Ensimmäiset ajokuvat -kuvapostaus

Kaikki postauksen kuvat on ottanut Kaisa Määttänen, suurkiitos!

Kaisa kurvasi maanantaina kameroineen Porvooseen, jonka jäljiltä sain kymmeniä ja kymmeniä kuvamuistoja meidän kolmannelta ajokerralta ilman taluttajaa. Aika huikeaa, ajella vain muina naisina pitkin peltoja ja teitä, ja vaikka sahasimme peltopätkää edestakaisin tai pyysin ponia seisomaan paikallaan odotellessamme kameramiehen asettautumista paikalleen, Malin käyttäytyi erinomaisesti. 

Edellinen ajokerta oli tosiaan keskiviikkona, viiden päivän lomilta on tietenkin järkevintä palata testaten uusia kuolaimettomia. Vaan eipä siitä ongelmaa koitunut, vaikka ponilla oli enemmän menohaluja kuin koskaan -otimme ensimmäiset laukatkin, täysin ponin tahdosta kylläkin, ja kuski jarrutti ne aina muutaman askeleen sisällä takaisin raville.

Vaunuilta katsellessani olen miettinyt, että millainenkohan työ tätä on lähteä työstämään oikein päin kulkemiseen. Alla olevia kuvia katsoessani olen todennut, että ei mikään mission impossible -erittäin takakorkea poni näyttää näissä kuvissa ihan... tasakorkealta. Hyvin on siis takapuoli otettu alle ja selkää nostettu, nyt jo!

Maanantainen ajolenkki oli pisin tähänastisista, menimme paitsi peltotiellä, myös joitain satoja metrejä soratiellä. Treenasimme myös aamuisten sateiden johdosta veteen menoa. Pientä hidastusta ja kiemurtelua, mutta ponin sai pelkillä maiskutuksilla lätäköiden läpi. Hirveästi sen kummempaa kerrottavaa ei ole, mikä ei näistä kuvista selviäisi.

Keskiviikkona kävimme hölkkäämässä peltotien päästä päähän sekä soratiellä pikkulenkin. Siinä missä Malin maanantaina väläytteli välillä melkoista Vermoravia (yo. kuvasarjan toinen kuva) ja yritti laukallekin, oli nyt aisojen välissä vallan leppoisa sunnuntaiajeluponi. Lenkin jälkeen ponia purkaessani huomasin oikealta puolelta mahavyön muovisen leiffin hanganneen ponia kainalosta ja kyynärpäästä niin ikävästi, että meidän ajohommat ovat nyt jäissä kunnes hankauma on paranneltu ja syy hoideltu. Päärynävartaloisen ponin omistamisen hienoutta, että kaikki vyöt valuvat eteen -johan tätä yritettiin Koonkin kanssa ratkoa...

Niin, ja sunnuntaille kaavailemani Match Show peruuntunee ellei seuraavan kerran tallille mennessäni ole tapahtunut ihmeitä. Päätin jo katsoa sormien läpi haavat, karvattomat kolot ja lihaksettoman kropan, niiden kanssa voimme elää ja mennä ihmisten ilmoillekin. Mutta turvonnut silmä on kieltämättä sellainen, ettei sitä viitsi lähteä esittelemään arvostelutilaisuuteen, olkoot miten epävirallinen tahansa. Ostinko minäkin sellaisen ponin, joka onnistuu aina telomaan itsensä juuri ennen jotain kaavailtua tapahtumaa..?

No, vaikka tämä mätsäri, ja kaikki muutkin tulevaisuuden kilpailut jäisivät välistä, ostin silti ihan mielettömän hienon otuksen. Ihana, ihana poni, jota on aina ilo mennä moikkaamaan, joka on aina positiivinen ja valmis kaikkeen. Ja jota voi vähän halia ja pussaillakin, eikä pieni poni pistä sitä pahakseen.

Melkein kuin ihan oikea valjakkoponi!

5.8.2019

Meidän ajo-opetus on nyt kahdessa päivässä ottanut aimoharppaukset eteenpäin. Maanantaina roudasimme vihdoin ja viimein vaunut samalle tontille ponin kanssa, ja tokihan piti ottaa heti testiajo. Malin ei ollut suunnitelmastani ihan samaa mieltä, vaan väisti joka kerta tyylikkäästi vaunuja kun laskin aisoja alas. Mukaan houkuttelemani ponipoika kuiskutteli ponin korvaan, että jos liikut, et saa porkkanaa, ja jos olisit hetken paikalla, saisit vaunut perään ja sen jälkeen tietäisit, että vaunut ovat todella kiva juttu ja pääset lenkille. Kuiskuttelut toimivat, nimittäin sillä hetkellä kun olin jo luovuttamassa ja etsimässä ponille opetuspaikkaa, Malin liimasikin jalkansa maahan ja seisoi siinä erittäin kiltisti minun kiinnittäessäni vaunuja perään. Laitoin remmit kiinni, hyppäsin penkille ja näin, että potkuremmi olikin vasemmalta puolelta auki. O-oou, kyydistä alas, remmi kiinni, takaisin ylös ja Malin ei välittänyt edestakas hyppimisestäni pätkääkään.

Näin hienosti vaunut kulkivat huolto- ja säilytyspaikalta tallille.

Kas näin pääsimme matkaan. Ensimmäiset pari-kolme kierrosta traileriparkkialuetta kierrellessämme poni oli hyvin innokas, korvat höröllä, muttei välittänyt vaunuista tai jalkoihin osuvista vetoliinoista pätkääkään. Sen jälkeen poni pärski, laski päänsä ja totesi, että tyylsääää, tää on niin nähty. Kiertelimme vielä muodon vuoksi molempiin suuntiin ympyröitä ja kahdeksikkoja, poni teki hyvinkin tiukkoja kurveja eikä mikään saanut ponista kummempaa reaktiota esiin. Pysähdykset ja liikkeellelähdöt toimivat hyvin, tosin poni taisi enemmän kuunnella samoja ääniapuja kuuntelevaa taluttajaa kuin minua. Tovin kierreltyämme totesin, että riittää tältä päivää, parkkeerasimme yhdistelmän, tulin alas ja purin vaunut. Poni seisoi muuten pää alhaalla, aivan liikkumatta kiltisti paikallaan, mutta kuulemma aisat nostettuani poni nosti päänsä ylös ja vähän jännittyi. Ei kuitenkaan liikuttanut kroppaansa sen enempää. Reipas ajoponi sai runsaat rapsutukset ennen talliin purettavaksi menoa.

6.8.2019

Tiistaina ponipojalla oli muita menoja, joten houkuttelin siskonsa mukaani. Hänellä on ratsastustaustaa, mutta neljän vuoden tauko hevostelusta. Valjastimme ponin, peruutin Malinin aisojen väliin, laskin aisat ja kiinnitin remmit. Ihan tuttua hommaa jo ponin mielestä, ei uskoisi että edellisenä päivänä jumppasin ponia lukuisia kertoja aisojen väliin. Avustaja talutti Malinin tarhojen ja viimeisenkin laitumen ohi, jonka jälkeen alkoi jättäytyä taaemmas ja taaemmas antaen ponille pidemmän ja pidemmän liinan. Olin käynyt sunnuntaina ohjasajamassa Malinia tällä peltotiellä, ajatuksenani, että jossain välissä pääsisimme sinne ajelulle ja kaikki möröt on katsottu läpi niin, että poni kulkee ensimmäisenä. Alkuun Malin hieman ihmetteli, kun taluttaja jättäytyikin kauemmas, mutta pienellä maiskuttelulla löytyi hyvä käyntivaihde päälle. Avustaja kävi lyhyen matkan penkin takana olevalla groomijakkaralla seisomassa, pysäytettiin poni ja palkattiin siitä porkkanalla, jonka jälkeen avustajakin pääsi penkille istumaan. Ja siinä istui, loppuun saakka, kun poni kulki koko matkan korvat hörössä, askel kevyenä. Mutkan jälkeen uskaltauduimme ravillekin, josta Malin innostui niin, ettei enää olisi kävellyt ollenkaan jos typerä kuski ei olisi käskenyt! Käynti-ravi -siirtymiset olivat kahden ihmettelysiirtymisen jälkeen hyvin nopeita, ravi-käynti ei sujunut ihan niin helposti ja jouduin hieman avustamaan ohjilla ääniapujani. Käynti-seis toimi kuitenkin edelleen hyvin, eikä tuo ravi-käynti hidastamismatkakaan mikään mahdoton todellakaan ollut. Ja kivahan se on, että poni oli innoissaan!

Kävimme peltotien päässä kääntymässä, kotiinpäin ravailtiin vähän enemmän, mutka ravattiin ja sen jälkeenkin vielä lyhyt pätkä. Ohjaus toimi hyvin, sain väisteltyä kuopat eikä mutkissakaan nuoltu sisäkurvia. Tallin pihassa oli hyvin tyytyväisen näköinen poni, joka jälleen seisoi hievahtamatta vaunujen purkamisen ajan. Tallissa poni sai paljon porkkanapaloja, valjaiden riisumisen jälkeen käytiin mutka pesupaikalla huuhtomassa hellesäässä saadut hikijäljet ja poni pääsi takaisin kavereidensa luo. Ihana, ihana poni, en voi sanoin kuvailla miten siistiä oli käydä ajamassa ihan oikea lenkki omalla ponilla! Tässähän pitää alkaa jo kohta kysellä valjakkovalmentajaa käymään... Ensin pitää vielä hetki ajella ponille parempaa kuntoa, mutta jos talvella pääsisimme valmentautumisen makuun!

Tee-se-itse näyttelyriimu

Tästä postauksesta näet Suomen hitaimmin valmistuneen näyttelyriimun hyvin kuvaisat valmistumisvaiheet.

19.3.2019

Tästä kaikki lähti; hain Puuilosta hitsatut renkaat rautatavarapuolelta, tuo 30mm on renkaan sisämitta, todellinen halkaisija on siis neljän sentin luokkaa. Hevospuolelta hain 11,5cm kitaraudan ja peltikoukut, joilla renkaat ja kitaraudan saa yhdistettyä. Ketju on Peten koiratarvikkeesta, 3,5mm paksu ja 60cm pitkä koiran snake-näyttelyketju. Halusin näyttelyriimuuni suukappaleen kiinnitysmahdollisuuden, koska näiden pääasiallinen käyttöpaikka tulee olemaan Match Show't, joissa on lähes aina kuolainpakko. Tämä vaikuttaa mittoihinkin, ilman suukappaletta olisin nostanut turparemmin ylemmäs. Mittailut hoituivat kotoisasti paalinaruilla, säädin solmuja siihen saakka että palaset loksahtivat kohdilleen.

17.3.2019

Tästä koiran hihnasta tuli riimun pohja. Koitin googlailla ja kiertelin muutaman kivijalkaompelutarvikeliikkeenkin läpi violettia nylonnauhaa metsästäessäni, mutta kaikki myivät vain mustaa ja korkeintaan valkoista. Kiertelin remmin kanssa paikallista Eurokangasta, josta löysin tarpeeksi samansävyisen violetin ompelulangan.

4.4.2019

Pohjan tarvikkeet hankittuani pakkasin roinat mukaan ja huristelimme poikaystäväni äidin luo ompelukonelainajaisiin. Tein erittäin paljon vasemman kuvan kaltaista jälkeä, ja noin miljoonan purkamisen ja yrityksen jälkeen yhden oikeassa kuvassa näkyvän sauman. Totesin, etten tule toimeen tämän koneen kanssa ja luovutin. 9.4. ajelin töistä Vantaalla asuvan kummisetäni luo, jossa lainasin vaimonsa ompelukonetta. Sujui huomattavasti paremmin, ja sain kaikki puuttuvat kolme saumaa ommeltua. Huhhuh.

10.4.2019

Kas näin, pääsin mallaamaan valmista pohjaa juuri syöneen ja ruokiinsa naamansa sotkeneen ponin päähän. Sopivalta näyttää, ei kun koristelemaan!

11.4.2019

Koristeet tilasin Kankaita.comista. Nyöri on Atlas, jota tilasin 1,5 metriä. Pitsi on tämä, jota varasin niinikään 1,5 metriä. Lisäksi tilasin 28 kappaletta 5-millisiä ommeltavia kristalleja, näitä siis. Ylläolevissa kuvissa näet suunnitelmani, joita äänestytin perheellä ja kavereilla. Ylempi taisi muistaakseni voittaa, lopputuloksessa on kuitenkin nähtävillä molempia. Käytin koristeiden ompeluun jotain alennuksessa ollutta erittäin suuria kilogrammoja vetoa kestävää pilkkisiimaa, jonka bongasin Vantaan Hong Kongista. Tai no, valtaosa on sillä kiinnitettyä, pitsin ompelin melko kivuttomasti kokonaan muunmuassa automatkoilla Ouluun ja sieltä takaisin. Nyörin ompelin turparemmiin kokonaan ja niskahihnaankin molemmista päistä ja vähän päälle. Painettuani neulanmentävät reiät molempiin peukaloihini kävin Motonetissä, ostin kuumaliimapyssyn ja liimasin loput nyöristä.

10.5.2019

Ensimmäisen timantin ompelin, loput 27 liimasin. Hullun hommaa sanon minä, ei ole ehkä noita suunniteltu ommeltavan noin paksuun materiaaliin.

11.5.2019

Tältä valmis riimu näyttää ponin päässä ilman kitarautaa. Pakko todeta, että ihan kiva!

25.7.2019

Kuvasin riimua vielä ilta-auringonpaisteessa, toivoen, että se blingaisi kivemmin. No, ei ihan näy sitä säihkettä mitä toivoin, ja huomasinpa samalla että ainakin riimu on ainakin neljää kristallia säihkeettömämpi. Ommeltavat selvästi kannattaisi vain ommella, eikä yrittää liimata liukasta, epätasaista kristallia.

Mikäli haaveilet itse tekeväsi vastaavantyylisen riimun, tässä vinkkejä:

- Kaiken metallin on oltava vähintään 3mm paksua. Siis ketju, renkaat, lukot jne.

- Kaikki, mille tulee painetta, tulee ostaa muualta kuin askartelutarvikeliikkeistä. Siis renkaat ja lukot sieltä rautatavaraosastolta, ei mitään pilipalikamaa.

- Riimun tulee kestää siitä roikkuva ja nykivä ihminen. Ei kiinnisidottua ja riuhtovaa hevosta, koska tästä hevosta ei laiteta koskaan kiinni.

- Suosittelen niskahihnan säätömahdollisuutta niskaan. Itse harkitsin tätä aluksi, mutta koska olen niin huonohermoinen ja toivoton ompelukoneiden kanssa, totesin, että mitä vähemmän ompeleita, sen parempi. Riimu olisi kuitenkin paremman näköinen ylempänä silloin, kun kitaraudalle ei ole tarvetta. Ajattelin ehkä jossain vaiheessa tehdä toisen riimun, johon tulee joko säätö, tai ei suuosankäyttömahdollisuutta ollenkaan.

- Malinin riimun mitat on 84cm niskahihnaan ja 29cm turparemmiin. Ilman kitarautaa niskahihnalle sopiva pituus olisi alle 80cm.

Toivotan antoisia ompeluhetkiä! Meillä riimun ensiesiintyminen on kahden viikon päästä (28.8.) Vermossa järjestettävässä mätsärissä, jonne menemme harjoittelemaan 1.10. järjestettävää Hippoksen ratsutamma- ja varsanäyttelyä varten. Se onkin Malinin ensimmäinen ja viimeinen varsanäyttely, ensi vuonna ponin saisi kantakirjata mikäli arabikantakirja vielä Hippoksessa on!

Näin rumassa kasvuvaiheessa olevaa ponia ei kyllä ihan hirveällä ylpeydellä viedä esille, mutta toivotaan, että fiksun ponin fiksu käytös korjaa rakenteelliset puutteet. Tai edes söpö naama. Ikuisuusprojektilta tuntuva niskasiilin poiskasvatus ja jatkuvasti nahkaansa rei'ittävä poni eivät ainakaan paranna tilannetta.