sunnuntai 4. elokuuta 2019

Tee-se-itse näyttelyriimu

Tästä postauksesta näet Suomen hitaimmin valmistuneen näyttelyriimun hyvin kuvaisat valmistumisvaiheet.

19.3.2019

Tästä kaikki lähti; hain Puuilosta hitsatut renkaat rautatavarapuolelta, tuo 30mm on renkaan sisämitta, todellinen halkaisija on siis neljän sentin luokkaa. Hevospuolelta hain 11,5cm kitaraudan ja peltikoukut, joilla renkaat ja kitaraudan saa yhdistettyä. Ketju on Peten koiratarvikkeesta, 3,5mm paksu ja 60cm pitkä koiran snake-näyttelyketju. Halusin näyttelyriimuuni suukappaleen kiinnitysmahdollisuuden, koska näiden pääasiallinen käyttöpaikka tulee olemaan Match Show't, joissa on lähes aina kuolainpakko. Tämä vaikuttaa mittoihinkin, ilman suukappaletta olisin nostanut turparemmin ylemmäs. Mittailut hoituivat kotoisasti paalinaruilla, säädin solmuja siihen saakka että palaset loksahtivat kohdilleen.

17.3.2019

Tästä koiran hihnasta tuli riimun pohja. Koitin googlailla ja kiertelin muutaman kivijalkaompelutarvikeliikkeenkin läpi violettia nylonnauhaa metsästäessäni, mutta kaikki myivät vain mustaa ja korkeintaan valkoista. Kiertelin remmin kanssa paikallista Eurokangasta, josta löysin tarpeeksi samansävyisen violetin ompelulangan.

4.4.2019

Pohjan tarvikkeet hankittuani pakkasin roinat mukaan ja huristelimme poikaystäväni äidin luo ompelukonelainajaisiin. Tein erittäin paljon vasemman kuvan kaltaista jälkeä, ja noin miljoonan purkamisen ja yrityksen jälkeen yhden oikeassa kuvassa näkyvän sauman. Totesin, etten tule toimeen tämän koneen kanssa ja luovutin. 9.4. ajelin töistä Vantaalla asuvan kummisetäni luo, jossa lainasin vaimonsa ompelukonetta. Sujui huomattavasti paremmin, ja sain kaikki puuttuvat kolme saumaa ommeltua. Huhhuh.

10.4.2019

Kas näin, pääsin mallaamaan valmista pohjaa juuri syöneen ja ruokiinsa naamansa sotkeneen ponin päähän. Sopivalta näyttää, ei kun koristelemaan!

11.4.2019

Koristeet tilasin Kankaita.comista. Nyöri on Atlas, jota tilasin 1,5 metriä. Pitsi on tämä, jota varasin niinikään 1,5 metriä. Lisäksi tilasin 28 kappaletta 5-millisiä ommeltavia kristalleja, näitä siis. Ylläolevissa kuvissa näet suunnitelmani, joita äänestytin perheellä ja kavereilla. Ylempi taisi muistaakseni voittaa, lopputuloksessa on kuitenkin nähtävillä molempia. Käytin koristeiden ompeluun jotain alennuksessa ollutta erittäin suuria kilogrammoja vetoa kestävää pilkkisiimaa, jonka bongasin Vantaan Hong Kongista. Tai no, valtaosa on sillä kiinnitettyä, pitsin ompelin melko kivuttomasti kokonaan muunmuassa automatkoilla Ouluun ja sieltä takaisin. Nyörin ompelin turparemmiin kokonaan ja niskahihnaankin molemmista päistä ja vähän päälle. Painettuani neulanmentävät reiät molempiin peukaloihini kävin Motonetissä, ostin kuumaliimapyssyn ja liimasin loput nyöristä.

10.5.2019

Ensimmäisen timantin ompelin, loput 27 liimasin. Hullun hommaa sanon minä, ei ole ehkä noita suunniteltu ommeltavan noin paksuun materiaaliin.

11.5.2019

Tältä valmis riimu näyttää ponin päässä ilman kitarautaa. Pakko todeta, että ihan kiva!

25.7.2019

Kuvasin riimua vielä ilta-auringonpaisteessa, toivoen, että se blingaisi kivemmin. No, ei ihan näy sitä säihkettä mitä toivoin, ja huomasinpa samalla että ainakin riimu on ainakin neljää kristallia säihkeettömämpi. Ommeltavat selvästi kannattaisi vain ommella, eikä yrittää liimata liukasta, epätasaista kristallia.


Mikäli haaveilet itse tekeväsi vastaavantyylisen riimun, tässä vinkkejä:
- Kaiken metallin on oltava vähintään 3mm paksua. Siis ketju, renkaat, lukot jne.
- Kaikki, mille tulee painetta, tulee ostaa muualta kuin askartelutarvikeliikkeistä. Siis renkaat ja lukot sieltä rautatavaraosastolta, ei mitään pilipalikamaa.
- Riimun tulee kestää siitä roikkuva ja nykivä ihminen. Ei kiinnisidottua ja riuhtovaa hevosta, koska tästä hevosta ei laiteta koskaan kiinni.
- Suosittelen niskahihnan säätömahdollisuutta niskaan. Itse harkitsin tätä aluksi, mutta koska olen niin huonohermoinen ja toivoton ompelukoneiden kanssa, totesin, että mitä vähemmän ompeleita, sen parempi. Riimu olisi kuitenkin paremman näköinen ylempänä silloin, kun kitaraudalle ei ole tarvetta. Ajattelin ehkä jossain vaiheessa tehdä toisen riimun, johon tulee joko säätö, tai ei suuosankäyttömahdollisuutta ollenkaan.
- Malinin riimun mitat on 84cm niskahihnaan ja 29cm turparemmiin. Ilman kitarautaa niskahihnalle sopiva pituus olisi alle 80cm.

Toivotan antoisia ompeluhetkiä! Meillä riimun ensiesiintyminen on kahden viikon päästä (28.8.) Vermossa järjestettävässä mätsärissä, jonne menemme harjoittelemaan 1.10. järjestettävää Hippoksen ratsutamma- ja varsanäyttelyä varten. Se onkin Malinin ensimmäinen ja viimeinen varsanäyttely, ensi vuonna ponin saisi kantakirjata mikäli arabikantakirja vielä Hippoksessa on!


Näin rumassa kasvuvaiheessa olevaa ponia ei kyllä ihan hirveällä ylpeydellä viedä esille, mutta toivotaan, että fiksun ponin fiksu käytös korjaa rakenteelliset puutteet. Tai edes söpö naama. Ikuisuusprojektilta tuntuva niskasiilin poiskasvatus ja jatkuvasti nahkaansa rei'ittävä poni eivät ainakaan paranna tilannetta.

4 kommenttia:

  1. Vähänkö säikähdin, että olenko varannut heppa-auton väärälle päivälle, mutta kyllä se mätsäri on 18. päivä eikä 28. :D Mutta hauskaa sattua samaan tapahtumaan! Onko Malin siinä muut rodut -luokassa vai missä?

    Minäkin lähden sinne Albertin kanssa ihan vain harjoituksen vuoksi, mitään menestystä sille tuskin tulee. Kansallinen poninäyttely oli maalaispojalle pikkuisen iso tapahtuma. Ruusan kanssa mennään pitämään hauskaa, koska sen kanssa vain on niin hienoa olla kehässä. Albertin kanssa esiintyminen maistuu vielä vähän työltä, mutta ehkä se siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, kymmenen päivää sinne tänne! Joo, 18. päivä se on, jo tällä viikolla! En saa meidän luottokoppia lainaan kun se on muualla, pitäisi ehkä alkaa kysellä muualtakin...

      Malin taidettiin laittaa muihin rotuihin, sanoin, että tunkekaa miniarabini isoihin poneihin tai muihin, ihan miten teidän systeemiin sopii. Itsekään en minkään sortin menestystä odota, jos poni käyttäytyy, lastautuu ja matkustaa asiallisesti, on tavoite täynnä. Haetaan vaan hyvää kokemusta varsanäyttelyä varten. :) Toivottavasti törmätään paikalla, olisi hauska nähdä!

      Poista
    2. Yritetään törmätä, toivottavasti tosin vain kuvainnollisesti. :D Mätsäri on minusta juuri oikea paikka harjoitella, harmi ettei tämä ollut ennen Kansallista poninäyttelyä. Mutta ihmettelen kun ei ole vieläkään tullut aikatauluja!

      Poista
    3. Samaa ihmettelen! Olisi kiva tietää, voiko vuokrata huoltoaseman kopin vai pitääkö vuokrata tallilaiselta, kun ponin pesu jää kuitenkin aamulle.

      Poista

Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.