Kauaa ei tarvinnutkaan seuralaista odotella. Sain tänään kahdentoista aikaan sain viestin, jossa kyseltiin, että milloinka poneillaan? Kas, miten sopivasti, ja niin huristelimme Janitan kanssa kuuden aikaan tallille. Janita talutti Koon tarhasta talliin minun työntäessäni kärryt käytävän perälle, ja ai että tamman ilme kirkastui tutut koppikset nähtyään! Viimeiseen kolmeen ja puoleen viikkoon Maila ei ole liikkunut kuin taluttaen, ja ajolenkkien ollessa Se juttu tälle ponille, tuskin mieluisempaa lenkkeilyvaihtoehtoa on. Tosin, toisin kuin eräs ruunikko, Maila on aina liiankin suurella innolla tekemässä ihan mitä vain.
Harjailin Maikin poikkeuksellisesti karsinassa Janitan puunaillessa ruunaa välikössä, laitoin valjaat selkään ja suitset päähän, ja talutin muutamassa viikossa aivan järjettömästi lihoneen tamman käytävälle kärryjä odottelemaan. Ehdin jo pohtia pariin otteeseen, että mahtuneeko paksukainen enää aisojen väliin ollenkaan, vaan ei tarvinnut edes rasvaimua suorittaa! Aisat lenkkeihin, remmien pyörittelyt ja putte irti ketjuista. Ensimmäinen ajokertani koskaan tällä hevosella ilman apukuskia, joten piti vain toivoa sormet ristissä, että ehtisin hyppäämään kärryille -heti huomenna tämä tallin pihasta kärryjen kanssa lähteminen pääsee kyllä harjoitteluun, argh!
Tamma seisoikin harvinaisen rauhallisesti kärryille kiivetessäni, tohotti muutaman askeleen, mutta pyynnöstäni pysähtyi varsin nätisti odottelemaan Janitan kapuamista Koon kyytiin. Molempien kuskien ollessa tukevasti omilla paikoillaan lähdimme tarpomaan Cavadeoksen ohi hevosreitille. Hiittikujan ja hevosreitin yhdistävällä tiellä vielä kävellessämme hevosreittiä pitkin ravasi Mailaa suurempi versio putesta kärryt perässään, josta tamma veti harvinaisen pienet kierrokset ja tyytyi vain kiristämään tahtia. Kunnes pääsimme itsekin hevosreitille, eikä tammalle olisi enää käveleminen ollenkaan maittanut... Poni pysyi kuitenkin varsin nätisti lapasessa, mitä nyt muutama protestipomppu piti esittää. Naapurin Sandra-ponin ohittaessa meidät tamma oli taas varsin tuohtunut, ja kolmannen ohitustilanteen ja n'nnen loikan jälkeen totesin, että siirrytään ensimmäisestä mahdollisesta paikasta hevosreitiltä pois, ettei tamma heti ensimmäisellä ajelullaan päätä taas tempaista kinttua käyttökelvottomaksi.
Käveltyämme ensimmäisen suoran päähän pääsimme kääntymään reitiltä pois kärryilläkin kuljettavalle reitille, joten koukkasimme muutaman kymmenen metriä pyörätietä pitkin suuntanamme alkuperäisestä käytöstään aikoja sitten poistettu kuntopolku. Olin täysin unohtanut eräät suuremmat kivet, joiden läpi Maila olisi mielestään voinut aivan hyvin kävellä kärryjenkin kera. Tamman tarkkuusajo-ominaisuuksien ollessa ei-niin-loistavaa luokkaa laskeuduin kärryiltä, muovasin ajolinjaa paremmaksi ja suoristin tamman, joka lähes työhevosominaisuuksilla varustettuna rehtinä suomenhevosena seistä törötti paikoillaan kunnes toisin sanottiin. Kivet ohitettuamme hyppäsin takaisin kärryille, ja matka jatkui.
Käännyimme Inkkaripolulle, jota pitkin talsimme tallille samaa reittiä kuin uimareissuillakin käydessä; Inkkaripolulta uuden ratsastusreitin ja Inkkaripolun yhdistävälle metsäautotielle, uudelle ratsastusreitille, hetki hevosreittiä, Hiittikujan päässä olevalle tielle ja siitä Hiittikujalle. Kävimme vielä kävelemässä Hiittikujan päähän saadaksemme jänteille kovaa alustaa, kun tämänpäiväinen reitti oli pehmeäpohjaisin sitten katastrofaalisen mäkiseikkailun.
Tallin pihassa porkkanoita poneille, tallissa varusteet pois ja henkilökohtaiset hoidot. Koon ensimmäinen ratsastusterapia sujui odotusten mukaisesti; poni seisoi nätisti harjattavana, tallusti pää alhaalla terapeutin perässä ja otti porkkanat ilomielin vastaan. Asiakas kehtasi väittää poniani tylsäksi, pöh, kävisitpä sillä laukkamaastossa! Tokikin terapia- tai talutusratsuna tuo on varmasti tylsä ja täysin, noh, munaton kävellessään rauhallista vauhtia ja varoen lastinsa horjahtamista, verrattuna asiakkaan vakioterapiaratsuihin. Mutta huomenna on uusi päivä ja Koolle kaksi uutta asiakasta, toivottavasti heidän suhtautuminen uuteen karvaterapeuttiin olisi iloisempi! Ja Janita kyllä tykkäsi taas Koon kyydissä matkustelusta, poni on selvästi herännyt vanhuuskoomastaan ja oli tänäänkin taas reipas otus. Tai ehkä se on nuorison kanssa ympärivuorokautinen hengaaminen, joka tätäkin ponia nuorentaa... Huomenna lieneekin minun ja Mailan historian ensimmäinen ajolenkki ihan kahdestaan, mikäli turvaruunalle ei löydy innokasta kuskia, tai apukuskia kärryille. Eilen Koota muuten kutsuttiin maastolenkillä vastaan tulleen tädin toimesta (kiimaiseksi) tammaksi, tänään tylsä, miten paljon vielä pientä ruunaa ehditään koetella tämän viikon aikana?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.