Metsämöngertäjät

Tänääneilen varastin Papin minun ja Koon seuraksi kävelylle. Varustin Papan päitsillä ja ohjilla, (taaaas todistin väitteet vääriksi, kyllä vain tämäkin hevonen pysähtyi päitsillä käynti-ravi-lenkillä maastossa!) Koon naruriimulla ja Hööksin halpisköydellä joka on muuten ehkä maailman paras käsihevosnaru, ja itseni kypärällä, asetin takapuoleni Papin kyytiin ja lähdimme matkaan. Tavoitteenani oli käydä kävelyttämässä vanhuksia edes vartin verran, mutta päädyimmekin Inkkaripolulle, oikealta nimeltään Hevosenkengälle, mutta itse tykkään edelleen ensimmäisestä enemmän -onhan se nimitys jo yli kymmenen vuotta elämässäni mukana kulkenut. Siellä aikaa vierähtikin ehkä viisi varttia... Keskivaiheilla Inkkaripolun Pohjois-Kellon osion alkusuoraa kyllästyin hinaamaan Koota narunmitalla takana, ja ihan oikeasti kädet krampaten ettei laiskimus päässyt irti. Papi oli jo hidastanut kävelynsä aikalailla minimiin, ja tuo läskipallo hiiitaaasti löntysteli perässä kaula pitkänä korvat sojottaen joka ilmansuuntaan kun ei oikeasti voisi tämän vähempää kiinnostaa. Alla hienoa kännykkälaatuista otetta muuleilusta.



Hyppäsin ratsuni selästä ja siirryin taluttamaan molempia, ja taoin ponin päähän että sinä-nyt-kävelet-pää-Papin-kyljen-kohdalla ja piste. Ei mitään ongelmia maastakäsin. Seuraava ongelma olikin päästä takaisin kyytiin, lähimmät kivet ja kannot oli usean sata metriä takanapäin. Ongelma ratkesi asettamalla Koo sopivasti Papin viereen ja ponnistamalla Koon selän kautti hujopin kyytiin. Matka taittui huomattavasti mukavemmin, ja poni kipitti pikkuhölkkää, tai ainakin ravasi meidät käyntikohtausten jälkeen kiinni. Otimme kaksi muutaman askeleen ravipätkääkin karkoittaaksemme pahimmat ötökkälaumat kimpustamme. Elli soitti tulevansa vastaan, ja jatkoimme matkaamme kohti Virpiniemen tietä. Tällöin matka taittui jo näin näppärästi:

Jatkoimme matkaamme Virpiniementien yli kohti vedenpuhdistamoa, ja sieltä taas lenkin tehtyämme kohti Virpiniementietä. Kuntopolunalkukurvissa Syppe hölkyttelikin jo meitä vastaan, ja jatkoimme reissua viidestään. Papalle alkoi tulla jo melkoinen kiire kotiin, ja Koota alkoi taas ärsyttää mukana raahautuminen ja se jättäytyi taas taaksemme ja repi kättäni irti. Virpiniementien ylitettyämme ja pienelle kinttupolulle kurvattuemme Koo päätti oikaista puun väärältä puolelta, reväytti käteni ja päästin sen irti. Loppumatkan poni tuli Sypen perässä, ja sen perään se sopiikin huomattavasti paremmin, sillä molemmat ovat melkoisia tahmatassuja. Papilla oli edelleen järrrkyttävä kiire kotiin, ja tallille päästyämme heitin kylmäyspintelit Papin kaikkiin koipiin ja Sypen etukoipiin, tein ruuat ja ruokin ruunat, hoidin Koon, heitin sen pihalle ja suljimme tallin. Tästä lähtien yritän kävelyttää mahdollisuuksien mukaan kaikkia kolmea päivittäin koipiongelmien lieventämiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.