maanantai 29. kesäkuuta 2015

Koo pieni kärryponi

Koo harppasi eilen suuren askeleen kohti kärryponiutta. Olemme kerran, ja juuri tätä videota ennenkin, liikutelleet ponia sen mitä ketjuissa pystyy -kolme askelta taakse ja sama eteen. Eilisen liikuttelun mentyä niin hyvin, irroitimme ponit ketjuista ja muutama askel kerrallaan kävelimme tallin käytävän melkein päästä päähän. Koosta on ilmiselvästi tuloillaan ihan hardcore-tason kukkahattuajoponi, kun sille tungetaan vaan namia nokkaan ettei poni ala raivoamaan... Heh.



Olen varannut potkuremmin ja odottelen sen saapumista lähistölle noudettavaksi. Ennen potkuremmin kotiutumista aisoja ei sidota poniin kiinni, mutta kunhan saadaan ainakin yksi lisäkäsipari avuksi, voisimme poistua ensimmäisen kerran tallista kärryjen kanssa.

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Ponien kuulumisia


Sekä Sandra että Koo rokotettiin eilen, joten ainakin juhannus kuluu niillä tuoretta ruohoa mussuttaen ja ehkä joitain kävelylenkkejä käyden. Torstaiaamuna laitoin kyllä kellon soimaan ja löysin itseni tallilta kymmenen jälkeen valjastaakseni Sandran aisojen väliin, ajatuksena ehtiä käydä vielä yksi hikilenkki ennen rokotuslomaa. Koon nappasin vierelle juoksemaan kiriavuksi, ja ponithan muuten juoksivat! Ei juuri tarvinnut taaskaan kuin pidätellä, molempia, ja Sandra oli suuntaamassa toiselle kierrokselle mutta rokotusajan lähestyttyä käänsin ponit tallia kohti. Juuri melkein kärryt perästä purettuani kurvasikin eläinlääkäri pihaan ja juoksujalkaa talutin ponit talliin. Hoidettuani tallin viidelle hevoselle rokotukset kysäisin, josko eläinlääkäri pystyisi tuikkaamaan Koollekkin kun sillä nyt ei ole niin justiinsa milloin rokotteet laitetaan, ja niin sai ruunakin piikin kaulaansa. Koolle iski piikistä placeboväsymys ja otus hoiperteli takaisin karsinaan -ilmeisesti raspaus kerran vuodessa on liian hurjaa tälle, kun kaikki piikit alkavat tuntua rauhoittavilta.


Keskiviikkona Veera voivotteli kuinka ei millään jaksaisi tuuppailla Sennillä, joten ehdotin maastolenkkiä. Tuuppauduin Koon kanssa mukaan, ja Virpitallien eteen ponia ratsastaessani poni ilmaisi olevansa hyvin pörhöllä päällä -joka kivi ja kanto oli kammottava! Mäen jälkeen puristin jalat kiinni että nyt poni mennään, ei tuo kaatunut puu päälle hyökkää, johon poni totesi että kyllä muuten hyökkää, löi liinat kiinni ja kääntyi takaisin tulosuuntaan. Seuraavaksi löysin itseni maasta nauramasta kippurassa -olisihan tuo pitänyt osata ennakoida, mutta ei, sieltä lennettiin kuin leppäkeihäs! Loppumatkan talutin ponia nauran, kunnes Virpitallien pihalla lainasin penkkiä ja loikkasin takaisin kyytiin. Vietimme tunnin ja neljäkymmentä minuuttia metsissä seikkaillen, välillä aivan järkyttävää vauhtia laukaten ja poneihin kontrollin kadottaen, välillä kävellen useita kilometrejä putkeen. Loppupäässä ratsut olivat hiessä korvia myöten, eivätkä kuskitkaan turhan fresheiksi oloja tunteneet. Koosta on tullut ihan mahdoton reippailla maastoillakin, jarrut häviävät lähes täysin, mutta onneksi se ei kulje ensimmäisenä eikä mene edellä olevista ohi, joten antaa juosta. Välillä kauhistutti että tajuaakohan poni katsoa ollenkaan jalkoihinsa, mutta juuren yli täydessäkin laukassa näppärästi loikattuaan vierähti puolet kivestä sydämeltä ja tarrasin harjasta tiukemmin kiinni.


Maanantain ja tiistain ponit liikahtelivat kevyesti, terapioiden ja vastaavien muodossa. Sunnuntaina veimme Lauran kanssa ponit taas leikkimään merelle, josta viimeisintä lukuunottamatta kaikki postauksen kuvat ovat. Sandrasta huomasi, että se kyllä tiesi jo mihin huvipuistoon tietyltä metsäpolulta mennään, hyvä että pysyi nahoissaan! Kengät riisuttuamme lähdimme kahlailemaan, Sandra aloitti merimursuilun samantien, Koota vähän ällötti, mutta veden räiskimisellä siitä päästiin yli. Lauran Saga-koira oli taas mukana, sen hukkumista ennaltaehkäistääksemme pysyttelimme alkuun lyhyen matkan päässä rannasta, johon pentu jaksoi varmasti uida. Muutaman uimiskerran jälkeen Saga tyytyi kahluumatalassa vedessä oleiluun ja ponit suuntasivat syvemmälle.



Sandra kävi jo tässä vaiheessa kertaalleen uimassa, Koo jatkoi kuopimista ja itse olin kastunut lähes kainaloihin saakka. Koin paremmaksi vaihtoehdoksi viedä kamerankin rantaan, samalla ponit (ja uittajat...) saivat huilata hetken kuivalla maalla ruohoa syöden, ja Sagakin sai meistä seuraa.



Ilman elektroniikkalaitteita suuntasimme syvempiin vesiin. Sandraa ei juuri tarvinnut kuin ohjata vähän kauemmas minusta kun se jo ui menemään ympärilläni, mutta yllätyksekseni ruunakin uskaltautui polskimaan! Eikä kerran, vaan peräti kahdesti! Koohan on uinut tasan kerran aiemmin meillä ollessaan, mutta taisi pelästyä sitä niin, että on pysytellyt jalat pohjassa tähän saakka. Merellä vietimme aikaa reilun tunnin, kaikkiaan reissun päällä olimme parisen tuntia.


Lauantaina kävimme myös maastossa, Laura Koon kyydissä ja minä toisen yksityisponin. Olin varautunut verkkaiseen tahtiin kun molemmat ovat enemmän vähän lyllertäjiä, mutta nuo vallan villiintyivät. Vesi valui silmistä laukkapätkillä ja käyntipätkien jälkeen ohjia kerätessä ponit alkoivat tepsuttaa että mennään jo!


Tämän pidemmälle en liikutuksia enää muista. Itselläni juhannus menee taas tallilla, ensi viikon ponit liikkuvat ahkeraan ja viimeistään sunnuntaina Sandralta lähtee kengät ponien suunnatessa laitumelle.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kesäkuun kesäihottumakuulumiset

Kevät oli taas hankala. Loimeen poni pukeutui 30.4. ennen lomallelähtöäni mielenrauhani säilyttääkseni, ja on tuohon viime kesänä hankkimaani Horseware Rambo Sweetitch Hoodyyn siitä lähtien pukeutunut. Huppu (Snuggy Hoodsin lyhyellä kaulaosalla) roikkui mukana alle viikon, kunnes sitä alkoi nähdä useammin kuralätäkköön tallottuna kuin ponin päässä. Luovutin tämän osalta ja poni on siitä lähtien ulkoillut ilman hattuaan.


Poissaollessani poni ei hangannut yhtään, mutta tovin päästä alkoi kutinakierre. Ja se ei muuten loppunut millään! Joku päivä poni oli hangannut niskastaan jouhet sutturalle ja läträsin litkuja, seuraavana päivänä kutina oli liikkunut viisi senttiä alemmas ja tämä vain jatkui jatkumistaan. Alkuun käytössä olivat viime kesän jäännöksinä AVS-14 ja aloe vera geeli, kunnes tilasin Derfen Clear tutustumispaketin ja shampoon. Näistä etenkin rasva on osoittautunut loistavaksi tuotteeksi, (on muuten ihan järjettömän paksua ja riittoisaa!) sitä otsatukan alle ilmestyneisiin karvattomiin kohtiin laitettuani alkoi karva kasvaa takaisin lähes silmissä. Jouhien sekaan laitettava juoksevampi voide on myös vähentänyt kutinaa huomattavasti, muttei vienyt sitä kokonaan.


29.5. haimme ponille ensimmäisen satsin 10mg vahvuista Histeciä. Reseptin kirjoittaneen eläinlääkärin ohje oli nostaa määrää vähitellen kunnes poni vastaa antihistamiiniin (lopettamalla kutinan) ja sen jälkeen mahdollisesti lähteä tiputtamaan taas alaspäin. Päiväannostukseksi kirjattiin kuitenkin 16-20 tablettia kahteen annokseen jaettuna. Aloitin syöttämisen samana päivänä, 10 tablettia jaettuna aamulle ja illalle. Katselin kuusi päivää edelleen vähän kutkailevaa ponia, kunnes nostin vuorokausimäärän 16 tablettiin. Siitä lähtien poni on syönyt pääsääntöisesti kahdeksan tablettia aamuin illoin, mitä nyt joskus on ilmennyt sekaannusta ja joku tiputellut viisi tablettia toiselle ruualle. Parin päivän päästä poni lopetti viimeisenkin kutkailun, tällä hetkellä Koo on ollut puolitoista viikkoa täysin kutinaton.

Ruunan harja, toisinaan häntäkin, on pesty noin kerran viikkoon Derfenin shampoolla, mutta mitään muuta hoitoa loimituksen ja Histecien lisäksi ei ole tarvittu. Ainoastaan ~kaulan keskivaiheille (kohta missä tukka on lyhyintä lauta-aitojen ali kurkottelujen vuoksi) on ilmestynyt kummallista jotain, joka lähtee ihosta laattoina, mutta tämän alta paljastuu täysin tervettä ihoa eikä kohta kutise. Poni voi hyvinkin olla tallissa yöt ilman loimea vaikka ovet ovat aina päivät auki, laiduntanut pihalla joitain tunteja takitta eikä liikutuksessa ole koskaan nuttua yllä. Ette uskokaan miten helpottunut olo voi olla, muutaman pienen tabletin ansiosta! En todellakaan uskalla enää jättää ponia ilman Histeciä, en tänä enkä tulevinakaan kesinä.


Tämä ei ole maksettu mainos, (olisikin!) mutta ohoi te ihottumaisten omistajat. Niin teidän kuin hevostennekin elämänlaadun parantamiseksi, kokelkaa ihmeessä antihistamiineja jos nykyiset hoidot eivät tehoa.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Ponit pitkin ohjin

Perjantaina Leena Rimpiläinen kurvasi taas meidän tallin pihaan vetämään valjakko- ja ohjasajotreenejä. Olimme Sandran kanssa taas kärryillä parinamme naapurin arabiruuna, tällä kertaa ajokit laitettiin ensimmäiseksi ryhmäksi kuskien selkiä säästääksemme. Aloitimme taas tekemällä pääty-ympyröitä, temmonvaihteluita ja keskityimme käsien käyttöön. Nämä kuntoon saatuamme Leena haki keilat ja niiden kanssa jatkoimme kääntelytehtävillä sekä loppuun taas tarkkuusradalle -alkuun hitaammalla ravilla, sen jälkeen temmonmuutoksilla ja viimeisellä kerralla laukkapätkien kera. Kuulemma huomattavaa edistystä viime kertaan, etenkin teistä ja käsistä sain kehut. 








Päästimme seuraavan parin kentälle ja lähdimme kävelyttämään Sandraa, jonka jälkeen purin ponin valjaista ja päästin syömään, ruvetakseni varustamaan seuraavaa potilasta. Sandran ponitoveri Serafiina osallistui aiempaankin valmennukseen ohjasajaen omistajansa kanssa, mutta hänen tulonsa estyttyä kysyttiin minulta josko kävisin ponin kanssa harjoittelemassa. Mikäs siinä! Edellisellä kerralla kävelin yli puolet valmennuksesta ponin vierellä, narun kanssa tai ilman, ja olin varautunut vastaavaan stoppailuun tälläkin kertaa. Tamman harjattuani ja varustettuani talutin sen kentälle, pyörimme hetken muiden hevosten seassa, kunnes sain kahdeksanmetriset ohjat ja lähdin ohjasajamaan. Alkuun edessäni oli melkoinen mittarimato, joka liikkui jokaiseen ilmansuuntaan yhtä aikaa eikä hetkeäkään suorassa. Tovin käveltyämme ja juttua muisteltuamme Serafiina yllättikin sekä minut että Leenan, jälkimmäinen totesi ettei uskoisi samaksi poniksi, ja omistajalle illalla kertomusta kirjoitellessani ei hänkään ollut uskoa lukemaansa ja myöhemmin videoista ja kuvista näkemäänsä. Siinä missä edelliskerta meni siihen, että yritimme saada ponin tajuamaan liikkumaan eteenpäin, (sekä tajuamaan takaa tulevat ohjas- ja ääniavut) tämänkertainen sessio sisälsi temmonvaihteluita, muodon korjaamista ja kaikenlaisia kiemuroita. Tamma ei kytännyt keilojakaan yhtään, reippaasti käveli niiden välistä ja vierestä. Ponin takana kävellessä oli vain todettava, ettei tämä ihan oikeasti ole enää mikään pikkuponi... Pysähdykset eivät alkuun maittaneet, mutta lopputunnista tamma pysähtyi ja lähti liikkeelle napakasti lähes pelkin ääniavuin.










Tämän postauksen kuva- ja videomateriaalista kiitos äidille, joka urheasti istui terassilla itikoiden syötävänä! Myöhemmin perjantai-iltana tuore SM-pronssimitaliratsukko saapui Ypäjän reissulta, ja kokkailin ponille, jolla olen maastoillutkin nyt reilun kuukauden aikalailla viikottain, allaolevan kakun -ratsastaja sai loput kukista ja kortin. Oli kuulemma ihana yllätys pitkän ajomatkan jälkeen!

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Ponikuvia

Kuvan ottanut Janita

Kuvan ottanut Janita

Sandran kärryloma on nyt ohi. Valjastin eilen varsin virkeän ponin aisojen väliin ja suuntasimme kohti kenttää, harjoitellaksemme viime valmennuksen juttuja. Ihan alkuun piti rällätä muutamat kierrokset ravissa ja laukassa kenttää ympäri että ponin sai jota kuinkin pysymään halutussa askellajissa. Ensiksi Janita oli kärryillä mukana, kunnes usutin rakentamaan meille tehtäviä. Kohta yhdeltä sivulta löytyikin monenlaiseen kiemurteluun ja siksakkiin soveltuva palikkamuodostelma, jota suoritimme aina nousevalla temmolla, väliin kävellen tai turhia virtoja pois laukaten. Sandra ei ollut kykeneväinen keskittymään haluamallani tavalla, joten poistuimme kentältä kohti hiittilenkkiä.


 
Kaksi ensimmäistä kuvaa ottanut Janita

Kiersimme lähes koko hiittilenkin, eli noin 3,5 kilometriä, alkupätkän laukaten ja lopun ravaillen. Tallin pihassa purimme kärryt pois, pesupaikalla loput varusteet ja hikisen ponin huuhteluun. Päästin Sandran karsinaansa syömään, jonka aikana haimme Koon harjattavaksi ja kutinatarkistukseen. Poni ei ole hangannut nyt kahteen päivään ollenkaan, kiitos suuren määrän Histeciä! Laiskuuden iskettyä nappasimme ponit mukaan ilman Koon liikutteluja ja suuntasimme kentän vierellä sijaitsevalle ruohopläntille. Ylemmälle lohkolle päästyämme laskimme ponit vapauteen, Sandra sai pitää riimun päässään oltuaan taas kerran yliaktiivinen ja vähän sillä tuulella, että saattaisi lähteä kirmailemaan.




Ja mitä vielä... Sinne jumahtivat, Sandra vähän käveleskeli, Koo vain sen mitä oli pakko ruohomättäältä toiselle tallustaa.


Koo keskeytti ruokailun tuijottaakseen traktoria, jonka aikana Sandra vielä tallasi kepin (toinen kuva) ja kyllä pientä nysvää jänskätti! Sekunnin päästä näistä kuvista poni tosin laski naamansa takaisin maahan eikä sitä enää nostanut.


Ponien laidunnettua taas hyvän tovin keräsimme ponit, riimut ja Koon loimen mukaan, ponit tarhoihin ja tytöt pyörien päälle reippailemaan kotia kohti.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Vieläkö on villiponeja?

Aina välillä vahingossa täälläkin on aurinkoinen sää, lämmin ilma ja sopiva tuuli pitääkseen ötökät loitolla. Silloin kesä tuntuu ihan kivalta, kameraa on mukava ulkoiluttaa kun ruskea poni on ruskea ja taivas sininen tasapaksun harmaan sijaan, ja ponien laidunnusta voisi katsella vaikka koko päivän.

 

Ponit ovatkin laiduntaneet oikein urakalla. Tallin ollessa hiljainen lasken ensiksi Koon irti ja ohjaan kentän vierelle, jonka jälkeen kirmaamme Sandran kanssa paikalle ja ponit pääsevät harrastamaan maailman parasta lajia -syömistä. Muut hevoset katselevat kateellisina aidan takana, mutta sen siitä saa kun ei ole luottoponi jonka pystyy päästämään tontille laiduntamaan tietäen, ettei rajaa ylitetä tai lähdetä karkuun kun on aika luopua villiponin roolista.

Rikkaruohojen kitkemistä

"Noni Sandra, tuuhan tännepäin", ja poni kirmaa luo. Sydänsilmäemoji tähän väliin.

Mitäpä muuta meidän päiviin kuuluu? Sandralla ei ole ollut kärryjä perässä nyt muistaakseni kahteen viikkoon, ihan vaan ettei se ehdi kyllästyä siihen. Poni on liikkunut liinassa, ohjasajaen sekä talutusreissuilla. Huomiseksi kaavailin kärryreissua, ponilla alkaa olla turhan kevyet jalat juostakseni enää vierellä. Sitä paitsi perjantaina on toivottavasti taas valjakkovalmennus, eikä sinne viitsi aikoihin ajamattomalla ponilla mennä!

 

Kävin torstaina moikkaamassa Sofian laumaa, josta konkreettisena muistona on vain Vividan lahjoittama mustelma reidessä. Kalimelta suuntasimme Takkulaan Sohvin treenatessa koulukisoihin, jolloin pääsin taas pitkästä aikaa kuvailemaan ratsukkoa.


Ranareenailujen jälkeen otimme Lauran kanssa Koon ja Sandran, Laura kiipesi ruunan kyytiin ja itse siirryin tamman taakse ohjasajamaan. Minä olen mahdottoman huono treenaamaan mitään asioita muuten kuin ohimennen, (sarjaa metsäpolulla siirtymisiä, laukannostojen erittelyä tai lisäyksiä) eikä siitä tälläkään kertaa mitään tullut. Hetken tosissaan treenattuamme kirmailimmekin kenttää ympäri kunnes allekirjoittanut ei enää jaksanut, poni sai suorittaa loppuverryttelynsä liinassa ja laskin ponin vapauteen, Koon seuratessa kohta perässä.


Lauran koiranpentu oli taas mukana tutustelemassa tallielämään ja poneihin, ja nämä kaksi otusta ovat kyllä mitä parhaimpia koirienkin kanssa, kun niiden elämiä ei juuri heilauta mukana pyörivä pikkuotus. Saga käväisi, taas kerran vapaana laiduntavan, Koon kyydissäkin, eikä poni turpaansa maasta nostanut. On nuo vaan niin mahdottoman hienoja ja fiksuja poneja!


torstai 4. kesäkuuta 2015

Kaksi viikkoa

Kuvan ottanut Sofia

Kaksi viikkoa sitten katsoin, kuinka eläväinen, jopa yliaktiivinen tamma rauhoitettiin. Rauhoitus ei poikennut marraskuisesta raspauksesta vielä tässä vaiheessa, mutta tuntemani ja rakastamani hevonen oli jo poissa. Samaan aikaan ikuisuudelta ja mahdottoman lyhyeltä tuntuneen ajan päästä olin sanonut "heippa Maikki", halannut viimeisen kerran ja kuunnellut kuinka pahkasika rymähti maahan. Odottanut eläinlääkärin sanovan "Maila on nyt pois", itkenyt kehoni kuiviin ja tuntenut kahdenkymmenen kilon kiven vierähtävän sydämeltäni. Silittänyt tamman kaulaa kunnes sen ruumis alkoi viilentyä, ottanut päitset mukaani ja todennut tamman omistajalle että olen valmis. Seuraavan yön nukuin paremmin kuin kertaakaan puoleen vuoteen.

Kuvan ottanut Janita

Ensimmäistä kertaa en ole itkenut menettämäni ystävän perään sen jälkeen kun poistuimme klinikan pihasta, vaikka Maila oli ehdottomasti kaikista edesmenneistä ystävistä tärkein. Päätös oli oikea. Mitään ei jäänyt tekemättä, mitään ei jäänyt sanomatta. Vuosi sitten en ajatellutkaan meidän yhteisen aikamme olevan loppusuoralla. Kesän me elimme niin täysilläElokuun jälkeen jokainen päivä oli siunaus, vaalin jokaista hetkeä ja nautin niistä pienistä arjen tapahtumista. Kerjäävästä tammasta, propellikorvista, pienistä kävelyretkistä -tuon päivän jälkeen tamma ei tarkoituksellisesti ravannut, saati laukannut kertaakaan. En ajatellutkaan, että pääsisin vielä tuon jälkeen katsomaan punaista keikkuvaa pyllyä kärryiltä, saati käväisemään nojatuolimaisen pehmeässä selässä. Vuodenvaihteen jälkeen tamma rauhoittui. Valitin omistajalle, kuinka Maila kulkee nykyään löysällä narulla perässäni eikä tohota menemään. "No mutta ekkö oo just tota halunnukki?", ja joo, halusin. Mutta se ei ollut normaalia. Tamma oli kuitenkin aina reippaasti lähdössä lenkille, oli kyseessä sitten terapia tai talutuslenkki, aivan viimeiseen päiväänsä saakka. Huhtikuussa poni alkoi stoppailemaan. Vartin, joskus parikymmentäkin minuuttia Maikki harppoi menemään, mutta sen jälkeen alkoi pysähtely, huokailu ja tallille päin vilkuilu. Minun kanssani tämä naamioitui yleensä ruokatauoiksi, terapioiden tapahduttua teillä ei tammalla tähän mahdollisuutta ollut. Se ei enää laskeutunut parinkymmenen sentin pudotusta, vaikka ylös ruohikolle kyllä kiipesi edelleen. Tää on kipee. Lähtölaskennan alettua, 11.5. lähtien tamma oli taas normaali. Oliko minun käytöksessäni muutos, vai tiesikö tuo varsin fiksu tamma taas? Jessin käydessä kuvausvisiitillä kävimme pidemmällä kävelyllä kuin aikoihin, ja 15-vuotias tamma oli se kamala riiviö johon viisi vuotta sitten rakastuin. Talloi varpaat, puski lavallaan, ei pysynyt hetkeäkään paikallaan ja harppoi järjetöntä vauhtia eteenpäin. Viimeisenä päivänään tamma karkasi karsinastaan ja klinikalla liikkeitä esittäessään lähti koikkaloikkapossupassiin, kuitenkin ultran kertomia muutoksia kumoamatta. Se oli kipeä, ja rikki.


Oli outoa nähdä Syppe Mailan karsinassa. Nähdä Charlotte, tallin uusi poni, Mailan vakioasiakkailla. (Maila oli tunnettu tallilla sinä "aasinnäköisenä", "törppöpäänä", "sitruunannieleenä", ja Mailan ykkösasiakkaan toimesta "plyysisohvana".) Mutta vain muutaman päivän. Maila on edelleen kännykkäni taustakuvana, tamman riimu roikkuu seinälläni ja kasa jouhia odottaa tallilla koruuntumista. Odotan seuraavaa visiittiä Jessille, jotta saisin Mailasta täysikokoisia kuvia, joista teettää taulu ja kehystää se seinälleni. Olen selannut blogia, Youtube-tiliäni ja ulkoista kovalevyä, törmäten jatkuvasti tammaan. Olen hymyillyt, nauranut, muistellut. Ikävöinyt menneitä hetkiä, ikävöinyt tamman läsnäoloa. Sitä, kun saan upottaa naamani tamman harjaan, rapsuttaa sitä sä'ästä kunnes sormenpääni ovat harmaana hilseestä ja leikkiä meidän kahden yhteisiä leikkejä. Mutta tiedän, että tammalla on nyt kaikki hyvin. Maila saa juosta ja loikkia niin paljon kuin haluaa, se saa syödä hiekkaa eikä kukaan kiellä. Maila on vapaa. En usko taivaaseen, mutta uskon, että hevosille on varattuna laidun tuolla jossain, ja siellä on hyvä olla.

Kuvan ottanut Sofia

Kuvan ottanut Jessi

Don't cry because it's over
Smile, because it happened

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Son kesä ny!

Talviturkinheitto viivästyi edellisestä viidestä vuodesta noin parilla viikolla, mutta olimme silti tallin ensimmäiset merelläkävijät tälle vuodelle! Sandra oli elämänsä ensimmäistä kertaa lätäkköä suuremmalla vesialueella, joten luonnollisestikin meri tuulisena päivänä on paras vaihtoehto. Vettä oli enemmän kuin koskaan eikä Sandralla yltänyt aina jalat pohjaan vaikka olimme kohdassa, jossa normaalisti voi aivan hyvin laukata eikä vesi tuo juurikaan vastusta. Mutta Suttura oli taas maailman paras Suttura, kauhisteltuaan aaltoja hetken ponista kuoriutuikin varsinainen merimursu. Tätä tullaan kyllä taas koko kesä tekemään!



Ja minä taidankin tästä lähteä lottoamaan, eihän tästä mitään tule kun tuo poni voidaan käytännössä viedä käsistä hetkenä minä hyvänsä.