Hei! Täällä kirjoittelee Janita, Reetan lapsuudenystävä ja hänen poninsa uskollinen porkkana-automaatti. Olen aiemmin vieraillut muutamassa postauksessa, mutta tällä kertaa Reetta pyysi minua itse kertomaan oman näkökulmani päivän tapahtumista.
Olimme jo aiemmin sopineet, että jonakin viikonloppuna kasaamme esteet ja koitamme jopa päästä niiden yli. Tai siis Koo koittaa päästä yli ja kuski koittaa pysyä kyydissä. Sunnuntaina ajelin aurinkoiseen Virpiniemeen ja ajoitin saapumisen sopivasti, sillä Reetta oli ehtinyt tehdä kaikki tallityöt ja itse selvisin helpolla. Poni sen sijaan oli likakerroksen peitossa ja irtokarvoja sinkoili ympäriinsä. Aikamme kuurattua kaiken sotkun alta paljastui komea ruuna ja oli aika heittää satula selkään. En ole ratsastanut Karkilla viiteen vuoteen satulan kanssa, joten aika hakemistahan se oli. Pian kuitenkin löytyi yhteinen sävel eikä satulassa istuminen tuntunut enää niin absurdilta. Ponista on siis tullut astetta uskottavampi puskaratsu uuden satulan myötä! Jos Karkilta kysytään, niin hänen mielestään hän on aina ollutkin Oulun kovin jätkä ja muutenkin uskottava kaviokas olipa satulaa tai ei.
Alkuverryttelyiden jälkeen ponilla alkoi kierrokset nousta ja kuski sai kaikessa rauhassa huudella selästä toiveita temmon hiljentämisestä ilman mitään vastareaktiota. Koolla on ilmeisesti ikääntymisen myötä kuulo heikentynyt valikoivasti… Paksu turkki ja keskitaivaalta paistava aurinko sai pian ponille hien pintaan. Jumppasimme puomeilla ja kavaletilla, jonka herra sinnikkäästi hyppäsi joka kerta sen sijaan että olisi vain astunut sen yli. Intoa hyppäämiseen siis riitti! Siirryimme hyppäämään aivan oikeasti ja siitäkös ponilla riemu ratkesi. Välillä tuli laukka-askelia ravin sekaan tai ponnistus esteelle lähti kentän toiselta laidalta. Oli pienoinen järkytys hypätä ponilla, jonka askeleet ja hypyt ovat kuin hevosella. Edesmennyt oma ponini oli varsinainen taskuraketti, joka hyppäsi Karkkiin verrattuna kaninloikkia pikkuponin askeleilla. Kyydissä pysyttiin suurinpiirtein ja poni oli mielettömän hyvä! Aikamme hypättyä niin ratsastajalla kuin ratsullakin alkoi puhti loppua, ja Koo pääsi ansaitusti nauttimaan aurinkoisesta iltapäivästä pyöröpaalin äärelle ystävien kanssa.
Seuraavaksi puunasimme Maikin siistimpään kuntoon ja suuntasimme kävelylle. Oli minun vuoroni toimia kameramiehenä ja mäkien juoksentelu kävi todellakin kuntoilusta. Maikki oli varsinainen päivänsäde ja sen kanssa onkin aina todella hauska touhuta. Eikä sillekään ole tainnut jäädä kaunaa, vaikka kerran ohjasinkin meidät kärryjen kanssa ojaan.
Kaiken kaikkiaan päivään mahtui paljon naurua, poninkarvoja ja uusia suunnitelmia. Täytyy sanoa, että Reetta on todella onnekas saadessaan viettää päivänsä näin upeiden otusten kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.