Ulkoasun uusintaa + Senni

Edellispostauksen lopulla mainitsinkin, että blogin poppoo, ulkonäkö ja nimi muuttuvat. Tässä tämänhetkinen, banneri on tosiaan Veeran käsialaa.

Edellinen ulkoasu, jota katseltiin kymmenen kuukautta, oli tämä:

Huomattavan yksinkertaisempaan tyyliin palattiin siis taas, olikinhan tuo edellinen melkein liiankin hieno meille puskajusseille!

Senni taas on hevonen, joka ei muistaakseni ole vielä koskaan tässä blogissa esiintynyt; Veeralla ylläpidossa oleva 15-vuotias oldenburgtamma. Hölmönnäköisellä päällä varustettu, mutta mahdottoman mukava otus! Veeran äidin hevonen Velmu sekä Senni muuttivat alkuvuodesta Virpiniemeen, joten hevosia ja omistajiaan on tullut nähtyä jos ei päivittäin, niin ainakin useamman kerran viikossa. Viime kuussa sain ylipuhuttua Veeran tuomaan vielä kovin pörröisen Sennin kameran eteen, kun aina aiemmin Veera oli kiljunut että noin kummallisennäköisestä hevosesta hän ei kuvia halua. Kamera tekikin taikoja, tammahan näyttää kuvissa ihan söpöltä poniinihevoselta! Senni onkin myös ehkä miellyttävin kuvattava sitten Paparazzien; tamma katselee korvat hörössä vuoroin kameraan ja vuoroin vähän sen ohi, pysyy kiltisti paikoillaan eikä hermostu vaikka sitä siirrellään paremman valon luomiseksi.

Keskiviikkoiltana Veera kysyi josko ehtisin käydä kuvaamassa ratsukkoa kentällä, ja ennen iltatallia käväisinkin kamerani kera mutkan naapurissa. Kirosin aurinkoa, joka ei osannut päättää pysyykö se pilvessä vai paistaako paljaalta taivaalta ja yritin parhaani mukaan saada edes jotain aikaiseksi. En onnistunut tehtävässäni kehuttavanlaisesti, kun ylläoleva kuva on aikalailla päivän onnistunein...

Tästä lähdettiin...

Hyvän tovin tuuppailtuaan Veera kysyi, haluanko minä käydä selässä. Yritin pistää vastaan, mutta kohta olinkin vaihtanut punaiset kumisaappaat ratsastussaappaisiin, työtahmahanskat Roeckeleihin ja lämpimän DIY-pipon Charles Oweniin. 

... ensimmäinen laukannosto näytti tältä... ("Sun ohjat lärpättää!")

Edellisen kerran olin hevosen selässä viime kesäkuussa, mikäli tallimme suomenhevosta, jolla olen muutamat maastot rällännyt ja pari kertaa kentälläkin ilman satulaa höntsäillyt, ei lasketa. Kulttuurishokki oli lievästi sanottuna suuri. Ei tuollaisessa höykkyytyksessä voi istua. Kaiholla muistelin aikoja kun ratsastin Syylää säännöllisesti ja olin kykenevä istumaan lähes minkä tahansa hevosen kyydissä hytkymättä tai keskittymättä pelkästään siihen, etten pompi metriä ilmaan joka askeleella.

... ja vähän tämän jälkeen lopetimme.

Veera yritti huudella jotain ohjeita, mutta puolet menivät ohi ja loppuja en voinut toteuttaa kun kaikki keskittyminen meni siihen, etten nyi hevosta suusta, tai hakkaa sen selkää ahterillani. Sennillä oli kuitenkin hauskaa, kerrankin sai höntsäillä menemään vähän miten sattuu, kun oli niin aloittelijakuski kyydissä! Veera paljasti lopuksi ettei ollut uskonut että Senni suostuisi edes kääntymään kanssani, mutta niin vaan pyörittelimme kaiken maailman ympyröitä ja voltteja molempiin suuntiin. Tamma oli kuitenkin mitä rehellisin otus, teki kaiken mitä osasin oikein pyytää muttei mitään ilmaiseksi, eikä hermostunut vaikka kuski tuskaili ja töpeksi minkä ehti.

Koon tukkatyyli 20.-21.5, perjantaina se oli jo auennut alhaalta.

Ponien pikakuulumiset vielä loppuun etten seuraavaan postaukseen mennessä näitä unohda. Koo on hangannut nyt ensimmäisen kerran, perjantaina. Mene kesä pois. Molemmat ovat laihtuneet, Sandran leveydestä on lähtenyt ainakin kymmenen senttiä pois ja Koolla pysyy satula paikallaan ilman geeliä. En uskonut tämän päivän saapuvan koskaan, mutta lauantaisen kahdeksan kilometrin ravi-laukkapätkän jälkeen kysyin Lauralta, että laitoitko muuten alempaa geeliä, kun perjantaina Janita pesi sen ja vei kuivaushuoneeseen. Tallilla tarkistimme asian -geeli ei ollut ponin selässä, vaan edelleen siellä kuivaushuoneessa. Paremmat läskileirikuulumiset tulevat kunhan saan poneista kuvia, mutta voi vitsit miten siistiä! Ponien kunto on myös aivan uskomattoman kova tähän treenimäärään verrattuna -molemmat ihan tosissaan ravasivat ja laukkasivat tuon kahdeksan kilometriä putkeen varsin reipasta tahtia, ainoastaan teiden ylitykset kävelimme. Palautuminen oli nopeaa, eikä kumpaakaan tarvinnut missään vaiheessa pyytää eteenpäin, ja molemmilla oli tallin pihassakin kepeä askel ja edelleen melkein liikaa virtaa. Oho. Perjantaina ponit puolestaan kävivät rälläämässä kuutisen kilometriä niin, että molemmat pääsivät hikien huuhtelulle tallille päästyämme.

Yksi keskiviikon lenkin pätkistä. Sandrankin maastorällät hoituvat muuten nykyään riimulla, taisin lukea muuan suututkimustulokset ja ahdistua. Onneksi Suttu on niin hippiheppa että tamma toimii näin jopa paremmin kuin yksilläkään kuolaimilla.