Ostotarkastus

Perjantaina starttasimme Porvoosta kaksikymmentä yli viisi kohti Pohjanmaata. Muutaman pysähdyksen ja satojen kilometrien jälkeen pääsimme kohteeseen kahdentoista jälkeen. Traileriin purut ja heinät laitettuamme oli Malinin vuoro valmistua kuljetuskuntoon. Loimessa kuivatellut tamma harjattiin, riimu vaihdettiin ja suojat laitettiin jalkaan. Vilkuilimme kelloa ja rapsuttelimme tammaa, kunnes oli aika lastata poni ja lähteä kohti klinikkaa. Tamma käveli perässäni suoraan sisälle, olin käytännössä ostanut sen jo tässä vaiheessa -mitä luksusta onkaan helposti lastautuva hevonen! Luukut kiinni, hevonen naruihin ja matkaan!

Olin katsonut Mapsista matkan olevan reilu puolituntinen, mutta todellisuudessa huonokuntoiset tiet verottivat ainakin puolitoistakertaisen ajan. Onneksi lähdimme ajoissa! Klinikalle päästyämme kävimme ilmoittautumassa ja kyselemässä vähän aikataulua, purimme ponin ja talsimme pitkin raviradan varikkoaluetta. Malin oli hyvin eläväinen ja kiinnostunut ympäristöstään, vähän huuteli tarhoissa olevien hevostenkin kanssa, mutta kaikin puolin järkevästi käyttäytyvä tyyppi yksin vieraassa paikassakin. Toimenpidepaikan vapauduttua menimme klinikan sisälle, jossa tamma tutkittiin läpikotaisin. Vikoja ei kliinisessä tutkimuksessa löytynyt. Kävimme mutkan ulkona kävelemässä ja ravaamassa suoralla edestakaisin, liikkeistäkään lääkäri ei löytänyt vikaa. Taivutuksia en näin nuorelle halunnut.

Piikkiä kaulaan ja poni löysäksi. Meidät pyydettiin oven toiselle puolelle röntgenkuvien oton ajaksi. En tiedä kauanko se kesti, mutta tuntui vähintään ikuisuudelta! Kaikki muut klinikan hevoset ehtivät lähteä, luin kaikki seiniltä löytyvät tietoiskut ja tutkin pöydällä olevaa hevosen kalloa. Tilanteesta puuttui vain tikittävä seinäkello, tik tok, tik tok... Vihdoin ja viimein meidät pyydettiin takaisin katsomaan kuvat. Laitan kuvat tähän alle ja löydökset niiden jälkeen, mikäli lukijakunnastani löytyy minun ja äitini kaltaisia röntgennörttejä ja joku haluaa tehdä omat diagnoosinsa. Koitin tulkita mistä kohtaa mikäkin kuva on otettu, en ole aivan satavarma kaikista kuvista.

Vej alaraaja, vej polvi, oej alaraaja 

Oej polvi, otj alaraaja, otj alaraaja

Otj kinner, otj kinner, otj polvi

Otj polvi

Vtj alaraaja, vtj alaraaja, vtj kinner

Vtj kinner, vtj kinner, vtj polvi

Loistouutinen; ei irtopaloja! Jee! Kaikki muut kuvat olivat aivan puhtaat, mutta molemmissa kintereissä tarsaali nivelrako oli ohut, joka siis tarkoittaa käytännössä sitä, että Malinilla on suurempi todennäköisyys kehittää itselleen kinnerpatit. Oikeasta takapolvesta löytyi kohta, jota eläinlääkäri sivusta otetusta kuvasta epäili kystaksi, mutta edestä sitä ei nähnyt ollenkaan. "Sisäpuolen femorotibial-nivelessä osteofyytin kehittyminen mahdollista tulevaisuudessa." Kintereet ja polven ajattelin käyttää kuvattavana muutaman vuoden päästä, ja sen jälkeen tarvittaessa, niin pysyn kartalla nivelten tilanteesta. Nivelten kasvurajat olivat myös vielä hieman auki, olin erittäin tyytyväinen päätökseen jättää taivutukset taivuttelematta.

Säteilytyksen jälkeen oli vielä hampaisiin kurkkaus, tiesin tammalla olevan sudenhampaita ja ajattelin poistattaa ne samalla reissulla. Sudenhampaita löytyikin vain vasemmalta ylhäältä, sen lisäksi poistettiin kaksi maitohammasta. Koukkuja sen sijaan oli paljon, poskissa oli aika hurjat haavaumat. Lisäksi yhdestä hampaasta löytyi  pieni diastema ja lievää kariesta neljästä. Hammaslääkäriin siis korkeintaan puolen vuoden päästä uusiksi, niin saadaan toivottavasti diastema ja karies kuriin heti alkutekijöissään.

Tutkimusten päätyttyä ketjuissa roikkuvaa poniparkaa heräteltiin taluttelemalla sitä varikkoalueella. Ensimmäinen kierros oli pelkkää hoipertelua, mutta vähitellen Malin alkoi virkistyä ja taas vähän kiinnostua ympäristöstään. Paperit saatuani ja laskun maksettuani lastasimme tamman kyytiin ja paluumatka Malinin kotitallille alkoi. Yllättäen tähän suuntaan matka ei ollutkaan yhtään niin paha, olimme pihassa suorastaan yhdessä hujauksessa! Oven avattuani tamma hirnui kuuluvasti, huomattavan herännyt hevonen siis verrattuna viime näkemään. Päästimme hieman hikoilleen ponin loimi päällä kavereidensa luo sekä siivosimme ja parkkeerasimme trailerin. Ja sitten sitä mentiin, papereita kirjoittamaan. Miljoona lippusta ja lappusta täytettyämme (sekä soitettuani pankkiin ostorajaa nostaakseni) siinä sitä olin, hevosenomistaja, ensmmäistä kertaa ihan virallisesti paperillakin! Nyt ei tarvinnut enää stressata ja jännittää tarkastusta, joten sain keskittää stressausvoimavarani pelkkään kotimatkaan.

Virallisesti vanha

Annica Hirvi kävi tänään raspaamassa Koon, edellisen ja ensimmäisen kerran hän vieraili ponin luona syyskuussa. Syksyn raportti kuului näin: "Normaali purenta. Ensimmäiset poskihampaat kaikissa leuoissa melko sileät purupinnalta, tämä on normaalia ikääntymiseen liittyvää muutosta. Useissa poskihampaissa oli lievää kariesta joka ei tällä hetkellä vaadi toimenpiteitä. Piikkejä oli paljon ja ne raspattiin."

Tällä kertaa poni ei ollut osoittanut hankalien hampaiden merkkejä, (syksyllä ruuna tiputteli heinäklönttejä suustaan ja kovien namien tai suurien porkkanoiden syöminen oli toisinaan hidasta) joten piikkitilanteen osalta olin suhteellisen luottavainen. Eikä se paha ollutkaan ollenkaan, mutta muu hammastilanne kohotti kyllä taas ahdistuksen kohtalaiseksi. Viime kerralla en saanut hammaskarttaa niiden loputtua aiemmin, tänään sain katseltavaksi piirrokset ponin leegoista ja niiden piikeistä ynnä muista ongelmista.

"Ensimmäiset poskihampaat kuluneet, 306 ja 406 juuren haarat melkein erillään. 208-9 hyvin pieni diastema josta poistettiin vähän rehua. Viimeisessä alaposkihampaassa vasemmalla iso koukku ylöspäin. Melko paljon piikkejä jotka raspattiin. Lievää kariesta useassa poskihampaassa."

Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että Koo ei etummaisilla poskihampaillaan kykene enää jauhamaan ruokaa. Onneksi viidessä peremmässä on vielä kulutuspintaa joksikin aikaa. Seuraavan kerran tarkastetaan taas syksyllä. Voin myöntää, että ruoskin itseäni, kun vuosia, yhdeksän ja puoli vuotta itse asiassa, ponin hampaita katseli kuka sattuu milloin sattuu. Aina tuomiona oli "joo vähän piikkejä, katotaan joskus uudestaan", nyt en voi olla miettimättä että olisiko ponilla purukalustoa pidemmäksi aikaa jos sen leegoista olisi huolehtinut hampaita oikeasti ajan kanssa opiskellut lääkäri. No mutta, monttutuomiota ei vielä(kään) tullut, toivotaan ponin jyrsivän ruokansa hampaita säästävästi. Poni ei tipahtanutkaan odottamallamme tavalla pienestä rauhoittavapiikistään, mutta sai varsin hereillä olevanakin kovasti kehuja käytöksestään. Ja Jessin Nestan vanha punamusta nahkariimu aiheutti kovasti ihailua! Ei-niin-känniponi pääsi vielä köpöttelemään hetkeksi kunnes uskalsin laskea ruunan takaisin tarhaan syömään.

Ponien huoltoviikko + sneak peek

Taas on aika hurahtanut, enkä ole ehtinyt konetta edes avaamaan. Miljoonaan postaukseen olisi nyt materiaalia ja asiaa, vaan mistä taikoa aikaa sekä jaksamista niiden kokoamiseen? Tallilla on taas tullut asuttua liiaksikin, mutta ponit (Maila varsinkaan) tuskin pistävät pahaksi päivittäisiä tunnin harjausoperaatioita -ja onpa Sandrakin päässyt liikahtelemaan taas useammin.

K ei innostunut kaverikuva-ideasta

Tiistaina ponit raspattiin yhdessä muiden tallin hevosten kanssa. Mailalta ei löytynyt kummempaa, ja se sai samalla rokotuksen. Koolla sen sijaan oli enemmänkin terävyyttä -siitä on tullut virallisesti vanhus, kun 1v 9kk väli oli ihan liian pitkä. Ennenhän tuo on raspattu (reilun) parin vuoden välein, ja silloinkaan ei ole pahemmin tarvinnut mitään raspata... Vähän reilusta shettisannoksesta rauhoitetta poni meni kyllä tapansa mukaan melkoiseen tokkuraan, mutta heräsi siitä nopeammin kuin varmaan koskaan aiemmin. Koo rokotettiin ennen etelä-roadtripiäni, eli... heinäkuussa, joten se ei sellaista taas pariin vuoteen kaipaa, kun pelkkä tetanus tuikattiin.

Keskiviikkona jatkui maanantainen kengitysurakka, ja tällöin oli Mailankin vuoro. Juttelin kengittäjän kanssa tammasta ja etenkin sen jaloista. Hän ihmetteli, että on kyllä kauan kestänyt noilla korkkiruuvikintuillaan, ja sanoi, että tamma oli nyt paljon parempi kengittää kuin viimeksi. Vaan ehdottomasti paras uutinen oli, kun hän sanoi, että Maila on laihtunut ainakin sata kiloa sitten viime kenkäyksen, ja näyttää kaikin puolin paremmalta! Jonkin aikaa liukkaiden takia seissyt putte kävi iltapäivästä vielä terapian, jossa liikkui erinomaisesti -jee! Iltatallissa ruutasin vielä joka kopotille matolääkkeet kitaan.

1/14 nailed it!

2/14

Torstaina oli viimeinen kengityspäivä, jolloin kengittäjä katsoi Sandrankin kaviot, joita olen yksikseni nyt muutaman kuukauden huoltanut. Itse en ollut aamulla tallilla, mutta minulle kerrottiin terveisiä, ettei kengittäjän tarvinnut sipaistakaan raspilla, vaan käski minun jatkaa samaan malliin. Jes, kyseessä kun on ihminen, joka oikeasti tietää jalka-asennoista ja muista! Motivaatio poneiluun nousi kyllä kertaheitolla, niin puten laihtumisen kuin pikkuponin kaviouutisten takia. Ja niin tuli meidän vauvoista jo isoja poneja, kun kolmivuotiaat lyötiin etukenkään. :') Nelivuotias, eli Sandra, jäi tosin edelleen kengättä.

Tarzan demonstroi paaliin syötyä koloa

Samana päivänä sovimme myös muuan tapaamisen tälle päivälle, eli lauantaille. Jessi ajeli päivällä kuvailemaan poneja, joiden takia ei aivan tarvinnut hävetä silmiä päästä! Kaukana ei tosin ollut, hohhoi, kunnon puska-asukit... Alla nyt alkuun pari kuvaa, lisää on tulossa! Nyt pitää alkaa valmistautumaan aamutallia varten. Suurkiitos Jessi!

Poninvaihtoviikot

Tai ainakin kaksi päivän puolikasta.

Tiistai-iltana suuntasin nokkani kohti Virpiniemeä, moikkaamaan Papua. Tallille päästyämme nykäisin Sohvin Lamicellit kinttuihin, varustimme ponin ratsastuskuntoon ja lähdimme kävelemään kohti Virpitallien maneesia Sohvin selittäessä, kuinka Paprua ajetaan. Maneesissa oli vielä kaksi ratsastuskoulun ponia pyörimässä, mutta kiipesin jo kyytiin ja aloittelin verryttelyttelemään kirjavaa. Jossain vaiheessa tuntiponit katosivat talliin, ja Sohvi kantoi kuusi puomia maneesin keskelle; kolme toiselle lävistäjälle? (no, maneesin kulmasta toiseen kulmaan-uralle) ja kolme toiselle, ravivälein. Ylitimme niitä erinäisien tehtävien lomassa ympyröillä, suoralla ja ties miten. Kolme puomia muuttui yhdeksi ristikoksi, jonka yli myös loikkelimme iloisesti. Vähitellen ristikkoa nostettiin, ja minä laskin vähitellen jalustimet kaulan päältä jalkoihini. Viimeisin okseri oli... reilun metrin? jota ei kyllä ylitetty mitenkään tyylipuhtaasti, mutta puomit pysyivät paikoillaan, kuski kyydissä eikä ponikaan katkonut jalkojaan. Lopuksi Sohvi kävi vielä ponin kyydissä toteamassa, etten ilmeisesti onneksi ihan kussutkaan koko kirjavaa pilalle. Jes!

Oli kyllä jännä kiivetä vaihteeksi jonkin muunkin kuin Koon kyytiin, etenkin esteiden parissa. Edellisen kerran olin Papun kyydissä kiikkunut vuosi sitten, esteitä ylittänyt seitsemän kuukautta sitten, ja satulassa istunut kolmisen kuukautta sitten (Sypen kyytiin) -ihan hyvät lähtökohdat joo-o... Noh, kaikki tosiaan säilyivät hengissä, tuli vain yksi pudottautuminen (:D) ja yksi pudotus ja hmmn... Eipä ole ainakaan minun laji tämä ratsastus, muuta kuin korkeintaan 100% puskailuna. Kehonhallinta on jotain 5-, kädet heiluvat niin järkyttävästi että oksettaa ja hyrr. Videomateriaalia näistä tuli, mutta saatte "nauttia" vain näistä videoista pätkityistä kuvista.

Perjantaina Sohvi kävi sitten ratsastamassa taas Koolla, alkukäynnit-, ravit ja -laukatkin kävimme pyörätiellä minun Jopoillessa. Sen jälkeen Sohvi kävi vielä jumppaamassa ja taivuttelemassa Koon läpi kentällä, josta video alla.



Eilen kävin sitten harjoittelemassa niiden atanan käsien paikoillaanpysymistä Koon kyydissä pitkin pyöräteitä, pitkillä ohjilla ihan vaan sekä ponin että minun mielenrauhani vuoksi. Sujui jo huomattavasti paremmin kuin Papun kanssa. Osasyynä lienee myös se, että Koolla on tuhat kertaa helpommat askeleet, enkä keventänyt kuten Paprun kanssa, mutta hys. Tänään voisimme käydä pounin kanssa maastakäsinlenkin taas vaihteeksi pyöräteillä. Rakastan talvea, etenkin talvi-iltoja, kun pyöräteillä on mielettömän hyvät pohjat painattaa mielin määrin, eikä kukaan niitä iltaisin käytä! Paitsi minä.

Ponin sorkkia on nyt pesty ja öljytty päivittäin, saisi se sieni alkaa vähitellen poistumaan, mur. Hammaslääkäri kävi tarkastamassa Koon legot tiistaina, ja tuo ennen joka toinen vuosi raspattu poni alkaa ilmeisesti iän takia tarvitsemaan raspailut vuosittain. Mitään hälyyttävää ei ollut, pienempiä piikkejä. Kaiken lisäksi ponilla on ilmeisesti enemmänkin hiekkaa mahassa, ja se joutuu heti ensi viikolla Psyllium-kuurille.