lauantai 29. marraskuuta 2014

Patteriponi & pari palleroa

Tämä viikko olikin jo reipas! Alkuviikosta vuolin sekä Koon että Sandran kaviot, niin nuo kuin Mailakin ovat saaneet ylimääräharjailuja, ja eilen sekä tänään kaikki kolme ovat liikkuneet. Hui! Ensi viikolla helpottaa töidenkin osalta, kun terapiat ovat vähentyneet hurjasti (esimerkiksi maanantaina ja torstaina niitä ei ole kuin yhdet, normaalin 3-5 sijaan)

Janita valjastamassa ensimmäistä kertaa -ja pysy kärryt perässä!

Eilen työvuoro loppui vähän ennen neljää, tasan jälkeen olin kotona ja kuuden jälkeen oli jo toinen autokyyti talon edessä odottamassa. Janitan kanssa tallille päästyämme suunnittelimme iltaa, ja lopulta päädyimme yhteistuumin harjata Mailan, kiinnittää kärryt perään ja lähteä hokillisen kanssa katselemaan pohjia. Kävelimme hiittilenkkiä pitkin ja totesimme, että parempi jättää kengättömien kanssa sinne meneminen kokonaan. Maikki pysyi kyllä hyvin pystyssä eikä liukastellut yhtään, mutta aiheutti kompuroimisellaan kyllä ylimääräisiä sydämentykytyksiä -Mailahan voi tosiaan vaikka solmiutua omiin jalkoihinsa. Niin, ja Janitakin testasi pumppuni kestävyyttä ohjien ollessa hänen käsissään, ja kun käskytin oikealle, käänsikin Janita tammaa vasemmalle. Suoraan päin ojaa siis. Tai no juuri siinä kohtaa ei onneksi ollut kuin piennarta, mutta jo muutaman metrin päässä olisimmekin tarponeet syvemmällä. Muuten reissu meni kyllä varsin epäextremesti, eli ihan hyvin siis! 


Tallille päästyämme purimme tamman varustukset ja kääräisin kylmät kinttuihin, jonka aikana Janita alkoi poistamaan likakerrosta Koon päältä. Itse tartuin härkää sarvista ja talutin Sandran käytävälle epätoivoiseen puunausyritykseen. Kimojen ja kirjavien kanssa toimivat tietänevät tilanteen, kun rautiaankirjava poni onkin saanut ylimääräisiä keltaisenruskeanmustankirjavia läikkiä kylkiinsä ja milloin minnekin. Eivätpä ne harjalla mihinkään liikahtaneet, joten tyydyin suoristamaan törröttäviä karvoja oikeaan suuntaan. Koo sai suitset päähänsä ja suuntasimme pihalle, otin itse ajoraipan mukaani ja taskuihin muutaman herkun ajatuksenani opettaa jotain Sutulle. Kentällä kävi kuitenkin nopeasti selväksi, että tammalla oli aivan liikaa virtaa keskittyäkseen yhtään mihinkään. Ja ettei Koo halua siellä liikkua, saveen putoamisen jälkeen tuosta on nimittäin taas kuoriutunut ylivarovainen tallustaja joka varoo vähänkään epämääräistä alustaa. Parempi toki näin! 


Lähdimme siis seikkailemaan kentän takametsiin, joissa Santtura innostui turhan paljon ja viettikin hyvän tovin loikkiessa ja riekkuessa. Tuon kanssa ei kuitenkaan onnistu juosta narussa ainakaan tuollaisessa mielentilassa, joten suunnitelma Ö käyttöön ja suuntasimme sulimpaan tarhaan. Sandra irti ja Kookin varalta, (on se helppoa kun on pari nössöponia jotka tulevat toimeen kenen tahansa kanssa -myös toistensa!) ja sitten katseltiinkin kirmailevaa kirjavaa joka näytti lähinnä patteriponilta pienten tikkujalkojen kipittäessä ihan mieletöntä vauhtia. Koo liikkui mateli muutaman askeleen, pyöritteli silmiään, että ihan tosissaanko tuo hullu tamma juoksee vapaaehtoisesti, ja tyytyi katselijan rooliin. Sandran rallateltua pahimmat pömelit pois se käveli luokseni, kävelimme portille jossa kiinnitin narun päitsiin ja palasimme talliin. 


Ponien loppuhoitojen jälkeen tekaisimme vielä iltatallin ja suuntasimme pakun nokan takaisin kohti sivistystä.


Tänään samainen pakun nokka osoitti kohti metsää jo kahdentoista aikaan. Tällä kertaa ensimmäisenä käsittelyyn lähti Sandra, jolle kokeilimme tovin harjailujen jälkeen Mailan rintaremmiä -Sandralla itsellään kun on tasan nyloninen ohut Y-rintaremmi. Melkoisen isohan tuo hevokoon rintaremmi oli, mutta reikien riittäessä totesimme, että parempi tuoliian iso leveä rintaremmi on etenkin kahden ihmisen ja koppakärryjen vetämiseen kuin ponin oma. Valjaiden kanssa se ei enää niin jättisuurelta näyttänytkään, joten pyörittelimme aisat kiinni ja liinat aisojen ympäri. Janita kärryille, autoin Sandran pihalle jossa hyppäsin itsekin kyytiin, ja suuntasimme tietä pitkin raviradalle. 


Poni oli taas varsin virtaisana eikä sitä tarvinnut pahemmin eteenpäin pyytää -enemmänkin jarrutella. Raviradalle oli ilmestynyt mörkö eikä poni meinannut mennä portista, mutta jalkauduttuani kärryiltä tamma uskaltautui perässäni sinne kävelemään. Ja ei kun hölkälle! Aikalailla pyytämättä taas, kaarteessa poni vähän hyytyi (se olikin sisäradalta pehmeämpi, reunoilla olisi ollut lanan jäljiltä oleva vaan en sitä heti tajunnut) mutta takasuoralla taas lähti! Janita toimi kameramiehenä, joten loikki kärryiltä pois kuvatakseen. Ja ponihan tykitti! 


Se on se karva. ;)


Suttasimme edestakaisin takasuoralla, nappasimme Janitan takaisin kyytiin ja koitimme kiertää kierroksen loppuun, mutta varikkopääty oli lähes peilijäällä. Teimme U-käännöksen ja kipitimme rataa aina varikolle saakka. Siitä teiden yli hevosväylälle ja kohti tallia, tieosuuden kävelimme Janitan kanssa ja Sandra sai vetää tyhjiä kärryjä. Tallilla hionnut poni pääsikin suihkuun. Nyt jälkijäteen kuvista katsottuna rintaremmin kiinnitys ei ollut aivan kohdallaan, joten jos vielä ensi kerrallakin tuota joudumme käyttämään, pitää sitä viritellä jotenkin uudestaan. On kyllä lähes toivotonta koittaa löytää pikkuponille kunnollista rintaremmiä...

Patteriponi kylpytakissaan


Sandran kääriydyttyä kylpytakkiin ja saatua evästä nokan alle Janita haki Koon talliin ja itse aloitin Mailan harjailun. Ponit käärittiin heijastimiin ja varustettiin asiaankuuluvasti, Janita varusti itsensä ratsastuskuntoon ja lähdimme matkaan. Tallin pihassa punttasin Janitan Koon kyytiin, Maila sai kulkea koko reissun ilman taakkaa. Kävelimme hevosväylää Terapiamäelle, ylhäällä jäimme hetkeksi katselemaan auringonlaskua ja laskeuduimme mäen taakse. Siitä hevosreittejä pitkin metsään, jossa seikkailimme kinttupolulta toiselle aina kun edellinen muuttui liukkaaksi tai kovaksi. Juuri ennen metsään pääsyä vastaan ehti vielä tulla ravuri kärryineen, josta Maila veti aivan järjettömät kierrokset, joten aikalailla koko loppureissu kuluikin pörisevää ja pyörivää tammaa rauhoitellessa. Eräässä kinttupolkuristeyksessä huomasimme suokkiratsukon tulevan vastaan ja jäimme odottelemaan levikkeelle. Ratsukon ohitettua meidät lähdin Mailan kanssa liikkeelle, ja Koo ilmaisi, että mieluummin lähtisi tuon puttepojan mukaan kuin hullun muijan. Poni lähti kuitenkin lopulta meidän perään ja pysyi matkassa aina tallille saakka. Tallissa olikin ruuhkaa, kun meidän lisäksemme ahkeria poninhoitajia oli kolme. Parkkeerasin Mailan käytävälle koipien uudelleenkäärimiseen ja muidenkin varusteiden purkuun, Koo kävi harjauksen jälkeen piehtaroimassa Joosepin puruissa. Loppuhoitojen ja leipäpalkkojen jälkeen veimme Koon takaisin tarhailemaan ja Maila pääsi eroon kylmäkalleista, ja mekin pääsimme 4,5 tunnin poneilun jälkeen kotiin.

Pari palleroa valmiina lähtöön


Mitähän sitä huomiselle keksisimme..?

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Näy.

Vaikka muiden turvavarustusten, kuten kypärän, turvaliivin sekä turvakärjellisten kenkien, käyttö on osaltani oikeastaan aina ollut puuttellista, heijastinten kanssa on ollut toisin. Mieluummin käärin ponin huomiväreihin ja heijastiviin pintoihin, entä katselen sitä auton katosta läpi menneenä. Maila ei ole kanssani poistunut pihasta ilman heijastinriimua ja jalkaheijastimia sitten kesän, jos muutamaa keskipäivän valoisaan aikaan tapahtunutta urheilusuoritusta ei lasketa. Koo on paremmin lapasessa eikä hötkyile esimerkiksi ravihevosista yhtään, mutta kääriytyy sekin oikeastaan poikkeuksetta heijastukseen. Viimelauantainen kävelylenkki Janitan ja ponien kanssa ei ollut poikkeus.


Ostoslistan kärjessä onkin toinen heijastinrintaremmi sekä vastaavanlainen riimu kuin Mailalla on kuvissa päässä, sekä vilkkuvaloja. Itse en tykkää yhtään otsa- tai taskulampuista, varsinkaan hevosten kanssa liikkuessa, mutta meilläpäinkään valolliset autot eivät ole ainoita liikkujia minun ja ponieni lisäksi. On pyöräilijöitä, kanssahevostelijoita, koiran ulkoiluttajia ja muita -joilla ei välttämättä ole valoa, jonka keilaan heijastimet osuisivat.


Listani kallein ostos yliviivattiin onnekseni sunnuntaina, kun ajoimme pihaan reilun sata heppaa. Uhkasinkin ponia, että nyt jos sairastut niin läskisoossiksi joudat, joten eiköhän se sitten eilen aamutallissa tervehtinyt minua punaisella, turvonneella ja vuotavalla oikeanpuoleisella silmällä. Aamupäivän aikana turvotus kuitenkin laski, silmä ei missään vaiheessa ollut kipeä, ja päivällä äidin tuotua puhdistusainetta oli turvotus jo lähes sulanut. Tänään aamutallissa silmä oli jo ihan normaali -onnekseni siis siinä oli vain roska, eikä tulehdusta tai muuta mukavaa. Mitähän muuta... Punnitsen nyt vaakakupissa naulakenkien ja bootsien välillä, en tosissaan tiedä kumpaan rumbaan lähden. Tulisi nyt ihan oikea talvi ja kinokset, (kuvassa näkyvä pieni peite on tosiaan jo kadonnut ja vaihtunut jäätikköön, tosin tuo Terapiamäki on ihan kunnossa -sinne ei vain pääse mistään, kun tiet ovat peilijäällä) pärjäisi pallero liukastelematta paljainkin jaloin. Tai no, en ole sen nähnyt liukastuvan vielä kertaakaan, mutta Koon tämänpäiväiset terapiat tyrkättiin hokillisille poneille. Sain muuten tällä viikolla vuoltua ponien kaviotkin, jee, eilen Sandra ja muistaakseni tiistaina Koo.

Sitä vielä, että hiljaiselo jatkuu edelleen. Harmittaa niin vietävästi, blogi-innostus olisi huipussaan ja pyörittelen jatkuvasti postausideoita päässäni. Mutta kiirettä pitää ainakin parin viikkoa vielä, ja jos joku päivä ei kiirettä olekaan, mieluusti sen käytän nukkumiseen. Niin, ja toivottavasti viikon päästä pääsen auton rattiin, noihin opiskeluihinkin toki hurahtaa oma aikanasa. No mutta, vapaaviikko töistä lähestyy koko ajan, silloin taas kone aukenee useammin ja olen tallilla valoisaan aikaankin tekemässä jotain ihan muuta kuin siivoamassa karsinoita tai taluttamassa terapioita.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Sekalaista pohdintaa

Kuvituskuvat ovat taas Jessin käsialaa! Kyseiseltä päivältä ei taidakaan tulla omaa postausta, vaan ripottelen silloin tällöin muuten kuvattomia postauksia piristämään.

Aamuvuoroilu on jatkunut. Ugh. Tarkoittaen siis sitä, että herään ennen seitsemää, olen takaisin kotona neljän-viiden aikaan, koomaan ja tiuskin pari tuntia, yhdeksältä katoan sänkyyn ja pahimmillaan pyörin puoleenyöhön, kunnes nukahdan. Toista viidesti, kunnes tulee viikonloppu, eikä jaksa tehdä sitä normaaliakaan vähää. En ole aamuihminen, en todellakaan. Se, että joudun heräämään ja tekemään asioita ennen kymmentä aamulla, vie voimat kaikesta. En kykene loppupäivänä mihinkään. Jos saan herätä vaikka kahdeltatoista, olen vähintäänkin puolelleyötä täysin työkykyinen. Toivottavasti ei tarvitse enää koskaan  (tai ainakaan lähivuosina) mennä perinteiseen 8-14/15/16-kouluun. Se on tuskaa se.


Sen lisäksi, ettei minusta ole aamuihmiseksi, ei minusta ole myöskään hevosenhoitajaksi. En ole koskaan kyseisestä ammatista haaveillutkaan, mutta tämän... en tiedä kuinka pitkän ajan aikana asia on vahvistunut. En kykene siivoamaan ja kuivittamaan kahtatoista karsinaa kahteen tuntiin, ja vielä kello 9-11. Aamulla. En kykene varustamaan hevosta kymmenessä minuutissa. Lamaannun kiireestä, jos siihen pitää mahduttaa eläimiä, eikä kiire johdu esimerkiksi eläimen sairastumisesta. Vaan eipä tässä auta kuin astua puristaviin saappaisiin ja lompsottaa menemään loppuaika, työpaikassa kun muuten ei ole mitään vikaa. Olen vain hidas.


Olen viimeksi harjannut hevosen muuten kuin terapiaan maanantaina, Mailan melko pikaisesti kyytiä odotellessani, sitä ennen Sandran viime viikon tiistaina. Olen viimeksi liikuttanut hevosen samaisena tiistaina, Sandran, kun terapiat peruttiin. Vietin viikon koskematta omaan poniini muuten kuin ruokinta-, terapia- tai tarha-talli -välin talutustilanteessa. Oikeasti. Koon ja minun päivittäinen vuorovaikutus on ruokakuppi nokan eteen ja tyhjä pois, katson että neljä jalkaa on tallella eikä näy tulevan verivanaa perässä, kuskaan tässä välissä pari hevosta tarhaan ja otan tyhjän kupin pois. Ja vietän tallilla joka arkipäivä yleensä sen 9 tuntia, koska olen hidas siivoamaan karsinoita. K on liikkunut keskiviikkoisin kahdessa terapiassa, edellistä minun suorittamaani en muista.


Hätyytin lisävoimia apuun ja tarjosin Koota poneiluun oikeastaan ainoalle ihmiselle, johon voin luottaa ja jolta saattaa livetä aikaa tuollekin pullalle. Valitettavasti hänkään ei enää täälläpäin juuri asu, mutta täällä liikkuessaan meinasi piipahtaa poneilemassakin -jes! Ja onneksi, onneksi, K ei tällä hetkellä tarvi päivittäistä erityishuoltoa, ja se saa tarhata pitkän päivän aktiivinuorten kanssa.

Olen oravanpyörässä. Ponin tallipaikka on työni varassa. Työni ansiosta ei aikaa ja/tai jaksamista löydy ponille kuin hyvällä tuurilla lauantaisin. Ilman ponia ei kuitenkaan voi olla. Eikä ilman työtä, enkä tätä sopivampaa saa.

Tämä kuvasarja...

Niin. Ilman poniakaan ei voi olla. Huomaan ajattelevani, että se on jo vanha. (K ihan tosissaan vanhenee. Se on kylmänherkempi kuin koskaan ennen. Saa nähdä, joutuuko se tänä talvena kääriytymään toppatakkiin.) Se on raihnainen; on kesäihottuma ja on pölyallergia, maha ei ole priimaa ja tuskin jalatkaan. Se ei ole minulle sopiva. Se olisi tyytyväisempi jollain, jolla olisi pikkulapsia kyyditettäväksi. Ja onhan Maila, jonka kanssa saan puuhailla niin paljon kuin jaksan, eikä Sandrallakaan enää kamalasti muita töitä ole! Mutta kun on ne mutta ja kun. Mitään järkeähän tässä, hevosenpidossa, ei ole. Ei ole ollut neljään vuoteen. Jos sitä siis koskaan on ollutkaan. 

... on niin loistava!

Toivon, ettei tämä ole enää pitkäkestoista. Hajoaa pää. Tarvitsen poniterapiaa. Tarvitsen puolen tunnin harjailuja, tarvitsen tunnin päämäärättömiä metsäkävelyitä. Ja Koo tarvitsee jotain kavioidensa suojaksi. Ei tykkää sen säteet näistä keleistä yhtään, kun ensiksi tarvotaan viikkokaupalla märässä mudassa, ja yhden yön aikana pohjat jäätyvät koppuraksi. Ei huvita pilata hyviä kavioita nauloilla, liimakenkääjiä ei täällä ole enkä ala itse sörkkimään 40 euron kenkää jalkaan, enkä usko Koon ihon kestävän korkeita bootseja esimerkiksi pahimpina aikoina tarhauksenkin ajaksi, ja silloin tuon olisi oikeastaan oltava yöt sisällä. Ja ruununrajan alle jääviähän ei suositella tarhaukseen... Kun nyt vaan tietäisi, että tuleeko tänä talvena kunnon hankia ollenkaan, ja jos tulee, milloin. Tällaisena jos jatkuu, ei ole enää vaihtoehtona kuin ne naulakengät hokkeineen ja tilsakumeineen.

No mutta. Hengissä koko kööri suuri, eikä poneilla ole mitään hätää. Maila on vain suuttunut minulle ja mököttää, kun Hän ei ole saanut päivittäistä jakamatonta huomiota parin tunnin ajan. Ja Koo on yliseurallinen silloin, kun sille seuraani tarjoan. Ja huomenna saan luultavasti poneiluseuraa, eikä kamerankaan ulkoiluttaminen ole mahdoton idea jos sää ei ole aivan kamalan hirveä!

Elämä ei oo hei niin vakavaa! Relaa vähän, syö porkkana ja anna mulle toinen.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Poni aisoissa

Sandra oli reilun kaksi kuukautta ajelutauolla, edellinen kerta kun tosiaan sijoittui elokuun lopulle. Tänääneilen tiistaina aamutallissa karsinoita siivotessani kärryjen toinen rengas tuotiin takaisin paikattuna ja täytenä, ja asiahan oli sillä selvä; Suttu tulisi pääsemään ajelulle, kunhan saisin karsinat siivottua. Satuin lukemaan Marjutin postauksen poniajelultaan, ja mietin, että noinkohan menee meidänkin ajelu -Sandralla on kyllä jonkin verran ratsasteltu, se on toiminut talutus- ja terapiaratsuna, sekä olen ohjasajanut aina kun olen ehtinyt. No mutta, päivätallin jälkeen poni käytävälle harjattavaksi ja varustettavaksi.


Poni ulos tallista, pihalla kärryjen kyytiin ja matkaan! Tallin pihassa tamma oli vähän tahmeahko, mutta Hiittikujalle päästyämme askel reipastui. Ohitimme Cavadeoksen ja poni jalkojen koskettaessa hiittilenkin pohjaa se lähti. Aivan järkyttävää tykitystä! Tykkään että hevosella on menohaluja ja mieluummin jatkossakin jarruttelen kuin kannustan tätä ponia, joten annoin sen ravata kerta halusi. Laukalle heittäessään päätin kuitenkin hidastaa ponia, josta tamma suivaantui ja alkoi pukitella. Pysäytys ja uusintayritys, muutaman kerran Sandra koitti vielä laukata ja pukkasi turhautumistaan, vaan lopulta tyytyi kohtaloonsa.


Pari päivää jatkuneista sateista johtuen hiittilenkin pohja oli melko raskas, ja jalkauduinkin kärryiltä kävelemään joksikin aikaa, ettei poni turhan paljoa väsähtäisi -haluan ehdottomasti pitää ajeluhommat tälle mukavana. Suuntasimme siis suorinta reittiä raviradalle. Matkalla tuli vielä vastaan kaivinkoneita ja muita, joiden ohituksessa talutin ponia, vaikkei se sanonutkaan niistä(kään) mitään. Raviradan varikolle päästyämme huomasin, että radalla oli muuan lämminverinen hiittihommissa, ja ristinkin sormeni, ettei Suttu aiheuttaisi mitään hämminkiä. Lähdimme kiertämään rataa lämminveristä vastakkaiseen suuntaan eli oikealle, sillä ajattelin, että ponin on ehkä helpompi suorittaa ohitukset edestä kuin takaa. Löysimmekin sisäradalta koskemattoman pinnan jossa kärryt rullasivat kevyesti perässä, ja ei kun matkaan! Vähän oli ongelmia saada poni kulkemaan suoraan ja olemaan keilaamatta matalia tolppia, kun tuollainen miniotus kääntyy niin nopeasti verrattuna Mailaan. Ensimmäisen kerran lämminverisen juostessa ohi Suttu pysähtyi, mutta jatkoi matkaansa pienestä maiskautuksesta. Takasuoralla poni kipitti jo ihan mieletöntä vauhtia, kyllä harmittaa, ettei tällä kilpailuoikeutta ole! Aivan tasaista ei vauhti ollut ja poni vähän kyttäsi reunoilla olevia asioita, mutta toinen ohitus sujui jo täysin ongelmitta. Viimeisessä kurvissa poni taas otti kintut allensa ja suihkaisi. Kävimme vielä taittamassa vähän matkaa etusuoralla ennen tallille kääntymistä, josko ei poni koskaan alkaisi punkemaan varikolle luvatta. 


Radalta lähdettyämme tuli vastaan vielä toinen lämminverinen, muutama henkilö- ja pakettiauto sekä tuo sama kaivinkone. Kaikki ohitimme tällä kertaa kärryiltä, eikä poni sanonut mistään mitään. Loppu kotimatka sujuikin sitten maastakäsin. Ei voi oikeasti kuin ihmetellä Sandran järkevyyttä! Ensimmäinen ajolenkki muualla kuin kotikentällä ilman turvaponia koskaan, ensimmäistä kertaa raviradalla koskaan, eikä tarvinnut kertaakaan taluttaa jumittavaa ponia -johon olin varautunut heti alusta lähtien.


Alunperin otsikon piti olla ponit aisoissa, ja tarkoituksenani oli käydä ajelemassa Mailalla ja ohjasajaa Koo. Sandra pääsi kuitenkin lenkin jälkeen suihkuun, ja karvamammutin pesussa hurahtikin hyvä tovi ja päädyin lähteä kotimatkalle Sandran ruokittuani. Koon kärryt ovat edelleen talomme pihalla, (ellei niitä ole joku varastanut, hups, en ole käynyt aikoihin katsomassa...) pitäisi vähitellen päättää, millä ja miten ne tallille kuskaan, että saisin tuonkin projektin edistymään. Tietääkö joku, mistä mahtaisi saada A-ponille leveän pitkäliinaisen suoran rintaremmin? Yhden olen löytänyt, vaan sillä mahtaa olla hintaa turhan paljon sunnuntaiajeluponille. Tai jos joku on bongannut edulliset valjakkovaljaat myynnissä, nekin kiinnostaisivat!


Loppuun vielä muutama näitä Jessin ottamia upeita kuvia! Varsinainen postaus tulee joskus myöhemmin. Nyt on muuten varmaan pari viikkoa vähän hiljaiseloa, sillä minut tuikattiin iltavuorolaisesta aamuvuoroon, joka tarkoittaa kahden viikon koomaamista -en todellakaan ole aamuihmisiä, ja jos joudun heräämään aikaisin, en saa iltapäivästä enää mitään tehtyä... (nimimerkillä "I just took a nap"... Vähän ehkä venähti. No, onneksi huomenna sentään menen vasta iltavuoroon.)



sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Ponien huoltoviikko + sneak peek

Taas on aika hurahtanut, enkä ole ehtinyt konetta edes avaamaan. Miljoonaan postaukseen olisi nyt materiaalia ja asiaa, vaan mistä taikoa aikaa sekä jaksamista niiden kokoamiseen? Tallilla on taas tullut asuttua liiaksikin, mutta ponit (Maila varsinkaan) tuskin pistävät pahaksi päivittäisiä tunnin harjausoperaatioita -ja onpa Sandrakin päässyt liikahtelemaan taas useammin.

K ei innostunut kaverikuva-ideasta

Tiistaina ponit raspattiin yhdessä muiden tallin hevosten kanssa. Mailalta ei löytynyt kummempaa, ja se sai samalla rokotuksen. Koolla sen sijaan oli enemmänkin terävyyttä -siitä on tullut virallisesti vanhus, kun 1v 9kk väli oli ihan liian pitkä. Ennenhän tuo on raspattu (reilun) parin vuoden välein, ja silloinkaan ei ole pahemmin tarvinnut mitään raspata... Vähän reilusta shettisannoksesta rauhoitetta poni meni kyllä tapansa mukaan melkoiseen tokkuraan, mutta heräsi siitä nopeammin kuin varmaan koskaan aiemmin. Koo rokotettiin ennen etelä-roadtripiäni, eli... heinäkuussa, joten se ei sellaista taas pariin vuoteen kaipaa, kun pelkkä tetanus tuikattiin.


Keskiviikkona jatkui maanantainen kengitysurakka, ja tällöin oli Mailankin vuoro. Juttelin kengittäjän kanssa tammasta ja etenkin sen jaloista. Hän ihmetteli, että on kyllä kauan kestänyt noilla korkkiruuvikintuillaan, ja sanoi, että tamma oli nyt paljon parempi kengittää kuin viimeksi. Vaan ehdottomasti paras uutinen oli, kun hän sanoi, että Maila on laihtunut ainakin sata kiloa sitten viime kenkäyksen, ja näyttää kaikin puolin paremmalta! Jonkin aikaa liukkaiden takia seissyt putte kävi iltapäivästä vielä terapian, jossa liikkui erinomaisesti -jee! Iltatallissa ruutasin vielä joka kopotille matolääkkeet kitaan.

1/14 nailed it!

2/14

Torstaina oli viimeinen kengityspäivä, jolloin kengittäjä katsoi Sandrankin kaviot, joita olen yksikseni nyt muutaman kuukauden huoltanut. Itse en ollut aamulla tallilla, mutta minulle kerrottiin terveisiä, ettei kengittäjän tarvinnut sipaistakaan raspilla, vaan käski minun jatkaa samaan malliin. Jes, kyseessä kun on ihminen, joka oikeasti tietää jalka-asennoista ja muista! Motivaatio poneiluun nousi kyllä kertaheitolla, niin puten laihtumisen kuin pikkuponin kaviouutisten takia. Ja niin tuli meidän vauvoista jo isoja poneja, kun kolmivuotiaat lyötiin etukenkään. :') Nelivuotias, eli Sandra, jäi tosin edelleen kengättä.

Tarzan demonstroi paaliin syötyä koloa

Samana päivänä sovimme myös muuan tapaamisen tälle päivälle, eli lauantaille. Jessi ajeli päivällä kuvailemaan poneja, joiden takia ei aivan tarvinnut hävetä silmiä päästä! Kaukana ei tosin ollut, hohhoi, kunnon puska-asukit... Alla nyt alkuun pari kuvaa, lisää on tulossa! Nyt pitää alkaa valmistautumaan aamutallia varten. Suurkiitos Jessi!



torstai 6. marraskuuta 2014

Kuka poneista olet?

Sain eilen tämän idean päähäni, kun mietin jotain kivaa ja vähän erilaisempaa postausta, kun kuulumisiakaan ei juuri ole. Koska kaksi vaihtoehtoa on liian vähän, lainasin pari ponia mukaan. Vaihtoehdot löytyvät aivan lopusta kysymysten jälkeen. Jos teet itsekin blogiisi vastaavan, linkitäthän sen minulle, niin voin käydä itsekin testaamassa millainen ponipersoona kohdalleni osuu? :) Kertokaa myös, miten hyvin kuvailut osuivat kohdalleen ja koetko olevasi tämän blogin tähdistä juuri tuo, vai onko jollain muulla ponilla kanssasi enemmän yhteistä?


1. Sukupuoli(-identiteetti)
a) poikamainen tyttö
b) poika
c) tyttömäinen poika
d) tyttö

2. Olet ikääsi, sukuusi ja sukupuoleesi nähden
a) huomattavasti keskivertoa lyhyempi
b) keskivertopituuden alarajoilla
c) keskivertopituinen
d) keskivertoa pidempi

3. Sinulle tärkeintä on
a) ruoka ja syöminen
b) itsesi toteuttaminen
c) rauha, kiireettömyys
d) ystävät


4. Tulet toimeen parhaiten
a) vastakkaista sukupuolta olevien kanssa
b) itseäsi suurempien/vanhempien kanssa
c) itseäsi pienempien/nuorempien kanssa
d) samaa sukupuolta olevien kanssa

5. Olet luonteeltasi
a) vahva, kärkkäillä mielipiteillä varustettu
b) jekkuileva ja kujeileva
c) erittäin empatiakykyinen ja etenkin psyykkisellä saralla herkkä
d) peloton ja aina valmis tekemään mitä tahansa, mutta silti varustettu järjellä

6. Kaveriporukassa olet
a) reilu ja ystävällinen, kunhan kukaan ei kävele päältäsi, tai palautat hänet maanpinnalle
b) kiusanhenki, mutta hyvässä hengessä; et simputa ketään, mutta joskus jopa ilkeä huumorintajusi ei ehkä aukea kaikille
c) muutaman ihmisen ystävä mutta loppujakin siedät hyvin, kaipaat paljon yksinäisyyttä ja omaa aikaa
d) kaikkien kaveri


7. Olet muuttanut
a) kerran paikkakunnalta toiselle
b) muutaman kerran
c) lukemattomia kertoja nuoruudessa, vanhempana et juurikaan
d) vain saman paikkakunnan sisällä

8. Katseltavanasi on
a) Napapiirin sankarit
b) Taru Sormusten Herrasta
c) Spirit -villi ja vapaa
d) Titanic

9. Suomalaisuus on sinulle
a) tärkeää, olet ylpeä maastasi ja sukujuuriltasi täysin suomalainen
b) ei juuri minkään arvoinen
c) vain kansalaisuus, ja oletkin ehkä suomalainen vasta ensimmäisessä tai toisessa polvessa
d) hieno ja ylpeä asia, vaikka sukusi onkin muilta mailta lähtöisin

10. Mieluisin lukemisesi on
a) Hevosurheilu
b) Hevoshullu
c) Tunne Hevonen
d) Hippos


Eniten A-vastauksia; MailA




Ensivaikutelmalta olet nyrpeä ja luotaantyöntävä, mutta lähimmille ystäville ehdoton tukipilari ja luotettava ihminen, jonka kanssa voi puhua mistä vain. Olet aina menossa, joko yksin tai porukalla. Ruoka on suurin heikkoutesi, jota kuitenkin yrität paikata liikkumalla aktiivisesti.

Eniten B-vastauksia; Buppe




Sinulla on pilkettä silmäkulmassa. Olet seikkailunhaluinen, seurallinen ja pohjimmiltasi kiltti, mitä nyt joskus äidyt kiusaamaan tai mahtailemaan muiden kanssa. Pienestä koostasi huolimatta sinussa on virtaa ja voimaa kuin pienessä kylässä.

Eniten C-vastauksia; Coo




Viihdyt parhaiten yksin tai parhaimpien ystäviesi seurassa, joita on alle yhden käden sormilla laskettava määrä. Olet erittäin empaattinen ja koet toisten ihmisten tuskan ja ahdistuksen itsekin, haluat kaikille vain hyvää ja olet äärimmäisen kiltti. Lähimpiä ystäviä saatat joskus jekuttaa, mutta vain hyvässä hengessä. 

Eniten D-vastauksia; SanDra


Olet yltiösosiaalinen ja kaikkien kaveri. Aina siellä missä tapahtuu, tai järjestät sellaista itse. Olet reipas, käsi valmiina ojossa tervehtimään uusia tuttavuuksia ja esittelemään paikkoja. Haluat aina nähdä kaikissa ja kaikessa pelkän hyvän, etkä puhu sanallakaan pahaa muista.