Mietteitäni hevosen pidosta, osa 2; Käsittely

Mukavaa palautetta saanut Elinolosuhteet-kirjoitus saa nyt jatkoa. Voisin selittää pienen ikuisuuden siitä, miten paljon hevosen käsittelyllä on vaikutusta sen käyttäytymiseen, tapoihin, ja ennenkaikkea stressitasoon, kertoa omakohtaisia kokemuksiani miten paljon eri käsittelijä tai käsittelytapojen muutos on vaikuttanut hevoseen ja niin edelleen, mutta sen sijaan kerronkin omat tapani ja hevosteluni ikäänkuin kulmakivet.

Pyysin tämän kirjoittamiseen apua Veeralta, jolta kysyin, onko tavoissani jotain, jota hän olisi ihmetellyt. Kummallisin tapani on kuulemma karsinan siivous; en voi jättää pienintäkään lantapalleron palasta karsinaan, vaan kaikki muruset on lapioitava kyytiin. Kuin myös karsinan pohjalle valunut purupöly lakaistaan joka kerta pois. En myöskään jätä toisten hevosten karsinoita sellaiseen kuntoon, etten omaani voisi siinä yötä asuttaa; tämän takia melko usein joudunkin tyhjentämään karsinan kokonaan, jos hevosen omistaja on omaan makuuni liian huolimaton ja joutuisin viettämään loppuvuoden karsinaa hänen jäljiltään siivoamassa. Tämän listan lisäksi mm. talutan hevosia aina pitkällä narulla, mutten koe näiden tapojen vaikuttavan hevoseen niin vahvasti, että niistä olisi aiheellista kirjoittaa pidemmin.

Tähän väliin haluan kiittää tämän postauksen kuvituksen mahdollistaneita ystäviäni; Sofiaa ja Veeraa, sekä Puppe-kuvasta isääni. On niin ihanaa välillä palata ajassa taaksepäin ja muistella kuvakansion avulla jotain päivää, jotain hetkeä, jotain kokemusta. Näistä kuvista jokainen on otettu jostain syystä tärkeänä päivänä -ja yleensä se tärkeys on vangittu myös siihen samaiseen kuvaan. Ja jokaiseen kuvaan liittyy tarina, jokaisesta voisin kertoa jotain, ja jokainen näistä tarinoista saa hymyn huulilleni. Ja joka ikinen hevonen, joka näissä kuvissa esiintyy, on tavalla tai toisella muokannut minua ihmisenä, ja jokainen on jollain omalla erityisellä tavallaan erittäin tärkeä. Kuvat ovat aivan totaalisen satunnaisessa järjestyksessä, lukuunottamatta kahta viimeistä, joiden poneille olen elämäni velkaa. Haluan myös kiittää näiden lainahevostan omistajia siitä, että olen saanut tutustua heidän kaviokkaisiinsa; Sofiaa, Pöykiöitä, Emmi H.'ta, Elliä sekä Kivareita.

En turvaudu koviin otteisiin

Väkivalta ei ihan oikeasti ratkaise mitään, ja harvemmin raivoaminenkaan -etenkään, jos toinen osapuoli on eläin. Voin myöntää luistaneeni tästä Koon kanssa, koska joskus ihan oikeasti menee hermot kun poni ei ymmärrä mitä siltä haluan, tai se ei yksinkertaisesti vain halua toteuttaa pyyntöäni. Onneksi poni on herkkänokkaista mallia, ja alkaa mököttämään, ja saa minulle erittäin huonon omatunnon loppupäiväksi. Ja voin myöntää, että menneinä vuosina olen ihan oikeasti kohdellut ponia suorastaan ala-arvoisesti, koska se ei totellut minua -eikä mikään ihme, en minäkään olisi totellut silloista minääni.

    Vieraiden hevosten kanssa taas alleviivaan tätä sääntöäni turhankin hyvin, olen esimerkiksi jättäytynyt hevosen ylirynnimäksi ja puremaksi koska en halunnut lyödä hevosta, tai muuten käskeä sitä kovemmilla otteilla jättämään minua rauhaan. Ja ei, tarkoituksenani ei ollut jäädä hevosen jalkoihin enkä tahalteen sinne jättäytynyt, vaan menin erittäin epäluuloisen hevosen tarhaan hakemaan sitä talliin tehdessäni iltatallia vaikka minua oltiin varoitettu hevosen omistushaluisesta käyttäytymisestä tammaansa sekä tarhaansa kohtaan. Kävelin pari askelta portilta, pysähdyin huutelemaan hevosia jotka olivat ehkä viiden metrin päässä minusta, kyseinen hevonen lyö korvansa niskaan ja seuraavaksi olenkin maassa makaamassa. En kyllä edes tiedä olisinko ehtinyt reagoida tähän jos olisin halunnut, mutta en usko että olisin edes tehnyt riimunnarun heilautusta kummempaa elettä. Loppujen lopuksi sain kuin sainkin tämänkin tarhan asukit talliin, vähän meinasi polvet tutista kun kyseisen hevosen olin saanut karsinoitettua.

En hoida hevosta karsinassa

Koen, että karsina on hevosen turvapaikka; sen oma huone, jossa ollessaan se saa rauhoittua ja olla ihan yksin, vailla ihmisten häirintää muutakuin tehdessä pakolliset toimet; ruokien viennit ja kuppien hakemiset, loimitukset aamulla ja loimenpoistot illalla, ja itse hevosen hakeminen ja vieminen. On tietenkin joskus tilanteita, kun ulkona sataa pikku-ukkoja tai hevonen kärsii vetopaniikista eikä osaa seisoa irti paikallaan ja täten ulkona hoitaminen on mahdotonta, kaikki käytäväpaikat on varattu ja on äärimmäinen kiire, ja tällöin voin hoitaa hevosta karsinassa. Kuinka suuri todennäköisyys? Erittäin pieni. Meidän tallilla on kaksi hoitopaikkaa ja ei-niin-säyseänkin hevosen saa kiinnitettyä kahteen eri kohtaan käytävillä, ja olen esimerkiksi seisottanut Koota, Syppeä ja Papia yhtä aikaa isommalla hoitopaikalla. Lisäksi hevosia saa sidottua ties mihin kiinni, mutta tällöin hevonen on lähempänä toisia.

Pyrin välttämään hevosen kiinnisitomista

Etenkin se, että hevosen laittaa molemmilta puolilta ketjuihin, rajoittaa hevosen mielipiteiden ilmaisemista ja vapautta. En sen koommin tykkää pitää hevosta yhdelläkään narulla kiinni. "Haastavimmat" hevoset, eli ne, jotka eivät osaa seistä irti määrätyssä paikassa, (hoitopaikka tai tietty alue käytävältä) saavat pitää päitset ja riimunnarun yllään, ja tarvittaessa kiinnitän ketjut hevosen eteen estääkseni sitä juoksemasta pitkin tallia. "Helpoimmat", eli Koo, saa olla ilman kaulanarua ja edestä kiinni kytkettyjä ketjuja jos olemme kahdestaan tallissa tai siellä on vain ihmisiä jotka eivät katso touhuilujamme pahalla. Jos tallissa on enemmän liikennettä, tai hevosille on tehty ruokia valmiiksi käytävälle ja haen tavaroita toisesta päästä tallia, laitan ketjut eteen kiinni luodakseni illuusion kiinniolevasta hevosesta. Todellisuudessahan nuo ketjut ovat etenkin Koolle turhan pitkät, ja se pääsee halutessaan kävelemään vastakkaiselle karsinalle saakka, mutta hys, ei kerrota kellekään!

En hae hevosta

Siis kyllä, kävelen hevosta vastaan jos se kävelee hitaasti tai ei kävele ollenkan, mutta se ottaa vähintäänkin sen viimeisen askeleen kohti minua. En myöskään koskaan pyydystä hevosta, vaan se tulee aina enemmän tai vähemmän vapaaehtoiseesti luokseni. En myöskään houkuttele hevosta ruualla luokseni. Enkä tykkää pitää hevosella päitsiä tarhassa, koska ensinnäkin ainakin Koolta hiertyy kaikki karvat ja pahimmillaan ihokin, ja hevosella on päitsien/kaulanarun laittotilanteessa viimeinen mahdollisuus paeta halutessaan.

Käytän raippaa

Ja paljon käytänkin. En kuitenkaan koske sillä hevoseen oikeastaan koskaan. Raippa muilla hevosilla toimii yleensä lähinnä vahvistamassa omaa tilaani, sillä käden mitta on useimmille hevosille liian lyhyt. Koo taas toimii tiettyjä asioita pyydettäessä vain raipalla, ja esimerkiksi cordeolla ratsastettaessa raippa toimii vahvistavana kääntöapuna mikäli poni ei pelkällä istunnalla käänny. Silloin teen raipasta "seinän", jota se väistää. Selästäkäsin pystyynnousut, jalkojen ojentelut, minun ympärilläni peruuttaminen ja muutama muu peruutustyyli, sekä irtojuoksutus ympyrällä ovat aika pitkälti raippapainotteisesti toimivia.

Olen jokaiselle hevoselle luotettava työskentelykaveri

Jokainen hevonen, oli se sitten oma tai toisen, vanha puskaponi tai nuori kisatykki, on minulle aivan saman arvoinen. Ja joka ikinen niistä ansaitsee, että ihminen joka hevosen kanssa työskentelee, on sellainen, johon voi turvautua ja jolta voi hakea suojaa. En väitä, että yksikään hevosista luottaisi minuun täydellisesti. Koo ehdottomasti eniten, mutta ei sekään joka tilanteessa. On edelleen tilanteita, joissa se ottaa mieluummin ohjat käsiinsä -esimerkiksi maastossa saatan pyytää sitä menemään johonkin, poni kieltäytyy, ja tarkasteltuani tilannetta totean ponin stopin varsin aiheelliseksi; kyseessä saattaa olla huono pohja, tai mikä vain. Tavoitteenani on kuitenkin, että siinä pienessä koulutustilanteessa jossa hevosen kanssa olen kahden, se voi luottaa minuun edes vähän. Olen toisinaan viettänyt tajuttoman pitkiäkin aikoja todistamassa hevoselle, jota omistaja väitti virtaisaksi mutta joka oli minun ja muutaman muunkin silmissä täydellisessä paniikissa oleva, etten aio satuttaa sitä. Ja lopulta kärsivällisyys palkittiin, eikä hevosella pyörinyt enää silmät päässä.

Hevosessa ei ole vikaa

Lähtökohtani kaikkeen. Eräänä päivänä olin menossa ratkomaan muuan hevosen ja omistajansa ongelmia, ja minulta kysyttiin, mitä aion hevoselle tehdä, että se olisi turvallinen käsiteltävä. Totesin, että hevosessahan ei ole yhtään mitään vikaa, omistaja se ohjausta vaatii. Opastin omistajaa toimimaan hevosensa kanssa, ja tadaa, hevonen muuttui silmissä. Jatkettuaan antamieni ohjeiden mukaan ei tällä parivaljakolla ole sittemmin ongelmia enää ollutkaan.

   Se, että hevonen on kipeä, ei ole hevosen syy. Se, että hevosella on huonoja kokemuksia ihmisistä ja sen takia se käyttäytyy uhkaavasti muitakin ihmisiä kohtaan, ei ole hevosen syy. Se, että hevonen ei ole voinut koskaan luoda kunnollista ja luottavaista suhdetta ihmiseen, ei ole hevosen syy. Se, että hevoselle ei ole kerrottu, miten ihmisen kanssa käyttäydytään, ei ole hevosen syy. Se, että hevonen on päässyt niin sanotusti niskan päälle, ei ole hevosen syy. Syy löytyy riimunnarun toisesta päästä, ja jos ei sen hetkisestä riimunnarun pitäjästä, niin jostain aiemmasta.