Kaviokuvia ja hupun mallailua

Päivän poneilut tosin alkoivat perinteiseen tapaani laittamalla iltapuurot turpoamaan, Mailan harjauksella ja tamman aktivoinnilla. Tänään suuntasimme maastakäsin toteutetulle kävelylle, jonka alkuvaiheissa tajusin, että olen taas vajonnut suorittamismoodiin. Yhdessä tekeminen ei ole enää yhdessä tekemistä, vaan suorittamista; pitää kävellä pitkiä reissuja, mieluusti reipasta tahtia, syödä saa jos napsii ne vauhdista jne. Takaraivossa kolkuttaa jatkuvasti ponien, etenkin Mailan, lihavuuskunto, joka on putella erittäin paha, eikä ponillakaan turhan hyvällä mallilla. Mailan työskentelyinnolle on hyvät ja huonot puolensa, kuten kaikelle, mutta tällä kertaa olin taas varsin iloinen ponista itsestään lähtevästä motivaatiosta. Vaikka olen ollut suhteellisen hyvin läsnä, huomioinut tammaa (on mahdotonta olla huomioimatta, tai putte alkaa tökkiä turvallaan, että entä minä, mikset juttele minulle?) ja olemme toisinaan pysähtyneet vain olemaan, hengailemaan ja rapsuttelemaan, en ole huomioinut tamman mielipiteitä. Se on tullut perässäni, kiltisti ja korvat höröllä, mutta itse olen aina ajatellut vain "kierretään vielä täältä, niin saadaan kymmenen minuuttia lisää aikaan" tai vastaavaa. Tästä lähtien, vaikka pyrin edelleen liikuttamaan tammaa päivittäin ja koen äärimmäisen huonoa omaatuntoa jos en joku päivä ehdi tai jaksa, huomioin Maikkia ja Maikin mielipiteitä niin paljon enemmän. Tänään kävimmekin seikkailemassa kinttupolulla, jossa kävimme viimeksi huhtikuussa, ja jatkoimme siitä matkaa aina uudelle kinttupolulle, vähitellen pelkälle painaumalle mäntykankaalla, ja lopulta rämmimme umpimetsässä. Vaihdoimme rooleja; tamma käveli edellä, määräsi vauhdin, reitin ja ruokatauot, maisteli kaarnaa ja mutusteli jäkälää, minä harpoin perässä riimunnarun päästä kiinni pitäen. Olen pelännyt tamman poistamista lanatuilta hevosreiteiltä tai pyöräteiltä kintun hajoamisen takia, mutta totesin tänään, että voimme aivan hyvin seikkailla noita kinttupolkuja, jotka eivät ole kuluneet puhki hiekalle saakka. Pehmeitä hiekkapolkuja välttelemme edelleen, mutta tämänpäiväinen kävelylenkki oli kyllä ehdottomasti paras aikoihin. En voinut kuin hymyillä ja nauraa, ja tamma repi vielä jostain normaaliakin enemmän intoa, tarmoa ja eläväisyyttä. Mailan propellikorvat pyörivät joka suuntaan, se haisteli ja pöristeli, nuuhki sammalta ja katsoi mihin kinttunsa sijoitti -viimeisin etenkin on varsin harvinaista tämän ponin kanssa. Ja lenkki jäi vain 50-minuuttiseksi pimeyden peittäessä taivaan, eikä haitannut yhtään.

Tallille päästyämme käärin Maikin jalat, jaoin heinät ja kupitin ruuat, sekä hain loput pihalla olevat hevoset sisälle. Viimeisistä eristä jätin Sandran hoitovälikköön ja Koon pesupaikalle, joihin ruokin ponit. En muista, erehdyinkö jo blogissa joskus sanomaan, että vuolen vain Koon kaltaisia iäkkäämpiä, ei-niin-arvokkaita ja suorajalkaisia poneja. Joka tapauksessa, joitain viikkoja sitten tallin omistaja kysäisi, josko ottaisin pikkuponitammojenkin kaviot käsittelyyni, enkä voinut kieltäytyä. Olisin tosin kieltäytynyt, jos nämä olisivat isommalla käytöllä, jos jalat eivät olisi näin suorat, tai jos ponit jostain muusta syystä vaatisivat vuolua, johon en kokisi pystyväni. Nytkin tosin vuolen vain sen verran, mitä uskallan -"sormi suussa"-tilanteen kohdatessa pyydämme ammattilaisen taas paikalle. Myöhäisen ajankohdan vuoksi vuolin vain etukaviot, yllä lähtötilanne.

Tässä vaiheessa olin raspaillut vain oikean etusen, kuvissa eroa ei välttämättä niin hyvin näe, mutta etenkin anturasta katsottuna ero oli huomattava. Kaviot ovat edelleen erittäin soikeat, mutta toivottavasti saan ne talven aikana pyöristeltyä. Edellinen vuoluväli oli muuten muistaakseni ehkä kuukauden, sitä edellinen liian pitkä ja etenkin etuset pääsivät hieman lohkeilemaan.

Viimeisimmässä kollaasissa molemmat etuset vuoltuna. Millaisia ajatuksia herättävät? Minun on hankala katsoa noita, sillä olen tottunut Koon ylipyöristettyihin kavioihin -onkin ihan luksusta, kun näitä ei pahemmin tarvi pyöristellä! Syyt vaihtaa pikkuponeihin vain lisääntyivät; pikkuponin kaikkien kavioiden vuoluun menee korkeintaan puoli tuntia, (nämä raspailin vartissa) ja sain katsottua ponin liikkeet ravissakin tallin käytävällä. Kuvissa valitettavasti jalat vinksottavat vähän miten sattuu, nuorukainen ei oikein malttanut seisoskella yksinään kun konttasin pitkin lattiaa kamera kourassa, ja jätin anturakuvien ottamisen yrittämisenkin välistä, kun putkena oli vain 50-millinen jolla tuskin saisin yksinään mitään järkevää aikaan.

Tänään oli ilmestynyt postiluukkuun lauantaina suoraan Snuggy Hoodsilta tilaamani ihottumahuppu, jonka veinkin suoraan tallille sovitettavaksi. Harjailujen jälkeen Koo pääsi taas loistamaan mallina olemisessa. Päädyin M-kokoon, ("Section C, Exmoor, Riding Pony, Small Arab. Pony-Cob bridle. Wearing 5'6" to 5'9" rugs.") enkä tuon sopivammin olisi voinut arvioida. Koollahan on harvinaisen suuret poski/leukaluut, kummat lienevätkään oikeasti, ja leveä otsa. Muuten pää on varsin siro, ja etenkin turpa on kapea. Valitsin vetoketjuttoman version, ja päähän pukeminen olikin pienen repimisen takana -poni kuitenkin kesti tämän kuin mies, kunhan silmät eivät enää olleet peitettyinä. Päähän hupun saatuani se kuitenkin istui täydellisesti -ja onhan tuo ihan törkeän söpön värinenkin verrattuna normihuppuihin!

Turvassa olevan kiristystarran laitoin tiukimmilleen ja mietin, että onkohan ponin mahdollista saada syötyä ollenkaan, mutta antamani omena katosi kyllä ongelmitta.

Löysin viime viikolla myös kokoa pienemmän (5'9") Horseware Rambo Sweet Itch Hoodyn, joka kotiutui joskus aiemmin viikolla. Seurailtuani muutaman kuukauden ajan Sweet Itchin suoriutumista ensin Joosepin, sen jälkeen Joosepin ja Ruutin, ja lopulta noiden kahden sekä Tarmon retuuttelusta, en muuta loimea uskaltanut enää ostaa. Tuossa isommassa loimessa kun ei ole reiän reikää, ei edes alkua, ja Jooseppi etenkin riuhtoo ja repii loimia vuorokauden ympäri. Jos ensikesäkin samassa seurassa vietetään, en halunnut Sweet Itchiäkin kaksi kertaa arvokkaampaa Snuggya revittäväksi. Tämä oikean kokoinen loimi tuntuu istuvan ponille hyvin, mitä nyt jykevistä leuka/poskiluistaan johtuen tuo ylin tarra ei mene kiinni -vaan eipä siinä, Jooseppi repi tuosta aiemmastakin loimesta juuri tuon tarran irti, ja hyvin pysyi silti kaulaosakin ylhäällä.

Hupun poistettuani näkymä oli tällainen. Että tervetuloa vaan ensi kesänäkin harjan letittelyt, ja tuohon turpaosaan pitää kehitellä jotain jos kiristyksen löysääminen ei auta -tämä sovittelusessio kuvailuineen kesti tosiaan ehkä kymmenisen minuuttia jos sitäkään, ja jo ehti rutata turpakarvat.

Huppu maksoi postikuluineen Briteistä 27,85€ (syysalennus) ja loimi postikuluineen Suomesta köyhdytti 47,90€ edestä. (käytettynä) Tämäkään ei siis ole sponsoroitu postaus. On muuten ensimmäinen kerta vuosiin, jos koskaan, että rievut ovat jo syksyllä käyttökunnossa kesää varten! Vielä toki olisi kuistilla läjä Horzen ja Hööksin varatakkeina toimivia ihottumaloimia vailla parsimista, vink vink äiti... Niin, ja jos joku kaipailee kolmisen kuukautta käytettyä ja ulkokankaaltaan täysin ehjää 6'0"-kokoista (selkämitta n. 140-145cm) HW Sweet Itch Hoodya, sellainen löytyisi ylimääräisenä!