Kiirettä on piisannut, en muistakaan milloin viimeksi olisi näinkin pitkä postaustauko ollut. Mistähän sitä edes aloittaisi... Maanantaina Janitan kanssa tallille mennessäni sain matkalla puhelun Joosepin omistajalta. "Mooi, sitä mää vaan että miten tän sun poninpalleron saa pesarille?" "Pakittamalla..." "Ois yks tällanen pieni huuhtelujuttu, ei näytä pahalta mut noi kurat pitäis saada kyllä pois..." Onneksi olimme jo Hiittikujan päässä ja minuutissa tallin pihassa, ikkunasta näkyi käytävälle jumittaneen Koon pää ja kipitin pikapikaa talliin. Joosepin omistaja oli ollut tekemässä puroja kentälle kun oli nähnyt jotain kummallista tarhassa. Lähemmäs käveltyään oli nähnyt että jompi kumpi ruunikoista sätkii maassa ketarat taivasta kohti. Vielä lähempi tarkastelu osoitti sätkijän Kooksi, ja syykin selvisi pian; poni oli piehtaroinut hiekkakasan päällä, kierähtänyt sieltä alas ja jäänyt jumiin aitaan. Otus oli kuitenkin jaloillaan ennen kuin hän oli ehtinyt tarhaan, jääden seisomaan surkean näköisenä toista takastaan lepuuttaen ja kuopien, että auta mua, jalkaan sattuu!
(Kuka muistaa kun harjoja esitellessäni ylistin katuharjan maasta taivaaseen ja takaisin? Saimme uuden! Tallin omistajan lähdettyä Tampereen hevosmessuille laitoin vitsillä, että jos löytyy tämän kuvan näköinen harja, niin tuo meille, maksoi mitä maksoi. Lauantaina tuli viestiä että harja löytyi, Fysio Healing Oy jälleenmyy Borstiqin harjoja ja sieltä tuo meidänkin uutukainen lähti mukaan. Meinasin kuolla kun näin, miltä Islantilainen Bassine-harja näyttää oikeasti -vähän on tuo meidän kappale elämää nähnyt..)
Kurat huuhdottuamme alta paljastui muutama ihokerroksen poistuma; oikeasta takasesta laajemmin, vasemman puolen molemmista kintuista pienemmät palaset. Oikea takanen on muuten juuri se kinttu, josta on ennenkin lähtenyt nahkat, ja joka on oireillut siihen malliin että veikkaan sen nivelissä olevan muitakin jalkoja enemmän häikkää. Janita harjasi Koon ja minä Maikin, ja päätimme lähteä kävelylle asfaltoituja teitä pitkin, ettei ihan mahdotonta mutakerrosta paljaisiin haavoihin kertyisi. Varsin rauhallisena viime aikoina lenkkeillyt Maikki olikin taas ihan tajuton tohottaja eikä olisi malttanut kävellä lainkaan -saatika ootella Koota! Onneksi Koollakin riitti innostusta kävelyyn vaikka kyseessä olikin neljäs "liikutus"päivä putkeen, ja ruuna nöpöhölkkäsi melkein koko matkan.
Kuvan ottanut Janita
Kolmisen kilometriä auto- ja pyöräteitä valloiteltuamme palasimme tallille, Kookin joutui kinttujen huuhtelun ja violetin tökötin levittelyn jälkeen karsinaansa yötä odottelemaan sillä ajattelin olkien olevan parempi vaihtoehto auenneille jaloille, verrattuna lätäköissä rälläämiseen.
Kuvat ottanut Janita
Iltatallin jälkeen suuntasimmekin naapuritallin maneesiin irtohypyttämään kaksivuotiasta Tarmoa, jolla on huomenna suuri koitos Kyvyt Esiin-tapahtuman merkeissä. Vähän meinaa olla ongelmia, kun tuo talon korkuinen varsa ei hyppää 110cm korkeita esteitä -ruuna vain laukkaa yli. Hups.
Keskiviikkona terapioiden jälkeen olikin jännä koitos edessä. Tai ei se minua ainakaan jännittänyt, paitsi ehkä siltä osin että minun piti saada onnistunutta materiaalia. Joosepilla nimittäin ratsastettiin ensimmäistä kertaa ilman talutusta. Alkuun ruuna kipitteli liinassa tuttuun tapaansa, jotta saimme selville millaisella mielentilalla lähdetään. Kimo oli varsin OK, joten kuski kyytiin (toista kertaa maasta eikä terassilta, ensimmäistä kertaa niin, että minä sekä pidin ruunaa kiinni että punttasin kuskin -aiemmin molempiin on ollut omat apulaiset) ja muutaman askeleen jälkeen irroitin liinan. Jooseppi ei millään meinannut tajuta, että nyt pitääkin kulkea kauempana minusta -on sillä ratsastettu liinassa ympyrällä, mutta nyt ei sekään idea meinannut mennä paksun kallon läpi. Loppujen lopuksi Jooseppi ravasi nätisti muutaman pätkän, mutta nekin vain minun toimiessa magneettina. Yhtään koikkaloikkaa tai kilaria ei näkynyt, ennemminkin ruuna pysähtyi tai peruutti jos ei jotain pyyntöä ymmärtänyt tai halunnut toteuttaa. Joka välissä kimo tuijotteli epäluuloisesti minua, että mitä sä siellä teet, auta mua, pitääkö mun ihan oikeasti mennä tän kanssa kahestaan, tuu mukaan! Lopussa ruuna meni niin mallikkaasti, että kuski napattiin kyydistä, Jooseppi sai ihan mahdottomat rapsutukset ja tallissa monen monta sokeripalaa. Joosepin ylireaktiivisuus ja -herkkyys on kyllä tehnyt selväksi jokaiselle, ettei tästä turhan helpolla esteratsua tule. Kasvattaja-omistaja onkin laskenut ruunan elämäntehtävän rimaa, tällä hetkellä haaveena on mukava tätikuljetin, aiemmin kun tästä piti tulla estetykki. Tätikuljettimeenkin on pitkä matka, kesti nimittäin puolisentoista vuotta että ruuna esimerkiksi hyväksyi satulan selkäänsä. Vaan onhan tuota mahdottoman kiva katsella, jos ei muuta!
Päätin eilen, ettei tänne tule enää takatalvea ja tänään kävin nappaamassa Koolta takakengät pois. Edestä lähtenevät viimeistään parin viikon päästä, ellei maa sula kokonaan kaikkialta sitä ennen. Kahdeksan viikkoa ja yksi päivä oli edellisestä kenkäyksestä, takakaviot eivät olleet juuri kasvaneet mutta edestäkin pitäisi kyllä saada mahdollisimman pian seinämät lyhyemmäksi ettei tarvi koko kesää tapella leviävien kavioiden kanssa.
Muuten arki on mennyt varsin mukavasti; Sandralla on niin paljon virtaa että sitä on kyllä pakko käyttää ajelulla viikonlopun aikana, viisipäinen tammalauma on ihan törkeässä kiimassa ja eilen mm. Sandran toveri lasautti nätin puolen kavion mustelman ja kohon sääreeni, Maikki nyt on ollut vähän vihaisena kun en ole ehtinyt päivittäin käydä sen kanssa pussailemassa mutta kyllä se siitä leppyy.
