Itku lyhyestä ilosta

Kävellessäni tallille minun piti kirjoittaa tänne löytämistäni hirven jäljistä. Hiittilenkille ponien kanssa päästyämme minun piti kirjoittaa näkemästäni huuhkajasta. Vähän matkaa kärryteltyäni ajattelin kertoa kypäräkameran hankkimisesta. Entä nyt? Masentaa, vituttaa, itkettää, ärsyttää. Miksei hevosille saa varaosia? Miksen voi vaihtaa Koolta kinttuja Mailalle? Se on muutenkin vanhempi, pidemmällä vikalistalla varustettu ja minun käsiini soveltumaton hevonen -kuinka pahalta tämä kuulostaakaan, mutta tällä hetkellä siitä luopuminen ei olisi läheskään niin paha asia, kuin Mailasta.

Maailman Paras Putte perjantaiajelulla

Eilen olin soittamassa Koolle paloittelijaa. Ajattelin, että jatkan Mailan (ja Sandran) kanssa. En jaksa Koota, joka ei kiinnostu mistään muusta kuin syömisestä. Aivan sama mitä ponin kanssa yritän, se on aina haistavittu-fiiliksellä mukana. Joissain tilanteissa poistuu paikaltakin. Eilen kävin taluttamassa poneja edellistä yhteislenkkiä pidemmän reissun, olin varautunut Mailan kanssa ketjunarulla siltä varalta, että se ei pysy lapasessa. Päädyin kuitenkin vaihtamaan ponien naruja -olin raahannut yli puolet matkasta Koota perässäni. Kirjaimellisesti raahannut. Vetänyt sitä jokaisen askeleen eteenpäin. Laitoin ketjun turvan yli, poni käveli jopa joka toisen askeleen löysemmällä narulla. Ponin paikalla ei ollut väliä; kokeilin sitä vierelläni, Mailan takana, Mailan toisella puolella, takaviistossa minuun nähden, takaviistossa Mailaan nähden, takanani... Ja poni vain jatkoi laamailua.

En jaksa hevosta, jota pitää jatkuvasti kannustaa tai vetää liikkeelle -mieluummin hyssyttelen ja hidastelen kuin maiskuttelen ja pyydän siirtämään kinttuja reippaammassa tahdissa. Joissain tilanteissa, kuten maastoillessa, Koo innostuu puolen tunnin tai kolmen vartin päästä. Siihen saakka matka on ollut täynnä itkua ja tappelua. Maila on aina valmis kaikkeen tekemiseen -vaikkei se tajua maastakäsittelystä yhtään mitään, se on aina hörökorvin katselemassa, että hassu tyttö pyörittelee narua, ja tunkee päänsä syliini. Talutuslenkille? Jep, sopii! Ratsastukselle? Loistavaa! Merelle? Mennään jo! Ajolenkki? Parempaa ei olekaan! Ratsastusterapia? Kelpaa sekin! Olen muutaman kerran hinannut ponin ruohomättäältä eteenpäin, muuten tamma kulkee löysällä narulla vierellä tai vähän edellänikin. Olemme samoilleet tunteja pitkin metsiä, se ei kyllästy koskaan. Olen hoitanut tamman jalkoja tunteja, kesän aikana kymmeniä, ellen jo yli sata tuntia. En kyllästyisi siihen koskaan, jos sillä saisin pidettyä tamman kivuttomana.

Päivää vaille kuukausi sitten Maila nyrjäytti oikean etujalkansa. Toukokuusta lähtien olin tammaa kävelyttänyt ja tuota, toisinaan molempia etusia, kylmännyt. Heinäkuusta lähtien lähes päivittäin, kun sain ponit samalle tallille. Toukokuussa kävin kerran selässä, heinä-elokuussa muutaman kerran merellä, viimeisen kerran elokuun alussa. Tänään tamma rikkoi vasemman etujalkansa. Sen, mistä jalkavammailut vuosia sitten alkoivat.

Olin hakenut Koon ja kärryt talliin, harjannut ponit ja varustanut asiaankuuluvilla varusteilla; Koolle naruriimu ja koulutusköysi, Mailalle silat ja suitset tykötarpeineen. Mailalle kärryt perään, Koo kärryjen perään, seurue tallista ja hyppäys kärryille. Cavadeoksen ohi hiittilenkille. Ensimmäisen suoran keskivaiheilla tuli naapurin supermukava ravisetä lämminverisensä kanssa takaa ohi, pysäytin ponit. Koota pelotti, Maila olisi halunnut lähteä perään. Vaihdoimme muutamat sanat sedän kanssa, jatkoimme matkojamme; ravuri reipasta ravia, Maila reipasta käyntiä ja Koo nöpöhölkkää. Raviradan taakse päästyämme Maikki alkoi ehdotella ravia, mutta pyysin sitä edelleen kävelemään. Kävimme mutkan vanhalla autotiellä, palasimme takaisin hiittilenkille. Pitkän suoran puolivälin jälkimmäisellä osalla tamma edelleen ehdotti ravia, joten annoin sen hölkätä muutaman askeleen. Ponia hidastaessani putte kävi polvillaan, nousi heti ylös ja jatkoi käynnillä. Kyttäsin jalkoja, olin huomaavinani, että vasen jalka ottaa erilaista askelta ja tamma ehkä vähän nyökkää vasemman askeleelle. Kyttäsin edelleen, aina tallin pihaan saakka, jonne päästyämme pihassa olevat tallilaiset totesivat, että epäpuhdas on. Ja nimenomaan vasen. Ponien purku, tammalle kylmää, Koon hoito ja tamman liikkeiden tarkistus. Jalassa ei näkynyt talliin päästyämme eikä kylmäyksenkään jälkeen mitään. Ei lämpöä, ei nestettä, ei mitään. Kylmäyksen jälkeen liike oli ehkä vähän parempaa, mutta epäpuhdas edelleen. Tamman omistajilta loppui huumori tähän. Muutaman viikon olen jo saanut kuunnella, että seuraavasta jalan rikkomisesta ponista tulee paisti. Ei tarvinnut kauaa tätä odotella. 

Sanoinko jo, että vituttaa? Toivon, toivon niin paljon, että huomenna jalka olisi parempi. Molemmat jalat. Kunnossa. Niin kunnossa, kuin rikkinäinen jalka vaan voi olla. Toivon, että se vain nyrjähti pienesti. Tai tärähti. Toivon, että Maila voi käydä ensi viikolle merkityt terapiansa. Toivon, että etujalkojen pintelöinti auttaa tästä lähtien. Toivon, että joku viisas mies keksisi, miten hevosten jalat voi korjata. Tuollaisetkin, syntyjään huonoilla asennoilla olevat. Huomenna olen taas viisaampi. Tai en viisaampi, mutta tiedän ainakin sen hetkisestä tilanteesta enemmän. Ainiin. Koo hankaa taas. 24/7 loimitus jatkukoon. Se ei jaksa edes aiheuttaa suurempia tunnetiloja, ei kiinnosta. Tällä hetkellä joku typerä pieni kutkailu ei tunnu missään.

Maybe we're meant to lose the ones we love,

but I'll fight for you 'til then.

Kaviokuvia ja hupun mallailua

Päivän poneilut tosin alkoivat perinteiseen tapaani laittamalla iltapuurot turpoamaan, Mailan harjauksella ja tamman aktivoinnilla. Tänään suuntasimme maastakäsin toteutetulle kävelylle, jonka alkuvaiheissa tajusin, että olen taas vajonnut suorittamismoodiin. Yhdessä tekeminen ei ole enää yhdessä tekemistä, vaan suorittamista; pitää kävellä pitkiä reissuja, mieluusti reipasta tahtia, syödä saa jos napsii ne vauhdista jne. Takaraivossa kolkuttaa jatkuvasti ponien, etenkin Mailan, lihavuuskunto, joka on putella erittäin paha, eikä ponillakaan turhan hyvällä mallilla. Mailan työskentelyinnolle on hyvät ja huonot puolensa, kuten kaikelle, mutta tällä kertaa olin taas varsin iloinen ponista itsestään lähtevästä motivaatiosta. Vaikka olen ollut suhteellisen hyvin läsnä, huomioinut tammaa (on mahdotonta olla huomioimatta, tai putte alkaa tökkiä turvallaan, että entä minä, mikset juttele minulle?) ja olemme toisinaan pysähtyneet vain olemaan, hengailemaan ja rapsuttelemaan, en ole huomioinut tamman mielipiteitä. Se on tullut perässäni, kiltisti ja korvat höröllä, mutta itse olen aina ajatellut vain "kierretään vielä täältä, niin saadaan kymmenen minuuttia lisää aikaan" tai vastaavaa. Tästä lähtien, vaikka pyrin edelleen liikuttamaan tammaa päivittäin ja koen äärimmäisen huonoa omaatuntoa jos en joku päivä ehdi tai jaksa, huomioin Maikkia ja Maikin mielipiteitä niin paljon enemmän. Tänään kävimmekin seikkailemassa kinttupolulla, jossa kävimme viimeksi huhtikuussa, ja jatkoimme siitä matkaa aina uudelle kinttupolulle, vähitellen pelkälle painaumalle mäntykankaalla, ja lopulta rämmimme umpimetsässä. Vaihdoimme rooleja; tamma käveli edellä, määräsi vauhdin, reitin ja ruokatauot, maisteli kaarnaa ja mutusteli jäkälää, minä harpoin perässä riimunnarun päästä kiinni pitäen. Olen pelännyt tamman poistamista lanatuilta hevosreiteiltä tai pyöräteiltä kintun hajoamisen takia, mutta totesin tänään, että voimme aivan hyvin seikkailla noita kinttupolkuja, jotka eivät ole kuluneet puhki hiekalle saakka. Pehmeitä hiekkapolkuja välttelemme edelleen, mutta tämänpäiväinen kävelylenkki oli kyllä ehdottomasti paras aikoihin. En voinut kuin hymyillä ja nauraa, ja tamma repi vielä jostain normaaliakin enemmän intoa, tarmoa ja eläväisyyttä. Mailan propellikorvat pyörivät joka suuntaan, se haisteli ja pöristeli, nuuhki sammalta ja katsoi mihin kinttunsa sijoitti -viimeisin etenkin on varsin harvinaista tämän ponin kanssa. Ja lenkki jäi vain 50-minuuttiseksi pimeyden peittäessä taivaan, eikä haitannut yhtään.

Tallille päästyämme käärin Maikin jalat, jaoin heinät ja kupitin ruuat, sekä hain loput pihalla olevat hevoset sisälle. Viimeisistä eristä jätin Sandran hoitovälikköön ja Koon pesupaikalle, joihin ruokin ponit. En muista, erehdyinkö jo blogissa joskus sanomaan, että vuolen vain Koon kaltaisia iäkkäämpiä, ei-niin-arvokkaita ja suorajalkaisia poneja. Joka tapauksessa, joitain viikkoja sitten tallin omistaja kysäisi, josko ottaisin pikkuponitammojenkin kaviot käsittelyyni, enkä voinut kieltäytyä. Olisin tosin kieltäytynyt, jos nämä olisivat isommalla käytöllä, jos jalat eivät olisi näin suorat, tai jos ponit jostain muusta syystä vaatisivat vuolua, johon en kokisi pystyväni. Nytkin tosin vuolen vain sen verran, mitä uskallan -"sormi suussa"-tilanteen kohdatessa pyydämme ammattilaisen taas paikalle. Myöhäisen ajankohdan vuoksi vuolin vain etukaviot, yllä lähtötilanne.

Tässä vaiheessa olin raspaillut vain oikean etusen, kuvissa eroa ei välttämättä niin hyvin näe, mutta etenkin anturasta katsottuna ero oli huomattava. Kaviot ovat edelleen erittäin soikeat, mutta toivottavasti saan ne talven aikana pyöristeltyä. Edellinen vuoluväli oli muuten muistaakseni ehkä kuukauden, sitä edellinen liian pitkä ja etenkin etuset pääsivät hieman lohkeilemaan.

Viimeisimmässä kollaasissa molemmat etuset vuoltuna. Millaisia ajatuksia herättävät? Minun on hankala katsoa noita, sillä olen tottunut Koon ylipyöristettyihin kavioihin -onkin ihan luksusta, kun näitä ei pahemmin tarvi pyöristellä! Syyt vaihtaa pikkuponeihin vain lisääntyivät; pikkuponin kaikkien kavioiden vuoluun menee korkeintaan puoli tuntia, (nämä raspailin vartissa) ja sain katsottua ponin liikkeet ravissakin tallin käytävällä. Kuvissa valitettavasti jalat vinksottavat vähän miten sattuu, nuorukainen ei oikein malttanut seisoskella yksinään kun konttasin pitkin lattiaa kamera kourassa, ja jätin anturakuvien ottamisen yrittämisenkin välistä, kun putkena oli vain 50-millinen jolla tuskin saisin yksinään mitään järkevää aikaan.

Tänään oli ilmestynyt postiluukkuun lauantaina suoraan Snuggy Hoodsilta tilaamani ihottumahuppu, jonka veinkin suoraan tallille sovitettavaksi. Harjailujen jälkeen Koo pääsi taas loistamaan mallina olemisessa. Päädyin M-kokoon, ("Section C, Exmoor, Riding Pony, Small Arab. Pony-Cob bridle. Wearing 5'6" to 5'9" rugs.") enkä tuon sopivammin olisi voinut arvioida. Koollahan on harvinaisen suuret poski/leukaluut, kummat lienevätkään oikeasti, ja leveä otsa. Muuten pää on varsin siro, ja etenkin turpa on kapea. Valitsin vetoketjuttoman version, ja päähän pukeminen olikin pienen repimisen takana -poni kuitenkin kesti tämän kuin mies, kunhan silmät eivät enää olleet peitettyinä. Päähän hupun saatuani se kuitenkin istui täydellisesti -ja onhan tuo ihan törkeän söpön värinenkin verrattuna normihuppuihin!

Turvassa olevan kiristystarran laitoin tiukimmilleen ja mietin, että onkohan ponin mahdollista saada syötyä ollenkaan, mutta antamani omena katosi kyllä ongelmitta.

Löysin viime viikolla myös kokoa pienemmän (5'9") Horseware Rambo Sweet Itch Hoodyn, joka kotiutui joskus aiemmin viikolla. Seurailtuani muutaman kuukauden ajan Sweet Itchin suoriutumista ensin Joosepin, sen jälkeen Joosepin ja Ruutin, ja lopulta noiden kahden sekä Tarmon retuuttelusta, en muuta loimea uskaltanut enää ostaa. Tuossa isommassa loimessa kun ei ole reiän reikää, ei edes alkua, ja Jooseppi etenkin riuhtoo ja repii loimia vuorokauden ympäri. Jos ensikesäkin samassa seurassa vietetään, en halunnut Sweet Itchiäkin kaksi kertaa arvokkaampaa Snuggya revittäväksi. Tämä oikean kokoinen loimi tuntuu istuvan ponille hyvin, mitä nyt jykevistä leuka/poskiluistaan johtuen tuo ylin tarra ei mene kiinni -vaan eipä siinä, Jooseppi repi tuosta aiemmastakin loimesta juuri tuon tarran irti, ja hyvin pysyi silti kaulaosakin ylhäällä.

Hupun poistettuani näkymä oli tällainen. Että tervetuloa vaan ensi kesänäkin harjan letittelyt, ja tuohon turpaosaan pitää kehitellä jotain jos kiristyksen löysääminen ei auta -tämä sovittelusessio kuvailuineen kesti tosiaan ehkä kymmenisen minuuttia jos sitäkään, ja jo ehti rutata turpakarvat.

Huppu maksoi postikuluineen Briteistä 27,85€ (syysalennus) ja loimi postikuluineen Suomesta köyhdytti 47,90€ edestä. (käytettynä) Tämäkään ei siis ole sponsoroitu postaus. On muuten ensimmäinen kerta vuosiin, jos koskaan, että rievut ovat jo syksyllä käyttökunnossa kesää varten! Vielä toki olisi kuistilla läjä Horzen ja Hööksin varatakkeina toimivia ihottumaloimia vailla parsimista, vink vink äiti... Niin, ja jos joku kaipailee kolmisen kuukautta käytettyä ja ulkokankaaltaan täysin ehjää 6'0"-kokoista (selkämitta n. 140-145cm) HW Sweet Itch Hoodya, sellainen löytyisi ylimääräisenä!

#tbt osa 9

MA 29.9. (2008)

Sofian ja Riko-ponin kanssa maastossa, noin 1h. Aikalailla ravia metsäosuus, kun Rikolla oli kärryt. Sai muutaman pömelin, kun kärryt rymisi, mutta ei muuta. Ihan kivaa oli, mutta oli tosi kylmä. Järjestelin myös hyllyt. Putsasin pikaisesti karsinan, kun kello lähenteli jo kahdeksaa. Tein ruuat. -Reetta

TI 30.9.

Ex-ex-om Janita tuli kattoon Karkkia. Juuli myös ratsasti. Ratsastin 45min kentällä, ravia vähän, käyntityöskentelyä. Tein esim. silleen, että puomin kohdalla stop tai peruutus. Loppukäynneillä länkkärihommia. -Reetta

Riko, eli shettisruuna Big-Drico, on Koon ikäinen, aivan loistava kirjava poni, jota Sofia hoiti joitain vuosia. Riko asui Koon silloisen tallin naapurissa, joten kävimme melko usein Sohvin kanssa yhdessä liikuttamassa ponit. Jos minä olin varustanut Koon nopeammin, menin Rikon kotitallille ponin kanssa odottelemaan ja Koo kuolasi Rikon korvat litimäriksi -ja jos taas Sofia oli ensin valmis ja selästäkäsin liikenteessä, päästin ratsukon Koon karsinaan, jossa poni pyöri ympyrää, Sofia kikatti ja Sohvin kypärästä näkyi vain nuppi. Parivaljakon ollessa kärryjen kera liikenteessä joudin laskeutumaan useita (kymmeniä) kertoja satulasta taluttaakseni ojaan peruuttavan pikkuponin takaisin tielle -ja kirmailimmepa me toisinaan pitkin kaurapeltoja, eikä ratsukosta näkynyt kuin se kypärän nuppi. Ihan mieletön ilkimys, jolla on aina pilke silmäkulmassa -ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun kymmenvuotiaat Sofia ja Reetta taluttivat ponin kahdella ketjunarulla talliin, ettei se lähtenyt kirmailemaan pitkin Kelloa. Niin, ja entistä edeltänyt omistaja on eri Janita, kuin Tufferin kautta tutuksi tullut kaima.

Huomasithan keskiviikkoiltaisen postauksen?

Viikonlopun kuulumiset

Nyt sain kuvatkin, jee! Tosiaan, kellon vaihduttua perjantain puolelle kävimme noutamassa Minkan junalta ja päivemmällä lähdimme moikkaamaan poneja. Suunnitteltuamme ponien hoitojärjestystä ensimmäiseksi arpoutui Maila, jonka kinttuja lähdimmekin saman tien käärimään. Tamman harjattuamme ja valjastettuamme lähdimme matkaan, tielle, jolla en aiemmin ollutkaan kärryjen kanssa käynyt.

Maikki käyttäytyi nykyisen tapansa mukaan, eli varsin fiksusti. Seisominen tosin oli tylsää ja kamalaa, mutta pieni putte suoruitui siitäkin mallikkaasti!

Tielle mennessämme heitin ilmaan ajatuksen, että kävisimme katsomassa miten läheisellä pellolla pystyy ajamaan, joten suuntasimme sinne. 

Aukeammalla alueella tamma ei enää oikein malttanutkaan kävellä rauhassa eikä paikoillaan seisominen sujunut normaalinkaan vertaa, joten aikamme pellolla pyörittyämme palasimme takaisin tuolle metsäautotielle.

Kävelimme tien Virpiniemen puoleisen osan päähän, koukkasimme siellä olevan pellon kautta ympäri ja palasimme samaa reittiä takaisin tallille. Lenkkiin meni kaiken kaikkiaan vähän reilu tunti.

Mailan purettuamme ja etuset käärittyämme haimme Koon talliin harjattavaksi ja suitsittavaksi, joista suoriuduttuamme kävelimme kentälle ja Minka nousi terassilta ponin kyytiin. Koo oli taas varsin tylsä ja laiska otus, paitsi herättyään alkoi vähitellen ehdotella toisinaan suurieleisestikin, että voisimme jo mennä talliin syömään.

Lopuksi kävin itsekin selässä kääntymässä ja kokeilemassa, vieläkö poni toimii pelkällä kaulanarulla. Yritystä oli, siis kuskin osalta, poni taas meinasi että hiekkalaatikko on jo ihan liian nähty. 

Sain kuitenkin muutamat puomien ylitykset, laukkapysähdykset ja askellajiin siirtymiset, joten lopetin melko nopeaa ja päästin ponin talliin, ja sieltä taas takaisin tarhaan.

Illasta kävimme vielä ajamassa Mailalla vajaan tunnin lenkin, eli hiittilenkin ympäri, Koo käsihevosena ennen iltatallin tekoa. Lauantaiaamuna pyöräilimme reippaasti aamutalliin, ja hevoset ruokittuamme ja tarhoitettuamme Maila pääsi taas talliin seikkailemaan karsinoiden putsauksen ajaksi. Lakisääteiset ruokatauot pidettyämme ja karsinat siivottuamme haimme Sandran talliin, harjasimme tammat ja valjastimme taas Mailan aisojen väliin -tällä kertaa Santtura pääsi käsiponeilemaan. Tammojen kanssa kiersimme lenkin, jota en ole tuollaisena aiemmin mennyt, ja jouduimmekin kulkemaan jokusen kymmenen metriä Virpiniementielläkin. Ohikulkeneista useista autoista vain yksi hidasti kohdallamme, ja sekin luultavasti vain, koska edestä tuli samaan aikaan auto joka piti päästää ensiksi ohi. Maila vähän pyrähteli takaa ohittavien autojen suihkaistua ohi, mutta varsinaisilta vaaratilanteilta vältyttiin -tamma ei olisi tuota vähääkään reagoinut, jos ohi ei olisi ajettu sitä seitsemääkymmentä tai enempääkin... Sandra oli tuttuun tapaansa taas maailman järkevin nuori poni, eikä juuri korvaansa lotkauttanut. Alikulkusillan läpi kulkeminen oli selvästi poneille ihan normaali asia, mutta kaivojen kannet olivat puten mielestä jännempiä. Tähän reissuun meni puolestaan vajaa tunti, jonka jälkeen Maikin purkaminen, Sandran tarhoittaminen ja ruokatauko part en-edes-tiedä-kuinka-mones.

Pienen heräämisoperaation jälkeen haimme seuraavat projektit talliin harjattavaksi ja varustettavaksi; Minkalle Koo, minulle 12-vuotias Mailaa huomattavasti suurempi putteruuna Pv. Koolle arpoutui Minkan aluseksi tallin satulatelineissä lojunut rungoton, johon on painettu Randd's-merkki. Ikinä tuollaisesta ole kuullutkaan, mutta Koon selkään sitä kokeiltuani totesin, ettei tämä voi huonommin painoa jakaa kuin ilman satulaa meneminen. Pituus oli sopiva, kuin myös leveys, eikä satula näyttänyt painavan mistään. Pv'llekin loput varusteet ja olimme valmiita matkaan!

Varsin reipastahtinen reissumme pitkin Virpi- ja Isoniemeä sisälsi lähes kaiken merta lukuunottamatta; useita kilometrejä mäntykangasta, laukkaspurttailuja vanhoilla sorankaivuumontuilla, mäkiä ja kinttupolkuja, ja ehkä vähän poikkesimme kuntopolullekin... Kaiken kaikkiaan seikkailulle kertyi aikaa vajaan 2,5 tunnin ajan. Pv ei saanut minua hurmattua ja Maila pitää edelleen paikkansa maailman parhaana suomenhevosena, mutta varsin hauskaa vaihtelua tällainenkin puskapuksutin! Tallille päästyämme suihkuttelin ensiksi Pv'n ja sen jälkeen Koon. Ponin hikijälkiä tutkaillessani totesin, että satula istui oikeastaan lähes täydellisesti. Tasainen hikijälki, ei yhtään karvaa rutussa, selkäranka täysin kuiva. Hämmentävää -tosin, eipä Koolla koskaan ole ollutkaan mikään hirviöselkä. Satula kuitenkin pyöri vähän ponin selässä ja Minka joutui penkkiä toisinaan polkaisemaan suoremmaksi.

Lauantai-iltana kävimme tekemässä iltatallin ja sunnuntaiaamuna taas aamutalliin, jonka päätteeksi ehdimme vielä käydä ajelemassa Mailalla kera Koo-käsihevosen vajaan 40 minuutin ajan. Läheskään kaikkea kuva- ja videomateriaalia en saanut, joten niitä ilmestynee luultavasti tämän viikon aikana Minkan blogiin.

Vuorikiipeilyä ja puskajusseilua

Tänään sain taas Janitan mukaani tallille. Olimme varustautuneet hc-heppatytöille ominaiseen tapaan ratsastushousuihin sekä jodhpureihin/saappaisiin, mutta myöhemmin totesimme ne tutut ja turvalliset huomattavasti paremmaksi vaihtoehdoksi; eipä ainakaan palele. Täällä on ollut viime aikoina varsin kipakoita pakkasöitä, eikä päivälläkään lämpötila ole turhan usein kivunnut yli kymmeneen asteeseen -niin ei käynyt tänäänkään, tallilta lähtiessämme mittari näytti neljää ja siihen kaveriksi napakka tuuli.

1.

Haimme varsin laiskan oloisen Koon heinäpaalin ääreltä talliin harjattavaksi ja suitsittavaksi. Kypärä päähän, kuski terassilta kyytiin ja hiekkalaatikolle leikkimään. Poni tosin meinasi, että kentän reunalle aidatun laitumen sähköttömät sähkölangat ovat selvästi poninsyöjämörköjä, ja kymmenen metriä eteenpäin päästyään Janita joutuikin jo jalkautumaan ponin kyydistä taluttaakseen pöhisijän aitauksen ohi muutamaan kertaan. Lienee tosin sanomattakin selvää, että kuskin laskeuduttua selästä poni vajosi taas laamamoodiin ja käveli pää alhaalla Janitan perässä...

2.

Koo oli selvästi sitä mieltä, että jokakuukausinen kentän kiertäminen oli jo viikonloppuna käytetty, eikä täten ruunaa kiinnostanut yhtään toimia Janitan apujen mukaan. Ohjilla roikkuva ja kaikin puolin laiska ja epämiellyttävä poni päästettiinkin siis piinasta suunnatessamme kentän kulmasta kohti metsää. Turhan helpolla ei kuitenkaan tahmatassua päästetty, vaan lähdimme mäelle kiipeilemään. Tosin siinä missä kameramies huohotti happea, poni pyöritteli silmiään rapakuntoiselle maassatallustajalle ja harppoi ohi. Eh.

3.

Kuvassa oleva iso mäki, jota on muuten loivennettu, kavuttiin kertaalleen ylös sekä ihan lopuksi myös alas, muuten seikkailimme mäen päällä ja sivuilla. Ja tosiaan siellä päällä, minun yrittäessä epätoivoisesti saada edes yksi suhteellisen onnistunut kuva. Tosiaan, yritykseksi jäi.

4.

5.

6.

Mäkiä tarpeeksi tarvottuamme laskeuduimme mäen takaa alas ja suuntasimme uusille hevosreiteille. Matka tyssäsi hetkeksi vastaan kävelleen terapiaponi-Ruutin vuoksi, mutta ponien pussailtua ja ihmisten vaihdettua kommentit Terapiamäestä matka jatkui. Pitkällä suoralla juoksahdin muutaman askeleen Koon löntystelylaukatessa perässä. Peltokohdassa loikin taas rehujen keskelle kuvia räpsimään.

7.

8.

Tallille päästyämme Koo sai harjauksen sekä suitsien vaihdon päitsiksi, ja se pääsi toista kertaa Bonazassa asuessamme tarhailemaan nakuna -ensimmäinen kerta oli sinä päivänä, kun ponin sinne vein. Ruutia kiinnosti enemmän tarhaan tunkeutuneet ihmiset rapsutusten ja herkkujen toivossa, mutta Jooseppi ja Tarmo villiintyivät totaalisesti, kun eivät loimetonta ponia tunnistaneet. Koota ärsytti ja hurjasti, kun ensiksi Hänen ruokatuokiotaan häiriköitiin hakemalla poni reippailemaan, ja takaisin tarhaan päästyään etenkin kimo yksilö hääräsi ponin kimpussa.

9.

10.

Olen niin iloinen, jos ei enää ponille ihottumaloimea tarvi tälle vuodelle pukea! Ja vielä iloisempi olen, jos nuoriso ei Koon rakkaudella kasvatettua harjaa kyni olemattomiin... Maila pääsi myös kävelemään hiittilenkin, mutta syväjäätymisolotilastamme johtuen siitä ei mitään kuvia ole. Eikä pahemmin kerrottavaakaan; värjötimme Janita kanssa Koon loimen alla, välillä tammaa uudelle polulle ohjaillen, ja putte putputti tasaista käyntiä koko reissun. Tai no, yhden kaivinkoneen ohituksessa tahti kiihtyi hetkeksi.

Kuvien määrä näyttää omaan silmääni nyt aivan kamalalta kun tekstiä on näin vähän, joten laitoin numeroin nyt nämä poikkeuksellisesti jos haluatte johonkin tiettyyn kuvaan viitata.

Ponien viime viikkojen liikutukset

Tällaiset näin Bessien sekä Anutuksen blogeissa, joten miksei meillekin, etenkin kun kerrankin olen näitä ylös kirjoitellut? Jos tänne joku ei-aiemmin-blogia lukenut eksyy, pieni yhteenveto ponien tämänhetkisestä tilanteesta; Koo on 18-vuotias vaihtelevalla liikutuksella oleva paksu poniruuna, jolta pitäisi saada vähän mahaa tiputeltua ja lihasta tilalle. Koo tarhaa 24/7 nuorten aktiivisten orien ja ruunien kanssa. Maila on 14-vuotias suomenpienhevostamma, jonka etujalkojen hankositeet venähtelevät toisinaan, joten elopainoa pitäisi saada tiputeltua ja lihasta tilalle. Olen liikuttanut tammaa varovaisesti huhtikuusta lähtien, sitä ennen poni on seissyt melkein vuoden. Viimeisen kerran oe hankoside venähti 28.9. jonka jälkeen tamma on taas ollut entistä varovaisemmalla liikutuksella. Maila ei tarhaile ollenkaan, joten koen sen liikutuksen tärkeämpänä kuin Koon.

Kaikki ajo-, käsihevos- ja maastakäsinlenkit on suoritettu tallin pihan ulkopuolella.

18.8. '14
K: lepo
M: lepo

19.8. '14
K: reilu tunti käsihevosena, käynti + hölkkä
M: reilu tunti ajaen, käynti

20.8. '14
K: lepo
M: 30 minuuttia mäkikiipeilyä maastakäsin, (3x iso mäki) käynti

21.8. '14
K: lepo
M: lepo

22.8. '14
K: 30 minuuttia mäkikiipeilyä (3x iso) + pätkä hiittilenkistä selästäkäsin, käynti, ravi + vähän laukkaa
M: 50 minuuttia mäkikiipeilyä (5x iso) + pätkä hiittilenkistä maastakäsin, käynti + pari pätkää ravia

23.8. '14
K: lepo
M: reilu tunti ajaen, käynti + pari ravipätkää

24.8. '14 
K: 20 minuuttia maastakäsin, käynti
M: 20 minuuttia maastakäsin, käynti

25.8. '14
K: lepo
M: 20 minuuttia mäkikiipeilyä, (3x iso) käynti

26.8. '14
K: lepo
M: lepo

27.8. '14
K:40 minuuttia kentällä selästäkäsin, kaikki askellajit (Ronja ratsasti)
M: reilu tunti ajaen, käynti ja pätkä ravia

28.8. '14
K: lepo
M: kintunrikkomismäkikiipeily

29.8. '14
K: lepo
M: lepo

30.8. '14
K: lepo
M: lepo

31.8. '14
K: lepo
M: aamutallin ajan tallissa vapaana hengailua

1.9. '14
K: 20 minuuttia maastossa selästäkäsin, käynti ja vähän ravia
M: alle 5 minuuttia käyntiä maastakäsin

2.9. '14
K: lepo
M: lepo

3.9. '14
K: 15 minuuttia käyntiä maastakäsin
M: lepo

4.9. '14 
K: vajaa 2 tuntia maastossa selästäkäsin, kaikki askellajit
M: lepo

5.9. '14
K: lepo
M: lepo

6.9. '14
K: 2 tuntia maastossa selästäkäsin, käynti ja ravi
M: lepo

7.9. '14
K: lepo
M: lepo

8.9. '14
K: lepo
M: lepo

9.9. '14
K: 40 minuuttia maastossa selästäkäsin, käynti, ravi ja vähän laukkaa
M: vajaa 10 minuuttia käyntiä maastakäsin

10.9. '14
K: lepo
M: lepo

11.9. '14
K: lepo
M: lepo

12.9. '14
K: 1 tunti maastossa selästäkäsin joista 40 minuuttia käyntiä, vähän ravia ja laukkaa
M: lepo

13.9. '14
K: lepo
M: reilu 10 minuuttia käyntiä maastakäsin

14.9. '14
K: lepo
M: lepo

15.9. '14
K: 1 tunti maastossa selästäkäsin, paljon käyntiä ja pätkät reipasta ravia/laukkaa
M: reilu 30 minuuttia käyntiä maastakäsin

16.9. '14
K: 30 minuuttia ratsastusterapia käynnissä, 1 tunti maastossa selästäkäsin käyntiä ja hölkkää (Janita selässä)
M: 1 tunti ajaen käyntiä

17.9. '14
K: lepo
M: 40 minuuttia ajaen käyntiä

18.9. '14
K: lepo
M: 40 minuuttia ajaen käyntiä

19.9. '14
K: vajaa 1 tunti selästäkäsin kentällä, kaikki askellajit + puomeja. (Minka + minä selässä) Vajaa 1 tunti käsihevosena käyntiä + hölkkää.
M: reilu 1 tunti ajaen käyntiä + vajaa 1 tunti ajaen käyntiä.

20.9. '14
K: reilu 2 tuntia selästäkäsin maastossa reipastahtisesti, kaikissa askellajeissa
M: 40 minuuttia ajaen käyntiä

21.9. '14
K: reilu 30 minuuttia käsihevosena käyntiä + hölkkää
M: reilu 30 minuuttia ajaen käyntiä

Koon liikutuksista edes jotenkuten raskaita olivat osa noista parin tunnin maastoista. Koolle liikutuskertoja kertyi 15 päivänä 28:sta, yhteensä 17 liikutuskertaa. Näistä 12 selästäkäsin, loput maasta tai kärryjen perässä kipittelyä.

Mailalle ei juurikaan raskaita liikutuksia kertynyt. 28 päivän aikana se liikkui 15 päivänä (16 kertaa) vähintään 30 minuutin ajan. Liikutuksista 10 suoritettiin ajaen, loput maastakäsin.

Pakko sanoa, että vähän yllätyin reippaudestani, hui! Etenkin, kun Mailan kinttuongelma sai mielen masentumaan hetkeksi varsin pahasti, enkä jaksanut sen takia Kootakan liikautella muutamaan päivään ollenkaan. Näiden lisäksi liikutin kolmesti Sandran ja kerran suomenhevosen, johon palaan viikonlopun kuulumisten merkeissä kunhan saan kuvat itselleni, sekä köpöttelin Papun kyydissä maastokävelyn.

#tbt osa 8

Toukokuussa 2008 harrastimme Janitan ja Tufferin kanssa näköjään taas vaihteeksi montékisoja sekä laukkarälläilyjä pellolla -tuskin yhtään poikkeuksellinen kuukausi noille vuosille. Valitettavasti ette tällä kertaa pääse ihailemaan kaunista 11-vuotiaan Reetan käsialaa kun tuolta toukokuulta ei ole kuin yksi kirjoitus, joka sekin Ronjan kirjoittama ja luonnollisestikin väärältä päivältä. Sen sijaan videopätkiä löytyi, saatte nyt tuon pisimmän katseltavaksi. Pientä hihitystä nämä kyllä aiheuttivat, kun ponit olivat meidän mielestä niiiin hurjia ja vauhtikin ihan hc. Linkki videoon.

Maisemaa punaisten hörökorvien välistä

Kauaa ei tarvinnutkaan seuralaista odotella. Sain tänään kahdentoista aikaan sain viestin, jossa kyseltiin, että milloinka poneillaan? Kas, miten sopivasti, ja niin huristelimme Janitan kanssa kuuden aikaan tallille. Janita talutti Koon tarhasta talliin minun työntäessäni kärryt käytävän perälle, ja ai että tamman ilme kirkastui tutut koppikset nähtyään! Viimeiseen kolmeen ja puoleen viikkoon Maila ei ole liikkunut kuin taluttaen, ja ajolenkkien ollessa Se juttu tälle ponille, tuskin mieluisempaa lenkkeilyvaihtoehtoa on. Tosin, toisin kuin eräs ruunikko, Maila on aina liiankin suurella innolla tekemässä ihan mitä vain.

Harjailin Maikin poikkeuksellisesti karsinassa Janitan puunaillessa ruunaa välikössä, laitoin valjaat selkään ja suitset päähän, ja talutin muutamassa viikossa aivan järjettömästi lihoneen tamman käytävälle kärryjä odottelemaan. Ehdin jo pohtia pariin otteeseen, että mahtuneeko paksukainen enää aisojen väliin ollenkaan, vaan ei tarvinnut edes rasvaimua suorittaa! Aisat lenkkeihin, remmien pyörittelyt ja putte irti ketjuista. Ensimmäinen ajokertani koskaan tällä hevosella ilman apukuskia, joten piti vain toivoa sormet ristissä, että ehtisin hyppäämään kärryille -heti huomenna tämä tallin pihasta kärryjen kanssa lähteminen pääsee kyllä harjoitteluun, argh!

Tamma seisoikin harvinaisen rauhallisesti kärryille kiivetessäni, tohotti muutaman askeleen, mutta pyynnöstäni pysähtyi varsin nätisti odottelemaan Janitan kapuamista Koon kyytiin. Molempien kuskien ollessa tukevasti omilla paikoillaan lähdimme tarpomaan Cavadeoksen ohi hevosreitille. Hiittikujan ja hevosreitin yhdistävällä tiellä vielä kävellessämme hevosreittiä pitkin ravasi Mailaa suurempi versio putesta kärryt perässään, josta tamma veti harvinaisen pienet kierrokset ja tyytyi vain kiristämään tahtia. Kunnes pääsimme itsekin hevosreitille, eikä tammalle olisi enää käveleminen ollenkaan maittanut... Poni pysyi kuitenkin varsin nätisti lapasessa, mitä nyt muutama protestipomppu piti esittää. Naapurin Sandra-ponin ohittaessa meidät tamma oli taas varsin tuohtunut, ja kolmannen ohitustilanteen ja n'nnen loikan jälkeen totesin, että siirrytään ensimmäisestä mahdollisesta paikasta hevosreitiltä pois, ettei tamma heti ensimmäisellä ajelullaan päätä taas tempaista kinttua käyttökelvottomaksi.

Käveltyämme ensimmäisen suoran päähän pääsimme kääntymään reitiltä pois kärryilläkin kuljettavalle reitille, joten koukkasimme muutaman kymmenen metriä pyörätietä pitkin suuntanamme alkuperäisestä käytöstään aikoja sitten poistettu kuntopolku. Olin täysin unohtanut eräät suuremmat kivet, joiden läpi Maila olisi mielestään voinut aivan hyvin kävellä kärryjenkin kera. Tamman tarkkuusajo-ominaisuuksien ollessa ei-niin-loistavaa luokkaa laskeuduin kärryiltä, muovasin ajolinjaa paremmaksi ja suoristin tamman, joka lähes työhevosominaisuuksilla varustettuna rehtinä suomenhevosena seistä törötti paikoillaan kunnes toisin sanottiin. Kivet ohitettuamme hyppäsin takaisin kärryille, ja matka jatkui.

Käännyimme Inkkaripolulle, jota pitkin talsimme tallille samaa reittiä kuin uimareissuillakin käydessä; Inkkaripolulta uuden ratsastusreitin ja Inkkaripolun yhdistävälle metsäautotielle, uudelle ratsastusreitille, hetki hevosreittiä, Hiittikujan päässä olevalle tielle ja siitä Hiittikujalle. Kävimme vielä kävelemässä Hiittikujan päähän saadaksemme jänteille kovaa alustaa, kun tämänpäiväinen reitti oli pehmeäpohjaisin sitten katastrofaalisen mäkiseikkailun.

Tallin pihassa porkkanoita poneille, tallissa varusteet pois ja henkilökohtaiset hoidot. Koon ensimmäinen ratsastusterapia sujui odotusten mukaisesti; poni seisoi nätisti harjattavana, tallusti pää alhaalla terapeutin perässä ja otti porkkanat ilomielin vastaan. Asiakas kehtasi väittää poniani tylsäksi, pöh, kävisitpä sillä laukkamaastossa! Tokikin terapia- tai talutusratsuna tuo on varmasti tylsä ja täysin, noh, munaton kävellessään rauhallista vauhtia ja varoen lastinsa horjahtamista, verrattuna asiakkaan vakioterapiaratsuihin. Mutta huomenna on uusi päivä ja Koolle kaksi uutta asiakasta, toivottavasti heidän suhtautuminen uuteen karvaterapeuttiin olisi iloisempi! Ja Janita kyllä tykkäsi taas Koon kyydissä matkustelusta, poni on selvästi herännyt vanhuuskoomastaan ja oli tänäänkin taas reipas otus. Tai ehkä se on nuorison kanssa ympärivuorokautinen hengaaminen, joka tätäkin ponia nuorentaa... Huomenna lieneekin minun ja Mailan historian ensimmäinen ajolenkki ihan kahdestaan, mikäli turvaruunalle ei löydy innokasta kuskia, tai apukuskia kärryille. Eilen Koota muuten kutsuttiin maastolenkillä vastaan tulleen tädin toimesta (kiimaiseksi) tammaksi, tänään tylsä, miten paljon vielä pientä ruunaa ehditään koetella tämän viikon aikana?!

Tarzan ja kaksi apinaa

Tarmo-varsa palasi reilu viikko sitten orilaitumelta ja viime viikon maanantaina laitettiin ruunaporukkaan jossa Kookin majailee. Jooseppi oli pakahtua onnesta kun pääsi pikkuveljen kanssa taas samoihin aitoihin, Koo hyvä jos nosti päätään heinäpaalista. Alkuun Jooseppi oli varsin suojelevainen Tarzania kohtaan, mutta nykyään nuoriso ja Koo hengailevat taas sulassa sovussa keskenään. Syppe siirrettiin vanhusosastolle, joten tarhaan jäi Koon lisäksi Ruuti 9v, sekä Jooseppi 3v ja Tarmo 1v. Ruuti on kyllä edelleen henkisesti paljon nuorempi; ratsastaessa ja muutenkin ihmisten kanssa erittäin järkevä, mutta tarhassa hirmu leikkisä ja aktiivinen. Ei tarvi siis aukoa ranteita, jos en jonain päivänä ehdi Koota liikuttaa -se kyllä liikuskelee ja painiikin nuorempien mukana varsin paljon.

Koo on jatkanut maastomopon urallaan, ja suoriutuukin tehtävästään loistavasti. Kerran jouduin taluttamaan ponin rekan ohi, ja hevoslenkeillä vielä jumittaessamme poni on tuskastuttavan laiska. Kääntyessämme ensimmäiselle maastopolulle poni kuitenkin herää eloon, ja vaikka kyttääkin toisinaan kiviä ja kummallisia kantoja, ei matkan taittuminen juuri hidastu.

Eilen ponia käytävällä katsoessani havahduin sen kavioiden kuntoon. Selvästikään suorittamani pyöristys ei ole ollut riittävä, sillä takakaviot olivat lähteneet leviämään aivan järkyttävän paljon kantojen edestä. Vasemman kavion sisäsyrjä oli lähestulkoon lohkeamispisteessä. Tein iltatallin, hain ponin takaisin käytävälle ja tein tähän mennessä elämäni radikaaleimman vuolun. 

Vasemmasta takasesta lähti sivuseinämät molemmilta puolilta, oikeasta vain sisältäpuolelta. Toivotaan, että tällä nyt saan seinämän kasvamaan tiiviimmin valkoviivaan kiinni, eikä flarea enää ilmene. Oikeasta takasesta löytyi valkoviivan ja seinämän välistä sientäkin, vasemmassa oli flarejen kohdalla pystyviivoja joiden juuressa ja varrella oli myös mustaa. Kumpi on syy ja kumpi seuraus; oliko ensin sieni, joka on lähtenyt sitten irroittamaan seinämää valkoviivasta, vai onko seinämä irtaantunut ja sieni pesinyt syntyneeseen väliin..? Pakkasten tultua pitää käydä joka kavion seinämä kunnolla läpi ja ottaa tehokuuri Pioneereja. Mailan kinttu on jo hirmu hyvä, eikä se malttaisi enää kävelyillä kävelläkään. Odottelen tässä ajokaveria, että saisin ponin taas valjastettua aisojen väliin useamman viikon tauon jälkeen -vapaaehtoiset kättä ylös!

Huomenna Koolla on soveltuvuustesti. Erityisesti viimeiset neljä vuotta henkilökohtaisena psyykepuolen avustajanani toiminut poni pääsee avustamaan enimmäkseen fysioterapiaa tarvitsevia lapsia, nuoria ja aikuisiakin ratsastusterapian merkeissä. En oikeasti edes keksi Koolle tämän parempaa ammattia; ensiksi seistään harjattavana, käydään puolisen tuntia kävelemässä hitaasti taluttajan kera, ja lopuksi saa harjausta ja porkkanoita. Sen jälkeen kun olen omakohtaisesti havainnut, nähnyt ja kuullut miten suuri hyöty vammaisille ratsastusterapiasta on, ei tarvinnut kahdesti miettiä, kun Koota tähän työhön lainaponiksi pyydettiin. On niin ihanaa olla itsekin avustamassa, ja nähdä miten paljon nuo useimmiten viikottaiset käynnit merkitsevät heille; joillekin tuo hevosteluhetki on se asia, jota odotetaan eniten joka viikko! Hetki, jota en unohda koskaan, oli erään autistisen asiakkaan kanssa. Koko ajan kun hänet näin, asiakas huojui ja oli omassa maailmassaan, hänet nostettiin ponin selkään ja lähdimme kävelylle. Juttelin terapeutin kanssa, asiakas sai keskittyä selässä istumiseen. Kävelyn jälkeen pysähdyimme tallin eteen ja odotimme, että asiakas ilmaisisi halun laskeutua selästä. Tunne oli rauhallisempi kuin koskaan -asiakas ei huojunut, silitti vain ratsunsa kaulaa. Ei kontaktia ihmisiin, mutta ponia hän oli selvästi saanut lähestyttyä. En todellakaan tiedä kuinka kauan tilanne kesti, mutta sain vain kylmiä väreitä ja silitin ponin päätä, ja tuosta tilanteesta johtunut eufoorinen tunne jatkui koko loppupäivän, läpi kaiken kiireenkin. Usean tunnin helteessä ja upottavassa hiekassa tarpominen oli todellakin tuon arvoista. Jaksaisin tarpoa vaikka kuukauden tuollaista hetkeä varten. Joten ei, ei tarvinnut miettiä hetkeäkään, saako Koota lainata ratsastusterapiaan.