lauantai 19. syyskuuta 2015

Palloponit



Viime viikon sunnuntaina päätimme tyhjentää Minkan auton takakonttia yhden jumppapallon verran. Poneille heinät nakattuamme oli vuorossa pallonkokoinen pumppausoperaatio. Pienellä jalkapumpulla. Minka arveli ajaksi puolitoista tuntia, vaan eipä siinä todellakaan niin kauaa mennyt. Ponit katokseen puunattavaksi ja varustettaviksi, päädyin pitkästä aikaa pintelöimäänkin, eipä ole tullut jalkoja käärittyä sitten Maikkeilun. Pallo kentälle ja otuksetkin aitojen sisään. 




Koota epäilytti. Hurjasti. Pallon liikahtaessa poni tuumasi, että tämä poika lähti nyt, ja siirtyi tarhan puolelle tuijottelemaan. Pidimme tosiaan kentän ja tarhan välillä olevan portin, jolloin ponit saivat mennä ja tulla miten halusivat. Siinan palloiltua ja siitä nameja saatuaan alkoi ruunaakin kiinnostaa, kunnes pallo liikahti kohti ja heinäkasa oli taas varsin houkutteleva. Kauaa ei Koo jaksanut taaskaan yksinään hengailla, kunnes se rohkeana ruunana käveli Minkan kanssa palloa ihmettelemään.


Ponit pallottelivat vuorotellen, Koo otti vähän rauhallisemmin...




... ja Siinan palloilu kävi jo ihan urheilusta, asiaankuuluvine venyttelyineen!




Tässä välissä vaihdoimme rooleja, ajatuksena saada Koo innostumaan palloilusta vähän enemmän. Turvalla tökkiminen ja siitä puremiseen innostaminen oli varsin helppoa, Koo kun tuppaa aina tökkimään ja varsinkin puremaan kaikkea. Hetki meni yrittäessä saada ponia kävelemään palloa päin ja pyörimmekin vastakkain milloin mihinkin suuntaan, kunnes tajusin pilkkoa tätäkin taas vähän pienempiin osiin. Ponihan osaa heilutella etujalkojaan pyynnöstä, ei muuta kuin osoitus jalkaan ja johan palloon tuli osumaa! 



Oli ihana nähdä lampun syttyvän ponin päässä, ja kuinka tyytyväisenä Koo palloa tökkikään tajuttuaan jutun juonen! Tuo tuskin tulee koskaan kirmailemaan pallon perässä häntä suorana, mutta tällaisenaankin tämä on meille kivaa tekemistä. Hullua ajatella, että jokunen vuosi sitten tuo samainen poni hyppäsi kuuhun kaikesta epämääräisestä ympäristössä, eikä ensimmäisten kauhunsekaisten ja viimeisten rennonletkeiden pallokuvien välissäkään ole kuin puoli tuntia.


Pallotuokio lopetettiin ennen kuin mielenkiinto ehti lopahtaa, loppuun otimme vielä molemmista poneista rakennekuvat. Kyllä huomaa, ettei Koo ole valitettavasti turhan paljoa viime kuukausina liikkunut...

tiistai 15. syyskuuta 2015

Kännykkäkuvakuulumiset

Huhhuh, olisi taas monenlaista kuvaa ja vähän videotakin ja vielä enemmän kuulumisia ja mietteitä, täytynee alkaa purkaa kasaa! Aloittakaamme kännykkäkuvista kuvatekstein kertoiltuina;

Näitä vau-siinä-ponin-naama-selästä -kuvia on ihan jättemycket. Tämä on sellaiselta reissulta, jolloin lähdimme seikkailemaan umpimetsään. Alku oli varsin kiva, sen jälkeen eksyimme, jalkauduin, poni olisi halunnut vain syödä, olin ihan varma että karhu tulee ja syö meidät sillä emme pääsisi sitä todellakaan karkuun siellä maastossa, joten kuuntelimme Robinia. Ihan törkeän kovalla. Löydyimme polulle, jossa meinasin itkeä tirauttaa pari kyyneltä ponin kaulaa vasten.

Tämä osuus oli ehdottomasti kamalin, vaikkei kuvassa edes pahalta näytä. Seison kiven päällä, joka puolella paitsi tuossa missä poni seisoo, oli puolen metrin syvyisiä kuoppia, joissain paikoissa kiviä ja toisaalla taas suomaisen upottavaa. Ei enää ikinä.

Pihattotarhan nolikset sekä naapuritarhan putte, johon Siina etenkin on hyvin ihastunut, mutta joka on jo siirtynyt talvitarhaansa pois ponien näköpiiristä.

Ponit punaisissa. Loppupäiväksi sekä yöksi luvattiin sadetta, vaan se loppui jo ennen kuin olimme takaisin keskustassa.

Päivänä eräänä velloin erittäin syvällä, laitoin eräälle kotiteurastajalle viestiä josko hänelle tuollainenkin poni kelpaisi, sain myöntävän vastauksen, tarrasin ponin mukaani ja lähdin metsään vuodattamaan kyyneliä. Se oli kamala päivä se.

Vaan niin oli tämäkin. Tuli melkoinen epäonnistujafiilis, epätoivo, viha, sekä luovuttajaolo. Voi viddu.

Kissa kotiutui ennen edellistä kuvaa vaan tämä kuva on otettu tuon jälkeen. Siinä Kyltsi, mahdottoman hieno tyyppi, joskin silmien putsauksen vuoksi olemme jonkin kerran ottaneet yhteen ja siitä taisteluarpia muistona. Minulla siis ainoastaan.

 
Kuvienottopäivänä kävimme tallustelemassa kymmenen kilometrin lenkin ponien kanssa, minä Siinaa jarrutellen ja Minka Koota hinaten.

 
Loppumatkasta Siinakin malttoi seisoa hetken paikoillaan poseeraten!

Seuraavanakin päivänä talsimme pitkin metsiä, vähän lyhyemmän lenkin tosin, ja Minka menomatkan selästäkäsin kävelyttäen. Siina oli jo huomattavasti vähemmän menossa joka suuntaan ja Koo osasi hölkätä välillä jo oma-aloitteisesti varsaa kiinni!

Kävimme viikonloppuna mutkan Keravalla hakemassa Koolle Hilton Herbsin Bye Bye Itch-rehua sekä voidetta, tähän mennessä olen hyvinkin vakuuttunut niiden toimimisesta. Ja yrtitkin poni lipittää varsin kiltisti, kun ne on sotkettu Biobakin ja veden kanssa mössöksi! Torstaina Koolla onkin sitten raspaus, ja hevoshierojaopiskelija käynee sen jumit läpi jossain vaiheessa. Vielä kun kainaloiden öttiäisten puremat parantuisivat, voisi lähteä maastoilemaan kunnolla satulan kera -olen vähitellen hysterisoitunut ponin selän painumisesta ja rasittumisesta, joten ihan turhan mielelläni en satulatta moisia lenkkejä enää heitä.