perjantai 12. joulukuuta 2014

Rakas Joulupukki

 Kirje joulupukille

Kuten varmasti tiedät, olen tänäkin vuonna ollut maailman kiltein. Aivan kuten viime vuonna, viisi vuotta sitten, kahdeksan vuotta sitten, ja kaikkina vuosina niiden välissä. Koska sitähän minä olen, maailman kiltein poni -ja maailman hienoin, jos Reetalle suunvuoro annetaan. On kuitenkin mielestäni varsin kummallista, että marsukin saa minua enemmän lahjoja. Pippin sentään herättää toisinaan kotiväen keskellä yötä huudollaan. Hessu-koiralle kuuluu kyllä paljon lahjoja, Hessu on kiltti. Se ei ole koskaan haukkunut minulle, eikä ole yrittänyt ajattaa minua. Toivoisin omiin lahjoihini siis pientä muutosta.


Olen kohta puoli vuotta katsellut nuorison temmellystä. Eikä se haittaa, mukavia ovat kaikki; Tarmo, Jooseppi ja Ruuti. Jooseppi on kyllä paras kaverini, sen kanssa on hyvä ottaa torkut hiekkakasan päällä, rapsutella kutittavat karvat pois tai kirmailla pitkin tarhaa. Joosepille toivoisin lomaviikkoa, ettei tuota kimoa kiusattaisi juoksutusvöillä kun se ei mahan ympäri menevistä jutuista niin tykkää. Vauhtikaksikolle taas toivoisin kunnon lumipeitettä. Nyt tarhan ainoa sula kohta on heinäpaalin ympärillä, johon mahdumme kyllä kaikki syömään. Jos jotkut laittavat leikiksi, tulee kyllä ihan hirmu ahdasta. Eikä se lumi minuakaan haittaisi; en piehtaroidessa valuisi kuraa, voisin olla taas yötä päivää pihalla, ja voisin liikkua muutenkin kuin aamulla portilta paalille ja illalla sama toiseen suuntaan. Tähän tosin on kuulemma tulossa ensi viikolla muutosta, eilen Reetta katsoi kavioitani tarkkaan ja totesi, että eiköhän näihin pitoa saada.


Maariolle toivoisin rauhaa. Se on kiltti ruuna sekin, mutta etenkin viimeaikoina ollut jostain syystä hermostunut -se ei kait tykkää näistä säistä kun ei pääse liikkeelle ja on muutenkin tympeää (tuollaisella millikarvalla ainakin). Pikkuvelille jos lahjoittaisit vähän malttia, niin helpottaisit aamu- ja iltatalleja hurjasti! Pieni suomenhevonen kun ei malta millään odottaa, että tallityöntekijä saisi kerättyä matkalta muutkin tarhaan tai talliin menevät ponit. Bonazalle voisit antaa hitusen rakkautta. Bonazaa rakastetaan kyllä ja paljon, mutta se nyrpistelee nokkaansa inhottavasti ohikulkeville kavioeläimille, ja kiusaa toisinaan Syppeä. Syppe on meinaan äärimmäisen kiltti, ja on kyllä käytöksellään ansainnut kaikki maailman lahjat! Tiltalle sopisi myöskin hitunen rakkautta ja malttia, se on aina niin tohottamassa talliin tai tarhaan ja muistuttaa muita tammoja pomoudestaan turhan usein. Sylvikin on kyllä ansainnut kaikki maailman lahjat, Muumimamma on niin kiltti kaikille. Serafiina ei ole aina kiltti Sandralle, mutta toivon sillekin lahjaa -pitkää hemmotteluhetkeä ja metsäkävelyä, niistä se tykkää. Hertalle voisit sanoa, ettei maailma tänään lopu, ja että voi vähän löysätä otetta elämästä -ei kaikkea tarvi aina suorittaa, mukana oleminen on ihan hyvästä välillä. Ja Hertalle myös hemmotteluhetki, jolloin saa vain olla ja rentoutua. Sandralle taas toivon myös lumihankia, jotta poni pääsisi taas lenkkeilemään ja voisi spurttailla tarhassakin. Mailakaan ei hangista suuttuisi, kun pääsisi tarhailemaan eikä Reetan tarvitsisi sydän syrjällään hiippailla ja toivoa, ettei tamma liukastu -pääsisivät liikkumaan enemmän ja reippaammin. Mutta Maila tykkäisi kyllä hemmottelustakin.


Yhteiseksi meille kaikille (mutta etenkin minulle) haluaisin kyllä kohtuudella piparkakkuja, sopivasti porkkanaa ja aimo annoksen omenoita!

Haasteeni sain Maisalta, ja koska tuo valloittava pikkuponi lähetti minulle terveisiä Maisan fanikerhon puheenjohtajan käydessä täällä, olihan tähän pakko vastata. Minäkin täten haastan jokaisen kavioeläimen, joka on tyytymätön viimevuosien lahjasaldoon tai haluaa vain muistuttaa Joulupukkia kiltteydestään, mutta erityisesti kolmen ruunikon, yhden Skinnyn sekä ystäväni Paparazzin ja tammojensa toiveet kiinnostavat. 


Jouluterveisin Ein Caramell


Kuvat ovat taas Jessin ottamia.

2 kommenttia:

  1. Voi että, Koo-herra on juuri niin herrasmiesmäinen, kuin ensikohtaamisella tuntui olevankin, ihana. :) Ja kiltti! Toisin kuin Maisa, joka uskottelee kyllä Joulupukille olevansa kovin kiltti, saapa nähdä, meneekö läpi. ;) Toisiksi ylimmäinen Maila-kuva on yksi minun suosikeistani, hän on niin söpön suurikorvaisen ponin näköinen tappisilmä! Vai nappisilmä... Kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koo on ihana, taas tänään todisti olevansa maailman hienoin poni käyttäytymällä esimerkillisesti. ♡ No mutta, Maisalla on vielä hetki aikaa superkiltteillä, kyllä tontut (muutkin kuin Maisu ite) huomaa muutoksen. ;) Mä tykkään myös tuosta, ei oo niin järkyttynyt ilme putella! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.