Tänään terapioiden loputtua ja välipalaa ahmittuani hain Sandran ja kärrynsä talliin. Olin koko päivän ajatellut, että joko ottaisin härkää sarvista ja kävisin pyörittelemässä Sutturaa kentällä kärryjen kera, kun kenttäkin oli nyt niin hyvä -tarpeeksi märkä etteivät kärryt uppoa kuivaan hiekkaan, ja samalla tarpeeksi kuiva että kärryt kulkevat haluttuun suuntaan sivuliirron sijaan eikä tarvinnut kurassa kahlata. Olen kyllä jo päättänyt, että valjastan läheisen pikkusoralla olevan parkkipaikan kesän viralliseksi kouluharjoittelukentäksi, kun meidän kenttä tosiaan kuivuttuaan on turhan raskas kärryttelyyn. Annika oli paikalla kameransa kanssa ja kuvasi meitä pyytämättäkin, jolle siis suuren suuret kiitokset tämän postauksen kuvista!
Kärryt perään ja kentälle! Alkuun Sandraa meinasi masentaa, kun tämä kärryttely ei ollutkaan rälläystä niin lujaa kuin tappijaloilla pääsee, vaan piti vähän taipuilla ja kääntyillä ja kulkea halutussa askellajissa. Tai no kuski yritti pitää tasaisen tuntuman (kuten ylläoleva kuva kertoo, epäonnistuen siinä täydellisesti!) ja antoi ponin kipitellä mitä vauhtia halusi.
Säädöt toimiviksi todettuani teimme siirtymisiä niin askellajien kuin niiden pituuksienkin välillä, ja pakko oli taas testata laukannostot. Toimivat edelleen, ilman kiriponi-Kootakin!
Kavalettipalikoiden kiemurtelut eivät tuottaneet ongelmia, mitä nyt allekirjoittaneella oli alussa ongelmia kärryjen kääntymisen hahmoittamisen kanssa vaan kolareilta vältyttiin. Tarhanneet hevoset saivat ties mitä päätönkana-kohtauksia kun kirjava kääpiö kärrytteli eivätkä kaikki tähän ole tottuneet -kentällä samaan aikaan ollut Syppe ei korvaansa lotkauttanut. Ehkä parisenkymmenen minuutin kentällä pyörimisen jälkeen kävimme kävelemässä tietä pitkin loppukäynnit, täysin turvallisesti kavereille viestein ponia hehkuttaen. Onneksi VOVP osaa käydä itse heittämässä hyvän lenkin löysin ohjin! Kärryjen purkaminen sujui pihalla irti -pari kertaa tarvitsi sanoa että ei kun seiso vielä hetki paikallaan, kunnes ponin jalat liimaantuivat niille sijoilleen. Talliin poni kipitti irti ja suoraan kuivaushuoneen ovelle, josta hain leipäpalaset ja purin valjaat siinä. Ja taas irti omaan karsinaansa. Voi vitsit mikä poni!
Eilen Sylvi, Tarmon ja Joosepin emä, kävi pitkästä aikaa kirmailemassa. Tämä tamma on tosiaan tapaus, jota luulimme kantavaksi ja tämän vuoksi mahaakin on *köh* kertynyt. Muumimamma ultrattiin tyhjäksi, ja kimo ilmoitettiin täten Läskileirin kolmanneksi jäseneksi. (Maila on neljäs, mutta sen kanssa en yritäkään olla tosissaan) Eilisen liinajuoksun verryttelyksi suunniteltiin tälle päivälle talutuslenkkiä, mutta koska satun olemaan erittäin hyvin laiska ihminen ja mieluummin liikutan niin monta hevosta yhtä aikaa kuin turvallista on, päätin tarrata tamman käsihevoseksi Koolle. "Voithan sää kokeilla, siinäpähän opettelee!" oli tamman omistajan vastaus, ja sillä mentiin -Koo kun tosiaan on niin superluottoponi ja tunnen sen paremmin kuin omat taskuni, (joista löytyy toisinaan yllätyksiä liiaksikin) että sille voi ottaa lenkkiseuraksi ihan kenet vaan. Jos tulee hätätilanne, hyppään selästä alas ja sanon ponille että paikka ja siinä se seisoo.
Hevoset saivat totutella toisiinsa tarhastahaun merkeissä, ja sehän alkoikin loistavasti -Koo ei suostunut liikkumaan edellä ja Sylvin taakse jäätyään tökki tammaa takapuoleen, joka taas aiheutti kiljumisia ja pukitteluita. Jes jes. Pahimmat kurat ponien päältä pois harjailtuani nakkasin Koolle suitset päähän ja Sylville ketjunarun kaikelta varalta ja lähdimme kentälle. Terassilta kyytiin, tielle (jossa Koo stoppaili koska hui apua koirakentältä kuului ääniä!) ja sitä pitkin mäelle. Sylvi on elänyt sataprosenttista siitoslaaman elämää eikä ole omin jaloin poistunut tallin pihasta vuosiin, eikä tammaa tosiaan oltu aiemmin käsihevosena pidetty. Vähän piti pöristä ja turvautua pikku-ruunaan, mutta mäelle päästyämme katosi jännitys meiltä kaikilta ja meno oli varsin letkeää. Prr ja ponit hidastivat, maiskautus ja matka jatkui. Tässä se on, maailman toimivin ponipari!
Käynnin mentyä niiiin hyvin en voinut olla kokeilematta ravia. En olisi voinut koskaan uskoa että näiden kanssa hölkyttely olisi noin helppoa, mutta olihan se! Ei niin mitään ongelmaa, taas maiskautuksesta raville ja päristyksestä käyntiin. Sylvin naruun ei todellakaan tarvinnut edes koskea, kun tamma hölkytteli hyvällä kohdalla koko ajan. Puolisen tuntia tähän seikkailuun upposi aikaa, jonka jälkeen loistavien otusten kuluttamat kalorit syötiin takaisin sokeripalojen muodossa. Sylvi on kyllä jatkossakin niin tervetullut meidän mukaan höntsäilemään!
(Sylvillä on herkät silmät jotka reagoivat aurinkoon, tuuleen ja pölyyn, joten sillä pidetään ulkona huppua. En tiedä voiko sitä pitää liikutuksen ajan ilman, joten jätin päähän, siitä siis seepra-look.)