maanantai 29. heinäkuuta 2013

Metsämöngertäjät

Tänääneilen varastin Papin minun ja Koon seuraksi kävelylle. Varustin Papan päitsillä ja ohjilla, (taaaas todistin väitteet vääriksi, kyllä vain tämäkin hevonen pysähtyi päitsillä käynti-ravi-lenkillä maastossa!) Koon naruriimulla ja Hööksin halpisköydellä joka on muuten ehkä maailman paras käsihevosnaru, ja itseni kypärällä, asetin takapuoleni Papin kyytiin ja lähdimme matkaan. Tavoitteenani oli käydä kävelyttämässä vanhuksia edes vartin verran, mutta päädyimmekin Inkkaripolulle, oikealta nimeltään Hevosenkengälle, mutta itse tykkään edelleen ensimmäisestä enemmän -onhan se nimitys jo yli kymmenen vuotta elämässäni mukana kulkenut. Siellä aikaa vierähtikin ehkä viisi varttia... Keskivaiheilla Inkkaripolun Pohjois-Kellon osion alkusuoraa kyllästyin hinaamaan Koota narunmitalla takana, ja ihan oikeasti kädet krampaten ettei laiskimus päässyt irti. Papi oli jo hidastanut kävelynsä aikalailla minimiin, ja tuo läskipallo hiiitaaasti löntysteli perässä kaula pitkänä korvat sojottaen joka ilmansuuntaan kun ei oikeasti voisi tämän vähempää kiinnostaa. Alla hienoa kännykkälaatuista otetta muuleilusta.



Hyppäsin ratsuni selästä ja siirryin taluttamaan molempia, ja taoin ponin päähän että sinä-nyt-kävelet-pää-Papin-kyljen-kohdalla ja piste. Ei mitään ongelmia maastakäsin. Seuraava ongelma olikin päästä takaisin kyytiin, lähimmät kivet ja kannot oli usean sata metriä takanapäin. Ongelma ratkesi asettamalla Koo sopivasti Papin viereen ja ponnistamalla Koon selän kautti hujopin kyytiin. Matka taittui huomattavasti mukavemmin, ja poni kipitti pikkuhölkkää, tai ainakin ravasi meidät käyntikohtausten jälkeen kiinni. Otimme kaksi muutaman askeleen ravipätkääkin karkoittaaksemme pahimmat ötökkälaumat kimpustamme. Elli soitti tulevansa vastaan, ja jatkoimme matkaamme kohti Virpiniemen tietä. Tällöin matka taittui jo näin näppärästi:



Jatkoimme matkaamme Virpiniementien yli kohti vedenpuhdistamoa, ja sieltä taas lenkin tehtyämme kohti Virpiniementietä. Kuntopolunalkukurvissa Syppe hölkyttelikin jo meitä vastaan, ja jatkoimme reissua viidestään. Papalle alkoi tulla jo melkoinen kiire kotiin, ja Koota alkoi taas ärsyttää mukana raahautuminen ja se jättäytyi taas taaksemme ja repi kättäni irti. Virpiniementien ylitettyämme ja pienelle kinttupolulle kurvattuemme Koo päätti oikaista puun väärältä puolelta, reväytti käteni ja päästin sen irti. Loppumatkan poni tuli Sypen perässä, ja sen perään se sopiikin huomattavasti paremmin, sillä molemmat ovat melkoisia tahmatassuja. Papilla oli edelleen järrrkyttävä kiire kotiin, ja tallille päästyämme heitin kylmäyspintelit Papin kaikkiin koipiin ja Sypen etukoipiin, tein ruuat ja ruokin ruunat, hoidin Koon, heitin sen pihalle ja suljimme tallin. Tästä lähtien yritän kävelyttää mahdollisuuksien mukaan kaikkia kolmea päivittäin koipiongelmien lieventämiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.

Rovaniemen reissu ja oodi hotelliaamupalalle

Perjantaiaamuna heräsin vähän ennen puoli kuutta kännykän soidessa. Revin itseni ylös jossain vaiheessa ja aamutoimien jälkeen löysin itseni kahtakymmentä yli kuudelta tallilta. Siellä autoin Elliä aamutallin loppuunteossa, ja harjasin sekä varustin Papin kuljetusta varten. Taluttelin ja syöttelin vielä Pappaa Ellin ja isänsä kuskatessa tavaroita kyytiin, jonka jälkeen talutin ponin kyytiin ja matka Rovaniemelle alkoi vähän ennen seitsemää. Matkalla pysähdyimme pari kertaa juottamaan helteessä matkustavaa hevosta ja tankkamaan kaksijalkaisia. Perillä olimme kait kymmenen ja yhdentoista välillä. Ensiksi purutimme Papan jaban, jonka jälkeen lähdin taluttelemaan hevosta pitkin seutuja. Jaloiteltuamme tarpeeksi vein Papin karsinaan, jossa harjasimme sitä, ja lähdimme katsomaan kisoja.


Jossain vaiheessa autossa eväitä syödessämme huomasimme, että käynnissä oleva luokka on loppusuoralla ja seuraava, missä ratsukon startti oli, alkaisi melko pian. Lähdimme varustamaan hevosta, mutta Ellin piti lähteä melkein heti rataantutustumiseen ja varustin Papin yksin loppuun. Oli muuten hieno tunne tajuta, että suoritus on nurmikentällä, ja hevosella on vanutupot hokkien tilalla, eikä minulla ollut mitään hajua kaapin lukkojen avainten sijainnista. Ellin isä juoksi paikalle, löysi hokit ja pyöritti ne paikoilleen. Tässä välissä Ellikin kipitti paikalle, nousi ratsunsa selkään ja lähti verryttelyyn. Ratsukko starttasi yhdentenätoista, ja saldona oli perusradalta kaksi pudotusta. Hepalle loppuverryttelyt, varusteet pois ja suihkun kautta kinttujen kylmäykseen. Illalla kävimme viemässä apteekista hakemamme astetta paremmat kylmäysvermeet kisapaikalle ja lähdin kävelyttämään Pappaa. Talutuslenkillä kiersimme erään lenkin, jonka varrella oli useita ravitalleja. Yhdellä tallilla oli tien vieressä tarhaamassa kaksi shetlanninponia, joista kirjava hirnui kovaäänisesti Papille kuulostaen epäilyttävän paljon lampaalta... Papi pelkäsi sitä, ihan järjettömän paljon, ja yritti livetä paikalta mahdollisimman pian. Myös eräs sadoista kivistä oli erittäin pelottava, ja sitä piti tuijotella, puhkua ja puhista. Kävelyjen jälkeen Papi pääsi iltaruuille ja nukkumaan, ja ihmiset hotelliin tekemään kukin juttujansa -minä löysin itseni vielä puoli kahdeltatoista kuntosalilta... Jäi yöunet taas vaihteeksi vähän lyhyiksi. Lisäksi ajelimme hissillä edestakaisin vähän liiaksikin.


Aamupalalla tankkasimme itsemme täyteen heti kello seitsemän jälkeen. Tai minä ainakin, ja enemmänkin... Loppupäivänä en sitten oikeastaan mitään syönytkään. Tähän väliin voisin ylistää hotellien aamupalat maasta taivaisiin ja takaisin, mutta säästän teidät siltä. Luovutimme avainkortit ja raahasimme laukut autoon, hurautimme kisapaikalle ja Papi sai aamuruokansa, sekä vaihdoimme etusiin kylmäpussit. Ruokailun jälkeen kävin taluttelemassa ruunaa Ellin siivotessa karsinaa, ja lähdimme taas katsomaan kisoja. Tällä kertaa menimme erittäin hyvissä ajoin harjaamaan ja varustamaan ratsua, ja Elli lähti verryttelemään Papia metsäreiteille. Maastoverryttelyjen jälkeen rataantutustumiseen, kentälle ja muutamat verkkahypyt, ja radalle. Joka menikin huomattavasti paremmin kuin edellisenä päivänä, puhdas ja hyvätempoinen rata uusinnan viimeiselle esteelle saakka, joka sitten tietenkin meni tippumaan. Hevoselle kuitenkin taas hyvät loppuverryttelyt, suihku ja lähdin syöttelemään ja kävelyttämään kylmäpussikinttua. Papi vielä hetkeksi jabaan syömään, jolloin kävimme miljoonannen kerran kuolaamassa kojujen myyntitavaroita. Valitettavasti toinen koju oli jo poistunut, joten Koo ei saanut tuliaisia. Elli osti Papille pinteleihin sopivan Lamicellin vaaleansinisen blingbling-huovan, jollaiset haluan pinkkinä Sypelle ja limenvihreänä Koolle... Varustin ruunan taas kuljetuskuntoon, kävin kävelyttämässä sitä ja muiden kuhnaillessa jotain päätin olla omatoiminen ja kokeilla, menisikö kisakonkari kyytiin lähettämällä. Tuskin sitä oli koskaan tuollalailla lastattu, koska ehkä vasta kahdeksannella yrityksellä se löntysti perille saakka eikä jäänyt sillalle pällistelemään "no kun sun pitäis mennä eka..!". Loputkin tavarat ja ihmiset kyytiin, ja kotimatkalle. Taas pari tankkauspysähdystä matkalla, ja takaisin tallilla olimme joskus neljän aikoihin.

Äää päästit mut irti nyt joku varastaa mut!!1

Yritin lastata Koon kyytiin purettuamme tavarat, mutta hän ei ollut ollenkaan yhteistyöhaluinen. Kahdesti kävi sisällä lähettämällä, mutta oli kyllä sellaista sähläystä ettei aikoihin ole nähty...

Hevosen tulee olla kilpailupaikalla suitsittuna. 
Ei kuollut, ei karannut, syöttelin sitä, lähistöllä ei ollut muita, emmekä aiheuttaneet 
vaaratilanteita yhdellekään elävälle. Paitsi muutamalle kasville, jotka Pappa ahmi kitaansa.

Todistusaineisto on varsin köyhää tältä parilta päivältä, koska minulla oli käsissäni huomattavasti enemmän itsenäistä työtä kuin esimerkiksi Papua hoitaessani. Yhdelle talutus-syöttelyreissulle sain kamerankin jopa mukaan!

Joku randomlaama tunki meidän kyytiin.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Tänään lähtee!

Voi ei, neljä tuntia herätykseen... Lähdemme siis tänään, perjantaina, Rovaniemelle yhdessä Papin, Ellin sekä isänsä kanssa. Määränpäänämme on Rovaniemen Urheiluratsastajien järjestämät nelipäiväiset kansalliset estekisat -Elli ja Papi tosin kisaavat vain perjantaina ja lauantaina, joten tulemme lauantai-iltana takaisin. Syppe jää tällä kertaa kotiin, koska hän tosiaan päätti uittoreissupäivänä heittää kengän kintustaan, revin toisenkin etukengän irti, ja tuon reissun jälkeisinä päivinä poni arkoi etupäätä. Tämän vuoksi poni on seissyt... 2,5 viikkoa? ja sille saatiin kengittäjä vasta tiistaiksi -ei ihan järkevää lähteä noin vähällä liikutuksella olleen hevosen kanssa kisaamaan. Ehkä ensi skaboihin sitten puspusmussukkakin (no se Syppe...) pääsee mukaan. Otan luultavimmin läppärin mukaan saadakseni tyhjennettyä kortin, jos saan tämän mahtumaan laukkuuni, mutten lupaa postauksia. Hotellilla on kuitenkin jopa nettiyhteys käytettävissä, luksusta normaaleihin kisamatkamajoitusolosuhteisiin verrattuna!


Tänään ratsastin Sypellä ensimmäisen kerran tuon tauon jälkeen, ja Sofia tuli meitä ohjeistamaan ja muistikortille ikuistamaan. Saatuani päätettyä, tai ehkä arvottua että "apua, mitkä varusteet tänään?!", talutin Syyläkorvan kentälle, säädin jalustimet, kiristin vyön ja nousin kyytiin. Jonkun kierroksen kävelimme vapain ohjin oman mielemme mukaan, (=hitaasti löntystellen) kunnes Sohvi huikkasi meidät taktiikkapalaveriin. Aluksi piti mennä kahdeksikkoa leveyssuuntaan, ravissa ja käynnissä ja käynnissä ja ravissa, mutta se nyt ei onnistunut alkuunkaan.


Tehtävä vaihtui keskiympyräksi, jota suoritimme lyhyessä ja pitkässä ravissa (no sori, juuri nyt en osaa käyttää oikeita termejä, mutta kait asia tulee näinkin selväksi..?) ja ravailujen jälkeen laukkaa nostellen. Laukannostojen jälkeen koko alkuajan puolinukkunut ja lahnaillut ratsuni heräsi henkiin, ja tarjosikin kiihdytystä jokaisesta antamastani avusta. Tosin laukat eivät vieläkään halunneet nousta siinä pisteessä, missä niiden oli tarkoitus. Onks se muka niin (kymmenen) metrin päälle?!? T. Tsyptsyp. Hevosen herkkyys ja apuihin reagoiminen oli kuitenkin huomattavasti miellyttävempi entä aiemmin.


Tähän väliin saatoimme tehdä jotain, muttemme mitään erityistä. Paitsi että laukkasimme ja ravasimme varsin hienot pätkät terveisin Sofia, selkään ravi oli jotain aivan järkyttävää, laukka sentään istuttavaa. Sileätyöskentelyjen jälkeen Sohvi halusi värkätä meille puomiharjoituksen, joka meni kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että ensiksi oli yksi puomi, sen jälkeen jokunen laukka-askel (jotain kahden ja neljän väliltä, en muista) ja kolme puomia.

Omgomg puomeja!!!

Ensimmäinen puomi oli njääh, sen jälkeen Sylbert huomasi kolmen puomin läjän, hänen sisäinen esteponinsa nosti pään ylös, ja poni pinkaisi eteenpäin. Ratsastaja jäi ruikuttamaan "muttakun pitäis mennä vähän hiljemmin..!". Kurvissa laukka raville, ja meidän piti esittää keskiravia pitkä sivu, mutta epäilen onnistumistamme. Tähän väliin kehaisu, että minä, täysin puskittunut puskaratsastaja, olen kerran mennyt keskiravia!! Ratsu oli sama, ajankohta noin vuosi sitten, varustus täysin eri. (päitset, pari narua eikä satulaa) Oli hurrrjaa.

Köyhä keskiraviyritys

Vähän rikkaampi keskiraviyritys.

Aikamme tätä mentyämme vaihdoimme suuntaa, siis ensiksi mentiin jee-niin-kivat laukkapuomit, pari laukka-askelta ja yksinäinen puomi. Jossain vaiheessa Sohvi nosti laukkapuomiläjän tilalle korkeintaan polven korkuisen ristikon, ja siitäpä se riemu repesi... Ihan tollo poni, mutta ainakin siinä oli virtaa, kun siitä on viimeaikoina ollut pulaa! Ehkä Syppe ei vain tykkää Ellistä... ;) Jonkin aikaa kruisailtuamme piti meidän vähän hillitä menoa, ja siirtyä suorittamaan ristikkoa ympyrällä. Ei helppoa ei, varsinkaan, kun meiltä vaadittiin kaksi hyvää lähestymistä. Ei liian kaukaa, ei liian läheltä, eikä vinosta. Helpommin sanottu kuin tehty, etenki kun ratsuna on laiva, joka vaatii noin 30 metrin kääntymisvaran U-käännökselle.


Selvitimme tämänkin tehtävän molemmista suunnista, jonka jälkeen verryttelin ponin loppuun pitkin ohjin kaikissa askellajeissa. Ennen lopputalutuskäynneille menoa räpsimme vielä muutamat yhteiskuvat, jonka jälkeen kävelytys, talliin jossa varusteet pois, suihkuun, karsinaan, ruokaa naaman eteen ja kylmäyssuojat kinttuihin. Niin, ja leipää ponin naamaan ja rapsutuksia kaulalle.


Alkutunnista "Miltä se tuntuu?" "Aivan järkyttävältä, ei oo koskaan ollu näin hirveetä ratsastaa tällä!!", poni nimittäin oli oikeasti aivan järkyttävä. Se vain kyttäsi kaikkea ja vänkäsi vastaan, pohjeavuista ei muka ollut koskaan kuullutkaan, eikä millään voinut suoristaa kaulaansa. Keskivaiheilla "No ihan ok, mut pohje ei mee vielkään kunnolla läpi" ja lopussa "Voi Syppe olet ihanin. <3". Ja tosiaan, minulla on huono tapa ratsastaa ilman satulaa, joten satulan kanssa mikään ei onnistu. Asiaa helpottaa hitusen jalustinten poistaminen käytöstä. Onneksi Sypellä on niin järkyttävä selkä, ettei sillä voi läheskään joka kerta ratsastaa ilman satulaa, koska muuten en koskaan uudelleenoppisi satulassa istumista...


Blogidebyytin tehneet ratsastusjalkineeni ovat muuten olleet käytössä nyt ehkä alle kymmenen kertaa, kyseiset vermeet kannoin mukanani Hööksistä nimenomaan Syppeä varten. (kyllästyin katselemaan aina niin mustelmaisia pohkeitani satulallisten ratsastusreissujen jälkeen, ja pitäähän sitä nyt alkaa vähitellen olemaan Vakavasti Otettava trooPuskaRatsastaja!) Halvimmat mahdolliset, mutta ihmeen hyvät! Tämän reissun jäljiltä rakkaan kamerani etsinkumisuojus päätti viimein hypätä pois kyydistä, roikuttuaan vuoden juuri ja juuri hyvin reikäisenä mukana. Nyyh, jäämme kaipaamaan sinua! Toinen runkoni sai tänään luopua omastaan, jotta saan Rovaniemellä räpsiä kuvia mukavemmin, uusi pitää laittaa tilaukseen kunhan jaksaa... Ja kas näin aika viiletti niin mukavasti, että ruhtinaaliset kolme tuntia herätykseen!


Ensi syksyksi ja talveksi yritän saada meille erään klassisen ratsastuksen opettajan käymään kerran kuussa, peukut pystyssä, että se onnistuu! Ja mikäli joku ihmettelee, niin kyllä, Sypellä on kahdet ohjat; toiset turpahihnassa ja toiset kuolaimissa. Toimii parhaiten tällä tyylillä, kun minä en ole sitä joka päivä ratsastamassa. Ja pahoittelen, mikäli joku katsoja poltti verkkokalvonsa näiden vuoksi, olen käynyt säännöllisesti ratsastustunneilla viimeksi aika lailla tasan seitsemän vuotta sitten.

Ihanaakin ihanempi Syyläkorva 

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Blogin historian pisin video!

Koo on edelleen lomaillut, ja lomailee hamaan tulevaisuuteen saakka, kun tulikin, tietenkin, mutkia matkaan klinikkakäynnin suhteen. Huoh. Olemme käyneet maastakäsin kävelyillä ja tehneet temppuja sekä aloitelleet uusia, mutta selkään en kiipeä ennen kuin tuo eläin on tutkittu. Lauantaina meillä oli taas mahdollisuus käydä treenaamassa lastausta, ja se onnistuikin yllättävän hyvin! Poni meni kyytiin kolmessa-neljässä minuutissa, ja lähettäen! Ihana poni!

Sen sijaan Sypellä olen taas ratsastellut, enemmän ja vähemmän, ja tästä lähtien varmaan taas enemmän, kun viimeinenkin kesätyösopimus päättyi ja karsinat ovat taas hevosten omistajien vastuulla. Viime keskiviikkona kävimme Ellin, Emmin, Papin ja Baronin kanssa uimassa. Syppe oli tiputtanut kenkänsä laitumelle, joten irroitin toisenkin etutöppösen ja päätimme kokeilla, mitä Sypen kaviot tähän sanovat. Ja ei yhtään paha, seilasimme merellä jonkun pari tuntia ja siihen sora- ja hiekkatiematkat päälle -kaviot olivat lohjenneet varsin nätisti naulanreikiin, jotka olivat varsin matalalla. Note to myself: ota vaan ne seinämät pois, vaikka hevoselle tultaisiin laittamaan kengät jalkoihin. Arkomista tapahtui vain sorakohdissa, ja askel oli varsin kevyt koko matkan. Ja Syppe on ihana!


Tänään päätin kuvata videon Koon kanssa, tuollainen ylipitkäksi venähtänyt hoito-temppuilu-maastakäsittely-hihhuiluvideo. Olen aidosti ja syvästi iloinen, jos joku tuon jaksaa katsoa! Ei tuo mikään ihan muutaman minuutin pyrähdys ole, videoida ensin tallilla kymmeniä minuutteja ja käsitellä se täysin osaamattomana ihan tuhannen lagaavalla Movie Makerilla, etsiä pari tuntia siihen käyttöohjetta, käyttää toiset pari tuntia sopivan laulun metsästämiseen ja sen jälkeen vielä ladata se näkyville. Mutta ei siinä, varsin hauskaahan tuo oli! ... Hmph, tosi hienoa katsoa video vasta lataamisen jälkeen, ja todeta, että tuo vaivalla etsimäni musiikkihan loppuu kesken. Voi jeesus, kyllä se WMMssä kuului loppuun saakka?! Huoh, tästä lähtien en enää koskaan luota tuohon ohjelmaan. Nyt ärsyttää.


Nyt, kun ponista ei juurikaan mitään asiaa ole, voisin tehdä haluamianne toivepostauksia. Lähes mitä vain! Mielipidekirjoitukset, historian kaivelut, kuvapläjäykset -mitä te haluatte nähdä ja lukea?

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Ponin kuulumiset

Tuo koipi on vaan kummallinen. Katsottiin Veeran kanssa ponin jalat viime viikon tiistaina ennen festarireissuun lähtöä (siitä enempi täällä) liinassa juoksuttaen, ponilla oli paaaljon virtaa, muttei halunnut mitenkään laukata, ja sen nostettuaan nosti aina varsinkin vasempaan suuntaan väärän laukan. Takajalkojen liikeradat sekä ravissa että laukassa olivat lyhyet, se ei siis liikuttanut takasiaan, etenkään sitä oikeaa, eteen- ja taaksepäin täyttä matkaa, vaan könkkäsi lyhyttä askelta. Loppu viikon äiti ja Veera hoitivat ponia, jalat olivat edelleen olleet suorassa ja kuivat.


Toissapäivänä juoksutettuani Sypen kysyin Veeraa taas lisäsilmäpariksi katsomaan Koon liikkeitä. Ja sama tuomio, takasten liike vajaa. Kävin jopa selässäkin tunnustelemassa kera kaulanarun pienet ravi- ja laukkapätkät, ja miten hirveältä ne tuntuivatkin! Tunnustelimme selän, ja takaosan lihakset entistä kovakouraisemmin, eikä poni sanonut mitään. Mitään jumeja ei tuntuunut, jänteitäkään ei reagoinut. Tallissa laitoin kylmäyssuojat taakse, ei mitään reaktiota. Mikä ihme tuolla on?! Ensi viikolla soitan klinikalle ja varaan ajan sitä seuraavalle, kun isä-kuski on lomalla ja pääsee täten ponin siellä käyttämään. (Joo, jos sillä olisi ollut kipuja tai voimistuvaa oireilua, olisi se jo klinikalla käynyt vaikka toisen kuskaamana. Tämä ei ole mikään hätätapaus, koska poni on edelleen iloinen, oma itsensä, ja ainoa vaiva on noiden takasten liikerata.)


Reissussa ollessani oli käynyt sellainen äksidentti, että ponille oli, minun luvallani tietenkin, laitettu syötyihin nivusiin tervalaastaria. Se ei kuitenkaan ilmeisesti ponnylle sopinut, ja poltti siltä ihon auki laajalta alueelta. Nyt se on jo ihan ok, mutta edelleen päivittäisessä pihka- ja sinkkirasvauksessa.


Sofia oli tänään kuvaamassa meitä ihmiskuvailureissun jälkeen, kiitos hänelle kuvista! Kentällä ollut vieras valmennuksessa ollut hevonen oli ponin mielestä ihan hirveenkauheen jännittävä, jonka vuoksi herran naamalla on usein varsin järkyttynyt ilme. Harmi, että menin omalta osaltani pilaamaan monet monet kuvat about sadasta räpsystä, ja vain nämä olivat jokseenkin julkaisukelpoisia... Ja kyllä, OLI kuuma!


Tässä joku päivä voisin yrittää saada jonkun kuvaamaan Syppeilyjä, koska Koon kanssa nyt ei ihan oikeasti mitään kirjoittamisen arvoista tapahdu lähiviikkoina. Lisäksi haaveilen reissusta Iihin kuvaamaan ainakin Jogi-ponia omistajineen.