Kymmenen kännykkäkuvaa

1. Viime viikon perjantaina kävin ekstemporevierailulla Kivarissa, kun Emmi kyseli josko voisin käydä hoitamassa Baronin. Siltä päivältä kolmannentoista karsinan siivottuani poni pääsi harjailun kautta kävelylle, joka olikin ponin mielestä hurjan jännää!

2. Keskiviikkona kävin myöskin ekstemporeratsastuksella Sypellä. Kalenteriin oli merkattu juoksutus, mutta kentän ollessa huonokuntoinen päädyinkin satuloimaan ponin ja suuntasimme metsään, jota pitkin olin aiemmin tallille juossut ja tiesin sen olevan laukkakunnossa. Ja olihan poni mielissään! Korvat höröllä kirmasi menemään.

3. Samaiselle päivälle oli merkitty myös Pikkuveli-suomenhevosruunan juoksutus, mutta taas koin parhaaksi vaihtoehdoksi lähteä metsärälläilylle. Ja tämä hevonen se vasta olikin innoissaan! Aiemmalla reissulla oli jo valunut kyyneleet silmistä, nyt piti tarrata kypärästä (joka on ennemmin pieni kuin iso) kiinni ettei se jää matkalle. Ja olihan seuraavanakin päivänä niin raukea ja rauhallinen hevonen terapioissa!

4. Ja jottei takalistoa turhan helpolla päästettäisi, pääsi Koo ja Sandra ensimmäistä kertaa koskaan yhteislenkille tällaisella muodostelmalla. Ilman ruumiita selvittiin, ja alkutakkuilujen jälkeen reissu menikin varsin nätisti. Tempo oli kuitenkin huomattavasti aiempia hitaampi.

5. Päivän liikuttelut vielä varustein; Sypen, PV'n ja Koon suojat, sekä kaikkien suitset. Milloin viimeksi olen ratsastanut kolme hevosta saman päivän aikana? Ehkä kolme vuotta sitten. Milloin viimeksi olen liikuttanut neljä hevosta saman päivän aikana? En koskaan.

6. Torstaina Koolla oli kengitys. Jälleen varsin kiltti poni ja rauhallinen sekä kaikin puolin asiallinen kengittäjä. Samat kengät, hokit ja tilsakumit menivät edelleen. Eikä muuten tarvinnut edes itse huolehtia kengityksestä, kun edellisenä päivänä tuli viestiä että kulkee meidän tallin ohi, tarviiko lyhennystä.

7. Uudelleenkiinnitetyt kengät piti tietenkin käydä heti koeajamassa -tuo pystyynkuollut vanha ruuna oli pelkkä muisto vain. Koo on kuitenkin koeajamistani ehdottomasti paras maastoratsu jarrujensa tähden, ei tarvi kuin sanoa "hyyväää" ja poni hidastaa täydestäkin laukasta.

8. Myös Ruuti-poni pääsi pyrähtelemään puskiin, tällä kertaa en jaksanut lainaratsullekaan satulaa laittaa. Kyllä noillakin jaloilla pääsee aivan tajutonta vauhtia!

9. Maikin kanssa puuhastelu on viimeaikoina ollut lähinnä karvojen nyhtämistä -tamma vaihtaa kesäkarvaan kunnon tohinalla, harjaussession jälkeen koko karsina on vuorattu punaisin karvoin.

10. Torstaille mahtui vielä yksi maastoilu Bonazalla. Eipä näitä (Koo, Syppe ja Bonde) 19-vuotiaksi todellakaan uskoisi, sellaista oli meno tälläkin. Bonde kävikin itse asiassa pisimmän reissun kun mitään kiirettä ei ollut ja ponilta taas menohaluja löytyi vähän liiaksikin. Vaan nyt on taas tuuletettu niin kuskin kuin kopotienkin korvienväliä, ja taas maittaa tavallinen työnteko luultavasti jokaiselle -ainakin hetkeksi. Mikään normaaliviikko tämä ei todellakaan ollut, työnkuvaani kuuluu tavallisesti lähinnä Maikin liikauttelu.

Kertaus menneestä ja katsahdus tulevaan

Enää tämä päivä osallistua arvontaan. :)

Klikkaa kollaasit suuremmiksi!

Vuoden alussa Koo tarhaili vielä ympärivuorokautisesti yksin muun muassa ruokkimisongelmien takia, mutta poni pääsi useasti Baronin kanssa kirmailemaan kentälle -ja ponipojillahan oli hauskaa! Toimin myös välikätenä ratkomassa Bartsan ja omistajansa ongelmia, jotka häipyivätkin heti, kun pari pääsi vähän parmepaan yhteisymmärrykseen toisistaan. Näiden lisäksi pohjat alkoivat olla käyttökunnossa lumien laskeuduttua, joten Koo pääsi taas muistelemaan miten ratsastajaa kannetaa selässä. Luonnollisestikin pelkän kaulanarun kera...

Koo alkoi viettämään iltapäivät (koulusta tuloni - iltatalli) taas kolmen ruunan kanssa, ja poni toikin vähän säpinää poikien tasapaksuun arkeen sinkoiluillaan. Kuun lopulla poni täytti 18 vuotta ja juhli tätä omenan kera.

Maaliskuu täyttyi kaviohuollosta, kissojen karvanleikkuista sekä Baronin kuvailuista -ehdin tosin myös vierailla Sohvin kanssa maneesilla sekä Kirjavaa katsomassa.

Kelit alkoivat jo olla aurinkopainotteista, eikä liikutuspohjien kanssa enää ollut ongelmaa lumien sulettua. Hevoset tönöttivät vuorotellen kameran edessä varsin ahkeraan, vaan ehdottomasti kuukauden paras juttu oli, kun Janitakin löysi taas tiensä meidän joukkoon! Koo toimi lastenponina, taas jälleen loistavasti, sekä vielä paremmin turvaponina valmennukseen matkustaneelle toverilleen. Itse kävin loppukuusta moikkaamassa entistä hoitoponiani, jota on kyllä aina ihana nähdä! Kesäihottumaloimi kaivettiin kaapista.

Olin jo edelliskuussa käynyt parit iltatallit tekemässä Takkulassa, mutta toukokuulle vuoroja tuli useampia. Kävin niin tallivuoroinani, kuin myös muulloinkin viihdyttämässä Mailaa ja kävelemässä pitkin Virpiniemen maastoja. Koo sai kärryt ja kävi merellä heittämässä talviturkin -ainakin mahaan saakka. Ruuna mutusteli vihreää ruohoa minkä ehti, ja tammankin kanssa jäätiin herkuttelemaan. Tai tamma herkutteli, itse heiluin kameran kanssa.

Koon kannalta oleellisin muutos oli laitumelle pääsy. Ja siellähän syötiin! Toisinaan vähän juostiinkin, katsokaa vaikka, todistekuva! Ufohupusta, pesuista sekä rasvailuista ja takista huolimatta poni hankasi pahemmin kuin koskaan aiemmin näin alkukesästä. Mailan kanssa jatkoimme kävelyitä, lainaratsuilin muutamaan otteeseen ja viimeiset kaksi viikkoa olin Bonazassa töissä.

Heti Ruotsin-viikonloppuloman jälkeen Koo muutti Bonazaan pienemmän polttiaismäärän syötäväksi. Seuraavalla viikolla saapui uusi ihottumaloimi, joka kokoa pienempänä osoittautuikin vallan loistavaksi ostokseksi. Kolmannen viikon, tai siitä viisi päivää, olin itse reissussa. Ensimmäisellä hevosetapilla kävin moikkaamassa Annikaa ja Violaa, seuraavalla Minkaa ja Siinaa, sekä viimeisimpänä Raipea ja ponejaan. Koo sai tuliaiseksi kukkahackamoret, joita testailinkin heti pikimmiten. Maila toimi kärryponina ja muutamaan otteeseen merihevosenakin.

Elokuusta päälimmäisenä on edelleen mielessä Mailan jalanrikkomisepisodi. Tätä ennen olimme kuitenkin ehtineet käydä ajeluilla, merellä sekä kävelyillä useampaan otteeseen. Sandra pelasti pienen ponitytön masentumiselta ja toimi loistavana terapeuttina, sekä kärryponina.

Mailan jalan tilanne ei ollut yhtään niin paha, kuin miltä aluksi näytti. Syyskuun puolessa välissä oli tamma jo taas aisojen välissä -mutta vain hetken. Kävin myös Kalimella moikkaamassa Sohvin laumaa ja sen uusimpia tulokkaita, ja Minka kävi vastavierailulla viikonlopun ajan. Koo jatkoi pyöröpaalien tuhoamista ystäviensä kanssa ja sai olla viikon ilman ihottumaloimea kunnes polttiaiset taas palasivat.

Maila pääsi taas kärryjen eteen, muttei ole ottanut kuin muutaman pyydetyn raviaskeleen sitten elokuun -ja nekin syyskuulla. Kävelyillä kävimme edelleen ja hiihdin tamman vierellä minkä jaloistani pääsin -myös Koo liikkui lähinnä maastakäsin. Vietimme Koon kanssa puolen elämäni päivää, ja Maila pääsi parina päivänä tarhailemaan lumimaisemaan. Lokakuun puolivälissä kirjoitimme puolen vuoden työkokeilusopimuksen Bonazaan.

Jessi kävi vierailulla kuun alkupuolella ja nappasi isommista poneista mielettömän hienoja kuvia harmaasta säästä huolimatta! Santeri pääsi taas kärryjen eteen toimivien renkaiden kanssa. Heijastimet olivat, ja ovat edelleen, kovalla käytöllä. Isot ponit jatkoivat kävelylenkkejä ja Sandra ajeluita.

Vuosi on kovaa vauhtia loppumassa. Viimeisen kuukauden aikana Koo sai kengät sekä pääsi lempilajinsa, hiihtoratsastuksen, pariin. Jouluaatto meni kirpeässä pakkassäässä, ja useamman kymmenen pakkasasteen lukemia on senkin jälkeen riittänyt. Tämän vuoden aikana Koo ehti hurmata lukuisia ihmisiä, aina talliporukasta satunnaiskävijöihin sekä terapia-asiakkaisiin.

Suurkiitokset kaikille tänä vuonna kuvia ottaneille; äiti, Janita, Minka, Sofia, Emmi, Veera, Raipe, Jessi, Elli, Meri-Tuuli sekä Virpi, ja näiden lisäksi Annika Ra.'lle, Roosalle, Annika Ro.'lle ja Ronjalle kuvissa esiintymisestä. Tietenkään unohtamatta kaikkia muita, jotka ovat ponivuodestani näin hienon tehneet -ponit saavat muutenkin ylistykseni kuulla päivittäin.

Entä se tulevaisuus? Ja lähitulevaisuus nimenomaan, seuraava vuosi. Sandran kanssa on tarkoituksena kärryillä aina kun siihen kykenemme, eikä haittaa yhtään vaikka mahaa saisi pienennettyä! Kaukaisena haaveenani olisi päästä ponin kanssa kouluvalmennukseen kärryiltä käsin, vaan eipä täälläpäin moisia valmentajia oikein ole. Mailan kanssa puolestaan yritämme viettää mukavaa aikaa yhdessä, käydä kävelyillä ja nauttia niistä hetkistä mitä meille vielä on jäljellä. Koo taas... Suunnitelmissani on kesällä tai viimeistään alkusyksystä napata poni ja koira kainaloon ja suunnata Nuuskamuikkusen tapaan etelään -tosin emme ole näillä näkymin palaamassa keväällä takaisin. Muuten yritämme pitää kesäihottuman kurissa, tiputella kiloja ja hankkia lihaksia silti rennomman yhdessäolon merkeissä. Nyt nostamme päät pystyyn ja suuntaamme nokan kohti uusia seikkailuja, tavoitteeseeni tehdä jokaisesta vuodesta aina seuraavaa parempi teki 2013 kyllä suuren haasteen.

Yks, kaks ja kolmetoista hevosta

Niin ne vaan juhannushoidokit lisääntyvät. Osa hetkeksi, osa koko viikonlopuksi. Aluksi piti olla vain Koo, sitten suunnittelin käyväni Maikkia moikkaamassa, tämän jälkeen minua pyydettiin tekemään tallivuoroja Maikkilasta, aiemmin viikolla minut palkattiin tekemään Kivarissakin huominen aamutalli, ja aamulla oli tullut Elliltä viesti, että voisinko tänään illasta ruokkia + loimittaa Sypen ja Papin ja aamulla riisua loimet. Eipä tunnu tässä hevostelumäärässä enää missään tuollainen. Enkä voi valittaa, ei ainakaan tarvinnut keksiä huonoja tekosyitä juhlimattomuuteen. Eikä tässä seurassa ole mitään vikaa, päin vastoin, mitä loistavimpia otuksia kaikki!

Lähdin Kivariin kahden jälkeen ja käsittelyyn pääsivät Koon kaviot. Tai no takaset, koska olen aaaaina unohtanut puukon tallille ja se on tässä puolessa vuodessa tylsynyt jo ihan kiitettävästi, eikä pure enää hirveän hyvin Koon betonisorkkiin. (Unohdin sen muuten nytkin. Huoh. Huomenna pakko muistaa!) Konsultoituani kollegoitani Koon vasemmassa takasessa olevasta halkeamasta, uskalsin ensimmäistä kertaa tehdä itse alusta asti seinämään isomman kolon. Viime talven lumettomuus näkyy nyt aivan liian hyvin ponin kavioissa, koskaan ne eivät ole olleet näin huonona. Pitää toivoa ensi talvesta pitkälumista, että saadaan taas sienet kuriin ennen sulan maan aikaa. Kavioiden yltiömäinen kasvaminen on taas alkanut, ja viiden päivän vuoluväli on aivan liikaa. Toisinaan tekisi mieli heittää kesäksi kenkään ettei tarvitsisi noista itse huolehtia, mutta olen kyllä nykyään ihan liian hysteerinen ponin kavioistakin, enkä varmaan kelpuuttaisi yhdenkään kengittäjän vuolua. Mutta joo, tiedostan kavio(ide)n ongelmat, kuten liian syvällä olevan valkoviivan, surkean säteen, flare-efektin ja muut, niistä en tarvitse huomautuksia. Mietin kauan, että laitanko näitäkään kuvia tänne, mutta toivon, että osaatte käyttäytyä tälläkin kertaa. Osaa lukijakunnastani kaviojutut kiinnostavat kovastikin, ja haluan heillekin pitkästä aikaa jotain tarjota.

Kinttujen vuolun jälkeen harjasin, letitin, Pioneerasin ja rasvasin ponin, laitoin huput ja takit ja ponin tarhaan. Hain kolmikon ruuat ja hevosten yötakit, sain huudeltua nuo kolme tarhan puolelle ja laitoin kulkuaukolle portiksi lankun, sillä myös Baron oli vielä pihalla. Lyyli on sekoittanut vanhojen ruunanrupukoiden päät ja huuteli tällöinkin poikia luokseen. Koo sujahti lankun ali laitumelle (syömään, se on luovuttanut Lyylin suhteen koska hullu nainen iik miksi se ääntelee noin apua älä örise!) ja Syppe juoksi tarhan laitumenpuoleisessa päässä, ainoastaan Papi tajusi ruokakupit ja tuli ilta-aterialleen, tarkistettavaksi ja loimitettavaksi. Tovin kirmailtuaan Syppekin halusi osingoille ja saikin oman kuppinsa sekä loimensa ja tarkastuksensa. Koon ruokin laitumelle, Baron olisi halunnut myös tutkailla kupin sisältöä mutta kahdesta poistumiskehoituksesta luovutti ja palasi liehittelemään tammaa.

Vaikka tosiaan minua pyydettiin nytkin vain antamaan kupit hevosille ja nakkaamaan loimet niskaan, (ja aamulla pois) tarkastan aina hevosen tai hevoset jotka "vastuulleni" on annettu. Liikkuminen vähintään käynnissä ja ravissa, (isot ruunat olivat tänään kilttejä ja esittivät ne oma-aloitteisesti; Papi käveli ja ravasi kupille tullessaan, Syppe kirmaili kaikissa askellajeissa) haavattomuus ja jalkojen tilanne, sekä yleinen olemus. Onnekseni hevoset, joita vähänkään hoidan, ovat kaikki jo pidemmältä ajalta tuttuja ja olen viettänyt tunteja niitä katsellessa, ja niiden normaalit ilmeet ja eleet ovat jo tuttuja. Olen neuroottinen, mutta toivon, että kun pyydän jotain katsomaan Koon perään, hänkin tekee kuten minä. Yleensä vielä laitan hevosen omistajalle viestiä, vaikka kaikki olisikin täysin kunnossa, sillä itsekin haluan tietää että palleroni on hyvin pumpuliin käärittynä ei kun...

Kivarista lähtiessäni poikkesin kotona hakemassa kengät ja tallille välipaloja aamuvuoroja varten. Pyörän kyytiin hyppäsin vähän ennen kuutta, ja kamalasta vastatuulesta johtuen matkaan meni parisenkymmentä minuuttia. Laitoin ruuat turpoamaan ja otin Mailan käytävälle harjattavaksi. Ja voi että tamma taas tykkäsikin! Käytävä täyttyi taas punaisista karvatupoista, ja aluksi vähän hapan putte muuttui taas sitä hörökorvaisemmaksi mitä enemmän sitä rapsuttelin ja kyhnyttelin.

Ensiksi laitoin tammalle puuvillanarun, koska ajattelin, että aiemmat talutussulkeiset olisivat porautuneet pidempiaikaiseen muistiin. Pääsimme tallista ulos ja muutaman metrin, kunnes tamma alkoi taas kirmailla kuin nelivuotias oripoika keväällä. Ei todellakaan siten, miten 14-vuotiaan puolieläkeläisen terapiakäytössä olevan puttetamman kuuluisi. Pyörähdimme kentälläkin hetken, ja totesin, että kaikille helpompaa kun haemme sen ketjulla varustetun narun mukaan. Enkä katunut päätöstä! Tamma oli varsin virtaisa, ja sai ensimmäiset slaagit autosta. Raukka, koskaan varmaan ole elämänsä aikana normaalia henkilöautoa nähnyt... Toisen tallin pihalla kävelevä ihminen oli jännä, vinttikoirien moottorivieheen ääni oli jännä, mutta ravihevoset! Siinä kilahti puten nuppi, eikä tuosta käpylehmästä heti uskoisi, että moisiakin liikkeitä voisi esitellä. Vaan näköjään pystyy... Enkä voi edes sanoa että "olisipa ollut kamera", kun se kyllä oli, mutta kädet oli kirjaimellisesti täynnä pientä puttea. Ravihevosista selvittiin, raviradan kiertämisestä selvittiin, ja sen jälkeen tamma malttoi maistella vihreääkin. Ja minä totesin, että tarvitaan pidempi naru tai lyhyempi objektiivi. Tällaiset asiat aina unohtaa, kun oman palleron voi huoletta päästää irti poseeraamaan. Saatika sitten syömään...

Loppumatka sujui taas varsin nätisti, olkoonkin, että olin ohjata meidät ojaan kun koitin kuvata tohottavaa tammaa kävellessäni. Lenkin lopulla putte sai syödä horsmaa ja muita herkkuja, kunnes palasimme talliin. Huppari oli taas liioittelua, tuon tamman kanssa kävellessä tulee aina lämmin! Tallissa Maikki pesupaikalle, hieno letkuviritelmä, ja ajan tehokäyttöä; pesaisin kaikki tallin yhteiskäytössä olevat harjat. Hertan syöttelyä, iltatalli loppuun, hepoille hyvät yöt ja muutama paskahalvaus. Aluksi en ollut löytää kaurasäkkiä josta ämpäri täytetään, ja sen jälkeen unohdin tallin turvajärjestelmän koodin. Hohhoi. No, hengissä selvittiin, hälytysjärjestelmä saatiin päälle ja pääsin kotiin. Taas tuli vietettyä yli seitsemän tuntia poneilemassa, ja huomenna tätäkin pidempi päivä. Nyt nukkumaan, että jaksan herätä ennen kuutta pirteänä kahteen aamutalliin. Normaalisti olen hyvällä tuurilla menossa nukkumaan tuohon aikaan, vaan kait se on minullakin aika palata taas ihmisten vuorokausirytmiin.

Hyvää Juhannusta meiltäkin, ja muistakaa pitää (eläin)kaverista huolta juhlimisenkin keskellä!

Masentavaa

En tykkää kesästä. En sitten yhtään. Yh. Mene pois. Tyhmä kesä, tyhmät ötökät, tyhmä kutina. Tyhmintä kaikessa on se, että tuo poni on kaikilta muilta osin ehdottomasti maailman paras eläin, ainoastaan terveysongelmat, ja etenkin tämä jokakesäinen kutina, on, noh, aivan saatanasta. Olen sen verran kypsä koko asiaan, että olen täysin vakavissani miettinyt, lähestulkoon päättänyt, että tämä on Koon viimeinen kesä. Talvet menee ihan helposti jos poni saa olla pihalla, joten on hyvinkin suuri mahdollisuus, että meidän tarinamme loppuu ensi keväänä. Mitä loistavin 18-vuotislahja, menettää elämänsä hevonen ja paras ystävä, mutta tämä on ihan oikeasti syömässä mielenterveyteni. Tai ne viimeisetkin rippeet siitä, mitä olen saanut kynsin ja hampain pideltyä itselläni. 

Asiaa helpottaisi, jos olisi vaadittavat resurssit; oikeanlaiset tilat erityishoitoa vaativan eläimen pitoon, tajuttomasti henkistä jaksamista ja ehtymätön rahasampo. Niillä pääsisi jo erittäin pitkälle. Olisi hiekkatarha kera pimeän pihaton jonka oviaukossa tuuletin puhaltamassa ötökät pois, se sijaitsisi tuulisella ja kuivalla alueella. Olisi lämmin vesi ja kunnollinen pesupaikka. Olisi tarhakaverit, jotka eivät riko loimia. Olisi poni, joka pitää päähuput päässään. Olisi jaksamista, ihan oikeasti motivaatiota eläimen hoitamiseen. Ja olisi sitä rahaa, millä ostella superkalliit loimet, vielä kalliimmat hoitotuotteet, kaikki. Mutta ei. On talli, joka ei ole missään nimeessä ötökät pihalla pitävä, on peltopohjainen tarha jonka vieressä suuri oja ja muilla suunnilla pienemmät sekä sitä ympäröi puusto, on kylmä vesi ja hevonen on pestävä pihalla, tarhakaverit silppuavat loimen päivässä riekaleiksi, ja polttiaisallerginen huppunsa hajoittava poni on myös pölyallerginen, joten sitä ei voi seisottaa tallissa. Ja on 17-vuotias tyttö, jonka vanhemmat ostivat hänelle ja isosiskolleen 8 vuotta sitten ponin, josta tuli vuosien saatossa nuoremman tytön paras, toisinaan myös ainoa, ystävä -terapeutti, opettaja, kaikki samassa.

Ilman Koota en olisi se ihminen, joka nyt olen. En todellakaan. Ilman kaikkia ylämäkiä en olisi päässyt nauttimaan alamäen ihanasta vauhdista, ilman näitä vuosia en olisi kasvanut tällaiseksi. Ilman jokailtaisia itkuja en tietäisi, miltä tuntuu kun kaksi elävää luottavat toisiinsa ja kulkevat oikeasti yhdessä. En voi sanoa, että ilman Koota en olisi hengissä -minulla olisi ehkä ollut joku toinen tukipilari, olisin ehkä hukuttanut murheeni päihteisiin, en välttämättä olisi enää tässä. Enkä todellakaan kirjottaisi tätä, tässä ja nyt, tähän blogiin. Jos hevostelisin, en olisi tällainen, kulkisin valtavirran mukana. En olisi tutustunut niihin ihmisiin joita Ituhipeiksikin kutsutaan, en olisi saavuttanut elämässäni mitään näin merkittävää, joka ehkä muiden silmissä on pientä, mutta minulle koko maailma. En olisi minä.

En tule enää koskaan löytämään eläintä, joka on puoliakaan siitä, mitä Koo on. Kukaan ei tule koskaan tietämään niin paljon salaisuuksiani kuin Koo. En ole vuodattanut minkään asian takia näin paljoa verta, hikeä ja kyyneleitä, sanonnan kaikissa merkityksissä, kuin Koon takia. Tuo pieni pyöreä poni on ehdottomasti parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut ja olen sille enemmän kuin elämäni velkaa. Olen kuitenkin siinä pisteessä, että joudun päättämään lähdenkö minä vai poni. En jaksa. En jaksa korjata loimia sormenpäät verta tippuen, huomatakseni seuraavana päivänä loimen olevan taas riekaleina. En jaksa pestä ja rasvata ja öljytä ja myrkyttää ponia tunti tolkulla, nähdäkseni seuraavana päivänä ponin hankaavan itseään aitoihin. En jaksa nähdä parasta ystävääni tuskaisena päivä toisen perään, todetakseni, että olen tehnyt kaiken oloasi helpottavan mihin pystyn. En jaksa itkeä itseäni uneen ilta toisen jälkeen. "Älä koskaan sano 'en koskaan'", mutta en koskaan enää halua kesäihottumaista hevosta. Ponin pitäminen on palkitsevinta ja opettavaisinta koskaan, kesäihottumaisen pitäminen on masentavinta koskaan.

3x ruunikko ruuna kameran edessä

Ja 3x ruunikon ruunan omistaja kameran takana. Perjantaille olimme tosiaan Emmin kanssa sopineet Baron-kuvaukset, ja siihen tähdäten valuin tallia kohti. Harjailin Koota Emmin siivotessa Burtsan karsinaa, ja päätin käyttää Kootakin kameran edessä. Aluksi yritin räpsiä jotain tallin edessä, mutta lopputulos oli tällainen;

Siinä Koon mielipide "seiso nyt siinä ja kato tännepäin, höristä jooko vähän korviaki"-pyynnöistäni. Vaihtoehtoisesti poni näytti siltä, että se on vetänyt jotain muutakin kuin punaista pulkkaa. Kyllä, Koolla on punainen Orthexin pulkka, mutta ei siitä sitten sen enempää.

Siispä peltoa kohti askeleemme kävivät. Viisi minuuttia "ponii poni poni ponii iihahaa kato tänne tsirptsirp mä oon oikeesti kiinnostava *klik klak* *nirsk narsk* poniii-iii-ii höristä jooko vähän niitä korvia voi että miten olet söpö mut älä syö sitä heinää hei kato nyt tänne jookoooo"-maanittelua, ja yksi onnistunut kuva.

Ehdottomasti lempikuvat Koosta-kategoriaan. Hui. Mutta seuraavaksi käsittelyyn pääsi Baron, ensiksi maastakäsinpönötyksiin ja sen jälkeen omistajansa kanssa ratsastelukuviin.

Ihan hullua ajatella, että nuo ratsastuskuvatkin on otettu vähän ennen kahdeksaa illalla. Ei ole kauaakaan, kun piti lähteä tallille viimeistään yhdeltä, jos päivänvalon aikaan halusi kuvia ottaa! Niin se kesä vaan tulee, tänäkin vuonna.

   Näiden kuvien jälkeen minä hyppäsin kameran toiselle puolelle, siitä lisää kunhan jaksan Ellin ja Emmin räpsimät kuvat käsitellä -sain sentään viime yönä karsittua vajaasta seitsemästäsadasta kuvasta 150 edustavinta, ja urakka jatkuu nyt.

Kävin muuten tosiaan tekemässä sen iltatallin toisella tallilla, ja apua, pikkuponikuume nostaa taas päätään! Eipä tiennyt kirjava melkeinshettis, että meikäläiseltäkin pikkuponitaustaa löytyy sen verran, ettei perinteisimmät ihmisenkarkoituskeinot minuun tehoa.

Kasa ruunia

Lähdin tänään yhden? aikaan tallille ajatuksenani kuvata pariot kaviokuvat, tulla kotiin ja kirjoittaa mielipidepostaus kengättömyydestä. Otin tallille mukaan Yodan lisäksi toisen, hevosia pelkäävän karvakasan, ja päästin koirat kirmailemaan laitumelle, jota pitkin kävelimme Koon tarhalle. Otin ponin mukaan, ja pääsimme tallin pihaan, kun huomasin, että tuo toinen koira ei enää ollutkaan mukanani. Soitin isälle ja kysyin, että juoksiko se kotiin -ei näkynyt oven takana, joten nakkasin Koon kolmikon (Papi, Syppe ja Baron) tarhaan koska tallin ovet oli lukossa ja Koon tarhalle oli liian pitkä matka, ja lähdin etsimään koiraa. Näin tallin pihasta, että koira hengasi jonkun pyöräilijän kanssa pyörätiellä, ja koiraa huudellen kävelin sitä kohti. Onnekseni koira lähti kipittämään minua kohti, eikä minun tarvinnut kohdata pyöräilijää, joka oli en-tiedä-kauanko pitänyt seuraa koiralle. Koira hihnaan ja takaisin tallille.

Tallille päästyäni huomasin, että kolmikko oli tapansa mukaan ottanut Koon erinomaisesti vastaan; vähän juoksentelivat, mutta voisin väittää, että se oli lähinnä Koo joka muita liikkumaan villitsi. Poni väisteli nätisti pomotusmoodissa olevaa Baronia, ja söi Sypen kanssa samalta kasalta heinää -aivan kuten aina ennenkin. Tartuin kameraan ja räpsin kasan kuvia laumasta, ja hautasin kavionkuvaushaaveet koska laiskuus. Orivarsa, joka on siis tallin uusin asukas ja jonka tarha on kolmikon ja Koon välissä, ja jolle Koo on vilautellut hampaita aikalailla joka kerta, olikin jännä toveri jota Kookin kävi haistelemassa. Koo ja Baron lyöttäytyivät taas yhteen ja leikkivät onnessaan.

Kuvailin vielä vähän lisää, kysyin Elliltä että haitanneeko jos Koo alkaa tästä lähtien käymään päivähoidossa kolmikon luona, annoin hevosille päiväheinät ja vein Koolle tarhaan valmiiksi vedet ja heinät. Kuten arvelinkin, sain myöntävän vastauksen (tietämättömämmille lukijoille tiedoksi, että Koohan on alunperin tuosta laumasta ja kuuluisi tuohon, mutta koska verkkoheinä ei tuolla onnistu, on se omassa tarhassaan) ja kävin kirjoittamassa tallivihkoon, että herra Koo-poni viettää aikaa nyt lumien ollessa maassa päiväheinien jälkeisestä ajasta iltaan kolmikon kanssa.

Käytännössähän tämä siis tarkoittaa sitä, että kun tulen koulusta (tai viikonloppuisin noin kolmen aikaan) käyn siirtämässä ponin kolmikon tarhaan, ja illalla omaansa. Täten ei tule mitään muutoksia heinityksiin, Koo saa olla verkkoheinällä noin 19 tuntia vuorokaudesta ja loput ajasta imuroida kolmikon jättämiä heiniä, ja mikä parasta, ponilla on seuraa noin viideksi tunniksi, mutta myös omaa aikaansa -tuo kun vaatii hurjasti tilaa, jos viettää aikaa ympärivuorokautisesti toisen tai toisten hevosten kanssa.

Harmittaa, että tajusin tämän järjestelyn vasta nyt, kun olin aiemmin vain ajatellut että veisin ponin aamulla ja hakisin illalla, mutta ongelmia aiheuttaisi mm. se, että menen toisinaan kouluun ennen kuin aamutallia on tehty, ja poni ehtisi siinä ajassa imuroida muidenkin aamuheinät. Se, että aamutallin tekijä siirtäisi ponin, on erinäisistä syistä poisluettu vaihtoehto -menkäämme siis tällä systeemillä kunnes lumet sulaa, ja näillä näkymin mikäli ei muutoksia tule, poni pääsee seuraavan kerran laumaan laidunkauden alettua. Toivokaamme siis pitkälumista kevättä, ja pikaista laidunkauden alkua! Ehkä vähän mahdoton yhtälö...

Mitäs muuta ponille? No, huomaa ainakin että kevät on tulossa, kaviot nimittäin kasvavat aivan järkyttävää vauhtia ja niitä saisi olla taas ihan joka välissä raspailemassa. Poni jatkaa saikkuilua (ts. en ratsasta, enkä pidä valjaita, mutta koitan liikuttaa muilla tavoin, eli lähinnä irtojuoksuttamalla ja taluttamalla) hamaan tulevaisuuteen saakka, kunnes saadaan ongelmat ratkottua. Tästä tuskin kamalasti mitään saa kirjoitettua vaikka koittaisinkin, mutta noita mielipidepostauksia olisi tarkoitus alkaa kirjoittelemaan enemmälti. Kengättömyydestä ja kuolaimettomuudesta on tulossa, mutta mistä muuta haluaisitte mahdollisesti minun kirjoittavan? Kaikkea saa ehdotella!

Ralliruunat

Eilen Emmi kysyi, haluaisinko hoitaa Baronin, ja tottakai tartuin tilaisuuteen. Ehkä elämäni surkeimpia päätöksiä, ei todellakaan tehnyt tälle taudille hyvää hyppiä tallilla normaaliakin pidempää aikaa ja siivoilla karsinaa, mutta mitäs pienistä. Järki ei kyllä tänään juokse normaaliakaan vähää, joten voin vain kuvitella mitä idiotismeja tämä postaus tulee sisällään pitämään, pahoitteluni siitä jo siis etukäteen. Kuin myös kuvista, ai kauhea mitä settiä muistikortti olikin täynnä...

Ei siis muuta kuin lämmintä mehua termospulloon, armoton kasa vaatetta päälle ja matka kohti tallia. Tyhjennettyäni omaisuuden tallihuoneen pöydälle kävin hakemassa lievästi sanottuna ärsyyntyneen näköisen ponin tarhastaan, pysäytin käytävälle jossa riisuin sen loimistaan ja kävin läpi muutamalla harjalla sekä kaviokoukulla. Puhdistautumisrituaalin jälkeen Baron pääsi karsinaansa pienen heinäkasan kimppuun, ja hain Koon talliin.

Koo sai myös osakseen harjaukset ja kavioiden puhdistukset, joiden jälkeen nakkasin sille villaloimen niskaan ja talutin kentälle. Jätin piehtaroivan, pukittelevan ja laukkovan ponin aitojen sisälle peläten, että seuraavan kerran sinne mennessäni poni ei enää aidoissa olisikaan, ja kiiruhdin takaisin talliin. Sieltä nappasin mukaani Baronin, jonka kanssa kipitimme pikapikavauhtia kentälle. Poni tulikin meitä kulmaan vastaan, jossa ruunat haistelivat ja B kiljui kovin miehekkäästi. Kävelimme portille, jossa sain hätistellä Koon muutamaan otteeseen kauemmas -ei huvittanut ottaa pienintäkään riskiä, että kohta kylillä juoksisi kaksi pientä ruunikkoa ja perässä niiskuttava ja yskivä Michelin-ukko. Baron sai pitää päitset yllään siltä varalta, että ponit ottaisivat yhteen, tai päättäisivät yhteistuumin poistua aitojen toiselle puolen.

Kuten odotinkin, mitään konflikteja ei sattunut -Baron yritti muutamaan otteeseen vähän haastaa Koota, mutta tapansa mukaan ponini käänsi vain selkänsä ja totesi, että tappele yksinäsi. Koko session aikana B ajatti Koota kolmisen kertaa muutaman askeleen verran, muuten Koo hengaili aitojen läheisyydessä lumen alta ruokaa etsien Baronin juoksennellessa yksin, tai ponit rapsuttelivat taikka kirmailivat yhdessä. Miten helpottavaa olikaan huomata, että poni ei ole mökkihöperöitynyt yksinelostaan ja on ilmeisesti edelleen kykeneväinen yhteiseloon aikalailla kenen tahansa kanssa! Ja mikäli asiat eivät ihan hirveän kauhean kamalasti ole muuttumassa, pääsee poni kesäksi laumaan -jes!

KillerBartsa69

Ja Baronihan muuten juoksenteli! Olin hyvin kovin iloinen, ettei sen selässä ollut kukaan -aivan jäätävää vauhtia meinaan lähtee noistakin töppösistä...

Lopuksi pyydystin ponit kiinni, kävelimme tallin pihaan johon jätin ponit parkkiin, vein ylimääräiset tavarat talliin ja hain Baronillekin takin ylleen, ja lähdimme ruunien kanssa kävelylle. Baron jännitti vähän ohi suihkivia linja-autoja ja tallin läheisyydessä olevaa siltaa, mutta maailman paras terapiaponini ilmaisi tällekin "projektille", etteivät ne poneja syö, ja pienempikin poni rauhoittui hetkessä.

Takaisin tallille päästyämme vein Baronin tarhaan ja Koon talliin, jossa se sai selkä- ja jalkahoidot, kolmen lajin juotot, (tykkään juottaa ensiksi kylmällä vedellä, sen jälkeen haalealla, ja lopuksi melassivedellä -saa huijattua ponin juomaan mahdollisimman paljon nestettä) uuden loimivarustuksen ja venyttelyt. Välissä kävin viemässä Baronillekin kolmen sortin vedet ja rapsutuksia. Koo pihalle, Baronin karsinan siivous ja ruokien teko, ja äkkiä kotiin pöllyttämään pää täyteen lääkkeitä että loppuillasta olisi pieninkään mahdollisuus selvitä.

Illalla kävin vielä täydentämässä Koon vesi- ja heinätilanteen.

Ponit parkissa

Emmille suurkiitokset ponin lainasta!