Sekä Sandra että Koo rokotettiin eilen, joten ainakin juhannus kuluu niillä tuoretta ruohoa mussuttaen ja ehkä joitain kävelylenkkejä käyden. Torstaiaamuna laitoin kyllä kellon soimaan ja löysin itseni tallilta kymmenen jälkeen valjastaakseni Sandran aisojen väliin, ajatuksena ehtiä käydä vielä yksi hikilenkki ennen rokotuslomaa. Koon nappasin vierelle juoksemaan kiriavuksi, ja ponithan muuten juoksivat! Ei juuri tarvinnut taaskaan kuin pidätellä, molempia, ja Sandra oli suuntaamassa toiselle kierrokselle mutta rokotusajan lähestyttyä käänsin ponit tallia kohti. Juuri melkein kärryt perästä purettuani kurvasikin eläinlääkäri pihaan ja juoksujalkaa talutin ponit talliin. Hoidettuani tallin viidelle hevoselle rokotukset kysäisin, josko eläinlääkäri pystyisi tuikkaamaan Koollekkin kun sillä nyt ei ole niin justiinsa milloin rokotteet laitetaan, ja niin sai ruunakin piikin kaulaansa. Koolle iski piikistä placeboväsymys ja otus hoiperteli takaisin karsinaan -ilmeisesti raspaus kerran vuodessa on liian hurjaa tälle, kun kaikki piikit alkavat tuntua rauhoittavilta.
Keskiviikkona Veera voivotteli kuinka ei millään jaksaisi tuuppailla Sennillä, joten ehdotin maastolenkkiä. Tuuppauduin Koon kanssa mukaan, ja Virpitallien eteen ponia ratsastaessani poni ilmaisi olevansa hyvin pörhöllä päällä -joka kivi ja kanto oli kammottava! Mäen jälkeen puristin jalat kiinni että nyt poni mennään, ei tuo kaatunut puu päälle hyökkää, johon poni totesi että kyllä muuten hyökkää, löi liinat kiinni ja kääntyi takaisin tulosuuntaan. Seuraavaksi löysin itseni maasta nauramasta kippurassa -olisihan tuo pitänyt osata ennakoida, mutta ei, sieltä lennettiin kuin leppäkeihäs! Loppumatkan talutin ponia nauran, kunnes Virpitallien pihalla lainasin penkkiä ja loikkasin takaisin kyytiin. Vietimme tunnin ja neljäkymmentä minuuttia metsissä seikkaillen, välillä aivan järkyttävää vauhtia laukaten ja poneihin kontrollin kadottaen, välillä kävellen useita kilometrejä putkeen. Loppupäässä ratsut olivat hiessä korvia myöten, eivätkä kuskitkaan turhan fresheiksi oloja tunteneet. Koosta on tullut ihan mahdoton reippailla maastoillakin, jarrut häviävät lähes täysin, mutta onneksi se ei kulje ensimmäisenä eikä mene edellä olevista ohi, joten antaa juosta. Välillä kauhistutti että tajuaakohan poni katsoa ollenkaan jalkoihinsa, mutta juuren yli täydessäkin laukassa näppärästi loikattuaan vierähti puolet kivestä sydämeltä ja tarrasin harjasta tiukemmin kiinni.
Maanantain ja tiistain ponit liikahtelivat kevyesti, terapioiden ja vastaavien muodossa. Sunnuntaina veimme Lauran kanssa ponit taas leikkimään merelle, josta viimeisintä lukuunottamatta kaikki postauksen kuvat ovat. Sandrasta huomasi, että se kyllä tiesi jo mihin huvipuistoon tietyltä metsäpolulta mennään, hyvä että pysyi nahoissaan! Kengät riisuttuamme lähdimme kahlailemaan, Sandra aloitti merimursuilun samantien, Koota vähän ällötti, mutta veden räiskimisellä siitä päästiin yli. Lauran Saga-koira oli taas mukana, sen hukkumista ennaltaehkäistääksemme pysyttelimme alkuun lyhyen matkan päässä rannasta, johon pentu jaksoi varmasti uida. Muutaman uimiskerran jälkeen Saga tyytyi kahluumatalassa vedessä oleiluun ja ponit suuntasivat syvemmälle.
Sandra kävi jo tässä vaiheessa kertaalleen uimassa, Koo jatkoi kuopimista ja itse olin kastunut lähes kainaloihin saakka. Koin paremmaksi vaihtoehdoksi viedä kamerankin rantaan, samalla ponit (ja uittajat...) saivat huilata hetken kuivalla maalla ruohoa syöden, ja Sagakin sai meistä seuraa.
Ilman elektroniikkalaitteita suuntasimme syvempiin vesiin. Sandraa ei juuri tarvinnut kuin ohjata vähän kauemmas minusta kun se jo ui menemään ympärilläni, mutta yllätyksekseni ruunakin uskaltautui polskimaan! Eikä kerran, vaan peräti kahdesti! Koohan on uinut tasan kerran aiemmin meillä ollessaan, mutta taisi pelästyä sitä niin, että on pysytellyt jalat pohjassa tähän saakka. Merellä vietimme aikaa reilun tunnin, kaikkiaan reissun päällä olimme parisen tuntia.
Lauantaina kävimme myös maastossa, Laura Koon kyydissä ja minä toisen yksityisponin. Olin varautunut verkkaiseen tahtiin kun molemmat ovat enemmän vähän lyllertäjiä, mutta nuo vallan villiintyivät. Vesi valui silmistä laukkapätkillä ja käyntipätkien jälkeen ohjia kerätessä ponit alkoivat tepsuttaa että mennään jo!
Tämän pidemmälle en liikutuksia enää muista. Itselläni juhannus menee taas tallilla, ensi viikon ponit liikkuvat ahkeraan ja viimeistään sunnuntaina Sandralta lähtee kengät ponien suunnatessa laitumelle.
