Ulkoasun uusintaa + Senni

Edellispostauksen lopulla mainitsinkin, että blogin poppoo, ulkonäkö ja nimi muuttuvat. Tässä tämänhetkinen, banneri on tosiaan Veeran käsialaa.

Edellinen ulkoasu, jota katseltiin kymmenen kuukautta, oli tämä:

Huomattavan yksinkertaisempaan tyyliin palattiin siis taas, olikinhan tuo edellinen melkein liiankin hieno meille puskajusseille!

Senni taas on hevonen, joka ei muistaakseni ole vielä koskaan tässä blogissa esiintynyt; Veeralla ylläpidossa oleva 15-vuotias oldenburgtamma. Hölmönnäköisellä päällä varustettu, mutta mahdottoman mukava otus! Veeran äidin hevonen Velmu sekä Senni muuttivat alkuvuodesta Virpiniemeen, joten hevosia ja omistajiaan on tullut nähtyä jos ei päivittäin, niin ainakin useamman kerran viikossa. Viime kuussa sain ylipuhuttua Veeran tuomaan vielä kovin pörröisen Sennin kameran eteen, kun aina aiemmin Veera oli kiljunut että noin kummallisennäköisestä hevosesta hän ei kuvia halua. Kamera tekikin taikoja, tammahan näyttää kuvissa ihan söpöltä poniinihevoselta! Senni onkin myös ehkä miellyttävin kuvattava sitten Paparazzien; tamma katselee korvat hörössä vuoroin kameraan ja vuoroin vähän sen ohi, pysyy kiltisti paikoillaan eikä hermostu vaikka sitä siirrellään paremman valon luomiseksi.

Keskiviikkoiltana Veera kysyi josko ehtisin käydä kuvaamassa ratsukkoa kentällä, ja ennen iltatallia käväisinkin kamerani kera mutkan naapurissa. Kirosin aurinkoa, joka ei osannut päättää pysyykö se pilvessä vai paistaako paljaalta taivaalta ja yritin parhaani mukaan saada edes jotain aikaiseksi. En onnistunut tehtävässäni kehuttavanlaisesti, kun ylläoleva kuva on aikalailla päivän onnistunein...

Tästä lähdettiin...

Hyvän tovin tuuppailtuaan Veera kysyi, haluanko minä käydä selässä. Yritin pistää vastaan, mutta kohta olinkin vaihtanut punaiset kumisaappaat ratsastussaappaisiin, työtahmahanskat Roeckeleihin ja lämpimän DIY-pipon Charles Oweniin. 

... ensimmäinen laukannosto näytti tältä... ("Sun ohjat lärpättää!")

Edellisen kerran olin hevosen selässä viime kesäkuussa, mikäli tallimme suomenhevosta, jolla olen muutamat maastot rällännyt ja pari kertaa kentälläkin ilman satulaa höntsäillyt, ei lasketa. Kulttuurishokki oli lievästi sanottuna suuri. Ei tuollaisessa höykkyytyksessä voi istua. Kaiholla muistelin aikoja kun ratsastin Syylää säännöllisesti ja olin kykenevä istumaan lähes minkä tahansa hevosen kyydissä hytkymättä tai keskittymättä pelkästään siihen, etten pompi metriä ilmaan joka askeleella.

... ja vähän tämän jälkeen lopetimme.

Veera yritti huudella jotain ohjeita, mutta puolet menivät ohi ja loppuja en voinut toteuttaa kun kaikki keskittyminen meni siihen, etten nyi hevosta suusta, tai hakkaa sen selkää ahterillani. Sennillä oli kuitenkin hauskaa, kerrankin sai höntsäillä menemään vähän miten sattuu, kun oli niin aloittelijakuski kyydissä! Veera paljasti lopuksi ettei ollut uskonut että Senni suostuisi edes kääntymään kanssani, mutta niin vaan pyörittelimme kaiken maailman ympyröitä ja voltteja molempiin suuntiin. Tamma oli kuitenkin mitä rehellisin otus, teki kaiken mitä osasin oikein pyytää muttei mitään ilmaiseksi, eikä hermostunut vaikka kuski tuskaili ja töpeksi minkä ehti.

Koon tukkatyyli 20.-21.5, perjantaina se oli jo auennut alhaalta.

Ponien pikakuulumiset vielä loppuun etten seuraavaan postaukseen mennessä näitä unohda. Koo on hangannut nyt ensimmäisen kerran, perjantaina. Mene kesä pois. Molemmat ovat laihtuneet, Sandran leveydestä on lähtenyt ainakin kymmenen senttiä pois ja Koolla pysyy satula paikallaan ilman geeliä. En uskonut tämän päivän saapuvan koskaan, mutta lauantaisen kahdeksan kilometrin ravi-laukkapätkän jälkeen kysyin Lauralta, että laitoitko muuten alempaa geeliä, kun perjantaina Janita pesi sen ja vei kuivaushuoneeseen. Tallilla tarkistimme asian -geeli ei ollut ponin selässä, vaan edelleen siellä kuivaushuoneessa. Paremmat läskileirikuulumiset tulevat kunhan saan poneista kuvia, mutta voi vitsit miten siistiä! Ponien kunto on myös aivan uskomattoman kova tähän treenimäärään verrattuna -molemmat ihan tosissaan ravasivat ja laukkasivat tuon kahdeksan kilometriä putkeen varsin reipasta tahtia, ainoastaan teiden ylitykset kävelimme. Palautuminen oli nopeaa, eikä kumpaakaan tarvinnut missään vaiheessa pyytää eteenpäin, ja molemmilla oli tallin pihassakin kepeä askel ja edelleen melkein liikaa virtaa. Oho. Perjantaina ponit puolestaan kävivät rälläämässä kuutisen kilometriä niin, että molemmat pääsivät hikien huuhtelulle tallille päästyämme.

Yksi keskiviikon lenkin pätkistä. Sandrankin maastorällät hoituvat muuten nykyään riimulla, taisin lukea muuan suututkimustulokset ja ahdistua. Onneksi Suttu on niin hippiheppa että tamma toimii näin jopa paremmin kuin yksilläkään kuolaimilla.

Muumien matkassa

Tänään terapioiden loputtua ja välipalaa ahmittuani hain Sandran ja kärrynsä talliin. Olin koko päivän ajatellut, että joko ottaisin härkää sarvista ja kävisin pyörittelemässä Sutturaa kentällä kärryjen kera, kun kenttäkin oli nyt niin hyvä -tarpeeksi märkä etteivät kärryt uppoa kuivaan hiekkaan, ja samalla tarpeeksi kuiva että kärryt kulkevat haluttuun suuntaan sivuliirron sijaan eikä tarvinnut kurassa kahlata. Olen kyllä jo päättänyt, että valjastan läheisen pikkusoralla olevan parkkipaikan kesän viralliseksi kouluharjoittelukentäksi, kun meidän kenttä tosiaan kuivuttuaan on turhan raskas kärryttelyyn. Annika oli paikalla kameransa kanssa ja kuvasi meitä pyytämättäkin, jolle siis suuren suuret kiitokset tämän postauksen kuvista!

Kärryt perään ja kentälle! Alkuun Sandraa meinasi masentaa, kun tämä kärryttely ei ollutkaan rälläystä niin lujaa kuin tappijaloilla pääsee, vaan piti vähän taipuilla ja kääntyillä ja kulkea halutussa askellajissa. Tai no kuski yritti pitää tasaisen tuntuman (kuten ylläoleva kuva kertoo, epäonnistuen siinä täydellisesti!) ja antoi ponin kipitellä mitä vauhtia halusi.

Säädöt toimiviksi todettuani teimme siirtymisiä niin askellajien kuin niiden pituuksienkin välillä, ja pakko oli taas testata laukannostot. Toimivat edelleen, ilman kiriponi-Kootakin! 

Kavalettipalikoiden kiemurtelut eivät tuottaneet ongelmia, mitä nyt allekirjoittaneella oli alussa ongelmia kärryjen kääntymisen hahmoittamisen kanssa vaan kolareilta vältyttiin. Tarhanneet hevoset saivat ties mitä päätönkana-kohtauksia kun kirjava kääpiö kärrytteli eivätkä kaikki tähän ole tottuneet -kentällä samaan aikaan ollut Syppe ei korvaansa lotkauttanut. Ehkä parisenkymmenen minuutin kentällä pyörimisen jälkeen kävimme kävelemässä tietä pitkin loppukäynnit, täysin turvallisesti kavereille viestein ponia hehkuttaen. Onneksi VOVP osaa käydä itse heittämässä hyvän lenkin löysin ohjin! Kärryjen purkaminen sujui pihalla irti -pari kertaa tarvitsi sanoa että ei kun seiso vielä hetki paikallaan, kunnes ponin jalat liimaantuivat niille sijoilleen. Talliin poni kipitti irti ja suoraan kuivaushuoneen ovelle, josta hain leipäpalaset ja purin valjaat siinä. Ja taas irti omaan karsinaansa. Voi vitsit mikä poni!

Eilen Sylvi, Tarmon ja Joosepin emä, kävi pitkästä aikaa kirmailemassa. Tämä tamma on tosiaan tapaus, jota luulimme kantavaksi ja tämän vuoksi mahaakin on *köh* kertynyt. Muumimamma ultrattiin tyhjäksi, ja kimo ilmoitettiin täten Läskileirin kolmanneksi jäseneksi. (Maila on neljäs, mutta sen kanssa en yritäkään olla tosissaan) Eilisen liinajuoksun verryttelyksi suunniteltiin tälle päivälle talutuslenkkiä, mutta koska satun olemaan erittäin hyvin laiska ihminen ja mieluummin liikutan niin monta hevosta yhtä aikaa kuin turvallista on, päätin tarrata tamman käsihevoseksi Koolle. "Voithan sää kokeilla, siinäpähän opettelee!" oli tamman omistajan vastaus, ja sillä mentiin -Koo kun tosiaan on niin superluottoponi ja tunnen sen paremmin kuin omat taskuni, (joista löytyy toisinaan yllätyksiä liiaksikin) että sille voi ottaa lenkkiseuraksi ihan kenet vaan. Jos tulee hätätilanne, hyppään selästä alas ja sanon ponille että paikka ja siinä se seisoo.

Hevoset saivat totutella toisiinsa tarhastahaun merkeissä, ja sehän alkoikin loistavasti -Koo ei suostunut liikkumaan edellä ja Sylvin taakse jäätyään tökki tammaa takapuoleen, joka taas aiheutti kiljumisia ja pukitteluita. Jes jes. Pahimmat kurat ponien päältä pois harjailtuani nakkasin Koolle suitset päähän ja Sylville ketjunarun kaikelta varalta ja lähdimme kentälle. Terassilta kyytiin, tielle (jossa Koo stoppaili koska hui apua koirakentältä kuului ääniä!) ja sitä pitkin mäelle. Sylvi on elänyt sataprosenttista siitoslaaman elämää eikä ole omin jaloin poistunut tallin pihasta vuosiin, eikä tammaa tosiaan oltu aiemmin käsihevosena pidetty. Vähän piti pöristä ja turvautua pikku-ruunaan, mutta mäelle päästyämme katosi jännitys meiltä kaikilta ja meno oli varsin letkeää. Prr ja ponit hidastivat, maiskautus ja matka jatkui. Tässä se on, maailman toimivin ponipari!

Käynnin mentyä niiiin hyvin en voinut olla kokeilematta ravia. En olisi voinut koskaan uskoa että näiden kanssa hölkyttely olisi noin helppoa, mutta olihan se! Ei niin mitään ongelmaa, taas maiskautuksesta raville ja päristyksestä käyntiin. Sylvin naruun ei todellakaan tarvinnut edes koskea, kun tamma hölkytteli hyvällä kohdalla koko ajan. Puolisen tuntia tähän seikkailuun upposi aikaa, jonka jälkeen loistavien otusten kuluttamat kalorit syötiin takaisin sokeripalojen muodossa. Sylvi on kyllä jatkossakin niin tervetullut meidän mukaan höntsäilemään!

(Sylvillä on herkät silmät jotka reagoivat aurinkoon, tuuleen ja pölyyn, joten sillä pidetään ulkona huppua. En tiedä voiko sitä pitää liikutuksen ajan ilman, joten jätin päähän, siitä siis seepra-look.)

Läskileirin lähtötilanne

Nyt loppuivat tekosyyt. Ponien on laihduttava ja piste. Otimme sunnuntaina Janitan kanssa lenkin jälkeen lähtökuvat:

Koo on vain leveä taikka pyöreä, mutta Sandralla on sellainen ihrapanssari koko kropassa että oksettaa. Luut tuntuvat vain päässä ja jaloissa. Koon tavoitekuva on alla:

Yhtään ei haittaa vaikka lihaksia olisi enemmänkin... Mutta ihan kamalaa miten paljon ponin selkä on painunut kahdessa ja puolessa vuodessa! Tässä on likimain sama kaulan asento joten siltä osin vertailukelpoisempi kuva, mutta hurja kaarevuus on tuossakin. Hui. Ponihan alkaa näyttää ihan vanhalta. Sandralle ei tavoitekuvaa ole koska sopiva-Sandra -kuvaa ei ole olemassakaan, Suttu ei nimittäin ole varmaan koskaan ollut edes kohtuullisen hoikka otus. On klipattu, on hyvät pohjat, on varusteet ja apukäsiäkin -nyt ei ihan oikeasti ole enää niitä tekosyitä! Etenkään, kun poneilla on menohaluja liiaksikin.

Tämänpäiväinen lenkki rällättiin tällä varsin hyväksi todetulla kokoonpanolla; minä Sandralla kärrytellen ja Janita Koon kyydissä nauraen. Hyvän tovin poneja kuurailtuamme varustimme otukset ja itsemme poistuaksemme tallista. Heti ulko-ovella Sandra päätti että nyt muuten mennään, eikä millään olisi malttanut odottaa Janitan kyytiin kapuamista -minun oli pakko tarrata ponia kuolainrenkaasta ettei se lähtenyt tikittämään lenkkiä yksinään. 

Koo oli samaa mieltä; nyt ei aikailla turhia, kiipeä akka kyytiin ja mennään jo! Ponit eivät ottaneet vapaaehtoisesti ainuttakaan käyntiaskelta, Kookin tarjosi laukkaa. Asfaltilla. Voi luoja. Tuskanhiestä märkänä saimme kuitenkin ponit pysymään lapasissa hevosreitin alkuun saakka, jonka jälkeen löysäsimme ohjia ja ponit lähtivät kuin ravurit ketjuista konsanaan. 

Suoran päässä ponit suostuivat jarruttelemaan ettemme ylittäneet pyörätietä ravilla, jolloin loikkasin kärryiltä Sandran pääpuoleen ja Janita kiristi satulavyötä. Kyytiin takaisin ja taas jatkui matka!

Raviradan alkuun kävelimme, ja mutkasta testailin josko Sandra muistaisi laukannostoista jotain -näitähän tosiaan harjoiteltiin viimeksi loppukesästä. Mitä vielä, yksi "imutus" ja jo poni laukkasi. Lopulta vauhti kiihtyi niin hurjaksi että Kookin laukkasi ihan tosissaan ja koin parhaaksi siirtää ponin takaisin raville. Ei olisi enää ravi kirjavalle maittanut, mutta suhteellisen vähillä laukallerikkomisilla selvisimme toisen suoran alkuun. Alkupätkän menimme taas laukalla, mutta ravialueen alkaessa siirsimme nätisti raville ettemme aiheuttaisi turhia kuoppia reitille.

Poneilla oli sen verran virtaa, että päätimme lähteä toiselle kierrokselle. Janitaa ja ponien intoa säästelläksemme menimme kuitenkin enää vain alkupätkän eli noin kilometrin lisää, kunnes palasimme tallille.

Tallilla varusteet purettuamme alta paljastui pari hionnutta ponia, jotka eivät kuitenkaan vieläkään olleet turhan väsyneitä -kävimme vielä kuvailemassa mäellä (joista luultavasti lisää myöhemmin) ja juoksentelin siellä laukkaavan Sandran vierellä...