Törmäsin tänään Facebookissa erään koiramme kasvattajan jakamaan kuvaan, josta sain nyt iltayöllä ihan järjettömän innostuspuuskan kirjoittamaan tätä postausta, jota olin jo kauemman aikaa suunnitellut ja vatvonut ja pohtinut päässäni. Kyseinen kuva on siis tuossa alla, ja selitän sen omalta osaltani myöhemmin.
Kuva kopioitu Facebookin A Peaceful Warrior-sivulta.
Aloittakaamme ihan ensimmäisenä osa-alueesta nimeltään elinolosuhteet, joka on nätisti kuvitettu puhelimeni kätköistä löytyneillä räpsyillä. Kyseessä ei ole mielestäni se tärkein asia, mutta kyseinen asia on ollut mielessäni viime päivien aikana enemmän kuin mikään muu osa-alueista. Ihanteellisin tilanne olisi, kun hevonen saisi elää ympäri vuorokauden ja ympäri vuoden samassa, toimivassa pihattolaumassa, ja vieläpä vuodesta toiseen. Poistaessani ruusunpunaiset lasit silmiltäni, totean, että tuohan on lähes mahdoton toteuttaa, ellei omistajalla ole äärimmäisen hyvä ja onnellinen tilanne saadessaan pitää hevosia omalla pihallaan.
Olemme Koon kanssa olleet vuokralaisina kolmella tallilla vajaan kahdeksan vuoden aikana, joista jokaisella on ollut melkoisen suuri hevosten vaihtuvuus. Esimerkiksi nykyisellä tallilla olemme olleet 28.11.2010 lähtien, eli vajaan kolme vuotta, ja jo silloin tallilla olleista hevosista ainoastaan Papi asustaa edelleen saman katon alla. Jos jakaisin tallilla asuneet hevoset tasan jokaiseen jäljelle jääneeseen kuuteen karsinaan, (yksi karsina Koolle, yksi Papille) olisi jokaista karsinaa asuttanut noin neljä hevosta näiden kolmen vuoden aikana. Ja lähestulkoon sama tulos olisi ollut edellisellä viiden hevosen tallilla, ja sitä edeltäneellä nelikymmenkarsinaisella tallilla.
Koo ja kaverit matkalla kentälle perjantaina
Viimeiseen kolmeen vuoteen Koo ei turhan paljoa ole karsinoitansa asuttanut, joten vieruskavereiden vaihtuminen ei juurikaan sitä ole häirinnyt. (sivuhuomautuksena, että myös ponin karsinapaikka on vaihtunut kolmen vuoden aikana neljästi) Valitettavasti ponin lauma on kuitenkin vaihtunut vähintään viidesti näiden vuosien aikana, vaikka kuinka olen koittanut pitää ponin tarhatoverit muuttumattomina. Vasta viime vuodenvaihteesta lähtien kolmipäinen laumamme on pysynyt täysin samana, jos Likan muutaman päivän vierailua loppukesältä ei lasketa mukaan. Ensimmäisellä tallilla ollessamme ponin tarhakaverit vaihtuivat noin kerran kuukauteen, eikä toisellakaan tallille juurikaan sen pidempään samalla lailla hevosia tarhattu.
Lauman toimiminen on aivan äärimmäisen tärkeää. Ketään ei saa simputtaa, hevosten on tultava toimeen kaikissa tilanteissa ja kyettävä syömään tarvittaessa samalta kasalta. Laumassa on aina korkeimmalla arvoasteikolla varustettu hevonen, (Koon laumassa Papi) ja myös alimmaisen osuuden täyttävä. (joka on Koo) Tätä asettelua taas ei normaalissa arjessa huomaa mitenkään muuten, kuin että Koo väistää kaikkia, ja Papi turvaa punaruunikoiden selustan vaaran uhatessa. Hevoset väistävät ja väistätyttävät toisiaan vuorotellen, ja Kootakin väistetään, kun se tarpeeksi raivostuu. Tämä kolmikko on ensimmäinen lauma, (ja uskokaa tai älkää, erilaisia kokoonpanoja näiden kahdeksan vuoden ja kolmen tallin ajalle mahtuu PALJON. Aivan liikaa.) joka ihan oikeasti toimii. Jotain kertoo se, että voin hypätä arvoasteikossa ylimmän, alimman tai keskimmäisen selkään, ottaa jäljelle jääneet riimut päässään käsihevosiksi, ja lähteä kiertelemään pitkin kyliä pelkäämättä sitä, että hevoset riistäytyisivät hallinnasta (muusta syystä kuin säikähtäminen) tai alkaisivat potkimaan toisiaan. Voin myös laittaa kaikki kolme samalla pesupaikalle seisomaan, harjata ne vuorotellen ja kulkea kätevästi hevosten välistä, takaa ja alta ilman vaaratilanteita. (muusta syystä kuin säikähtäminen) Tietenkin myös hevosten luonteet, käsiteltävyys ja koulutus vaikuttavat, mutta parhaitenkaan koulutetut hevoset eivät ole käsiteltävissä jatkuvasti yhdessä, mikäli niiden keskeiset välit eivät ole kunnossa.
Koo vahtivuorossa kevään kurakeleillä
Pihatto taas... Noh, en vain tiedä mitään sen parempaa paikkaa hevoselle elää, kuin asiallinen pihatto. Tässä täytyy kuitenkin ottaa huomioon lauman toimiminen; huonossa laumassa ei varsinkaan sen pahnan pohjimmaisen ole hyvä elää, etenkään vuorokauden ympäri vailla omaa paikkaa, mihin mennä hengähtämään ja muilta piiloon. Ja ei, ei ole yhtään sen parempi pitää hevosta 2-20 tuntia huonossa laumassa, ja loput yksin karsinassa. Hevosilla tulee etenkin huonommin toimivassa laumassa olla niin paljon tilaa, että jokainen voi vetäytyä omiin oloihinsa halutessaan. Pihattoon kuuluu myös olennaisesti valettu lattia, toimiva kuivitus joko patjalla tai ilman, riittävä ilmanvaihto, sekä luonnollisestikin veden- ja tuulenpitävyys, sekä ötökkäsuojana toimiminen. Mikään pariseinäinen lato ei siis ole missään nimeessä asiallinen pihatto.
Tarhassa, oli se pihattotarha tai vain päiväkäytössä oleva, tulee olla lääniä. En ole ikinä ymmärtänyt, enkä tule ymmärtämäänkään niin kutsuttuja sokerikuutiotarhoja, noin 10m x 10m aitauksia. Kaksi kertaa tuon kokoinenkaan ei ole minkään kokoinen oikeastaan millekään hevoselle, sillä mielestäni hevosen tulee halutessaan pystyä laukkaamaan tarhassa pitkää, rentoa laukkaa suoralla uralla. Vaaleanpunaisten hattaraunelmieni tarhassa olisi myös kuiva, napakka ja monipuolinen pohja -poistaessani lasit näen syyssateiden runteleman peltopohjan, joka päivä päivältä tallautuu yhä enemmän mutamössöksi.
Minä en itse ymmärrä millään tavalla hevosten lyhyitä tarhausaikoja. Minulle on aivan turha väittää, että hevonen ei voi olla yli neljää tuntia pihalla, koska se haluaa sisälle. Minäkin haluan kello kahden jälkeen koulusta kotiin, koska olen tottunut siihen. Jokainen Kivarin hevosista haluaa pihalle syötyään aamuväkirehunsa, koska ovat tottuneita siihen, ja tietävät saavansa heinää tai laidunruohoa pihalle päästyään. Koo haluaa iltaisin sisälle, koska on tottunut syömään iltaruokansa tallin käytävällä, ja syötyään kuppinsa tyhjäksi ilmaisee jo haluavansa takaisin pihalle, se on nähkääs tottunut siihen! Saan kuitenkin korkeintaan kahdessa päivässä muutettua Koon rutiinit niin, että iltaruuat syödäänkin pihalla, eikä se käy tallissa ollenkaan -eikä sinne haluakaan. Kivariin on tullut hevosia ties mistä "kaksi tuntia tarhausta päivässä"-kaupunkilaistalleista, ja niistä ihan jokainen on korkeintaan viikossa tottunut siihen, että pihalle mennään aamukuuden ja -kahdeksan välissä, ja sisälle tullaan iltaseitsemän ja -yhdeksän välissä. Viimeisimpänä tulokkaana Veeran uusi ylläpitohevonen, joka aluksi huuteli neljältä, että eikö jo voisi päästä talliin, ja korkeintaan kahden viikon päästä hain sen, täysin rauhallisen ja hiljaisen tamman, talliin vähän ennen yhdeksää.
Hepat edelleen päivätorkuilla, Koo vahtii edelleen, ettei kukaan tule syömään heiniä.
Entä oman hevoseni elinolosuhteet? Poni elää katoksettomassa tarhassa, (kesäisin tarhassa, josta vapaa kulku laitumelle) vuorokauden ja vuoden ympäri, lähestulkoon säällä kuin säällä. Huonojen säiden jatkuessa se viettää joko öitä tai päiväseltään joitain tunteja karsinassa "lepäämässä", joskin se vain pyörii ja pörrää siellä tunnista toiseen, rauhoittuen ehkä hetkeksi syömään. Miksikö poni ei asu sitten suoraan pihatossa, kerta sen terveydentila pihalla elämistä vaatii? Kun täällä ei sellaisia pahemmin ole.
Se elää vielä huomisen päivän toimivassa laumassa, kyllä. Sen jälkeen eroitan hevoseni laumastaan, ja siirrän sen elämään yksin pienempään, joskin parempipohjaiseen tarhaan. Kolikossa on aina toinenkin puoli, ja jouduin punnitsemaan vaihtoehtoja. Pidänkö hevoseni, joka on elänyt useita vuosia yksin, ei ole mitenkään päin läheisriippuvainen, ja joka nauttii omista oloistaan, edelleen tuossa laumassa. Laumassa ollessaan en pysty ruokkimaan sitä aamuisin ja päivisin itse, joten on järjettömän suuri riski, että hiekkaa keränneen ja jo kipeämahaisen ponini aamu- ja päiväheinät nakattaisiin suoraan mutaiseen maahan. Yksin eläessään voin verkottaa ja häkittää ponin kaikki heinät, täten pitää ne pois maakosketuksesta, joka taas vähentää maa-aineen kulkeutumista suolistoon, ja se puolestaan helpottaa ponin oloa ja vähentää kipuja.
Ja voin sanoa, että tämän päätöksen tekeminen ei todellakaan ollut helppo. Joudun juoksemaan tallilla useaan kertaan päivässä, ja hevoseni on vain aitojen läpi kosketuksessa kavereihinsa. En vain enää jaksa katsoa sitruunan nielleen ponin ilmettä jos herran mahaan kosketaan, enkä jatkuvaa haukottelua. Tosin, se eli myös viime syksyn yksin, ja kokeiltuani silloin ponille kaveriksi aiemminkin samassa tarhassa elänyttä ponia, ilmaisi Koo selvästi kaipaavansa omaa rauhaa.
Aikalailla koko elämä on täynnä valintoja, ja saadakseen jonkin hyödykkeen on jostain luovuttava. Näin on myös hevosen omistamisen kohdalla; jos haluat hevosellesi mahdollisimman hyvän elämän, joudut joko itse tai hevonen joutuu luopumaan tai joustamaan jostain.
Millaisissa oloissa sinun hevosesi elää? Miten muuttaisit oloja? Mitkä ovat sinun mielestäsi ihanneolosuhteet hevoselle? Haastan kaikki hevosten omistajat (miksei vaikka vuokraajat tai hoitajatkin!) kertomaan joko lyhyesti tai pitkästi, joko kommentteihin tai omaan blogiinsa postaten!
