Meillä oli pidennetyn viikonlopun kylässä erään koiramme sekä marsujeni kasvattaja perheineen. Perheen tytöt halusivat käydä poneilemassa, ja pääsivätkin mukaani tallille sunnuntaina ja maanantaina. Lauantaina kävin juoksuttamassa ponia pellolla kaikissa askellajeissa molempiin suuntiin, ja pari viikkoa maasta- ja toisen hevosen selästäkäsin käynti-pikkuhölkkä-liikutettu poni liikkui puhtaasti, joten tytöt saivat luvan käydä ponin selässäkin.
Sunnuntai-iltana kipitimme tallille porkkanapussin kera, haimme varusteet hoitopaikalle ja ponin talliin. Siellä Koo sai hyvän harjauksen pikkutytöiltä, porkkanoita, sekä yllensä päitset ohjilla ja juoksutusliinalla. Tytöistä nuorempi talutti ponin kentälle ja vanhemman punttasin ensimmäiseksi kyytiin. Poni oli liinassa, ettei se juoksisi koko ajan joko minun luokseni tai kentän reunalle syömään, mitä se teki viime vuonna tyttöjen yrittäessä ohjata. Opetin, miten ohjia pidetään käsissä, miten ponia liikutetaan sivuttaissuunnassa pienentämään ja suurentamaan ympyrää, miten sen askelia hidastetaan ja nopeutetaan, miten ravi nostetaan ja korjailin pahimpia istuntavirheitä, kuten etukenoa ja korkealla olevia käsiä. Vanhempi tyttö oli oikeinkin innokas ravaamaan! Kasasin kolmen puomin jonon, jota menimme aluksi kerran tai kaksi käynnissä ja pariin otteeseen ravissakin.
Puolisen tuntia ratsastettuaan vaihdoimme kuskia, ja nuorempi pääsi ponin kyytiin. Hänelle samat opit ponin ohjaamisesta. Tämä parivaljakko viihtyi paremmin käynnissä, mutta ottivat muutamat ravipätkät. Menimme myös puomisarjaa. Korotimme keskimmäistä puomia noin viidentoista sentin korkeuteen, jota myös tulimme käynnissä. Kävimme myös kiipeämässä kentän vierellä olevan vallin. Kun nuorempikin oli ratsastanut puolisen tuntia, ratsasti vanhempi ilman talutusta kun kannoin puomit ja tolpat takaisin estevarastoon.
Ihan lopuksi kävimme pellolla ottamassa vähän yhteiskuvia tytöistä ja ratsusta, jonka jälkeen vanhempi tyttö talutti ponin talliin jossa hoidimme ponin loppuun, teimme ruuat ja veimme ponin iltapuuroineen pihalle.
Ponilla oli hieman hankaluuksia lukea noin pieniä kuskeja, mutta suoriutui kuitenkin tehtävästään loistavasti.
Maanantaille saimme Syppeäkin lainaan, joten haimme ponit ja kupit talliin, ja tytöt alkoivat harjaamaan ratsuja. Taas kerran perusteellisten harjausten jälkeen hevosille varusteet päälle; Koolle päitset ohjineen ja Sypelle hackamoresuitset yläohjilla sekä satula. Nuorempi valitsi ratsukseen Koon, ja vanhempi Sypen, joten tytöt taluttivat ratsunsa kentälle ja autoin kuskit kyytiin.
Syppe toimi pienen kuskin kanssa kuin olisi ikänsä alkeisratsuna ollut! Koo käveli verkkaista tahtia vieläkin pienemmän kuskin kanssa, eikä sillä tosiaan ollut kiire yhtään mihinkään. Opastin taas tyttöjä vähän istunnan kanssa, ja molemmat saivat varsin hyvin ohjattua ratsunsa siihen suuntaan, mihin oli tarkoituskin. Eniten hankaluuksia tuotti ehkä se, etten minä tajunnut, etteivät tytöt tiedä paljoakaan hevossanastosta; maiskutus ei ole ohjien heiluttamista, ratsastusreitit olivat ihan hukassa ja päädyimme tekemään vain ympyröitä ja niitä pisaran mallisia suunnanmuutoksia ym. Vanhempi ravasi Sypelläkin, nuorempi halusi jatkaa vain käynnillä.
Jossain vaiheessa vaihdoimme ratsuja. Vanhemmalla ja Koolla ei ollut mitään ongelmia taaskaan, poni kipitti varsin tyytyväisenä pitkin kenttää kuskin haluamaan suuntaan kuskin haluamalla temmolla. Mikä lie sille tullut, ennen se on vain kuskannut pikkukuskeja pitkin kenttää täysin oman mielensä mukaan... Syppe taas ei halunnut pysyä hetkeäkään paikoillaan, mutta Koon jäädessä seisomaan Sypen eteen, se seisoi paikoillaan sen verran, että sain pienen kuskin kyytiin. Kuskia vähän jännitti, joten kuljin ratsukon vierellä muutaman kierroksen ajan, ja vaihdoimme taas ratsut.
Tytöt ratsastelivat vielä jonkin aikaa kentällä, ja loppukäynneillä menimme vallin kautta kaupoille, kaupoilta soratietä kentän viereen, ja peltolenkin kautta talliin. Molemmat ratsureimat halusivat jäädä pellolle syömään, joten viimeisessä vaiheessa kesti melko kauan aikaa... Talliin päästyämme hevoset saivat harjaukset, herkut ja hoidot, ja pääsivät takaisin tarhaan. Ratsastuskertoja tytöillä on takana ehkä kymmenisen kappaletta -kyllä sitä saa taas olla ylpeä perusjärkevistä punaruunikoista, joihin voi
lähes aina luottaa!
Tiistaina kävimme parin tunnin käyntipainotteisen maaston Janitan ja Tufferin kanssa. Kyseinen parivaljakko asustaa siis tallilla, mistä siirryimme Kivariin marraskuussa 2010, ja jossa vietimme neljä vuotta. Oli ihanaa nähdä Tuffer, 31-vuotias ponipappa, ihan mielettömän hienossa kunnossa! Koo jäi jopa sen jälkeen joillain pätkillä... Kävin myös näyttämässä Janitalle kahluupaikan, jossa ponit pääsivät myös vähän kuopimaan ja syömään vesikasveja. Tiistaina tuli muuten tasan kuusi viikkoa siitä, kun edellisen kerran istuin Koon kyytiin! Menipä aika nopeasti, luulin, että olin ratsastamatta ehkä kolme-neljä viikkoa...
Keskiviikkona kävinkin enemmänkin ponin kyydissä, nimittäin kävin ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon ja yhteen päivään ratsastamassa ponilla kaulanarulla. Ja voi Vilijonkka, tuo hevonen ei koskaan ole ollut noin mahtava! Se toimi... noh, täydellisesti. Ihana, ihana poni! Ja teimme sitäpaitsi suhteellisen haastaviakin tehtäviä; laukkaympyröitä keskellä kenttää, superpientä kavaletti/puomisarjaa, temmonvaihteluita ravissa ja laukassa, laukanvaihtoja, taivutuksia ja ties mitä. Niin se vaan toimi, mielettömän hyvin. Tietenkin juuri sellaisena harvinaisena päivänä, kun en kameraa ottanut tallille mukaan -mukana ollut Veera olisi voinut kuviakin ottaa... Loppuun harjoittelimme vielä vähän agilitya, josta poni ei vieläkään ole kovin innostunut, mutta hyppäsi muutamaan otteeseen kymmenen sentin korkuisen esteen lähettämällä.
Torstaina poni pääsi juoksemaan kentälle vapaana Sypen kanssa, saan Elliltä ehkä jossain vaiheessa kuvia... Tänään perjantaina en käynyt kuin ruokkimassa ponin, huomenna olisi tarkoitus käydä kaulanarumaastoilemassa.
Tuosta takakintusta vielä sen verran, että se on nyt tosiaan ollut lauantaista saakka täysin oireeton. Poni on liikkunut niin puhtaasti kuin kukaan koskaan voi, ja hirmu mielellään. Nyt olisikin tarkoitus taas hiljalleen alkaa liikuttelemaan ponia, ja jos se vielä alkaa oireilemaan, niin vaikka talutan sen klinikalle kuviin. Kumma kyllä, ponin kunto on pysynyt oikeastaan ennallaan, eikä se hikoa tai hengästy yhtään sen helpommin kuin aiemmin. Tosiaan, sellaiset kahdeksan viikkoahan tuo on lähinnä kävelyliikunnalla ja tarhailulla ollut.
Ja ihan oikeasti yritin saada tästä tiiviin ja lyhyen postauksen... Ei ilmeisesti onnistunut. Kuvissa näkyviä lapsia on muuten kielletty toimimasta ilman kenkiä kenenkään muun kavioeläimen kanssa, kuin Koon. Kuvista sunnuntaiset ovat Iidan & Sagan ottamia, loput minun. Nyt voin hyvillä mielin toteuttaa suunnitelmani, ja alkaa pitämään 4Hn ponikerhoa, kun ponikerhoponihevoset ovat virallisesti lapsiystävällisiksi testattuja! Kymmenen pistettä ja ilmainen kauranjyvä muuten sille, joka huomaa, mitä ponille on käynyt...
Loppuun vielä sellainen infon poikanen, että
Bessie kiltisti lainasi Metal in the Mouth-kirjansa minulle, ja tulen mitä luultavimmin kirjoittamaan siitä jonkin sortin tekstin tänne blogiin. Kunhan saan sen luettua ensin... Ensivaikutelma on varsin hyvä. (ja kamala...) Piti ilmoittaa syystä, että saan sen postauksen todennäköisemmin tehtyä, kun sen olen julkisesti luvannut.
Maailman paras poni!
