Yks, kaks ja kolmetoista hevosta

Niin ne vaan juhannushoidokit lisääntyvät. Osa hetkeksi, osa koko viikonlopuksi. Aluksi piti olla vain Koo, sitten suunnittelin käyväni Maikkia moikkaamassa, tämän jälkeen minua pyydettiin tekemään tallivuoroja Maikkilasta, aiemmin viikolla minut palkattiin tekemään Kivarissakin huominen aamutalli, ja aamulla oli tullut Elliltä viesti, että voisinko tänään illasta ruokkia + loimittaa Sypen ja Papin ja aamulla riisua loimet. Eipä tunnu tässä hevostelumäärässä enää missään tuollainen. Enkä voi valittaa, ei ainakaan tarvinnut keksiä huonoja tekosyitä juhlimattomuuteen. Eikä tässä seurassa ole mitään vikaa, päin vastoin, mitä loistavimpia otuksia kaikki!

Lähdin Kivariin kahden jälkeen ja käsittelyyn pääsivät Koon kaviot. Tai no takaset, koska olen aaaaina unohtanut puukon tallille ja se on tässä puolessa vuodessa tylsynyt jo ihan kiitettävästi, eikä pure enää hirveän hyvin Koon betonisorkkiin. (Unohdin sen muuten nytkin. Huoh. Huomenna pakko muistaa!) Konsultoituani kollegoitani Koon vasemmassa takasessa olevasta halkeamasta, uskalsin ensimmäistä kertaa tehdä itse alusta asti seinämään isomman kolon. Viime talven lumettomuus näkyy nyt aivan liian hyvin ponin kavioissa, koskaan ne eivät ole olleet näin huonona. Pitää toivoa ensi talvesta pitkälumista, että saadaan taas sienet kuriin ennen sulan maan aikaa. Kavioiden yltiömäinen kasvaminen on taas alkanut, ja viiden päivän vuoluväli on aivan liikaa. Toisinaan tekisi mieli heittää kesäksi kenkään ettei tarvitsisi noista itse huolehtia, mutta olen kyllä nykyään ihan liian hysteerinen ponin kavioistakin, enkä varmaan kelpuuttaisi yhdenkään kengittäjän vuolua. Mutta joo, tiedostan kavio(ide)n ongelmat, kuten liian syvällä olevan valkoviivan, surkean säteen, flare-efektin ja muut, niistä en tarvitse huomautuksia. Mietin kauan, että laitanko näitäkään kuvia tänne, mutta toivon, että osaatte käyttäytyä tälläkin kertaa. Osaa lukijakunnastani kaviojutut kiinnostavat kovastikin, ja haluan heillekin pitkästä aikaa jotain tarjota.

Kinttujen vuolun jälkeen harjasin, letitin, Pioneerasin ja rasvasin ponin, laitoin huput ja takit ja ponin tarhaan. Hain kolmikon ruuat ja hevosten yötakit, sain huudeltua nuo kolme tarhan puolelle ja laitoin kulkuaukolle portiksi lankun, sillä myös Baron oli vielä pihalla. Lyyli on sekoittanut vanhojen ruunanrupukoiden päät ja huuteli tällöinkin poikia luokseen. Koo sujahti lankun ali laitumelle (syömään, se on luovuttanut Lyylin suhteen koska hullu nainen iik miksi se ääntelee noin apua älä örise!) ja Syppe juoksi tarhan laitumenpuoleisessa päässä, ainoastaan Papi tajusi ruokakupit ja tuli ilta-aterialleen, tarkistettavaksi ja loimitettavaksi. Tovin kirmailtuaan Syppekin halusi osingoille ja saikin oman kuppinsa sekä loimensa ja tarkastuksensa. Koon ruokin laitumelle, Baron olisi halunnut myös tutkailla kupin sisältöä mutta kahdesta poistumiskehoituksesta luovutti ja palasi liehittelemään tammaa.

Vaikka tosiaan minua pyydettiin nytkin vain antamaan kupit hevosille ja nakkaamaan loimet niskaan, (ja aamulla pois) tarkastan aina hevosen tai hevoset jotka "vastuulleni" on annettu. Liikkuminen vähintään käynnissä ja ravissa, (isot ruunat olivat tänään kilttejä ja esittivät ne oma-aloitteisesti; Papi käveli ja ravasi kupille tullessaan, Syppe kirmaili kaikissa askellajeissa) haavattomuus ja jalkojen tilanne, sekä yleinen olemus. Onnekseni hevoset, joita vähänkään hoidan, ovat kaikki jo pidemmältä ajalta tuttuja ja olen viettänyt tunteja niitä katsellessa, ja niiden normaalit ilmeet ja eleet ovat jo tuttuja. Olen neuroottinen, mutta toivon, että kun pyydän jotain katsomaan Koon perään, hänkin tekee kuten minä. Yleensä vielä laitan hevosen omistajalle viestiä, vaikka kaikki olisikin täysin kunnossa, sillä itsekin haluan tietää että palleroni on hyvin pumpuliin käärittynä ei kun...

Kivarista lähtiessäni poikkesin kotona hakemassa kengät ja tallille välipaloja aamuvuoroja varten. Pyörän kyytiin hyppäsin vähän ennen kuutta, ja kamalasta vastatuulesta johtuen matkaan meni parisenkymmentä minuuttia. Laitoin ruuat turpoamaan ja otin Mailan käytävälle harjattavaksi. Ja voi että tamma taas tykkäsikin! Käytävä täyttyi taas punaisista karvatupoista, ja aluksi vähän hapan putte muuttui taas sitä hörökorvaisemmaksi mitä enemmän sitä rapsuttelin ja kyhnyttelin.

Ensiksi laitoin tammalle puuvillanarun, koska ajattelin, että aiemmat talutussulkeiset olisivat porautuneet pidempiaikaiseen muistiin. Pääsimme tallista ulos ja muutaman metrin, kunnes tamma alkoi taas kirmailla kuin nelivuotias oripoika keväällä. Ei todellakaan siten, miten 14-vuotiaan puolieläkeläisen terapiakäytössä olevan puttetamman kuuluisi. Pyörähdimme kentälläkin hetken, ja totesin, että kaikille helpompaa kun haemme sen ketjulla varustetun narun mukaan. Enkä katunut päätöstä! Tamma oli varsin virtaisa, ja sai ensimmäiset slaagit autosta. Raukka, koskaan varmaan ole elämänsä aikana normaalia henkilöautoa nähnyt... Toisen tallin pihalla kävelevä ihminen oli jännä, vinttikoirien moottorivieheen ääni oli jännä, mutta ravihevoset! Siinä kilahti puten nuppi, eikä tuosta käpylehmästä heti uskoisi, että moisiakin liikkeitä voisi esitellä. Vaan näköjään pystyy... Enkä voi edes sanoa että "olisipa ollut kamera", kun se kyllä oli, mutta kädet oli kirjaimellisesti täynnä pientä puttea. Ravihevosista selvittiin, raviradan kiertämisestä selvittiin, ja sen jälkeen tamma malttoi maistella vihreääkin. Ja minä totesin, että tarvitaan pidempi naru tai lyhyempi objektiivi. Tällaiset asiat aina unohtaa, kun oman palleron voi huoletta päästää irti poseeraamaan. Saatika sitten syömään...

Loppumatka sujui taas varsin nätisti, olkoonkin, että olin ohjata meidät ojaan kun koitin kuvata tohottavaa tammaa kävellessäni. Lenkin lopulla putte sai syödä horsmaa ja muita herkkuja, kunnes palasimme talliin. Huppari oli taas liioittelua, tuon tamman kanssa kävellessä tulee aina lämmin! Tallissa Maikki pesupaikalle, hieno letkuviritelmä, ja ajan tehokäyttöä; pesaisin kaikki tallin yhteiskäytössä olevat harjat. Hertan syöttelyä, iltatalli loppuun, hepoille hyvät yöt ja muutama paskahalvaus. Aluksi en ollut löytää kaurasäkkiä josta ämpäri täytetään, ja sen jälkeen unohdin tallin turvajärjestelmän koodin. Hohhoi. No, hengissä selvittiin, hälytysjärjestelmä saatiin päälle ja pääsin kotiin. Taas tuli vietettyä yli seitsemän tuntia poneilemassa, ja huomenna tätäkin pidempi päivä. Nyt nukkumaan, että jaksan herätä ennen kuutta pirteänä kahteen aamutalliin. Normaalisti olen hyvällä tuurilla menossa nukkumaan tuohon aikaan, vaan kait se on minullakin aika palata taas ihmisten vuorokausirytmiin.

Hyvää Juhannusta meiltäkin, ja muistakaa pitää (eläin)kaverista huolta juhlimisenkin keskellä!

B & K osa 2

Tällä kertaa saattekin kunnon kuvapläjäyksen, kun minua on moitittu vähäkuvaisista postauksista. Tosin, edelliseenkin tungin huomattavasti enemmän kuin koskaa aiemmin -hui! Tänään otimme uusiksi Emmin kanssa poneilupäivän, varaten enemmän aikaa ja pakottaen minut heräämään ihmisten aikaan. Yhden aikoihin olin tallilla, hain Koolta takin ja vein sen talliin. Hetken päästä Emmikin saapui tallille, ja suunnittelimme vähän päivän kulkua. Päätimme aloittaa Baronin kanssa, joten lähdimme suorilta hakemaan sitä. Kävin rapsuttelemassa Papia ja Syppeä kun Emmi pyydysti poninsa -tai no, ei se enää mitään pyydystämistä ollut, kun poni käveli suoraan korvat hörössä tytön luo. Tunsin ehkä pienoista ylpeyttä. ;)

Emmi talutti ponin talliin harjattavaksi ja varustettavaksi. Ajattelimme ensiksi irtojuoksuttaa ponia ja kavuta sen jälkeen vuorotellen matkustelemaan kyytiin. Baron ei aluksi oikein meinannut juoksennella, mutta Emmin vähän kirmailtua edellä poni innostuikin pomppimaan ja laukkomaan -siitä maistiaisia viime postauksessa.

Ponin hetken verryteltyä punttasin Emmin kyytiin, joka ratsasteli jäätymispisteeseen saakka, enimmäkseen käynnissä ja ravissa muutamalla laukannostolla höystettynä.

Emmin syväjäädytettyä itsensä minä kiipesin Baronin kyytiin, ja järkytys oli suuri. Edellisestä Baronilla ratsastelusta oli aikaa kuukausia, ja olin jo ehtinyt unohtamaan ponin kapeuden -se on oikeasti ehkä kolme kertaa Koota kapeampi! Hetken holtittomasti heiluttuani löysin kuitenkin tasapainon ja puksutin menemään pitkin kenttää.

Yritin epätoivoisesti taivutella ponia puolelta toiselle ja etsiä sille ohjausnappeja, mutta totesin ponin niin kovin erilaiseksi ratsastaa kuin Koo tai Syppe, ja tyydyin vain matkustelemaan kyydissä kaikissa askellajeissa. Laukassa ja nostojen jälkeen myös ravissa poni vähän tahtoi innostua eikä ottaa hidastuspyyntöjä korviinsa, kunnes eräässä kulmassa ponilta petti tasapaino. Sen jälkeen kummasti taas kuunneltiin -ainakin hetken.

Laukat kirmailtuamme päätin armahtaa Emmin tallin lämpöön, hölkyttelin loppuravit pitkin ohjin ja talutin käynnit, jonka jälkeen suuntasimme kohti tallia.

Talliin päästyämme purin ponin varusteista, laitoin vedet kiehumaan ja kasasin vuolutarvikkeet käytävälle. Hain Koon talliin, tyhjensin sen kaviot ja sulatin, tai ainakin yritin, ne lämpimään veteen upottaen Emmin lämmitellessä itseään Baronin karsinan siivoamisen merkeissä.

Sain kummisedältäni joululahjaksi Dan Guerreran tuplaterävuolupuukon, joka pääsi tänään tulikokeeseen. Ensinnäkin, ihan luksusta, että vasenkätisenä sain toimivampaan käteeni oikeasti istuvan vuoluvälineen! Sen lisäksi tuo on oikeasti ihan eri planeetalta kuin aiempi noin kymmenen euron Puuilon halpispuukko. Kaartuvuudet niin terässä kuin kahvassakin on selvästi huolella suunniteltu, ja tuo upposi Koon kivikoviin sorkkiin kuin kuuma veitsi voihin.

Ja samasta syystä jouduin myös opettelemaan vuolutyylini uusiksi; ei enää peukalolla työntämistä tai nimetön-keski/etusormella itseen päin vetämistä. Eipä noin terävää puukkoa tarvikaan pahemmin tukea, sen opin tänään verenvuodatuksen kautta. Nätisti napsahti nahkahanskasta läpi upoten samalla useamman millin sormeni ihoon. Veeralta laastari sormeen ja takaisin sorv... sorkkien ääreen.

Kantakulmat kadotettuani ja etusorkat lyhennettyäni myös Koo sai osakseen harjauksen ja pääsi kentälle, jossa päätin tällä kertaa itse koeajaa ponin ennen Emmin selkään päästämistä. Totesin kuitenkin kentän herkkähipiähevoselleni liian huonokuntoiseksi, ja siirryimme viereiselle pellolle. Mieluummin kuitenkin todellakin ylivarovainen, entä kaikkeen läpi puskeva poni -ei enää kiitos savimäskiin tippumisia tai mitään muutakaan vastaavaa! Valitettavasti tässä välissä kuitenkin hämärä ehti laskeutua yllemme, ja kuvasaldo on sen mukaista.

Hetken perunapellon vieressä pyörittyämme totesin, että ehkä Koon tarhalaitumen viereinen pelto olisi paremmassa kunnossa, ja lähdimme selvittämään. Se olikin huomattavasti parempi, ja jäimme sinne pyörimään. Hetken ratsasteltuani päästin Emmin kameran takaa ponin kyytiin.

Tällä kertaa poni ei vaatinut minun taholta kuin muutamat ympyrälle lähetykset, pellolle palauttamiset ja henkiset tuet, että se alkoi Emmin kanssa millekään. Laukka ei taaskaan noussut ilman minun vetoapua, mutta eipä tee meikäläisellekään yhtään pahaa kirmailla pitkin peltoja.

Jätimme Koon matkalla tarhaansa, ja lähes heti talliin päästyäni tuli kutsu seuraavan haasteen ratkomiseen; Sypen lastaaminen. Jonkun tunnin sen kanssa itseäni palellutin, kunnes päätimme luovuttaa kun autolle tuli tarvetta, mutta toisinaan sain varsin kivojakin pätkiä aikaiseksi. Sormet umpijäässä valutin ponille vedet kuppiin ja kävin nakkaamassa vesikupin, heinät ja tarhacordeon tarhalle ja pääsin vihdoin kotiin.

Mitä mieltä olitte kuvarikkaammista postauksista, enemmän vaiko vähemmän tällaisia jatkossa? Niin, ja vastaisuuden varalle sikälimikäli tänne taas pskakelit rantautuvat, saa minulle heitellä postausideoita! Varsin mieluusti kirjottelisin vaikkapa mielipidepostauksia -mutta mistä?

Niin joo, ja tervetuloa uudet lukijat, hurjaa, että teitä on kerääntynyt jo näin paljon!

Haaste!

Sain tällaisen haasteen Reetalta, kiitos hänelle!

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Haastetun pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.

5. Haastetun pitää kertoa, kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista.

1. Olen ennemmin erakkoluonne kuin laumasielu. Viihdyn yhden-kahden itselleni hyvin tutun ihmisen kanssa, mutta en sen suuremmissa porukoissa kuin ehkä kerran kahdessa kuukaudessa.

2. Teen joko asiat täysillä, tai en tee ollenkaan. Välimuotoa ei ole. Joko käyn urheilemassa ja rääkkään itseni kuoliaaksi, tai en urheile ollenkaan. Sama oikeastaan... noh, kaikessa. (paitsi koulunkäynti; käyn siellä, mutten panosta tippaakaan)

3. Tykkään pitkistä matkoista. Tälläkin hetkellä istun autossa matkalla kohti Jyväskylää, jonne siis on meiltä noin neljän tunnin automatka. (tähän väliin sellainen asia, että hain tosiaan yhteishaussa autopuolelle, haaveena siis automaalarin opinnot. Vihaan autoja, paitsi rällä-ralli-monttuautoja. Mitä ihmettä?! Huhhuh... Olen joo hankala ihminen.) Kaikista parasta on kuitenkin junalla matkustaminen! Jos olisin rikas, tekisin siitä jokakuukausisen harrastuksen. Matkalla pitää olla joko seuraa (Sofia) tai kone. (kärsin muuten 15-vuotiaaksi saakka järjettömästä matkapahoinvoinnista, en pystynyt olemaan takapenkillä jos veljeni luki lehteä tm. Nyt taas voin surffailla netissä tai plärätä kännykkää parikin tuntia... Mitä ihmettä?)

4. Rakastan lyriikoita. Ei väliä tyylilajille, mitä musiikki edustaa, kaikki lyriikat on ahnam. Sen sijaan itse biisissä tykästyn ensinnä kokonaisuuteen, tai vaikka bassokuvioon tai komppiin. En oikeastaan koskaan lyriikoihin. Kirjoittaessani jotain johonkin, tykkään käyttää lainauksia eri biiseistä, vaikkei kyseinen kirjoitustyyli omaan tyyliini sopisikaan. (lyriikat puhekieltä/parhaimmillaan kunnon murretta tai slangia, ja minä kirjoitan aika pitkälti kirjakieltä)

5. En osaa selittää mitään lyhyesti. Survon kaikkialle tarkentavia sulkujen väliin kirjoitettua lisäystä, kuten ehkä yltä selviää.... Esimerkiksi Petsien johonkin yhteisöön kommentoidessani muiden tekstit ovat noin puolikkaita kommentteja (siellä on siis tietty merkkimäärä per kommentti) ja minulla menee 2-3 kommenttia...

6. Vaikka ihmiset yleensä toisin luulevatkin, en lue kirjoja. En sitten yhtään. Tai joo, viime vuonna luin J.R.R. Tolkienin Hobitti - matka sinne ja takaisin-kirjan, ja sitä edellisenä Anthony Kiediksen Arpikudoksen. (jälkimmäisen tosin useampaan otteeseen, rrrakastan tuota!) En lukenut yhtään muuta kirjaa, en edes kouluun äidinkielen tunneille vaadittuja.

7. Stressaan ja jännitän kaikkea. Pelkään ihan oikeasti kaikkea mahdollista, eniten ihmisiä. Stressaan itseäni hengiltä aina kaikesta pienestäkin. Tiedän, että ponin hoito on tämän viikonlopun ensiluokkaista -kiitos Sofia ja Veera! Silti... Eniten kyllä mietitytti jättää jyrsijät pikkuveljen hoidolle... Joudun kasaamaan itseäni parhaimmillaan pari päivää soittaakseni jollekin tuntemattomammalle ihmiselle, esimerkiksi eläinlääkärille.

8. En osaa asettaa itselleni realistisia tavoitteita. Ja jos asetan jonkin, jonka voisin joskus saavuttaakin, on se niin hankalasta aiheesta, etten onnistu siinä. Ja lannistun ihan mielettömästi epäonnistumisista.

9. En toimi yhtään kiristämisellä tai uhkailulla. En yhtään. Ei minulla itse asiassa edes ole mitään, millä minua voisi kiristää tai uhkailla. Enkä esimerkiksi saanut lisämotivaatiota äidinkielen opiskeluun, kun kyseisen aineen opettaja antoi välitodistukseen minulle seiskan, vaikka olisin yhdeksikön oppilas. Motivaatiota on korkeintaan puolet siitä, mitä syksyllä oli...

10. En katso paljoakaan elokuvia, mutta olen katsonut kaikki Taru Sormusten Herrastat (.... miten tuo taipuu :D) putkeen neljästi. Ja ensimmäisen osan kait seitsemästi, toisen viidesti. Tosiaan, en voi katsoa toista osaa jos en ole katsonut juuri ennen ensimmäistä, ja sama kolmannen osan kanssa. Enkä ole katsonut yhtään osaa lyhennettynä versiona koskaan, että joo, siihen saa varata about päivän.

11. Olen matka, ei päämäärä-ihmisiä. Lopputulokselle on aivan sama, jos matkaan en ole tyytyväinen. Kyseinen asia on eniten esillä hevosasioissa, nimenomaan Koon kanssa. Päästäksemme tähän tilanteeseen olen käyttänyt aivan liikaa pakotteita, tehnyt asioita, joita ei olisi, sekä ihan oikeasti pakottanut ponia aivan liikaa. Olihan se silloin 2010 super cool, kun mun heppapa toimii ilman varusteita!!11 Ja miksi? Koska se sai selkään jos ei toiminut. Asiat ovat toki toisin näinä päivinä, mutta nuo kalvavat edelleen sisintäni. Voisinpa pyyhkiä kaikki nuo epämukavat muistot sekä itseltäni että ponilta... Virheistä oppii ja so on, sekä olen saanut huomattavasti enemmän kärsivällisyyttä eläinten kanssa toimimiseen -niin, ja niitä vaihtoehtoisia taitojakin. Mutta silti, en vain pääse tuosta yli.

2.1. Onko oma heppa/poni?
- Miten sen nyt ottaa, äidin nimissä tuo on, (ainakin toistaiseksi) mutta kyllä omakseni sanon.

2.2. Lempi ratsastusvaatemerkki?
- ...... Onko pakko vastata? Ei-mitään.hajua, en edes muista milloin olisin viimeksi virallisesti ratsastusvaatteiksi kutsuttaviin rätteihin pukeutunut. Kollarit ja hupparit huomattavasti mukavempia!

2.3. Millä luokalla?
- Toistaiseksi yhdeksännellä.

2.4. Keräätkö jotain tiettyä teemaväriä hevoselle?
- En oikeastaan, tai joo, jos olisin rikas, keräisin. Puna-musta & vaalean(limen)vihreä-musta olisivat silloin huomattavasti enemmän esillä.

2.5. Lempiaine koulussa?
- Elämänkatsomustieto, koska paras opettaja & ihanan pieni ryhmä. (5 henkilöä koko yläasteelta) Ja joka neljäs tunti vapaa, jes!

2.6. Lempiruoka?
- Haudutettu lasagne, ilman lihaa. :D

2.7. Lempiblogi?
- Jessin hevosblogi, Vilun ei-hevosblogi ja Pyhiksen vlogi.

2.8. Lemmikit?
- 2x marsu, 2x gerbiili (+ poni & 4-6 koiraa, miten nuo nyt ottaa)

2.9. Tilaatko jotain lehteä?
- En.

2.10. Kuulutko johonkin seuraan?
- Oulun seudun kani- ja jyrsijäharrastajiin, sekä Oulun Koirakerhoon (edustan kisoissa) ja Active Dogs'iin. (treenaan tuolla)

2.11. Lempivaatteet tallilla ja koulussa?
- Tallilla reisitaskuhousut, ei kenkiä ja toppi. Koulussa 2x toppi, sininen huppari kokoa XL ja jommat kummat värilliset mukapillifarkut.

Kysymyksiä en keksi, ja tämän haasteen voivat kaikki halukkaat tehdä -kaikki aikomani oli jo haastettu kerran tai useamman. :<

Pouni on nyt tosiaan Sofian ja Veeran hoidolla sunnuntaihin saakka. Kävin keskiviikkona sen selässäkin kiikkumassa -varustin ponin sidepullein ja suuntasimme kentälle. Kymmenen minuuttia yritin saada ponia rentoutumaan pidemmäksi aikaa kuin kahdeksi askeleeksi, mutta se ei vain onnistunut. Poni tikitti tai laahusti, selkä alhaalla ja hyvin epämiellyttävästi. Irroitin ohjat ja kiepautin kaulan ympäri -samantien allani oli rento hevonen, joka muutaman askeleen jälkeen pärski tyytyväisenä ja venytti itseään. Ehkä alan vähitellen tajuamaan, etten voi enää ratsastaa ponia varusteilla, se ei vain ole meidän juttu... Eilen sorkat pääsivät viilattaviksi, mutta syystä etten ehtinyt niitä loppuun saakka hioa, en viitsinyt ottaa jälkeen-kuvia ennen-kuvien kaveriksi ja kaviokuvapläjäys tulee luultavasti alkuviikosta. Hieman mietitytti, ontuisiko poni pahemminkin tänään, mutta onnekseni Sofia ilmoitti ratsastuksen menneen hyvin ja ponin olleen arkomatta.

(ei löytynyt konikuvia joita ei ole vielä miljoonaan kertaan nähty, joten jotain muuta väriä tällä kertaa!)

Still alive!

Hurr, ensimmäinen oikea vuolu takana. Ja mahdollisesti viimeinen, hih.

EJ

TJ

Elijoo, pääsin koulusta kahta tuntia aiemmin koska valinnaisen mopokurssin opettajamme oli sairastunut eikä kukaan ilmeisesti jaksanut sijaistaa -ei haittaa. Kävin riisumassa kotimatkalla ponilta sadeloimen, jonka olin edellisenä iltana sen päälle pukenut että räntäsateessa seisonut poni näyttäisi suurinpiirtein hyvinhoidetulta. Silmänkääntötemppuja. ;) Kotiin syömään, ja neljän aikaan tallille putsaamaan pounin sorkat ja siistimään sitä edustavempaan kuntoon. Olin meilannut Pia Häikiön Revonlahdelta, eli Pohjois-Pohjanmaan ainoan edustamani "suunnan" vuolijan, käymään täällä, ja hän saapuikin tallille puoli viiden aikoihin, kuten oli luvannutkin. Ensimmäisenä heti esittelyjen jälkeen Pia kysyi ponin nimeä ja totesi sen näyttävän tutulta, (tässä vaiheessa meinasin sanoa, että lieneekö liikaa Habanero-chiliponin näköä...) takerrellen vastasin kutsumanimeksi Karkin. Sillä nimellä ihmiset tuon yleensä tuntevat, jos tuntevat, mutta minä en vain saa sitä enää sopimaan tuolle ponille. "Ai Ein Caramell?" "Joo!" ja selitystä, kuinka Kooponi oli asunut Pian naapurissa joskus vuosina 2002-2003, ollessaan entistä edeltävän omistajan hallussa tuon kolmentoista kuukauden ajan. Ja kuinka aina, jos kerrottiin kylällä juoksevasta ponista, oli se melko varmasti Koo. Tuhannen hulttionuori... Kuulemma tuo oli myös nuo vuodet kengättä -eli siis poni oli 1996-2003 kengättä, 2003-2012 kengässä ja 2012-lihatiski/pakastin/koiran ruokakuppi taas kengättä.

OE

Poni aloitti tutustumalla Piaan ja Hoofjackiin, johon se oppi lähes heti nojaamaan. Kopotiponi käyttäytyi ihmeen viisaasti, eikä minun tarvinnut hävetä silmiä päästääni! Jossain vaiheessa uskaltauduin tunnustamaan, että olin itse vuollut ponia kaikki nämä kuukaudet ja tosiaan enemmän tietävistä vain Anu käynyt niitä välissä katsomassa, mutta yllätyksekseni Pia kehuikin ponin kavioita ja vuolua! Hihi, siistiä. Kuulemma mitään oikeaa tarvetta Pian suorittamille välivuoluille ei ole, ellei ilmene ongelmia, ja ellei vasemman takajalan seinämä ala irtoamaan. Siinä seinämässä oli tosiaan muita enemmän sientä, ja erittäin lähellä valkoviivaa. Muihin kavioihin tuli vain pienenpienet kolot seinämiin ja säteet siistimmiksi + kulmatuet kokonaan pois -niistäkin muuten löytyi sientä. Säteisiin minun ei tarvi kuulemma koskea hetkeen muuta kuin Pioneerin shampoon + öljyn kanssa, ja pitämällä sivu-uurteet puhtaina, kun poni kasvattaa nyt säteitä uusiksi. Ainoastaan kannat olivat hieman turhan pitkät, ja muutenkin seinämät hieman levähtäneet kahden viikon vuolutauon aikana. Jätin tosiaan tuon hetkeksi vuolematta, jos olisinkin vuollut täysin päin jeesusta, että niissä olisi sitten sitä korjaamisvaraa sikälimikäli tarvetta olisi. Konkreettisin ero meidän vuoluissa lienee pyöristys, minä pyöristän seinämät huomattavasti... isommasti. Niin, ja se, että Pia osaa vuolla säteet noin miljoona kertaa paremmin... Selvisipä sekin, että tuossa vasemmassa etusessa (valkokavio) oleva pinkki systeemi ei olekaan mitään pintaverisuonijuttuja, jota olen pelännyt, vaan mustelma. Huh.

VE

Tämä lysti köyhdytti kukkaroani yhdeksälläkymmenellä seitsemällä eurolla, sisältäen matkakulut ja Pioneerin kavioöljyä 250 millilitran pullon. Itse vuolun osuus oli 48 euroa. Jonkin ajan päästä varustimme Ellin ja Veeran kanssa Koon ja Sypen, Koolle ahkio perään ja Elli sinne + Veera Sypen kyytiin, ja ei muutakuin matkaan pitkin pyöräteitä. Kävimme heittämässä noin kuuden kilometrin ravipainotteisen lenkin, ja vaikka ponilla on useammalta kerralta traumat pulkasta/ahkiosta, porskutti se eteenpäin takana tulevasta rämisevästä muoviläjästä välittämättä. Ihana! Kaiken lisäksi poni onnistui tiputtamaan minut suoraan pyörätielle. Ehkä joskus opin 1) pitämään ohjista kiinni... 2) ratsastamaan katse menosuuntaan ei-naistensatulassa... Ehkä. No, loppu matkan, eli noin kaksisataa metriä, poni saikin hyvin ansaitusti kävellä ilman lisäpainoa, vaikka kyseinen kohta edelleen hieman pelottikin ohittaa. Tallille päästyämme kopoti sai takin niskaan haihduttamaan kosteuden iholta, Pioneerit hautumaan jalkoihin ja kuppiruuat + heinäkasan naaman eteen. Melko nopeasti se oli jo vaatimassa takaisin pihalle pääsyä, ja sinne myös pääsi kunhan oli kuivanut. Hyvin toimi "uudet" renkaat mopossa.

OT

Postaus on nyt täynnä kivasti ennen-jälkeen-kuvia, vasemmalla 2x ennen ja oikealla 1x jälkeen vuolun. Pahoittelen paskaisia sorkkia, mutta ei niitä saa pysymään puhtaina. Sekunniksi laskee maahan ja kapum. Lisäksi kuvat on nyt ehkä epäedustavimmat koskaan, mutta kyllä noista jotain selvää saa... Veeralle kiitoksia sorkkien nostelusta!

VT

Pakko vielä lopuksi painottaa, että minä en todellakaan suosittele kenellekään, että alat huoltamaan itse karvakasasi kaviot ilman asianmukaista koulutusta ja opastusta! Vaikka olen nuori, tyhmä ja kokematon, otan kaiken vastuun mahdollisesta hevoseni kolmijalkaiseksi tuottamisesta itselleni. En olisi koskaan alkanut vuolemaan yhtään nuoremman, saatika huonommalla sarveisella tai jalka-asennoilla varustetun hevosen jalkoja. Koo on suorajalkainen, kuluttaa kavionsa tasaisesti ja omistaa lujan sarveisen, ikääkin jo kohta 17v. Menen asenteella "kun en enää itse pärjää, pyydän kokeneemman". Tässä tilanteessa en itse pärjännyt. Huomasin, että ponilla on sientä seinämissä, mutten todellakaan halunnut alkaa niitä itse aukomaan. Pyysin ammattilaisen paikalle, ja asia on täten toivottavasti kunnossa -sen huomaa sitten jonkin ajan kuluttua. Jos sieni ei ala väistymään, tulee Pia ehdottomasti uudestaan. Jos saamme sienen kuriin, eikä muita ongelmia ole, en näe mitään ongelmaa siinäkään, että jatkamme kahdestaan hamaan tulevaisuuteen saakka.