torstai 27. maaliskuuta 2014

Rapulassa

Kävin tosiaan viime viikon lauantaina ensiksi Sofian ja Ranan mukana maneesilla, ja sen jälkeen poikkesin loppupäiväksi Kalimeen Papuakin katsomaan. Kameran suljin lauloi taas varsin nätisti, alla muutamia kuvia. Sofian blogiin ilmestynee jossain vaiheessa lisää -ehdin tosiaan vasta tänään käsittelemään viimeisetkin kuvista. Pakko todeta, että Sofian ruukistuminen on ollut minun ja kamerani yhteistyölle haitaksi, sillä ei tule enää suljinta kiusattua ja otteen löytymiseen kestää ihan tuhottoman kauan. Tuonakin lauantaina otetuista aikalailla kaikki sileän kuvat ovat enemmän tai vähemmän epäonnistuneita (lisähaastetta toki toi tuo kyseessäoleva erittäin huonolla valaistuksella varustettu maneesi; en ylipäätään maneesikuvaile kuin hyvin harvoin, ja sitäkin harvemmin noin pimeässä) ja vasta hyppykuviin aloin löytää oikean fiiliksen ja oikeat asetukset. Huoh. Oululaiset, ja etenkin haukiputaalaiset hevosihmiset hoi, jos kaipaatte kameramiestä niin ottakee yhteyttä! :D Voin toisinaan kuvailla kylläkin muutakin, mutta hevosmallit ovat minulle helpointa ja tutuintakin.

Huomenna ajattelin kokeilla josko saisin erään pidempään kaavailemani videon kuvattua ja laiteltua, sekä sen jälkeen postattua, kun koulustakin on etäopetuspäivä. Lauantaina lähden taas Rapulaan, josta kotiudun joskus sunnuntain puolella, ja sen jälkeisessä kuvankäsittelyoperaatiossa varmaan kestänee kolme ikuisuutta.








Sain muuten jokin aika sitten uuden puhelimen, ja sen johdosta herättelin aikoja sitten artistien stalkkaamiseen tekemäni Instagram-tunnuksen henkiin. Sinne tungen minipäivityksiä liittyen aikalailla kaikkeen, myös Koohon ja muihin heposeläimiin, huomattavasti blogipostailuja useammin ja nopeammin, ja mikäli kiinnostaa, pääsette sitä katsomaan joko suoraan tästä linkistä tai hakemalla nimimerkin disepics.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Osallistu jouhikoruarvontaan

Mikäli jouhikoruista tykkäät, klikkaa ihmeessä itsesi allaolevasta bannerista Jessin arvontailmoitukseen ja halutessasi osallistu! Itselläni ainakin on jo pala ponin häntää ja Pupen otsatupsua odottanut kaapissa... noh, ainakin muutaman vuoden, ja mikäli arvonnassa ei onnista, lähtenevät ne siltikin Jessin luo muovaantumaan käytännöllisemmäksi malliksi. Harmi vaan, että minulla on pitkiä jouhia vain Koolta, ja mustat näyttävät huomattavasti tylsemmiltä entä esimerkiksi Raipen poneista tehdyt, vaan mitäpä hankittiin näin tylsän värinen eläin!


Ja jos ponin kuulumisia joku on kaipaillut, niin nekin lyhyesti; poni on edelleen hengannut Papin, Sypen ja Baronin kanssa iltapäivät lukuunottamatta sulia päiviä, sitä on edelleen liikuteltu kevyesti maastakäsin, ja odotamme kesää ja ötökkäkautta kauhulla. Vähän meinaa minulla kiirettä pukata nyt jakson lopulla koulun kanssa ja illat meneekin rattoisasti koulujuttuja tehden, mutta jospa se tästä kevättä myöten rauhottuisi... Ehkä. Toivottavasti. Jäisi jaksamista ja aikaa paremmin herra ponillekin. Siitä huolimatta olen suunnitellut, kaavaillut ja pyöritellyt päässäni useita postausideoita -ja jos teiltä niitä vielä löytyy, niin mielelläni toteuttelen aikataulujen niin salliessa! Valitettavasti omaan tavan kirjoittaa postaukset yhdeltä istumalta läpi, koska muuten hukkaan ajatuskuplani totaalisesti -istun siis tarvittaessa vaikka sen 13 tuntia lähes yhtä menoa koneen ääressä tekstiä näpytellen ja kuvia etsien ja käsitellen. Missä järki, en tiedä.