keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Arvonnan tulokset

Osallistujia oli 18, ja arpoja jaettiin yhteensä 81 kappaletta. Alta voit katsoa sijoituksesi, koneena toimi tällä kertaa tämä.


Mitä parhainta uutta vuotta kaikille lukijoille! Kysymyksiin palailen loppuviikosta.

tiistai 30. joulukuuta 2014

Kertaus menneestä ja katsahdus tulevaan

Enää tämä päivä osallistua arvontaan. :)
Klikkaa kollaasit suuremmiksi!


Vuoden alussa Koo tarhaili vielä ympärivuorokautisesti yksin muun muassa ruokkimisongelmien takia, mutta poni pääsi useasti Baronin kanssa kirmailemaan kentälle -ja ponipojillahan oli hauskaa! Toimin myös välikätenä ratkomassa Bartsan ja omistajansa ongelmia, jotka häipyivätkin heti, kun pari pääsi vähän parmepaan yhteisymmärrykseen toisistaan. Näiden lisäksi pohjat alkoivat olla käyttökunnossa lumien laskeuduttua, joten Koo pääsi taas muistelemaan miten ratsastajaa kannetaa selässä. Luonnollisestikin pelkän kaulanarun kera...


Koo alkoi viettämään iltapäivät (koulusta tuloni - iltatalli) taas kolmen ruunan kanssa, ja poni toikin vähän säpinää poikien tasapaksuun arkeen sinkoiluillaan. Kuun lopulla poni täytti 18 vuotta ja juhli tätä omenan kera.


Maaliskuu täyttyi kaviohuollosta, kissojen karvanleikkuista sekä Baronin kuvailuista -ehdin tosin myös vierailla Sohvin kanssa maneesilla sekä Kirjavaa katsomassa.


Kelit alkoivat jo olla aurinkopainotteista, eikä liikutuspohjien kanssa enää ollut ongelmaa lumien sulettua. Hevoset tönöttivät vuorotellen kameran edessä varsin ahkeraan, vaan ehdottomasti kuukauden paras juttu oli, kun Janitakin löysi taas tiensä meidän joukkoon! Koo toimi lastenponina, taas jälleen loistavasti, sekä vielä paremmin turvaponina valmennukseen matkustaneelle toverilleen. Itse kävin loppukuusta moikkaamassa entistä hoitoponiani, jota on kyllä aina ihana nähdä! Kesäihottumaloimi kaivettiin kaapista.


Olin jo edelliskuussa käynyt parit iltatallit tekemässä Takkulassa, mutta toukokuulle vuoroja tuli useampia. Kävin niin tallivuoroinani, kuin myös muulloinkin viihdyttämässä Mailaa ja kävelemässä pitkin Virpiniemen maastoja. Koo sai kärryt ja kävi merellä heittämässä talviturkin -ainakin mahaan saakka. Ruuna mutusteli vihreää ruohoa minkä ehti, ja tammankin kanssa jäätiin herkuttelemaan. Tai tamma herkutteli, itse heiluin kameran kanssa.


Koon kannalta oleellisin muutos oli laitumelle pääsy. Ja siellähän syötiin! Toisinaan vähän juostiinkin, katsokaa vaikka, todistekuva! Ufohupusta, pesuista sekä rasvailuista ja takista huolimatta poni hankasi pahemmin kuin koskaan aiemmin näin alkukesästä. Mailan kanssa jatkoimme kävelyitä, lainaratsuilin muutamaan otteeseen ja viimeiset kaksi viikkoa olin Bonazassa töissä.


Heti Ruotsin-viikonloppuloman jälkeen Koo muutti Bonazaan pienemmän polttiaismäärän syötäväksi. Seuraavalla viikolla saapui uusi ihottumaloimi, joka kokoa pienempänä osoittautuikin vallan loistavaksi ostokseksi. Kolmannen viikon, tai siitä viisi päivää, olin itse reissussa. Ensimmäisellä hevosetapilla kävin moikkaamassa Annikaa ja Violaa, seuraavalla Minkaa ja Siinaa, sekä viimeisimpänä Raipea ja ponejaan. Koo sai tuliaiseksi kukkahackamoret, joita testailinkin heti pikimmiten. Maila toimi kärryponina ja muutamaan otteeseen merihevosenakin.


Elokuusta päälimmäisenä on edelleen mielessä Mailan jalanrikkomisepisodi. Tätä ennen olimme kuitenkin ehtineet käydä ajeluilla, merellä sekä kävelyillä useampaan otteeseen. Sandra pelasti pienen ponitytön masentumiselta ja toimi loistavana terapeuttina, sekä kärryponina.


Mailan jalan tilanne ei ollut yhtään niin paha, kuin miltä aluksi näytti. Syyskuun puolessa välissä oli tamma jo taas aisojen välissä -mutta vain hetken. Kävin myös Kalimella moikkaamassa Sohvin laumaa ja sen uusimpia tulokkaita, ja Minka kävi vastavierailulla viikonlopun ajan. Koo jatkoi pyöröpaalien tuhoamista ystäviensä kanssa ja sai olla viikon ilman ihottumaloimea kunnes polttiaiset taas palasivat.


Maila pääsi taas kärryjen eteen, muttei ole ottanut kuin muutaman pyydetyn raviaskeleen sitten elokuun -ja nekin syyskuulla. Kävelyillä kävimme edelleen ja hiihdin tamman vierellä minkä jaloistani pääsin -myös Koo liikkui lähinnä maastakäsin. Vietimme Koon kanssa puolen elämäni päivää, ja Maila pääsi parina päivänä tarhailemaan lumimaisemaan. Lokakuun puolivälissä kirjoitimme puolen vuoden työkokeilusopimuksen Bonazaan.


Jessi kävi vierailulla kuun alkupuolella ja nappasi isommista poneista mielettömän hienoja kuvia harmaasta säästä huolimatta! Santeri pääsi taas kärryjen eteen toimivien renkaiden kanssa. Heijastimet olivat, ja ovat edelleen, kovalla käytöllä. Isot ponit jatkoivat kävelylenkkejä ja Sandra ajeluita.


Vuosi on kovaa vauhtia loppumassa. Viimeisen kuukauden aikana Koo sai kengät sekä pääsi lempilajinsa, hiihtoratsastuksen, pariin. Jouluaatto meni kirpeässä pakkassäässä, ja useamman kymmenen pakkasasteen lukemia on senkin jälkeen riittänyt. Tämän vuoden aikana Koo ehti hurmata lukuisia ihmisiä, aina talliporukasta satunnaiskävijöihin sekä terapia-asiakkaisiin.

Suurkiitokset kaikille tänä vuonna kuvia ottaneille; äiti, Janita, Minka, Sofia, Emmi, Veera, Raipe, Jessi, Elli, Meri-Tuuli sekä Virpi, ja näiden lisäksi Annika Ra.'lle, Roosalle, Annika Ro.'lle ja Ronjalle kuvissa esiintymisestä. Tietenkään unohtamatta kaikkia muita, jotka ovat ponivuodestani näin hienon tehneet -ponit saavat muutenkin ylistykseni kuulla päivittäin.

Entä se tulevaisuus? Ja lähitulevaisuus nimenomaan, seuraava vuosi. Sandran kanssa on tarkoituksena kärryillä aina kun siihen kykenemme, eikä haittaa yhtään vaikka mahaa saisi pienennettyä! Kaukaisena haaveenani olisi päästä ponin kanssa kouluvalmennukseen kärryiltä käsin, vaan eipä täälläpäin moisia valmentajia oikein ole. Mailan kanssa puolestaan yritämme viettää mukavaa aikaa yhdessä, käydä kävelyillä ja nauttia niistä hetkistä mitä meille vielä on jäljellä. Koo taas... Suunnitelmissani on kesällä tai viimeistään alkusyksystä napata poni ja koira kainaloon ja suunnata Nuuskamuikkusen tapaan etelään -tosin emme ole näillä näkymin palaamassa keväällä takaisin. Muuten yritämme pitää kesäihottuman kurissa, tiputella kiloja ja hankkia lihaksia silti rennomman yhdessäolon merkeissä. Nyt nostamme päät pystyyn ja suuntaamme nokan kohti uusia seikkailuja, tavoitteeseeni tehdä jokaisesta vuodesta aina seuraavaa parempi teki 2013 kyllä suuren haasteen.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Pakkaspäivä

Tälle viikolle on ainakin näillä leveyksillä osunut useampi varsin kireä pakkaspäivä -tänäänkin tallille aamuseitsemän aikaan kävelemään lähdessäni kurkkasin mittaria, joka näytti -27 astetta. Matkalla jouduin kuitenkin vähän väliä vähentämään vaatetusta tai pysähtymään lämpötilaani tasatakseni, olisihan se kumma jos jo seitsemässätoista vuodessa osaisi pukeutua sopivasti. Ponilla ei moista ongelmaa ole, sen kun pörhistää turkkia pörrölleen ja mussuttaa enemmän heinää elohopean tipahtaessa alemmas! Muut hevoset ovat olleet tallinsulatustalkoissa ja popsineet kortta karsinoissaan, vaan Koo on saanut tästä vapautuksen. Ruunan karsina on tallin "eteisessä", jonka lämpötila ei ole kuin muutaman asteen korkeammalla kuin ulkona. Tämä taas aiheuttaa muuan jäätymisongelmaa, mutta purujen koppuroituminen korjaantui vaihtamalla Kookin oljille (poni kiittää, karsinansiivoajat eivät...) ja vesikuppi on pysynyt paremmin sulana, kun vesi laitetaan lämpimähkönä illalla ja kupissa pyörii tennispallo. Vaan jaksan kyllä edelleen haaveilla SULA-kupeista, karsinaan ja tarhaan omistaan. Haaveeksi jääkööt, ellei lottovoittoa satu kohdalle.

En tykkää, en kato kameraan!

Tämänpäiväiset suunnitelmat ehtivät taas vaihtua pariin otteeseen, mutta lopulta juoksin lumisateen läpi viimeisten päivänvalonrippeiden aikaan ponin tarhaan -juuri päiväheinien jälkeen siis. Haaveenani oli ne niiin söpöt huurreponikuvat, ja haaveeksi jäivät! Koo ei nimittäin pahemmin siloposkiinsa kuuraa kerää, ja jos kerääkin, olen joko minä tai heinäkasa huomattavasti poseeraamista kiinnostavempia. Olen saanut noottia jatkuvasta pääkuvien viljelemisestä, ja päätinkin tänään ottaa härkää sarvista ja pyöräyttää ponin ympärilleni juoksemaan. Kyllähän tuosta otuksesta huomaa, että se olisi mieluummin jossain muualla (heinäkasalla) kuin kipittelemässä typerää ympyrää... Edellispäivän liitokavioilut olivat selvästi jääneet illalla sinne kentälle, niin nätisti lensi menemään, ja nyt vain löntysti juuri ja juuri raviksi tunnistettavaa askellajia.

En tykkää, en halua juosta!

En tykkää, en halua poseerata!

No mutta, en lannistu! Kyllä vielä tänä talvena saan harmaapartakuvia tästä ponista, ihan varmasti! Muuan Santeri kerää kyllä komeat kuurat itseensä selkää myöten, vaan eipä tuossa valkoisessa karvassa sellainen näy.


perjantai 26. joulukuuta 2014

Huonot tallitavat

Tämä haastehan oli yksi Tiian viikon blogihaasteista ja kiersi täten useassa blogissa. Itse sain haasteeni Anutukselta näköjään tasan kolme kuukautta sitten -hups... No mutta, parempi myöhään jne. 

1. No se kännykkä... Parhaimmillaan päivittelen Whatsapissa kaverille, kuinka Maila kävelee kohta ojassa koska räplään puhelinta... Koolla voi vaikka rällätä täyttä laukkaa Twitteriä selaillen, K nyt vaan on loistava poni ja aina kuskia paremmin tilanteen tasalla. Tokikaan emme harrasta täyttä laukkaa autoteiden läheisyydessä, emmekä varsinkaan puhelin kourassa...

... Tai päivittelen Messengerissä, kuinka ollaan jo koukattu ojan kautta.

2. Tykkään liian usein kokeilla, kuinka montaa meidän tallin hevosta voi taluttaa yhtä aikaa talliin tai tarhaan. Kokoonpanosta riippuen kahta, kolmea tai neljää ilman, että kukaan kuolee ja/tai pääsee irti. Jossain vaiheessa olin vielä fiksu ja reipas ja kuskasin kahta kerrallaan, lukuunottamatta kahta mahdollista kolmikkoa; varsat ja Koo, tai pikkuponit ja Hertta. Nyt kulkee kolmistaan ketkä sattuu, joitain kaksikkoja yhdistelen kahdesta laumastakin. Mutta vain silloin, kun toinen on Koo jonka voi päästää irti, tai hevoset ovat aiemmin tarhanneet yhdessä. En myöskään vaadi useimmilta hevosilta pahemmin käytöstapoja noissa lyhyen matkan siirtymissä, vaan ne saavat seilata pitkällä narulla missä sattuu.
3. Toisinaan tykkään myös kokeilla, miten joku parivaljakko kulkee kahdestaan taluttaen tallin pihan ulkopuolellakin... Maila-Koo -duo on huono kun Maila kävelee miljoona kertaa Koota nopeammin, mutta senkin saa joskus toimimaan. Sandra-Koo on loistava, Suttu hölkkää ja Koo kävelee samaa vauhtia.

Kyllä voi kolmea kuvata yhtä aikaa!

4. Saatan ehkä myös joskus mahdollisesti pitää hevosia irti. Tallissa lähes ketä vaan asiakashevosista, etenkin jos varustan kiireessä terapiaan. Koo nyt on oikeastaan aina irti, toisinaan pihallakin, mutta olen ehkä myös ratkaissut kolmen jätkän porukan tallittamisen sillä, että hitain kulkee vapaana karsinaansa. Kyseessä on tosin ihmisenmieli-poni, joka on lauman alin ja toisinaan ahdistuu pienesti, jos sitä taluttaa muiden kanssa.
5. Turvavarusteiden käyttämättömyys. Turvakengät on viimeksi ollut jalassa koulussa ollessani, turvakärjellisiä tallikenkiä en ole omistanut... yhdeksään vuoteen? Kypärä on löytänyt pääni yhä useammin, mutta voisin edelleen ratsastaa Koolla ilman. Tosin kypäräkin on päässä vain kärryillessä ja hevosen selässä, eikä esimerkiksi neljää hevosta tarhaan taluttaessani.
6. Kesävarustus. Liittyy vahvasti ylläolevaan. Nimittäin kesällä en käytä hanskoja kuin vuollessani, kenkiä liian harvoin ja silloinkin tennareita tai edelleen teräskärjettömiä jodhpureita. Yleinen varustus on varsin lyhyet shortsit ja toppi, nättiä jälkeä tulisi asfaltilla hevosen perässä raahautuessa.

Kaksi ponia, ei kenkiä, ei hanskoja, ei pitkiä hihoja tai lahkeita. Eikä tietenkään sitä kypärääkään...

7. Hevosten seisottaminen käytävällä tai karsinassa varusteet päällä. Enkä nyt puhu siitä, kun laitan hevoselle valmiiksi kahvavyön ja asiakasta odotellessani siivoilen karsinoita hevosen ollessa käytävällä kiinni tai karsinassa vapaana. Vaan siitä, että valjastan Mailan karsinassa ja lähden hakemaan Koota ja kärryjä talliin, varustan Koon, otan Mailan käytävälle ja kiedon kärryt kiinni -ja käyn vessassa tai hakemassa jotain unohtunutta. Ajo-ohjat ovat melko pitkät ja niitä ei saa niin valjaisiin sidottua ilman, etteivät ne voisi irrota ponin pyöriessä karsinassa... Niin turhia riskejä, vaikkei vielä olekaan mitään sattunut ja Maila normaalisti varsin rauhallinen onkin!


8. Selästä laskeutuminen. Laskeudun tosiaan yleensä etukautta, siis nostamalla oikean jalan kaulan yli ja liukumalla selkä hevoseen päin alas. Enkä todellakaan pidä ohjista (tai kaulanarusta) kiinni.
9. Työasennot, etenkin vuollessa. Ihan järjetöntä. Miljoonalla solmulla hevosen mahan alla ja jaloissa, tai suoraan maassa istuen!
10. Ei niitä päitsiä tarvi! Tai narua ainakaan! Tätä en tosin tee kuin tallissa, mutta siis kyllähän hevonen osaa kävellä karsinaan irti. Tai otsatukasta tai loimesta talutettuna. Mutta kun se tallin ovi voi hyvinkin olla auki, ja se hevonen muuten ehtii ovelle ennen minua.

Kyllä se pysyy irti!

Ihme, ettei kummempia ole sattunut. Ja kuitenkin vuosien varrella on vähän tullut järkeä päähän, ja samalla sokeaa luottamusta (vieraisiinkin!) hevosiin... Suosittelen kuitenkin loppujakin tekemään tämän, tulee mietittyä asioita vähän paremmin kuin normaalisti, ja josko saisi itseltä (tai joltain lukijalta) näitä typeryyksiä karsittua...

Neljä päivää aikaa osallistua arvontaan!

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Pumbien joulutervehdys

On aina yhtä hauskaa, jos luottoponi a.k.a. Koo ei toimikaan juuri ihmisten tahdon mukaan. Tämän, sekä tokikin tammojen mielentilojen vuoksi haaveilemani kolmikon ryhmäkuva jäi saamatta, mutta tässäpä nämä!





Siskolleni Ronjalle kiitos poninaulakkona olosta sekä viimeisimmän aikana kameramiehen roolin omaksumisesta. Nyt menen syömään kymmenen lautasellista porkkana- ja bataattilaatikoita.

Hyvää joulua!

Kännykän kätköistä

Mitä olen oikeasti viimeajat tehnyt?

Onnistunut. Saanut Sähikäisen kulkemaan liinassa haluamassani askellajissa ja temmossa, eikä tamma saanut ainoatakaan pömeliä.

Näkynyt. Heijastinten lisäksi olen poneineni saanut aikaan hyväntuulista keskustelua kanssaliikkujien kanssa -milloin kysellään "ravurini" sukua, milloin ruunani tiineydestä, ja milloin ihastellaan pyöreää, karvaista karavaaniani.

Tajunnut, että antamalla Koolle vaaleaa leipää, Maila ei himoitse hitaamman syöjän herkkua.

Nauttinut Koon seurasta ja...

Maastoillut pitkästä aikaa pelkän kaulanarun kera.

Ihaillut lumisia maisemia ja tallettanut jokaisen yksityiskohdan putesta verkkokalvoilleni.

Ottanut Koon mukaan kävelyille. (ja käyttänyt DDn naruriimua!)

Päästänyt Sandran irroittelemaan niin lujaa kuin tikkujaloillaan eteenpäin pääsee!

Arvostanut jokaista hetkeä ponien kanssa enemmän kuin aikoihin. Herännyt joka aamu puoli seitsemältä. Tykännyt karsinansiivousterapiasta. Seurannut poikien laumaa ja ponini nuorentumista kolmivuotiaan tasolle. Sekä kuunnellut joululauluja

Mikäli perinteisestä aattopäivän joulukuvauksista ei tule mitään, tämä jää tämän vuoden jouluhenkisimmäksi postaukseksi. Haluankin toivottaa jokaiselle tätä lukevalle hyvää joulua. Muistakaa rauhoittua, olla normaaliakin enemmän hetkessä ja viettää aikaa tärkeimpienne kanssa -tai ainakin nauttia lomasta, keille nyt sellainen onni on suotu.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Talven ensimmäinen hiihtoratsastus

Tänään koneeni ei ala sitäkään vähää yhteistyöhön kuin normaalisti, joten en saa videoita koostettua ja saatte naturellipätkiä. Voisinpa päästää tämän kohta yhdeksänvuotiaan läppärin eläkkeelle...

Juuri Janitan kanssa tallille päästyämme aamutallintekijä oli lähtemässä, ja kertoili kuinka koko poikaporukka oli virtaillut aamulla. Koo oli viety ensimmäisenä tarhaan, jossa se oli juossut kierroksen toisensa perään ja piehtaroinut hyvän lumipanssarin yllensä. Seuraavaksi tarhaan pääsivät Jooseppi ja Tarmo, poikien omistaja oli saanut ne juuri aitojen sisälle kunnes Koo kirmasi toiselta puolen tarhaa ja säikäytti kimon, joka loikkasi takaisin portin toiselle puolen -eipä se ole moisiin lumihirviöihin tottunut! Lopulta kaikki (myöhemmin Ruutikin) saatiin tarhaan, jossa sitten riehuttiin sydämien kyllyydestä. Siihen malliin, että mennessämme Koota tarhasta hakemaan huomasin Joosepin kadottaneen kengän. Taas. Varsa on kengätty kerran etusistaan, ja tämä oli toinen tai kolmas irtokenkä, pelkään samoin käyvän Koollekin kun tuohon malliin kirmailevat.


Haimme tosiaan Koon talliin kuivattavaksi, harjattavaksi ja varustettavaksi, jonka jälkeen tappelimme Janitalle laskettelumonot, virittelimme vetonarut ja lähdimme matkaan. Pohdimme, että kentän takaa hevosreitiltä suihkaisten pääsemme nopeiten ja vähimmillä vastaantulijoilla metsään, ja ettei siinä ainakaan kulje kuin puskapuksut joita ei suksija kiinnosta. Miten väärässä olimmekaan! Emme päässeet edes Länkikujan toiselle puolen, kun vastaan saapui kaksi ratsukkoa, joista jälkimmäinen oli selvästi lähinnä maneesin seinien sisällä aikaa viettävä. Koo seistä tapitti paikoillaan, toisinaan vähän kuopien kun seisominen jo tympäisi, ja odottelimme ratsukkojen ohittamista. Ensimmäinen tuli kohdalle ja jäi siihen, mutta jäljempi kääntyi kannoillaan ja steppaili takaisin tallilleen. Hetki meni ajatuksia keräillessä, kunnes päätimme jatkaa matkaa, ohitimme tämän pelokkaan ratsukon kentän takaa kulkiessamme ja hekin pääsivät takaisin metsään tämän jälkeen.



Luovutimme kävelyn ja nöpöhölkän kanssa ja nostin laukan Länkikujan ylitettyämme. Ripeästi pääsimmekin pois hevosreiteiltä metsään, jossa poni oli juuri se hiihtoratsastusponi joka se on aina ollut -niiiin reipas ja innokas, mutta loistavilla jarruilla varustettuna! Kiertelimme metsissä hyvän tovin, mutta todettuamme ne vielä liian vähälumisiksi poikkesimme pyörätien kautta metsäautotielle ja siitä vanhalle autotielle. Tasaisella, lumisella pohjalla olikin hyvä päästellä, ja poni kipitti innoissaan! Onneksi poni on myös kuskia paremmin kartalla kanssaliikkujista ja hidasti kuullessaan ponin äänet. Kärryjä vetävä shetlanninponi olikin sekä minulle että Koolle tuttu, Lassi nimittäin -olihan kiva nähdä tuotakin ponia pitkästä aikaa! Pääsimme suhteellisen kunnialla myös joulukuusenhakureissulla olevan miehen ja ajoneuvoyhdistelmänsä ohi, ja aina tallille saakka -tällä kertaa tosin kiersimme tietä pitkin hevosreittien sijaan...



Tallissa poni olikin väsähtänyt, mutta selvästi onnellinen päästyään reipastahtiseen maastoon. Porkkanat katosivat nopeasti, purimme ja loimitimme ponin ja veimme sen takaisin lumisateeseen vesiämpäreiden kera. Glögikupposet kadotettuamme lähdimme Janitankin kanssa takaisin kohti kotejamme, illasta kävin vielä tekemässä iltatallin ja kirmailemassa Sandran kanssa. Huomiselle pikkuveljeni meinasi lähteä roikkumaan suksilla perässä, saa nähdä pitääkö lupauksensa kun kahdeksaksi pitäisi tallille karsinoita siivoamaan lähteä... ;) Tuolla porukalla tosin taidamme jäädä ihan vain meidän tallin hevosia järkyttämään ja pyörimään pihalle!


torstai 18. joulukuuta 2014

Kengät vai ilman?

Psst, muistakaahan osallistua arvontaan!

Koo on taas kengällinen -vajaa 2,5 vuotta paljasjalkailua päättyi tänään. Tykkään kengättömyydestä, ihan tosissani tykkään, ja suhtaudunkin (paljaisiin) kavioihin suhteellisen intohimoisesti. Kengistä, etenkään hokeista en tykkää sitten alkuunkaan. 

... ja silti ponin kaviot näyttävät nyt tältä.

Miksi sitten päädyin tähän? Nykytalvet, etenkin kuluva, ovat olleet aivan surkeita. Vettä ja pakkasta vuoron perään, välissä ehkä muutama hiutale luntakin, ja taas jäätyy peilijäälle. Jos käy hassusti ja kaikki vesi on kadonnut tai niitä ei ole vielä ehtinyt tullakaan, jäätyy maa koppuralle. Lisää yhtälöön oikeastaan ulkona asuva poni, eikä mieluista vastausta ole olemassa. Ei ole bootseja, joita pystyisi pitämään vuorokauden ympäri pahimmillaan pari viikkoa putkeen ilman, että hiertävät (ruununrajan yli tulevat töppöset, esim. Cavallo Simple/Sport) tai tippuvat matkasta. (ruununrajan alle jäävät, esim. Easyboot Glove/Epic) Eikä ole bootseja, joita aamu- ja iltatallin tekijät laittaisivat tai ottaisivat pois, pesisivät ja kuivaisivat. Liimakenkiäkin koitin metsästellä, mutta niiden hinnat ovat taivaissa, "Tarkoitettu vain lyhytkestoiseen käyttöön (1vko) kerrallaan", asennuksesta on tehty rakettitiedettä tai ei ole tarpeeksi pieniä Koon sorkkiin, tai kenkiin ei saa hokkeja. Mikä siis on kenkien hyvä puoli? Hokeista saa pitoa, sekä säteen/anturan (mitä hevonen arkookaan, Koo arkoi säteitä nidien osuessa teräväksi jäätyneeseen maakimpaleeseen) ja maan väli kasvaa. Niin, ja niitä ei tarvi irroitella kuin kuukauden-parin välein.

Koo kohta 19v, kengätty viimeksi kolmisen vuotta sitten -päivän paras asiakas.

Entä kenkien huonot puolet? Hokkihaavat. Irtokengät. Tiedän useamman murtuman, joka on saanut syntynsä maahan jumittaneeseen hokkiin. Kaviomekanismin heikentyminen. (--> verenkierto heikkenee, liikkuessa tärähdys tulee niveliin ja jänteisiin kovemmin ym.) Valkoviivan ja seinämien haurastuminen. Ja yhä edelleen, ne hokkihaavat, joko itseensä poljettuina tai laumakavereihin potkittuna, ja ne irtokengät. Sekä tällaiselle tee-se-itse -miehelle tuo kengityksen hintakin on... noh, melkoinen. Kengätön kavio ei aiheuta läheskään yhtä suurta vahinkoa laumakavereihin, (tai ihmisen varpaille ja jalkapöydälle!) kavio pääsee levenemään ja pumppaamaan verta, seinämät, anturat ja säde vahvistuvat, yleensä muotokin alkaa lähes itsestään korjaantumaan. Kengätön kavio ei myöskään kerää pahemmin lunta, Koolle laitettiinkin kenkien päälle tilsakumit tätä ehkäisemään. Itse en näe mitään järkeä kengällisessä mutta kumettomassa kaviossa.

Lähitulevaisuuden viimeistä päivää kengättä, nyyh.

Entä jatkossa? Koo tulee olemaan kengässä maalis-toukokuulle, toivottavasti saan ne revittyä irti mahdollisimman pian ja poni saa hetken oleilla kengättä lumienkin vielä ollessa maassa. Tällöin lasku lumen alta paljastuviin kiviin ja kovien teiden tallustajaksi on huomattavasti pehmeämpi. Toivon, että ponin kaviot eivät tämän vuoksi heikkene, ja että se pärjäisi taas ensi kesän bootsitta. Jos Maila olisi omani, se olisi ehdottomasti kengätön ja käyttäisi nastabootseja lenkkeillessä. Sandralle taas bootsit eivät valitettavasti olisi edes vaihtoehto ponin omistaessa niin pienet kaviot, jotka etenkin takana ovat erittäin soikeat. Sandra on edelleen kengätön, joka taas valitettavasti näkyy ponin keskivartalossa -tätäkään ponia kun ei pysty näillä pohjilla liikuttamaan, eivätkä tammat enää liiku tarhassa läheskään yhtä aktiivisesti kuin hyvien pohjien aikaan. Sandrakaan ei kyllä aro tai muuten tarvitsisi suojaa jalkoihinsa, ainoastaan tämä liukkaus on kirjavan hidaste.


Tiivistettynä siis, että kengät vain tarpeen tullen (pakon edessä) ja aina jokainen hevonen ilman jos vain mahdollista. Itse asiassa tämä koskee osaltani kaikkea. Loimitusta; vain silloin kun hevonen tarvii, (Koolla tarve on kesällä ötököiden vuoksi ja koleilla syyssateilla, muuten nakuilee. Sandra loimitetaan myös vain sateellle.) kuolaimia ja mitä vielä. Suojittamista en itse ennen ymmärtänyt, mutta tämän katsottuani (tässä täyspitkä [47min.] versio, kumpikaan ei välttämättä sovi herkimmille katsojille) on Koo liikkunut aina suojitettuna käyntilenkkejä lukuunottamatta.

Kengät -mikä loistava tekosyy hankkia kerrankin oikean väriset suojat!

tiistai 16. joulukuuta 2014

Naruriimut vertailussa



"Koolla" alkaa olla jo aika kattava valikoima naruriimuja ja pari koulutusköyttäkin, vaikka yksi riimuista onkin liian pieni eikä sillä edes pahemmin (naru)riimuja käytetäkään. Mutta hurja poni on hyvä syy hamstrata lisää noita ihania vermeitä! Niin, ja Koohan toki lainaa niitä mielellään muillekin.


Toukokuu 2011 kera lainaköyden (DD) riimu lievästi valuneena...

Ensimmäisenä on Koon entisiltä omistajilta muun tavarapaljouden seassa ostettu naruriimu, joka on Börjesin vanhaa mallia. Nykyään Börjesillä myydään tätä, joka on huomattavasti pehmeämpää ja paksumpaa köyttä. Silloin kun tämä meidän riimu löytyi vielä verkkokaupasta (ottakaatte huomioon, että Koo siirtyi meidän omistukseen alkuvuonna 2006, ja olen nähnyt kuvia ponista muutamia vuosia aiemmin tuon riimun kanssa) oli tällä hintaa 2,90€. Erittäin edullinen tuote siis, ja hinta-laatu -suhde on oikeastaan erinomainen. Jämäköin halpisnaruriimu jota olen koskaan hiplannut, ja uskokaa tai älkää, niitä on kymmeniä. Kyseinen riimu on onesize-tuote, en tiedä ovatko edelliset omistajat solmuja siirrelleet, mutta cob-päiselle Koolle varsin sopivan kokoinen. Tämän olen aina pessyt pesukoneessa, jossa solmut löystyvät huomattavasti, ja niitä saakin kiristellä ja köysiä vedellä aina pesun jälkeen.


Toisena on blogissa eniten esillä ollut, eli Silvertipin turkoosi M-koon riimu sekä Double Diamondin koulutusköysi, kolmantena Double Diamondin musta cob-koon riimu ja viimeisenä Silvertipin lime S-koon riimu kera samanvärisen ja -merkkisen köyden. Riimujen hinnat ovat lähes samat. Double Diamond on hitusen Silvertipiä jämäkämpi, mutta Silvertipin värivalikoima on loistava. Koko STn M'llä ja DDn cobilla on sama turparemmiä lukuunottamatta, joka STissä on huomattavasti isompi; DDn cobissa ja STn S'ssä on sama turvanympärys. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että narua ravistellessa Silvertip heiluu päässä Double Diamondia enemmän, ellei kyseessä ole erittäin paksulla turvalla varustettu hevonen. Koon kanssa tällä ei ole mitään merkitystä sen toimiessa niin pienellä paineella, eikä Mailankaan, kun se ei toimi millään narunravistelupaineella. Jämäkkyydessä en ole huomannut käytössä eroa, (mutta kuten edellä on todettu, tämänhetkinen cob-päällä varustettu testiryhmäni on tähän huono) ja molempien solmut, muoto ja väri säilyvät täydellisesti pyykkikoneessakin.


Köydet sitten... DD painaa huomattavasti enemmän. En muistanut punnita köysiä ennen tallille vientiä, mutta ero on siis oikeasti huomattava. ST painaa myös selvästi normaalia puuvilla- tai salmiakkiriimunnarua enemmän, eikä silläkään ole ongelmia tuottaa tasaista rytmistä painetta. Materiaaliltaan sekä hinnaltaan ST vie näiden vertailussa ehdottomasti ykkössijan. ST on läpikotaisin polyesteriä, DD on dacronia polyestersisuksella. Dacron kerää kaiken lian (tipautin köyden metsässä maahan Koota kuvaillessani ja se imaisi itseensä kaikki lähineliökilometrin havunneulat, eikä meinanut millään päästää niistä irti) ja polttaa hanskatonta kättä, siinä missä polyester on liukas ja lähes roskia hylkivä solmun jälkeistä tupsua lukuunottamatta.


Summa summarum, riimujen hinta-laatu -suhde on molemmissa sama eli loistava, köysissä on enemmän eroja -myös hinnassa. Omasta mielestäni DDn köysi on reilusti ylihinnoiteltu. Noita halpiksia en voi suositella oikeaan käyttöön, tuo omani on vielä ihan käypä, mutta oikeasti jokainen muu mitä olen hiplannut on ollut pehmeä, venyvä tai muuten täysin ryhditön tai näiden yhdistelmä -ja yleensä niiden solmut ovat aivan kummallisissa paikoissa. Itse olen tosiaan ostanut kaikki käytettynä sillä kierrätys kunniaan, ja sattumoisin on näitä tilaisuuksia eteeni tullut. Turkoosi ST + DD-köysi -setti on kaveriltani, (entinen Raudattomasti-blogi) musta DD Facebookin heppakirppikseltä, ja limet ovat Rohanin ja Nemon vanhoja. Second hand shoppingin huomaa toki myös värivalinnoista, noista ainoa käytännöllinen kun on tuo musta riimu. Jota en ole koskaan käyttänyt, kun siihen ei ole köyttä. Olen maaninen naruriimujen pesijä (Ja aina pesukoneessa! Käsin ei noita kirkkaaksi saa, pinttyy vaan pahemmin.) ja riimuni ovat täten harvinaisen limejä taikka turkooseja, mutta musta on niin vaivaton. Jaksan silti haaveilla mm. pinkistä Silvertipistä, mutta ensimmäisenä tilaukseen lähtee kyllä saman merkkinen punainen riimu ja musta köysi -Koolle kerrankin jotain ihan omassa värissään! Että jos jollain on kyseisenlainen setti ylimääräisenä, tai edes puolet siitä, niin täällä olisi koti tarjolla -edelleenkin kierrätys kunniaan! ;) (Vaan ei siinä, tarjoan kyllä kodin muillekin merkkivermeille [Silvertip tai Double Diamond] jos summasta pääsemme sopuun.)

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Arvonta yhteistyössä Scanarabin kanssa

Blogi saavutti hetki sitten 111 Bloggerin kautta rekisteröityä lukijaa, ja sen sekä Joulun ja vuodenvaihteen vuoksi halusin tarjota teille jotain normaalista poikkeavaa. Tämänvuotinen arvonta on kaikille avoin ja toteutettu yhteistyössä Scanarab Millcreek Ranchin kanssa. 


Arvonnan palkintona on vapaavalintainen Silvertip naruriimu & köysi -setti -haluamassasi koossa haluamallasi varastovärillä. Riimun väri- ja kokovalikoiman löydät täältä, köyden värivalikoiman taas löydät täältä. Arvontaan osallistuaksesi sinun tulee jättää kommentti yhteystiedoilla varustettuna, ja mikäli osallistut anonyyminä, nimimerkkisi kanssa. Koko- ja värivalintoja ei tarvitse ilmoittaa, mutta ihania pinkkejä ja limejä ja punaisia voit kuolailla jo valmiiksi. Voittaja julkistetaan blogissa, jonka lisäksi otan häneen yhteyttä henkilökohtaisesti haluamallaan tavalla. Lisäarpoja (1kpl/aktiviteetti) voit tienata seuraavilla tavoin:

  • Tykkää Scanarabin Facebook-sivusta
  • Ole tämän blogin rekisteröitynyt lukija (vain Blogspotin kautta rekisteröityneet lasketaan)
  • Mainosta arvontaa blogissasi ja laita siitä linkki kommenttiin
  • Laita kommenttiin vähintään yksi risu ja yksi ruusu blogistani
  • Kysy kaksi kysymystä, joihin vastaan ensi vuoden alussa
  • + Ekstra-arvan saat, jos olet kommentoinut jotain postausta nimimerkillä aikavälillä 7.7.2014 kello 00:00 (Koon muuttopäivä) - 14.12.2014 kello 23:00
Ilmoita kommentissasi monellako arvalla osallistut. Jos osallistumismäärä on suuri, käyn Facebook-tykkääjät läpi pistokokein. Voit halutessasi hankkia lisäarpoja suorittamalla jokaisen yllämainitun aktiviteetin, yhteensä arpoja on siis jaossa enintään 7 per osallistuja. Osallistumisaikaa on reilu kaksi viikkoa, eli 30.12. saakka. Arvonnan suoritan netistä löytyvällä puolueettomalla arvontakoneella.

Koolla päässään turkoosi M-koon riimu, Sandralla lime S-koon riimu (+ 3,6m limen värinen köysi)

perjantai 12. joulukuuta 2014

Rakas Joulupukki

 Kirje joulupukille

Kuten varmasti tiedät, olen tänäkin vuonna ollut maailman kiltein. Aivan kuten viime vuonna, viisi vuotta sitten, kahdeksan vuotta sitten, ja kaikkina vuosina niiden välissä. Koska sitähän minä olen, maailman kiltein poni -ja maailman hienoin, jos Reetalle suunvuoro annetaan. On kuitenkin mielestäni varsin kummallista, että marsukin saa minua enemmän lahjoja. Pippin sentään herättää toisinaan kotiväen keskellä yötä huudollaan. Hessu-koiralle kuuluu kyllä paljon lahjoja, Hessu on kiltti. Se ei ole koskaan haukkunut minulle, eikä ole yrittänyt ajattaa minua. Toivoisin omiin lahjoihini siis pientä muutosta.


Olen kohta puoli vuotta katsellut nuorison temmellystä. Eikä se haittaa, mukavia ovat kaikki; Tarmo, Jooseppi ja Ruuti. Jooseppi on kyllä paras kaverini, sen kanssa on hyvä ottaa torkut hiekkakasan päällä, rapsutella kutittavat karvat pois tai kirmailla pitkin tarhaa. Joosepille toivoisin lomaviikkoa, ettei tuota kimoa kiusattaisi juoksutusvöillä kun se ei mahan ympäri menevistä jutuista niin tykkää. Vauhtikaksikolle taas toivoisin kunnon lumipeitettä. Nyt tarhan ainoa sula kohta on heinäpaalin ympärillä, johon mahdumme kyllä kaikki syömään. Jos jotkut laittavat leikiksi, tulee kyllä ihan hirmu ahdasta. Eikä se lumi minuakaan haittaisi; en piehtaroidessa valuisi kuraa, voisin olla taas yötä päivää pihalla, ja voisin liikkua muutenkin kuin aamulla portilta paalille ja illalla sama toiseen suuntaan. Tähän tosin on kuulemma tulossa ensi viikolla muutosta, eilen Reetta katsoi kavioitani tarkkaan ja totesi, että eiköhän näihin pitoa saada.


Maariolle toivoisin rauhaa. Se on kiltti ruuna sekin, mutta etenkin viimeaikoina ollut jostain syystä hermostunut -se ei kait tykkää näistä säistä kun ei pääse liikkeelle ja on muutenkin tympeää (tuollaisella millikarvalla ainakin). Pikkuvelille jos lahjoittaisit vähän malttia, niin helpottaisit aamu- ja iltatalleja hurjasti! Pieni suomenhevonen kun ei malta millään odottaa, että tallityöntekijä saisi kerättyä matkalta muutkin tarhaan tai talliin menevät ponit. Bonazalle voisit antaa hitusen rakkautta. Bonazaa rakastetaan kyllä ja paljon, mutta se nyrpistelee nokkaansa inhottavasti ohikulkeville kavioeläimille, ja kiusaa toisinaan Syppeä. Syppe on meinaan äärimmäisen kiltti, ja on kyllä käytöksellään ansainnut kaikki maailman lahjat! Tiltalle sopisi myöskin hitunen rakkautta ja malttia, se on aina niin tohottamassa talliin tai tarhaan ja muistuttaa muita tammoja pomoudestaan turhan usein. Sylvikin on kyllä ansainnut kaikki maailman lahjat, Muumimamma on niin kiltti kaikille. Serafiina ei ole aina kiltti Sandralle, mutta toivon sillekin lahjaa -pitkää hemmotteluhetkeä ja metsäkävelyä, niistä se tykkää. Hertalle voisit sanoa, ettei maailma tänään lopu, ja että voi vähän löysätä otetta elämästä -ei kaikkea tarvi aina suorittaa, mukana oleminen on ihan hyvästä välillä. Ja Hertalle myös hemmotteluhetki, jolloin saa vain olla ja rentoutua. Sandralle taas toivon myös lumihankia, jotta poni pääsisi taas lenkkeilemään ja voisi spurttailla tarhassakin. Mailakaan ei hangista suuttuisi, kun pääsisi tarhailemaan eikä Reetan tarvitsisi sydän syrjällään hiippailla ja toivoa, ettei tamma liukastu -pääsisivät liikkumaan enemmän ja reippaammin. Mutta Maila tykkäisi kyllä hemmottelustakin.


Yhteiseksi meille kaikille (mutta etenkin minulle) haluaisin kyllä kohtuudella piparkakkuja, sopivasti porkkanaa ja aimo annoksen omenoita!

Haasteeni sain Maisalta, ja koska tuo valloittava pikkuponi lähetti minulle terveisiä Maisan fanikerhon puheenjohtajan käydessä täällä, olihan tähän pakko vastata. Minäkin täten haastan jokaisen kavioeläimen, joka on tyytymätön viimevuosien lahjasaldoon tai haluaa vain muistuttaa Joulupukkia kiltteydestään, mutta erityisesti kolmen ruunikon, yhden Skinnyn sekä ystäväni Paparazzin ja tammojensa toiveet kiinnostavat. 


Jouluterveisin Ein Caramell


Kuvat ovat taas Jessin ottamia.