Valmennuspullat

Sunnuntaina pääsin tosiaan seuraamaan seitsemän valjakon työskentelyä Rimpiläisen Leenan silmien alla, sekä osallistumaan itse Sandran kanssa. Koo oli blogin poneista ensimmäisenä, itse toimin kameramiehenä ja ponin taustojen kertojana Lauran hoitaessa ohjastuspuolen. Poni oli taas vaihteeksi mahdottoman fiksusti, ei se turhia ilmaiseksi antanut mutta teki kaiken mitä pyydettiin. Ohjasajajien päivän teemana oli ensiksi saada hevonen kulkemaan suoraan, pysähtymään ja lähtemään liikkeelle pyydettäessä, kulkien neliöllä. 

Tämän sujuessa kahdelle sivulle alettiin tekemään ympyrät, molemmat metsää päin eli toinen vasempaan ja toinen oikeaan kierrokseen. Näissäkään ei ruunan kanssa pahemmin ongelmia näyttänyt olevan, jossain välissä tajusimme ottaa raipan Lauran käteen ja poni alkoi liikkua huomattavasti reippaammin -välillä jopa itse ravia tarjoten!

35-minuuttisen valmennustuokion viimeinen tehtävä oli pyörittää hevosia ympyrällä ravissa niin, että ohjastaja kulkee huomattavasti sisäpuolella. Tämä on Koolle varsin tuttua, juoksutin ponia kahdella ohjalla jokunen vuosi (kun liikutin ponia aamuin illoin) sitten lähes päivittäin. Siinä vaiheessa kun ohjastaja oppii pitämään tuntuman tasaisena, alkaa poni automaattisesti kulkea paljon paremmin, kuin se on koskaan minun ratsastaessani liikkunut.

Ihan loppua en ehtinyt katsoa kun siirryin talliin varustamaan Sandraa ajotuokiolle. Kärryjä perään viritellessäni olivat vanhempani saapuneet katsomaan, joiden käsialaa allaoleva materiaali on. Tallista päästyämme huomasin, ettei edellispäivän reilun puolentoista tunnin maastorälläys ollut pahemmin ponin menohaluja vienyt, aisojen välissä oli taas tamma, jolle ei olisi käynti maistunut sitten millään. Tunnin parin saavuttua kentälle pääsimme aloittamaan, ensiksi haeskeltiin taas sopivaa tuntumaa ja hyvää tahtia käynnissä, ja sen löydyttyä siirryimme raviin.

Meidän aluettamme laajennettiin isommaksi suorakulmioksi, jonka päihin piti tehdä pienet ympyrät, jotka meillä tosin lähes aina venyivät hyvinkin suuriksi... Toiselle pitkälle sivulle laitettiin kartioita kierreltäviksi, jolloin ajettava ura oli kaareva niin, että kävimme aina keskellä pitkää sivua mutkan keskempänä kenttää. Vastaavasti toisella pitkällä sivulla piti pidentää ravia, keskiravi ajatuksena mutta toteutus ei sille tasolle riittänyt.

Leena siirteli taas kartioita ja haki välillä lisääkin, tehden meille tarkkuusradan. Alkuun ajelimme kartioiden väleistä satunnaisessa järjestyksessä, ajatuksena katsoa sopiva ajolinja kullekin kartioparille. Kaikki kartiovälit läpikäytyämme Leena kertoi järjestyksen, ja vauhdiksi rauhallisen ravin.

Molempien suoritettua radan kertaalleen oli aika lisätä vauhtia, tämä kierros menimme vielä ravilla, vaikka yritinkin yhdellä suorahkolla pätkällä nostaa laukkaa. Sandra päättikin keilata siihen väliin...

Rata mentiin molempiin suuntiin ainakin kerran tai kaksi ravilla, kunnes oli aika rällätä. Parimme suoritti radan edelleen ravilla, mutta Suttura pinkoi laukalla. Alla videolla viimeiset radat, siis sama rata molempiin suuntiin.

En olisi koskaan uskonut, että poni olisi noinkin ketterästi taipunut kurveihin laukassa, tai että se ylläpitäisi laukkaa noinkin hyvin! Pidemmät laukkapätkät on nimittäin edelleen suoritettu metsässä eli käytännössä suoralla, ja oikeastaan löysin ohjin. Ja tuo 1:08-1:12 -kohta! Sandra_vaihtoi_laukan! Ensimmäistä kertaa koskaan ajaessa, selästäkäsin tuolla ei ole edes ikinä laukattu. Takajalat vähän jäljessä, mutta voi vitsit että olen ylpeä tuosta pullerosta! Muutenkaan ei voi kyllä kuin kehua, ihan mahdottoman fiksu viisivuotias tuo on. Kerrassaan loistava otus. Niin joo, tuosta toiseksi viimeisestä kartiovälistä ei ollut tarkoitus mennä, ravissa siihen vielä ponin käänsin mutta tuo videolla näkyvä (1:29) häppeninki oli ihan ponin oma päätös radankulusta, itse yritin ehdottaa että kiertäisimme ulkokautta...

VOVP valmentautuu videolla

Tai raivoaa. Harmi, ettei isä kuvannut kuin alkupätkiä harjoituksista, kuten noista pohkeenväistöistä tai raviyrityksistä -poni meinaan ihan oikeasti sipsutti kunnolla, kun allekirjoittanut sai kädet ja aivot toimimaan yhteistyössä. Suttu on kyllä hauska poni täynnä asennetta, ja tämän kanssa on sinäänsä erittäin helppo harjoitella uusia asioita, sillä kirjava kääpiö ei todellakaan jätä epäselväksi, jos säädän omiani. Jalalla hakkaamista ja pään ravistelua ilmenee toki myös silloin, kun poni haluaisi ravata mutta typerä tyttö käskeekin kävellä. Ain't nobody got time for that!

VOVP valmentautuu

Ai että mikä lauantaipäivä takana! Valmennuksesta on myös videomateriaalia, jonka kasaan myöhemmin, kunhan kone on suopealla tuulella...

  Viikolla meinasi epätoivo iskeä; en meinannut löytää traileria lainaan, farmarin vetokoukun pistoke hajosi, työvuorot vaihtuivat surkeiksi, stressiä pukkasi niin että luulin kuolevani siihen ja mitähän vielä. Onneksi on ihana tukiverkko ja kaikki menikin lopulta varsin mallikkaasti -Koon entisen tallin omistajat vuokrasivat traileriaan, Volvon pistokkeesta hajosikin vain muovikuori ja sähköt pelasivat kuten piti, jäin tallille yöksi ja tein tänään aamutallin heti kun heräsin eikä edes tullut kiire, eikä isä valittanut sanallakaan, vaikka joutui kuskaamaan kirjavaa ja ponityttöä 80 kilometriä, heräämään juuri auringonnousun jälkeen ja viettämään illan autossa istuen tai maneesissa kameramiehenä toimien. Kuten varsin kliseinen sanonta kuuluu, kaikki kääntyy aina parhain päin, eikä noita mutkia matkassa edes enää vuoden päästä muista -vain sen, miten hienoja hetkiä meillä olikaan!

Huonosti nukutun yön jälkeen (kamalinta koskaan kun tallin yöpymistila on tallin yhteydessä, vain kahden oven takana, ja jokainen seinien kolahdus kuuluu selvästi -ja jokaisesta kenkien betoniin osumisesta säikähdän, että joku on päässyt karsinastaan ja käppäilee käytävällä) heräsin ennen ensimmäisenkään herätyksen pärähdystä valoisaan aamuun, kuoriuduin makuupussista, vetäisin lisää vaatetta niskaan ja tepsutin tallin puolelle koira takanani varjostaen. Uniset huomenet ruokienjaon yhteydessä, loimi tänään yksintarhanneen ponin niskaan ja poni sekä illalla valmiiksi ladatut kottikärryt pihalle. Ponille heinät ja kaurat, Koolle samoiten kera vesiämpärin, loppuihinkin tarhoihin heinät ja hevoset ulos. Pikku-puudelin tappaman hiiren poisto käytävältä, turbovaihteella karsinoita siivoamaan, ajatuksena lähteä puoli kahdeksalta aamupalalle ja sen jälkeen laittaa poni kuntoon. Muistutusherätyksen soidessa 7:27 olin jo lakaisemassa käytävää -en itsekään käsitä miten tuohon aikaan moinen oli mahdollista. Tokikaan en jokaista purua käynyt läpi, mutta niin huolella että voin hyvillä mielin nukuttaa hevosia yhden yön noilla patjoilla. Kymmentä vaille kahdeksan, isän saapuessa pihaan kiinnittämään traileria auton perään, olin aamupalan hotkaisseena ja tärkeimmät somet selanneena pakkaamassa viimeisiä tavaroita ja pintelöimässä ponin häntää. Tavarat autoon ja poni (varalta porkkanaimutuksella) vinkkaan, yhdistelmän suuntana Pikkarala.

Perillä olimme varsin ajoissa -reilua tuntia ennen teoriaosuuden alkamista. Kävimme katsomassa ponin päiväkarsinan, Suttura pääsi vähän oikomaan kinttujaan (ja pelottelemaan kirjaviin kääpiöihin tottumattomia tarhailevia hevosia...) ja lopulta hengailemaan suureen karsinaan. Kääpiön ollessa yltämätön vesiautomaattiin kävin hakemassa sille vettä ämpäriin ja vähän myöhemmin meidän Ikea-kassillinen tavaroita valtasivat karsinan edustan. Odottelua oli tosiaan jokunen tovi, joka kului nätisti toista aamiaista mutustaessa ja nukkumisesta haaveillen. Kymmentä vaille kymmenen pintaan irroitimme trailerin koukusta ja ajelimme pienen matkan läheiselle koululle. Koululla oli tosiaan reilun puolentoista tunnin teoriahetki päivän kouluttajan Leena Rimpiläisen pitämänä, pääpainona ohjasajo mutta myös valjakkoajoa sivuten. Uutta asiaa tuli ihan valtavasti! Varusteista, ohjasotteista, omasta sijainnista, kuolaintuntumasta, muista avuista... Kaikesta! Mielettömän antoisa tuokio.

Seuraavaksi suuntasimme takaisin tallille, kävin katsomassa Sandran (vesi- ja heinä)tilanteen ja rapsuttelemassa ponia. Vähän ennen kahtatoista siirryin (aivan ihanan valoisan!) maneesin katsomoon. Käytännön osuus oli kahden hevosen ryhmissä, ja ryhmiä oli neljä. Meidät oli laitettu viimeiseen. Ensimmäisessä parissa oli aivan ihana putte -selvästikin meikäläisestä on kuoriutumassa suokki-ihminenkin sillä kukaan muu paikallaolleista ei sykähdyttänyt tuolla tavalla vaikka kivoja hevosia olivatkin. Apua. Perusta jokaisella oli sama; ensiksi tarkastettiin varusteet, sen jälkeen hevosen lähtötasosta riippuen haettiin pitkien ohjien hyväksymistä, tasaiselle kuolaintuntumalle hakeutumista, suoruutta, asetuksia, käännöksiä, pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä... Ne, joilta nämä sujuivat, suorittivat erilaisia tehtäviä kartioilla ja ilman.

sh-t Virma Viettelys -jos olisin rikas, olisin tarjonnut tästä hevosesta hyvin suuren summan. Kolahti.

Kaksi ja puoli paria hurahtivat äkkiä, ja paljon tarttui vinkkejä jo tässä vaiheessa -kurssi oli varmasti opettavainen myös niille, joilla ei itsellään hevosta mukana ollut. Lähdin varustamaan ponia tuon kolmannen parin aikana, käyden matkalla huikkaamassa isälle että osaa valmistautua kameramieheksi. Päätin jättää heti alkuun meidän (Mailan, sillä ne olivat pisimmät) ajo-ohjat ja ajoraipan talliin, sillä Leenalta sai lainata huomattavasti parempia. Ponilla oli yllään varsin riisuttu varustus; suitset pelkällä alaturparemmillä, ravisila aisalenkkeineen sekä mahavyö. Aisalenkit olisi ollut hyvä saada kiinni esimerkiksi aisaremmeillä, jolloin niiden läpi olisi voinut laittaa ohjat ja työskentely olisi helpottunut huomattavasti. Eipä ollut, mutta jatkossa ajattelin kyllä viritellä lenkit mahavyöhön kiinni ja jatkaa siten ohjasajoharjoituksia.

Tovin pihalla odoteltuamme oli meidän vuoro siirtyä maneesiin. Meidän parinamme oli 3-vuotias Sandraakin pienempi kääpiöori, joka oli kovin ihastunut sinisilmäiseen tammaan. Vastakaikua ei pahemmin kuulunut, Sandra on jo aiemmin osoittanut kiinnostuksensa suuria (180+cm) hevosia kohtaan. Kiersimme maneesin taluttaen molempiin suuntiin jonkun kerran, tamma otti spurtteja tuon tuosta muiden hevosten ollessa varsin virtaisia. Peileistä piti tuijotella kovin, ja minun puskeminen olisi ollut huomattavasti kivempaa kuin kauempana käveleminen. Käyntiaskeleita ei turhan paljoa kyllä näkynytkään...

Tovin tallusteltuamme hain Leenalta superpitkät kumikangasohjat ja asettauduin ponin taakse. Sandra sai useamman kiukkukohtauksen kun ei saanutkaan ravata, tai loikkia, tai kiemurrella, tai tehdä mitään muuta kuin kävellä tasaisella, hyvällä temmolla ja haeskella tuntumalle. Allekirjoittaneen ratsastusuran hankalin asia näkyi tässäkin; ohjat. Kädet. Tasainen tuntuma. Tämän takia olenkin ratsastanut pelkällä istunnalla tai jaloilla viimeiset n vuotta. Huhhuh, niin hankalaa, etenkin, kun ohjaa on välissä useampi metri!

Sandra kääntyi samantien ympäri jos toisen puolen (yleensä oikean) tuki katosi. Vähitellen menomme alkoi kuitenkin tasaantua ja pääsimme seuraavien tehtävien pariin. Ympyröissä ei muuten ollut pahemmin vikaa, mutta ne tiet. Huhhuh. Koko ajan sain kyllä hokea itselleni ulko-ohja, ulko-ohja, mutta eiköhän se tästä. Kahdeksikko meni myös varsin näppärästi parilta, joka ei koskaan moisia ole tehnyt; ei siinä nyt kahta tasaista ympyrää ollut, mutta poni taipui, suoristui ja taipui (sekä kääntyi) tarvittavaan suuntaan. 

Mutkitteluiden välissä pääsimme kokeilemaan myös väistävien apujen käyttöä, eli käytännössä pohkeenväistöjä. Ilman pohkeita. Ei olisi kuulemma ponin omistaja uskonut että tuosta pullerosta moisiin on, mutta niin se vaan meni! Tepsutti jalat ristissä, yllättävän pätevänä. Viimeisenä tehtävänä oli siirtyä takaviistoon ja ravauttaa ponia ympyrällä. Pari pää alas-ravistelu-loikka-kiukkupuuskaa tuli tästäkin, kunnes olin tarpeeksi selkeä ja poni väläytteli ravia, jollaista en olisi uskonut tuosta lähtevän. Leenakin oli suu auki pientä pulleaa ponia katsoessaan. Loppujutteluiden aikana sanoi, että tässä ponissa todellakin on ainesta valjakkoon, kotitehtäviksi antoi harjoitella temmon säilyttämistä, ravikäskyn ehdollistamista, tasaisen tuntuman harjoittelua sekä sivuttaisväistöjä. Meillä on kasassa pieni paikallinen porukka, jolla haluaisimme valjakkovalmennuksia, ja toivon niin kovasti ettei meille tule kyytiongelmia tai muita turhia mutkia matkaan, ja että pääsisimme jatkossakin valvovan silmän alle! Lopulta monta ihmistä ihastuttanut poni purettiin, loimitettiin ja pakattiin tavaroidensa kera kyytiin -ilman porkkanaimutusta, kävellen kyselemättä koppiin. Kotimatka sujui aivan yhtä hyvin kuin aiempikin, ja kotiin päästyään poni pääsi hengaamaan kavereidensa (pyöröpaalin) luo tarhaan.

Entisen lastausvammaponin kanssa useamman vuoden puljanneena ei voi kuin arvostaa ponia, joka kävelee kyselemättä trailerin kyytiin! Muutenkaan en voi kuin kehua ja ihmetellä Sandran käytöstä koko päivän ajan; täysin vieraaseen traileriin kiipesi suorilta, matkusti nätisti eikä tullut hevoskorkeudella olevien puomien ali, (meidän tallin vinkassa kun puomit saa kääpiöllekin sopivaksi) täysin vieraassa paikassa oli kuin kotonaan ja käveli nätisti löysällä narulla, jälleen täysin vieraassa karsinassa hengasi huutamatta tai pyörimättä ja vieraassa maneesissakin villiintyi vain muiden villitessä ponia, rauhoittuen kuitenkin varsin nopeasti ja suoriutui tehtävästään kunnialla. Etenkin, kun kyseessä on viisivuotias poni, joka on ensimmäiset kolme vuotta asunut kirjaimellisesti pihan perällä. Pikkutytöt olivat välillä tätä hoitaneet ja poni kuskasi tyttöjä pitkin pihaa, esimerkiksi kavioita ei oltu varmaan koskaan nostettu saati vuoltu. Ensimmäisen vuotensa uudessa kodissa poni harjoitteli peruskäyttäytymistä; narussa kulkemista, harjaamista, kavioiden nostamista... Vuosi sitten ponia ohjasajettiin ja lykättiin kärryt perään, viime kesänä ratsastaja selkään, ja siitä lähtien ponin kanssa touhuaminen on ollut ahkerampaa, mutta ei todellakaan säännöllistä. Tällä viikolla poni klipattiin ja kengitettiin ensimmäisen kerran, kuskattiin ensimmäiseen valmennukseensa, ja jokaisessa tilanteessa pikkutamma käyttäytyi (etenkin historian tietäen) oikeasti moitteetta. Jos olisin rikas, tarjoaisin tästä ponista erittäin hyvin suuren summan.

VOVP = VakavastiOtettavaValjakkoPoni. Hevostalli.netin foorumin peruja.