sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Ein Millennium Fantasy

Tänään oli hyvin erityinen päivä. Kuten joka vuosi, tänään oli maailman hienoimman koiran syntymäpäivä, tälle päivämäärälle voidaan myös merkitä se hetki, kun tapasin maailman ainoan hevosen, jossa on Koon geenejä. Koon kanssa samoja geenejähän jakaa tietty lukuisat kaviokkaat, mutta Koon jatkoonlaittamia tasan tämä tamma. 

Joko mennään?

Hän on Fasu. Ein Millennium Fantasy, marraskuussa 18 vuotta täyttävä 75% new forestinponi ja 25% arabi. 50% Koo. Hän asuu kasvattajaomistajallaan, eli myös Koon kasvattajalla, Einolan tallilla Imatralla. Fasu on hyvin pieni, 131-säkäinen ja varsan levyinen, ja työnsä on toimia ratsastuskoulun tuntiponina, koostaan johtuen lähinnä lasten ratsuna.

Mitenkö tapasin Fasun? Olen valehtelematta vuosikymmenen miettinyt, miten hauska olisikaan nähdä tuo poni, miten paljon tai vähän siinä on samaa isänsä kanssa, mutta välimatkaa on aina ollut enemmän tai vähemmän, silti aina melko runsaasti. Äiti laittoi jo aikoja sitten minulle viestiä, että yksi kasvattikoiristamme on pääsiäissunnuntaina Lappeenrannassa koiranäyttelyssä, "jos sulla ei oo pääsiäiselle tekemistä". Olin koko asian jo unohtanut, kunnes se tuli puheeksi aiemmin tällä viikolla. Tiesin, ettei Lappeenrannan ja Imatran välimatka ole mitään, mutten tiennyt että Lappeenranta onkin Imatralla -tai ainakin koiranäyttely. Vartin välimatka näyttelypaikan ja Einolan tallin välillä. Alkoi kuulostaa hyvinkin toteutettavalta suunnitelmalta, eli ei muuta kuin yhteydenottoa kasvattaja-Minnaan, joka kertoi sunnuntain olevan melko kiireinen, mutta tervetuloa ja katsotaan mitä keksitään


Sunnuntai koitti, lähdin hyvin löysällä aikataululla ajelemaan kohti Imatraa, edellisenä päivänä sopivasti töissä leipälaatikolta turpaan saaneena ja täten mustalla silmällä varustettuna, tietenkin juuri sille päivälle kun olin jotain spesiaalimpaa kehitellyt. Näyttelypaikalle päästyäni kävin vähän ihailemassa (vintti)koiria, kunnes jumittauduin puudelikehän laidalle ja siinä seisoinkin viimeisten villakoirien kehässäpyörähtämiseen saakka. Riesu-koiralle ei mainittavaa menestystä tullut, ihan itsensä näköinen arvostelu kuitenkin. Ennen kahta kurvasin Hirven näyttelypaikalta kohti Imatran keskust(a)a, jossa kävin tietenkin katsomassa turistikohteet. Minnan puhelinnumeroa kaivellessani näin sähköpostin samaiselta henkilöltä, jossa kerrottiin, että mahtuisin kello 15 alkavalle tunnille mikäli haluan. Puhelin kouraan, ilmoitus että tulossa ollaan, lennossa vaatteiden vaihto takakonttiin varalta pakkaamaani tuntiratsastajalookiin ja kymmenen minuutin pyrähdys tallin pihaan.

Tallissa etsin Minnan, jonka kanssa lyöttäydyimme tallityöntekijän seuraan hakemaan Fasua kävelytyskoneesta. "Se on sit ihan tosi pieni" oli ensimmäinen minulle kerrottu mainoslause ponista, jonka sainkin kohta todeta todeksi -Koo alkoi tuntua jättiläiseltä. Katse oli kyllä aivan kuin isällään, hyvin ystävälliset ja suuret silmät, ja samanlainen pilke silmäkulmassa. Olen koittanut näiden vuosien ajan etsiä Koon alkuvuosista, 1996-2002, tietoa, ja nyt on alkuvuoteen 1999 ponin elämä selvillä. Enää ne kiertolaisajat ovat pimennossa, molempien sen jälkeisten omistajien kanssa olemme olleet enemmältikin yhteydessä, sitä ennen poni asui Einolassa toisen oripojan kaverina. Vuoden vaihtuessa 1999'sään tallityöntekijöillä oli unohtunut pihattokatosten välisen seinän lukitus auki, seuraavaksi parivuotiaat oripojat olivat löytyneet saman ikäisten tammojen luota. Tallia tehneet tytöt olivat ajatelleet, että sekä orit että tammat ovat niin nuoria, ettei siinä ole mitään tapahtunut -ja kun oli vielä keskitalvikin, mikäpä tamma silloin olisi kiimassa?! Fasun emä Musa. Alkuvuodesta Koo myytiin, syksyllä Minna alkoi ihmetellä Musan paisuvaa vatsaa, aivan kuin tamma olisi tiineenä. Tässä vaiheessa tytöt kertoivat tapahtuneesta, ja marraskuussa Fasu putkahti maailmaan. Huonompikin vahinko olisi voinut kuulemma tapahtua -Fasu on hyvinkin osaava poni, jonka terveydessä ei ole ollut moitteen sanaa, ja ainoa huono puoli ponissa oli iän myötä tullut tapa jekkuilla pikkuratsastajille. Kuulostaa tutulta... Kuulin myös, että Koon emä kuoli vasta pari vuotta sitten, se siis porskutti pitkästi yli kahdenkymmenen ikävuoden täysin terveenä -kuin myös isänsä. Ja sain varmistuksen epäilylleni, ettei Koo ole syntynyt kesäihottumaisena, vaan se on puhjennut tuossa kiertolaisaikana. Voi poni mitä kaikkea oletkaan joutunut silloin kokemaan...

Kääpiön shettissuoja

Minulle esiteltiin Fasun tavarat, jonka jälkeen aloin varustaa ponia tunnille. Teemana oli kuulemma ratsastella puomeja, näin olivat päiväleiriläiset toivoneet ja sillä mentiin. Fasua ei juurikaan meikäläisen hääräys kiinnostanut, nokan edessä oli heinää ja sillä hyvä. Välillä se kuitenkin katseli korvat hörössä kohti, ja mitä pidemmälle varustaminen eteni, sen enemmän ponikin oli lähdössä mukaan -suitset laitettuani poni seisoi ovella hievahtamattakaan edes heinäkasaa kohti. Fasu 1 - 0 Koo, ruuna kun napsii viimeiset heinät naamaansa kuskin ollessa jo selässäkin... Käveleskelimme rauhassa kentälle odottamaan maneesiin pääsyä, edellisten kävellessä loppukäyntejä ovi avattiin ja pääsimme maneesiin ratsautumaan. Fasu oli mahdottoman kiltti koko ajan, seisoi kiltisti hievahtamatta ja liikkui kun pyysin. Matalahkolta jakkaralta jalkaa heilauttamalla kyytiin, ja ai että olikin muuten pieni poni alla! Koota viitisentoista senttiä matalempi ja varmaan puolet kapeampi. Peileistä katsottuna näky ei ollut lähellekään yhtä huono kuin miltä se tuntui, ja tunnin edetessä pikkuponiinkin tottui kyllä. Päivän henkilökohtaiset ongelmani olivat katse ponin niskassa, liian laiskasti liikkuva poni sekä laukan ylläpitäminen tarpeeksi pitkään.

Entä se poni sitten? Ihan hirveän paljon samaa kuin Koossa, väitän, että jos Koo olisi tehnyt ikänsä töitä tuntiratsuna, olisi se juuri tuollainen. Ei yhtään mitään ilmaiseksi, pohjimmiltaan kuitenkin ihan kiltti tyyppi, mutta kyselee, että onko pakko. Onko pakko mennä tuota puomia, onko pakko liikkua, onko pakko jatkaa laukkaa? Ja kun sanoo, että on, poni toteaa että ok, ja matka jatkuu. Konkreettisimmin toistensakaltaisia ponit olivat suusta -aivan mielettömän herkkiä molemmat. (Kuolainten käytön vähentämisen jälkeen Koo herkistyi entisestään niin, etten ole sille mitään viitsinyt suuhun enää laittaa.) Jarrut löytyivät Fasultakin pelkällä istunnalla, käynti oli tälläkin ponilla uskomattoman hidasta ja Fasukin laukkasi helposti suorin jaloin tikittäen. Palasten loksahdettua kohdilleen alkoi askel venyä ja poni pyöristyä, eikä Fasu ollut alkuunkaan niin eteenpäintyönnettävä kuin aluksi. Muutamaan otteeseen poni oikein villiintyi korotetulle puomille ja loikkasi sen yli kuin esteponi konsanaan -taas jälleen kerran jotain niin tuttua...


Alastullessa ehdin jo ihmetellä niin lyhyttä pudotusta, ei se loppujen lopuksi niin mahdottoman pieni ratsu ollutkaan. Maneesista päivänvaloon poistuttuamme piti tietenkin ikuistaa päivä kuvin, ja tuo tamma seisoi aivan samalla lailla ohjien päistä pidellessäni kuin isänsäkin.


Kotimatka suoriutui sight seeing-meiningillä useassa tunnissa Lappeenrannan, Lemin ja Kouvolan kautta -viimeisin oli vahinko, unohdin kääntyä risteyksestä kohti Kotkaa. Hups. Niin, ja tässähän oli kätevästi ratsastustunti 2/5. Hyvää vauhtia vuoden tavoite täyttymässä siis!

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Paluu ratsastuskouluun 11 vuoden jälkeen

Alkuvuodesta kirjoittelin tavoitteet niin Siinalle, Koolle kuin itsellenikin. Ensimmäisen osalta tavoitteet on jo oikeastaan täytetty ja Koon tavoiteaika alkaa vasta yöpakkasten loputtua, joten oli hyvä aika alkaa työstämään omaa osiotani. Siispä viime sunnuntaina Tampereen hevosmessuilta kotiuduttuani tein sen, mitä olin jo joitain viikkoja tosissaan suunnitellut -varasin itselleni ratsastustunnin. Paikaksi valikoitui, myöskin jo viikkoja sitten, Espoon talli, jonka hevosia oli useampaan otteeseen kehuttu paitsi osaaviksi, myös herkiksi ratsastaa. Tunniksi arpoitui Nooran tunti aikuisratsastajille heti seuraavana päivänä, ja päätöksestäni kerrottuani Minka päätti lyöttäytyä mukaan. Itsellänihän oli tosiaan lähes yhdentoista vuoden tauko ratsastuskoulutunneista, ja ylipäätään viimeisimmästä ratsastustunnista on vain kymmenen vuotta ja kahdeksisen kuukautta. Minkan tuntitauko oli noin puolet tästä.


Maanantaina soittelin vielä aamupäivästä tallille, puhelimen toisessa päässä oli varsin mukavan ja asiallisen oloinen talliyrittäjä joka toivotti meidät tervetulleiksi tunnille. Illalla kävimme hakemassa minulle toisen tallitakin ettei tarvitse talleilla käyntien välissä pestä vaatteita, josta lähdimme kohti Espoota. Matkaa kertyi tunnin verran suuntaansa, mutta onneksi aivan viimeistä kilometriä lukuunottamatta vain Porvoon moottoritietä sekä kehä kolmosta. Tallin pihaan päästyämme mietimme, että oliko aivan pakko ja miksi teemme tämän ja voiko lähteä takaisin kotiin -minua jännitti mennä ratsastustunnille koulutetulla hevosella, mutta Siinan kanssa raviohjelman pötkiminen vieraassa maneesissa ei aiheuttanut mitään sydämentykytyksiä. Eipä siinä auttanut kuin vetää saappaanvarret jalkaan ja lähteä tallia kohti. Tallin ovella oli vastassa sama edelleen mukava ja asiallinen tallinpitäjä, joka kertoi, että vakituinen ratsastuksenopettaja Noora Nisula on sairaana, joten tänään häntä on tuuraamassa Nooran valmennettava Nora Latvala. Muut tuntilaiset saapuivat samoihin aikoihin meidän kanssa ja aloimme miettiä ratsuja. Yksi neljästä oli aiemmin käynyt tallilla, hän otti ratsukseen ponin, jolla oli aiemminkin ratsastanut. Minulle arpoutui nuorempi kimo ponitamma Silver Lady eli Harmaa, Minka puolestaan sai ratsukseen kirjavan vähän suuremman poniruunan Normandian. Molemmat olivat olleet edellisellä tunnilla, joten kipitimme kentälle, jossa minua oli vastassa Harmaalla ratsastanut tyttö, joka kertoi, että poni on normaalisti ihana ratsastaa mutta tänään sillä oli ilmeisesti huonompi päivä. Kiva... NoShout korvaan ja ponin kyytiin. Kävelimme itsenäisesti tovin ympäri kenttää odotellessamme ponia, joka ei ollut edellisellä tunnilla.


Tovin kuluttua Nora tuli kentälle, kyseli kaikilta nimet ja kokemuksen määrät, joka itselleni ainakin on melko hankala -ninjailen kyllä ties minkä lingon kyydissä, kykenen ratsastamaan kaikki askellajit, vuosia ja tunteja hevosen selässä on lukuisia, mutten kyllä oikeasti osaa melkein mitään. Emme tehneet mitään ihmeempiä temppuja koko tunnin aikana, mutta tunti oli aivan loistava. Opin aivan uudella tavalla pohkeiden käytön, laukannostot sekä puolipidätteet niin keventäen kuin satulassa istuenkin. Pyörimme aika pitkälti isolla keskiympyrällä, jokaisen tavoitteena oli ratsastaa hevosta takaa eteen -"sillä ei oo mitään väliä kulkeeko se kuolaimen alla vai päällä, ihan yhtä väärin se on, anna sille ohjaa kun se sitä pyytää" sanottiin eräällekin ratsastajalle. Pään tai kaulan asento ei todellakaan ollut pääasia, vaan takajalkojen aktiivisuus ja vartalon kantaminen. Voin todellakin allekirjoittaa, että hevoset, tai ainakin Harmaa ja Normandia, ovat äärimmäisen herkkiä, eikä niille tarvinnut kertaakaan sanoa kovemmin mistään, varsinkaan eteenpäin liikkumisesta. Pienen pienillä ratsastustavan muutoksilla hevonen muuttui isosti. Lopulta koin sellaisen laukannoston, etten ikinä olisi uskonut -tamma nosti sen käytännössä pelkästä istunnasta, laukka pyöri mukavasti, poni oli koko ajan kuulolla kun välillä sillä hirtti vähän kaasu päälle, ja siirtymä raviin oli pehmeä mutta silti jämäkkä eikä poni vain tipahtanut raville. Tunnin jälkeen oli aivan uudestisyntynyt olo. Lopuksi opettaja kiersi vielä jokaisen mukana kysellen fiiliksiä, onnistumisia ja opeteltavia asioita, sekä kertoi omat vastauksensa näihin. Sain kehuja perusistunnastani -tästä suuri kiitos edelleen yhdentoista vuoden jälkeen Arto-Pekka Heinolle, joka vaati istumaan kunnolla ensimmäisistä alkeistunneista alkaen. Sinne se on iskostunut selkärankaan, eikä vuosikymmenen puskaratsastelu tai huonot satulat ole sitä mihinkään saanut. Harmaa tykkäsi nykiä ohjia käsistä, jonka itse sanoin häirinneeni ratsastusta, mutta Nora totesikin viisaasti, että jokaisella hevosella on joku asia, jossa se vaatii ratsastajalta erityistä huomiota, että sen saa siltä pois -Harmaalla se oli ainakin tänään pään nykiminen, josta selviydyin kuulemma hienosti. Harmaalla oli samoja tapoja kuin Koollakin, kumpikaan ei arvosta korviin osuvaa tuulta tai sadetta päin kulkemista, ja Kookin vetää päänsä alas tuntemattomilla ratsastajilla.


Ja koska olen tällainen hihhuli mikä olen, arvostin suuresti sitä, että satulasta laskeuduttuani poni oli hirveän seurustelevalla tuulella. Se oli aidosti kiinnostunut minusta, ympäristöstä, rapsutuksista ja kehuista. Sama jatkui karsinassa, vaikka siellä oli iltaheinät valmiina. Heinää jokaisella oli runsaasti, niistä osat tiheäsilmäisissä heinäverkoissa. Jokaiselle ratsastajalle tuotiin pesusienet, joilla pyyhittiin hiet pois, ja jotka laitettiin käytön jälkeen pesukoneeseen. Hevosilla oli selkeästi merkityt varusteet, jokaisella katsomallani oli merkkisatula käytössä intiahalpisten sijaan sekä muotoiltu satulavyö. Ja joka ikisellä hevosella oli kolmipalat tai suora kuolain, jollain saattoi ehkä olla nivelkin, muttei mitään sen kovempaa. Yksissä ainoissa suitsissa oli alaturparemmi kiinni, hevosia tallissa oli kuitenkin 11 ja suitsia parit lisää. Pikkuponeille oli myös kuolaimettomat sekä rungottomia satuloita. Hevosilla oli oikeasti suuret karsinat, ponit asuivat arviolta 3 x 3m karsinoissa ja hevosilla oli käytössään kaksi karsinaa, siis noin 6 x 3 alue.

Long story short, suunnittelen seuraavaa ratsastustuntia samaiselle tallille. Voin suositella. (Valitettavasti kuvat ovat aivan kamalia, mutta tämän postauksen ideana ei ollutkaan esitellä mukavia kuvia.)

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Ponikulut 3/12

12.03.'17 peltoratsastuksen jälkeen vietimme hyvän tovin auringossa hengaillen

- tallivuokra 250€
- juoksutusraippa 190cm 14,90€
- kouluraippa 110cm 14,90€
- Eggersmann Mineral Bricks 4kg 19€
- kärpäshuppu 5€
- Horse Comfort D30 turvaliivi 149€
- Horze Freddie yleisraippa 8,95€
- Jacson tempuraromaani 36,50€
- Racing Natural E-vitamiini 24€
- painoputsit 230g 12,90€
--------
- 535,15€

05.03.'17 ponit paistattelemassa

Kolme raippaa kuukaudessa pitää ponit kurissa. Yhtään näistä ei tosin ole käytetty kertaakaan. Juoksutuspiiska (josta veloitettiin liikaa enkä jaksanut mennä valittamaan koska huomasin sen vasta kotona) on pinkki, sen ostin Siinan juoksutuksia varten mutta oston jälkeen on ollut sen verran märkää, ettei pelloille ole enää ollut asiaa. Koulupiiska on musta blingeillä, se tuli edustuskäyttöön koulukisoihin. Eli olemattomaan käyttöön. Yleisraippaa minulla ei ole ollut vuosiin, mutta nytpä on, hopeinen sellainen! Sen ostin estekisoihin ja -tunneille, eli olemattomaan käyttöön.

18.03.'17 Siina lataamassa akkuja

Raippaostosten välissä kävin paikallisessa hevostarvikeliikkeessä, Ridaajassa, hakemassa poneille kivennäistä. Superalennuslöytölaarista löytyi kärpäshuppu, jossa on tarpeeksi tiheä verkko polttiaisten poissapitämiseen. Se on pony-kokoa, enkä tiedä mahtuuko Koolle, mutta ajattelin leikata siitä korvat pois ja laittaa Snuggyn päälle.

18.03.'17 Koo jätettiin yksin tarhailemaan, sitä ei tammojen paluu ilahduttanut

Käväisin myös Helsinki Horse Fairissa perjantaina. Exposta lähti mukaan ihanan ohut ja notkea turvaliivi, ei mitään muistikuvaa mistä kojusta, enkä ole löytänyt siitä kokomerkintää mutta se oli hyllystä roikkuneista pienempi eli kaiketi lasten kokoinen. En tiedä minkä kokoisille lapsille tuo on tarkoitettu, kun minulle liivi on sopiva ilman ainoatakaan neljästä isonnuspalasta. Seuraavana päivänä kävimme lähes koko talliporukalla maastossa, (Koo jäi pihattoon ja Minka oli töissä) itse istuuduin Siinan selkään. Ja laskeuduin sieltä selälleen, kyljelleen ja lopuksi tarkoituksellisesti myös jaloilleni. Turvaliivin alta ei jomottanut tai mustunut liha, sen sijaan esimerkiksi lonkkani sai uuden värin pintaansa. Voisin väittää tuon turvaliivin siis toimivan!

18.03.'17 Siina lenkin jälkeen ja Koo ennen lenkkiä

Yleisraipan ostopäivänä kävimme Horzella ja Puuilossa, joista ensimmäisestä ostin (yllättäen -50% alennuksesta) romaanin, joka jakaa painoa, ajatuksena käyttää sitä ilman satulaa ratsastellessa. Olen kuitenkin tunkenut senkin Koon satulan alle mielenrauhaa taatakseni. Kassan takana näkyi myös Racingin luonnollinen E-vitamiini, jossa oli päivämäärää pidemmälle kuin edellisellä kerralla näitä nähdessäni, joten ostin senkin, Koo tulee siis saamaan kesän yli D- ja E-vitamiineja.

19.03.'17 Siina on jatkanut kärryhevosen töitä puolentoista vuoden jälkeen, on se vaan fiksu hevonen. Aina välillä.

Puuilosta taas ostin painoputsit, koska ajattelin 230 gramman lisäpainon saavan Koon nostelemana koipiaan. Vähän ostamisen jälkeen totesin, että tuskinpa niistä mitään hyötyä on, koska Cavallo Sport-tossut painaa 340 grammaa kappale, ja Koo on hiissannut niidenkin kärjet jo melko hyvään kuntoon muutaman käyttökerran jälkeen. Yllättävää, että sen maastoreissun Koo nosteli takasiaan aivan yhtä huonosti kuin nämä kaikki 11 vuotta muutenkin. Jos joku kaipaa siis kerran käytettyjä ravurin painoputseja mediumkoossa, niin täältä irtoaa edullisesti!

31.03.'17 kavioliitossa 11 vuotta! Puspusponi

Nyt voisin jo väittää, että ostin turhia tavaroita. Etenkin nuo putsit, mutta en kyllä olisi noita raippojakaan välttämättä tarvinnut.