Tänään oli hyvin erityinen päivä. Kuten joka vuosi, tänään oli maailman hienoimman koiran syntymäpäivä, tälle päivämäärälle voidaan myös merkitä se hetki, kun tapasin maailman ainoan hevosen, jossa on Koon geenejä. Koon kanssa samoja geenejähän jakaa tietty lukuisat kaviokkaat, mutta Koon jatkoonlaittamia tasan tämä tamma.
Joko mennään?
Hän on Fasu. Ein Millennium Fantasy, marraskuussa 18 vuotta täyttävä 75% new forestinponi ja 25% arabi. 50% Koo. Hän asuu kasvattajaomistajallaan, eli myös Koon kasvattajalla, Einolan tallilla Imatralla. Fasu on hyvin pieni, 131-säkäinen ja varsan levyinen, ja työnsä on toimia ratsastuskoulun tuntiponina, koostaan johtuen lähinnä lasten ratsuna.
Mitenkö tapasin Fasun? Olen valehtelematta vuosikymmenen miettinyt, miten hauska olisikaan nähdä tuo poni, miten paljon tai vähän siinä on samaa isänsä kanssa, mutta välimatkaa on aina ollut enemmän tai vähemmän, silti aina melko runsaasti. Äiti laittoi jo aikoja sitten minulle viestiä, että yksi kasvattikoiristamme on pääsiäissunnuntaina Lappeenrannassa koiranäyttelyssä, "jos sulla ei oo pääsiäiselle tekemistä". Olin koko asian jo unohtanut, kunnes se tuli puheeksi aiemmin tällä viikolla. Tiesin, ettei Lappeenrannan ja Imatran välimatka ole mitään, mutten tiennyt että Lappeenranta onkin Imatralla -tai ainakin koiranäyttely. Vartin välimatka näyttelypaikan ja Einolan tallin välillä. Alkoi kuulostaa hyvinkin toteutettavalta suunnitelmalta, eli ei muuta kuin yhteydenottoa kasvattaja-Minnaan, joka kertoi sunnuntain olevan melko kiireinen, mutta tervetuloa ja katsotaan mitä keksitään.
Sunnuntai koitti, lähdin hyvin löysällä aikataululla ajelemaan kohti Imatraa, edellisenä päivänä sopivasti töissä leipälaatikolta turpaan saaneena ja täten mustalla silmällä varustettuna, tietenkin juuri sille päivälle kun olin jotain spesiaalimpaa kehitellyt. Näyttelypaikalle päästyäni kävin vähän ihailemassa (vintti)koiria, kunnes jumittauduin puudelikehän laidalle ja siinä seisoinkin viimeisten villakoirien kehässäpyörähtämiseen saakka. Riesu-koiralle ei mainittavaa menestystä tullut, ihan itsensä näköinen arvostelu kuitenkin. Ennen kahta kurvasin Hirven näyttelypaikalta kohti Imatran keskust(a)a, jossa kävin tietenkin katsomassa turistikohteet. Minnan puhelinnumeroa kaivellessani näin sähköpostin samaiselta henkilöltä, jossa kerrottiin, että mahtuisin kello 15 alkavalle tunnille mikäli haluan. Puhelin kouraan, ilmoitus että tulossa ollaan, lennossa vaatteiden vaihto takakonttiin varalta pakkaamaani tuntiratsastajalookiin ja kymmenen minuutin pyrähdys tallin pihaan.
Tallissa etsin Minnan, jonka kanssa lyöttäydyimme tallityöntekijän seuraan hakemaan Fasua kävelytyskoneesta. "Se on sit ihan tosi pieni" oli ensimmäinen minulle kerrottu mainoslause ponista, jonka sainkin kohta todeta todeksi -Koo alkoi tuntua jättiläiseltä. Katse oli kyllä aivan kuin isällään, hyvin ystävälliset ja suuret silmät, ja samanlainen pilke silmäkulmassa. Olen koittanut näiden vuosien ajan etsiä Koon alkuvuosista, 1996-2002, tietoa, ja nyt on alkuvuoteen 1999 ponin elämä selvillä. Enää ne kiertolaisajat ovat pimennossa, molempien sen jälkeisten omistajien kanssa olemme olleet enemmältikin yhteydessä, sitä ennen poni asui Einolassa toisen oripojan kaverina. Vuoden vaihtuessa 1999'sään tallityöntekijöillä oli unohtunut pihattokatosten välisen seinän lukitus auki, seuraavaksi parivuotiaat oripojat olivat löytyneet saman ikäisten tammojen luota. Tallia tehneet tytöt olivat ajatelleet, että sekä orit että tammat ovat niin nuoria, ettei siinä ole mitään tapahtunut -ja kun oli vielä keskitalvikin, mikäpä tamma silloin olisi kiimassa?! Fasun emä Musa. Alkuvuodesta Koo myytiin, syksyllä Minna alkoi ihmetellä Musan paisuvaa vatsaa, aivan kuin tamma olisi tiineenä. Tässä vaiheessa tytöt kertoivat tapahtuneesta, ja marraskuussa Fasu putkahti maailmaan. Huonompikin vahinko olisi voinut kuulemma tapahtua -Fasu on hyvinkin osaava poni, jonka terveydessä ei ole ollut moitteen sanaa, ja ainoa huono puoli ponissa oli iän myötä tullut tapa jekkuilla pikkuratsastajille. Kuulostaa tutulta... Kuulin myös, että Koon emä kuoli vasta pari vuotta sitten, se siis porskutti pitkästi yli kahdenkymmenen ikävuoden täysin terveenä -kuin myös isänsä. Ja sain varmistuksen epäilylleni, ettei Koo ole syntynyt kesäihottumaisena, vaan se on puhjennut tuossa kiertolaisaikana. Voi poni mitä kaikkea oletkaan joutunut silloin kokemaan...
Kääpiön shettissuoja
Minulle esiteltiin Fasun tavarat, jonka jälkeen aloin varustaa ponia tunnille. Teemana oli kuulemma ratsastella puomeja, näin olivat päiväleiriläiset toivoneet ja sillä mentiin. Fasua ei juurikaan meikäläisen hääräys kiinnostanut, nokan edessä oli heinää ja sillä hyvä. Välillä se kuitenkin katseli korvat hörössä kohti, ja mitä pidemmälle varustaminen eteni, sen enemmän ponikin oli lähdössä mukaan -suitset laitettuani poni seisoi ovella hievahtamattakaan edes heinäkasaa kohti. Fasu 1 - 0 Koo, ruuna kun napsii viimeiset heinät naamaansa kuskin ollessa jo selässäkin... Käveleskelimme rauhassa kentälle odottamaan maneesiin pääsyä, edellisten kävellessä loppukäyntejä ovi avattiin ja pääsimme maneesiin ratsautumaan. Fasu oli mahdottoman kiltti koko ajan, seisoi kiltisti hievahtamatta ja liikkui kun pyysin. Matalahkolta jakkaralta jalkaa heilauttamalla kyytiin, ja ai että olikin muuten pieni poni alla! Koota viitisentoista senttiä matalempi ja varmaan puolet kapeampi. Peileistä katsottuna näky ei ollut lähellekään yhtä huono kuin miltä se tuntui, ja tunnin edetessä pikkuponiinkin tottui kyllä. Päivän henkilökohtaiset ongelmani olivat katse ponin niskassa, liian laiskasti liikkuva poni sekä laukan ylläpitäminen tarpeeksi pitkään.
Entä se poni sitten? Ihan hirveän paljon samaa kuin Koossa, väitän, että jos Koo olisi tehnyt ikänsä töitä tuntiratsuna, olisi se juuri tuollainen. Ei yhtään mitään ilmaiseksi, pohjimmiltaan kuitenkin ihan kiltti tyyppi, mutta kyselee, että onko pakko. Onko pakko mennä tuota puomia, onko pakko liikkua, onko pakko jatkaa laukkaa? Ja kun sanoo, että on, poni toteaa että ok, ja matka jatkuu. Konkreettisimmin toistensakaltaisia ponit olivat suusta -aivan mielettömän herkkiä molemmat. (Kuolainten käytön vähentämisen jälkeen Koo herkistyi entisestään niin, etten ole sille mitään viitsinyt suuhun enää laittaa.) Jarrut löytyivät Fasultakin pelkällä istunnalla, käynti oli tälläkin ponilla uskomattoman hidasta ja Fasukin laukkasi helposti suorin jaloin tikittäen. Palasten loksahdettua kohdilleen alkoi askel venyä ja poni pyöristyä, eikä Fasu ollut alkuunkaan niin eteenpäintyönnettävä kuin aluksi. Muutamaan otteeseen poni oikein villiintyi korotetulle puomille ja loikkasi sen yli kuin esteponi konsanaan -taas jälleen kerran jotain niin tuttua...
Alastullessa ehdin jo ihmetellä niin lyhyttä pudotusta, ei se loppujen lopuksi niin mahdottoman pieni ratsu ollutkaan. Maneesista päivänvaloon poistuttuamme piti tietenkin ikuistaa päivä kuvin, ja tuo tamma seisoi aivan samalla lailla ohjien päistä pidellessäni kuin isänsäkin.
Kotimatka suoriutui sight seeing-meiningillä useassa tunnissa Lappeenrannan, Lemin ja Kouvolan kautta -viimeisin oli vahinko, unohdin kääntyä risteyksestä kohti Kotkaa. Hups. Niin, ja tässähän oli kätevästi ratsastustunti 2/5. Hyvää vauhtia vuoden tavoite täyttymässä siis!
