Etsintäkuulutus

Täällä on lunta!!

Kamalasti tämän iloisempia uutisia ei vain voi olla. Rrrakastan lunta, rakastan talvea, ja olen nyt loppuviikon aivan järjettömän hyvillä mielin, kun tuo maailman valaisija suvaitsi tiputella itsensä maahan. Tällä hetkellä lunta on jopa viiden sentin paksuinen kerros, mutta se on enemmän kuin koskaan aiemmin tälle vuodelle, eli jes!

Lumi tarkoittaa myös kahta muuta asiaa, kuin tajuttoman hyvää fiilistä. Ensinnäkin sitä, että ponia ei tarvi enää pitää missään tilanteessa kiinni -jesjesjes kertaa tuhat! Tänään käytiin talven ensimmäinen poni irti koko matkan-kävelyhölkkälenkki, ja ai että olinkin ikävöinyt tätä. Lumi on maailman paras asia, koska se peittää kivasti kaiken syötävän -poni ei siis tosiaan ole asiasta aivan samaa mieltä kanssani...

Hieno tunne tajuta jo kotiin päästyään, että ponille jäi vedet laittamatta. Onneksi tuli lunta, 

eikä tarvi kantaa vesiä kotoa tallille. Ja taas sai kiitellä tätä huimaa 550 metrin välimatkaa.

Toinen asia on se, että pääsee hiihto- tai pulkkaratsastamaan! Aivan parasta, sekä ponin että minun mielestäni. Nyt onkin siis hakusessa suksimies, (tai nainen, tai tyttö, tai ihan mitä vain, kunhan ei koira) joka ei säikähdä astetta reippaampaa vauhtia tai tiukkoja kurveja. Voin luvata, että tuo ponieläin suksimies perässään päästelee aivan tajuttoman lujaa, ja sikälimikäli metsäpoluille saakka päästään, on astetta jännempää roikkua perässä koittaen pysyä pystyssä. Mitään muuta en vaadi, kuin että suurinpiirtein pysyy suksilla pystyssä, ja että saan mahdollisesti kiinnittää johonkin kohti suksimiestä videokameran -ei siis tarvi olla edes mitään hevoskokemusta. Halutessaan saa myös tulla laudalla perässä, pulkkahommiin ei ole enää oikein sopivaa härveliä kun Elliltä lainaamamme ahkio katosi jonnekin. Jos jotakuta kiinnostaa, niin yhteyttä saa ja pitää ottaa ollila.reetta@gmail.com tai samaa nimeä kantavaan profiiliin Facebookissa. Meiltä saa sukset ja monot, en suosittele minkään kalliiden vermeiden pilaamista pyöräteillä ja metsässä.

Tallille yksin - edestakaisin ponin kanssa - kotiin yksin - tallille pulkan kanssa - 

kotiin pulkan kanssa. Paljon saa yksi ihminen hetkessä jälkiä aikaan.

Blogi on viettänyt ja tulee vielä viettämään jonkin aikaa vähän hiljaisempaa ääntä, kunnes keskeneräinen suurempi projektini on valmis. Siitä lisää sitten, kun sen aika on.

Paksun ponin pesupäivä

Jaksoin vihdoin ja viimein, reilun viikon tauon jälkeen, pyyhkiä pölyt läppärin päältä ja istahtaa sohvalle kuuntelemaan musiikkia muualtakin kuin levyltä tai kännykästäni. Tänään myös jaksoin tosiaan vihdoin ja viimein pestä ihan tuhannen likaisen ponin!

En tajua vieläkään, että mikä ihme tuohon eläimeen on mennyt, keski-iän kriisi vai mikäkö. Viime kesänä pesin koko ponin niin, että sillä oli tasan kaulanaru kaulallaan, eikä siis mistään kiinni. Nykyään taas joudun kaivamaan päitset pölykasan alta, ja kiinnittämään molemmin puolin ketjuihin, että pesuoperaatio sujuu ilman karkailuja, ja alle kahdessa tunnissa. En millään jaksaisi alkaa taaaaaas siedättämään ponia, koska tuonkin se on taas keksinyt ihan turhasta -mitään maatakaatavaa kun ei pestessä ole vuosiin tapahtunut. Sama lastauksen kanssa; Ruukista kyytiin kiivettiin lähettämällä, matkan aikana ei tapahtunut mitään, joka olisi autoon kuulunut/tuntunut, ja kotitallin pihassa oli rento ja tyytyväinen poni. Nyt traileriin ei-vain-voi-mennä! Taas.

Villaviltti kaulalla, villaloimi, fullneck-fleece, fleeceviltti mahalla ja fleeceloimi -kyllä kuivuu! 

Ainoa tapa saada talvikarvamammuttieläin kohtuulliseen aikaan kuivaksi.

Niin, ja turvan eteen toki heinää ja lämmintä melassileikevettä.

No, ponista tuli silti puhdas ja mustikkamuffinin tuoksuinen. Saa nähdä, joko se talvi suvaitsisi saapua näillekin leveyksille, vai pääseekö poni vielä tälle vuodelle kylpemään loputkin hilseet ja liat pois.

Tämän päivän pesuaineet; Pet Headin mustikkamuffinihoitoaine ja 

Wild Animalin Animal Therapy-kutinanpoistoshampoo. 

Poni parka, vajaan kahdeksan vuoden aikana on omistanut tasan yhden muutamansadan 

millin hevosshampoon, muuten aina pesty koiranpesuaineilla...

Kävimme jokunen viikko sitten Haaparannassa, ja tällä kertaa jopa Hööksillä saakka. Sieltä tartutin mukaani heijastinpäitsien lisäksi tiheäsilmäisen heinäverkon, ja voin kyllä sanoa, että olkoot kuinka halpaversio ja Hötönetissä parjattu, niin tuo tuholaiseläin ei ole sitä rikki näiden viikkojen aikana ympärivuorokautisessa käytössä saanut! Tähän väliin koputan jokaista vastaantulevaa puuta, koska olen vähintäänkin hyvin hyvin hyvin iloinen -edellinen hankinta, eli Hööksin heinäpussi, kesti yhden (1) ruokintakerran. Verkon nuo yläaukon sitomisnarut ovat jotain säälittävintä ikinä, mutta olen patentoinut sen kiinni muutamalla (eli kymmenellä...) lukolla. Pikkutarhassa verkko roikkuu tarhan kulmassa olevissa aidoissa, ja pikkulaitumella kahden puun välissä, eli pääsee siis molemmissa heilumaan vapaasti. Poni imaisee noin kahdeksan kiloa noin kuuteentoista tuntiin, eli varsin kohtuullinen aika -ja tämä taas samalla tarkoittaa sitä, että aamuruokinta on kokonaan jäänyt huspois! Aivan loistavaa, muuta en voi sanoa, terveisin ei-ollenkaan-aamuvirkku... Poni saa siis nykyään heinät 14-16 aikaan (pari siivua) ja 19-22 aikaan. (loppu paali) Verkkoon mahtuu varsin nätisti eli vähän survomalla kokonainen 10-12 kilon pikkupaali. Haaveilen toisestakin, jolloin heinämäärät saisi jaettua puolet ja puolet molempiin verkkoihin, jolloin poni liikkuisi mahdollisesti vähän enemmän, ja heinien syömiseen menisi entistäkin kauemmin aikaa, sillä tyhjemmästä verkosta on luonnollisestikin hitusen haastavempaa nyhtää korsia -ei nimittäin todellakaan haittaisi, jos poni tiputtaisi pari(kymmentä) kiloa.

Heinäverkko, pikkukisu tai kaksi, ja mittasuhteita näyttämässä normaali pikkupaali.

Liikutusahkeruus on vähän "joskus, jouluna ja juhannuksena"-periaatetta aktiivisempaa. Nyt pohjien huonokuntoisuuden vuoksi poni on lomaillut normaalia(kin) enemmän, mutta ne kerrat, mitä olen liikuttanut, ovat olleet jotain silkkaa parhautta. Muuan vesisaderatsastus myöhään illalla Veeran seurassa oli tähänastisen elämäni ehdottomasti paras hevosenselässäkeikkumiskerta. En ole koskaan, ikinä, milloinkaan ollut niin herkän, helpon, aktiivisen ja yhteistyöhaluisen eläimen selässä. Silmäkulma meinasi ja taisikin vähän kostua, ja sydän pakahtua silkasta ilosta. Poni oli aivan loistava! Enkä muuten koskaan ole laukannut tuolla eläimellä ennen tuota kertaa, nyt tiedän todellakin, mitä on pyörivä laukka. Tikkujalkatikityksestä ei ollut tietoakaan, vaan joka ikinen nivel ja nikama liikkui elastisesti, ja täysin pyytämättä. Pikemminkin jouduin jarruttelemaan jokaista askelta, ettei hevonen vallan räjähtäisi. Harmittaa aivan mielettömästi, että tällöin oli varsin pimeää, eikä mikään videointi taikka kuvaaminen olisi onnistunut. Toisaalta, mitäpä minä kenellekään muulle olisin todistamaan, eikä se varmasti niin mahtavanloistavanihanantäydelliseltä ruudun takaa katsottuna vaikuttaisi, koska se oli se tunne. Tosin, Veerakin joutui tökkimään leukaansa takaisin paikoilleen pudoksista, ja saattoipa tuo kehaistakin muutamaan otteeseen milloin mitäkin.

Herra Hevonen ja ruotsintuliaispäitset

Odotan varsin innolla lumien tuloa ja valoisuutta, tämä jatkuva märkä synkänharmaa ilma ei nimittäin innosta tallille päivän"valon" aikaan, ja sitäkin vähemmän kameraa käteen. Kovasti haluttaisi kuvaamaan ja kuvattavaksi, mutta tällä setillä ei sisäkuvia oteta, eivätkä taitoni riitä mitenkään tuossa harmaassa säässä saamaan värejä kuvaan.

Ponin haaparantakasa kokonaisuudessaan. Se, joka sanoo, että kissojen kanssa on hankalaa ottaa kuvia, 

voi kokeilla samaa kolmen marsun kanssa -tässä viidestä kuvasta onnistunein, (marsuttomin) kunnes luovutin.

Niin joo, muistakaahan, että toteutan varsin mielelläni puitteiden salliessa haluamianne postauksia -ehdotuksia siis tulemaan! Ja tervetuloa "tauon" aikana ilmestyneet uudet lukijat!

Kokeilussa Horseware Rambo Micklem Multibridle

Kyseiset suitset, jotka myöhemmin ristittiin härpäkkeiksi, saapuivat jo jokunen viikko sitten kokeiltavaksi Bessieltä -suurensuuret kiitokset sinulle, kun mahdollistit meille tämän! Tänään nakkasin suitsien mukana tulleet oheistuotteet, sisältäen mm. DVDn ja ison posterin koskien suitsien käyttöä ja sovitusta ja jotain, Veeralle, joka huomenna vie kamppeet postiin ja paketin sisältoineen takaisin omistajallensa. Pakko sanoa, että ikävä tulee!

Tutustuminen härpäkkeisiin alkoi jonain perjantaina joitain viikkoja sitten, kun hain paketin postista ja auoin sen yli-innokkaana tallilla. "Omg niiiiiiin siistit!". (Tosiaan., vastoin yleistä mielipidettä, olen tykännyt noiden suitsien ulkonäöstä siitä saakka, kun sellaiset ensimmäisen kerran linkitettynä Hevostalli.netin foorumille näin.) Kannoin härpäkkeet vielä kotiin parempaa syyniä, pesua ja rasvausta varten, ja takaisin tallille ne pääsivät sunnuntaina yhden pesun ja kolmen rasvauksen jälkeen. Aluksi olin totaalisen pettynyt tuon nahan laatuun, ja ehdin jo masentuen todeta, että aivan ylihintainen kasa solkia, nahkaa ja renkaita. En kuitenkaan laittanut heti ensimmäisellä maitojunalla takaisin, vaan annoin suitsille vielä mahdollisuuden.

Sunnuntaina kannoin härpäkkeet lisäremmeineen tallille, ja siistittyäni mudassa kierineen ponin alkoi sovitusrumba. Totesin, että ponin naama on totaalisen väärän mallinen Micklemeille, mikäli käyttäisin kuolaimia. Joko turparemmi pitäisi jättää sierainten päälle, tai repiä suupielet korviin saakka. En yrittänytkään kokeilla härpäkkeitä kuolainten kera, vaan eipä sille edes meillä ole tarvetta. Kuolaimettomana suitset asettuivat varsin nätisti, mutta kuten Skinnylläkin, myös Koolla jäi "leukahihna" turhan naftiksi. Myös otsapanta oli liian lyhyt leveäotsaiselle (suuret aivot vaativat tilaa! ;)) ponille, mutta muuten suitset asettuivat varsin nätisti, ja turparemmi oli sopivalla korkeudella.

Tähän päivään saakka olen noita melko epäaktiivisesti käyttänyt, mutta ehdin kokeilla härpäkkeitä sekä selästä- että maastakäsin. Selästäkäsin kokeilin pelkkää sidepull-versiota, crossunder sekä kiristyvä sidepull jäivät siis testaamatta. Ja totesin, että jos vielä suitset ostan, niin ehdottomasti Micklemit. Ei mitään puhettakaan asiasta. Koolla on käytetty viimeiset kolme ja puoli vuotta aikalailla ainoastaan sidepulleja erinäisillä viritelmillä, ja näistä ehkä kymmenestä ehdottomasti parhaat ovat olleet Micklemit. Ei pyörimistä, ei hankaamista, ei minkäänlaista palautumisongelmaa.

2x kiristävä & crossunder

Maastakäsin ihastuin tuohon kapson-kiinnitykseen. Aivan loistava! Harmi, etten ehtinyt ottaa videokuvaa ponin kipittelystä ympyrällä. Juoksutinkin ponia melko usein näiden viikkojen aikana, koska poni oli vain niiiin unelma noiden kanssa, ihan superherkkä! Ainoa miinus on tuon lenkin pienuus -jouduin virittelemään juoksutusliinaan lisäosaksi loimen jalkaremmin, jossa oli tarpeeksi pieni lukko. Meitä tuo ei häiritse, itse asiassa taidankin jättää tuon jalkaremmin liinaan. Tähän saakka olen inhonnut kaikkea joustavaa kaikessa, mutta tuo muutamankymmenen sentin mittainen kuminauhapätkä olikin mitä loistavin apu.

Ehdottomasti parasta suitsissa meille, niin selästä kuin liinassakin, on tuo pyörimättömyys. Alla kuva, joka havainnollistaa pyörimisen; väänsin suitset niin vinoon ponin päässä, kuin ne menevät. Ja tosiaan, pidin turparemmiä aina noin löysällä, tiukempaa ei tarvittu, koska suitset eivät todellakaan pyörineet! Paranneltavaa sen sijaan löytyisi kuolainklipsuista, joiden laittaminen ja poistaminen onnistuu vain sormet verillä, sekä cross under-mallin hiominen; sitä parantaisi huomattavasti jo se, että remmin saisi pujotettua myös vaikkapa otsapannan renksujen läpi.

Minun lisäkseni suitsiin pääsi ihastumaan Veera. Veeralla on tosiaan nyt ylläpidossa 12-vuotias puoliveritamma Lyyli, joka on näiden muutaman kuukauden aikana aiheuttanut Veeralle kovasti harmaita hiuksia erinäisine tempauksineen. Ongelmallisin kaikista on kuitenkin ollut tamman suu. Veera kokeili Lyylillä ensiksi Micklemeitä ilman kuolainklipsuja fullcheek-kolmipaloilla, jossa keskellä kuparirulla, ja loppuajan ratsasti Sprengerin KK Ultra-kolmipaloilla, joihin sai klipsutkin kiinnitettyä. Kummallakaan kuolaimella, oli sitten klipsut tai ei, suupielet eivät auenneet.
"Hevosellani on herkät suupielet, varsinkin vasemmanpuoleinen on aiheuttanut päänvaivaa. Suupieli on leikattu kahdesti liian arpikudoksen takia, eikä mitkään rasvaukset ole tuoneet 100% apua. Eri kuolaimiakin on kokeiltu, eikä sopivaa ole löytynyt. Hevosella on käytetty meksikolaista turparemmiä ja fullcheek kolmipaloja, joilla on pystynyt ratsastamaan enintään kolmesti viikossa, muuten olen ratsastanut lyhytvartisilla hackamoreilla, jotka eivät toimi Lyylillä turhan hyvin. Micklemeillä pystyn ratsastamaan 4-5 kertaa viikossa Sprengerin kolmipaloilla, joissa on erilliset "suojasiivekkeet", ja suupielten aukeaminen on pysynyt pelkällä rasvauksella poissa! Lisäksi hevonen on luottavaisempi ohjastuntumaan, eikä ole epätasainen edestä. Micklemit ovat jämäkät ja pienen alkukankeuden jälkeen niitä on helppo käyttää. Lähtivät tilaukseen!" 
Veera juoksutti myös Lyyliä Micklemien kapsonilla, ja totesi, ettei ole koskaan juoksuttanut yhtä kevyttä ja liinalle painamatonta hevosta. Myöskään Lyylin päässä Micklemit eivät pyörineet edes liinan kanssa.

Minä, eikä Veerakaan, en ole Micklemien jälleenmyyjä. En itse asiassa edes tiedä, mistä tai keneltä Multibridlejä Suomesta saa -Veera ainakin on tilaamassa ulkomailta. Olemme ainoastaan erittäin tyytyväisiä härpäkkeiden kokeilijoita, jotka voivat suositella suitsia kaikille -edes kokeiltavaksi. Tuskin ratkaisee kaikkia ongelmia, mutta tuskin ainakaan asioita pahentaa. Ai niin, meidän hevosilla ei ollut ongelmia ainakaan heppanamejen syömisen kanssa, tosin myös Lyylillä turparemmi oli huomattavasti normaalihevosta löysemmällä. Niin joo, eikä se nahka niin huonoa enää rasvailujen jälkeen ollutkaan.

Jään odottamaan lottovoittoa, siihen saakka pahoittelen kuvien surkeaa laatua, mutta ulkona oli kovin pimeä emmekä ennen tämänpäiväistä olleet saaneet aikaiseksi kuvailla härpäkkeitä.

//Päivitys 3/2014; Veera on hankkinut Lyylille Micklemit, ja ratsastellut iloisesti niiden kanssa nyt nelisen kuukautta. Lyylillä voi nykyään käyttää jokaisella ratsastuskerralla kuolaimia, kun entisillä suitsilla se oli mahdollista korkeintaan joka toisella ilman suupielien aukeamista.