole muuttumassa, pääsee poni kesäksi laumaan -jes!
KillerBartsa69
Ja Baronihan muuten juoksenteli! Olin hyvin kovin iloinen, ettei sen selässä ollut kukaan -aivan jäätävää vauhtia meinaan lähtee noistakin töppösistä...
Lopuksi pyydystin ponit kiinni, kävelimme tallin pihaan johon jätin ponit parkkiin, vein ylimääräiset tavarat talliin ja hain Baronillekin takin ylleen, ja lähdimme ruunien kanssa kävelylle. Baron jännitti vähän ohi suihkivia linja-autoja ja tallin läheisyydessä olevaa siltaa, mutta maailman paras terapiaponini ilmaisi tällekin "projektille", etteivät ne poneja syö, ja pienempikin poni rauhoittui hetkessä.
Takaisin tallille päästyämme vein Baronin tarhaan ja Koon talliin, jossa se sai selkä- ja jalkahoidot, kolmen lajin juotot, (tykkään juottaa ensiksi kylmällä vedellä, sen jälkeen haalealla, ja lopuksi melassivedellä -saa huijattua ponin juomaan mahdollisimman paljon nestettä) uuden loimivarustuksen ja venyttelyt. Välissä kävin viemässä Baronillekin kolmen sortin vedet ja rapsutuksia. Koo pihalle, Baronin karsinan siivous ja ruokien teko, ja äkkiä kotiin pöllyttämään pää täyteen lääkkeitä että loppuillasta olisi pieninkään mahdollisuus selvitä.
Illalla kävin vielä täydentämässä Koon vesi- ja heinätilanteen.
Ponit parkissa
Emmille suurkiitokset ponin lainasta!