Yks, kaks ja kolmetoista hevosta

Niin ne vaan juhannushoidokit lisääntyvät. Osa hetkeksi, osa koko viikonlopuksi. Aluksi piti olla vain Koo, sitten suunnittelin käyväni Maikkia moikkaamassa, tämän jälkeen minua pyydettiin tekemään tallivuoroja Maikkilasta, aiemmin viikolla minut palkattiin tekemään Kivarissakin huominen aamutalli, ja aamulla oli tullut Elliltä viesti, että voisinko tänään illasta ruokkia + loimittaa Sypen ja Papin ja aamulla riisua loimet. Eipä tunnu tässä hevostelumäärässä enää missään tuollainen. Enkä voi valittaa, ei ainakaan tarvinnut keksiä huonoja tekosyitä juhlimattomuuteen. Eikä tässä seurassa ole mitään vikaa, päin vastoin, mitä loistavimpia otuksia kaikki!

Lähdin Kivariin kahden jälkeen ja käsittelyyn pääsivät Koon kaviot. Tai no takaset, koska olen aaaaina unohtanut puukon tallille ja se on tässä puolessa vuodessa tylsynyt jo ihan kiitettävästi, eikä pure enää hirveän hyvin Koon betonisorkkiin. (Unohdin sen muuten nytkin. Huoh. Huomenna pakko muistaa!) Konsultoituani kollegoitani Koon vasemmassa takasessa olevasta halkeamasta, uskalsin ensimmäistä kertaa tehdä itse alusta asti seinämään isomman kolon. Viime talven lumettomuus näkyy nyt aivan liian hyvin ponin kavioissa, koskaan ne eivät ole olleet näin huonona. Pitää toivoa ensi talvesta pitkälumista, että saadaan taas sienet kuriin ennen sulan maan aikaa. Kavioiden yltiömäinen kasvaminen on taas alkanut, ja viiden päivän vuoluväli on aivan liikaa. Toisinaan tekisi mieli heittää kesäksi kenkään ettei tarvitsisi noista itse huolehtia, mutta olen kyllä nykyään ihan liian hysteerinen ponin kavioistakin, enkä varmaan kelpuuttaisi yhdenkään kengittäjän vuolua. Mutta joo, tiedostan kavio(ide)n ongelmat, kuten liian syvällä olevan valkoviivan, surkean säteen, flare-efektin ja muut, niistä en tarvitse huomautuksia. Mietin kauan, että laitanko näitäkään kuvia tänne, mutta toivon, että osaatte käyttäytyä tälläkin kertaa. Osaa lukijakunnastani kaviojutut kiinnostavat kovastikin, ja haluan heillekin pitkästä aikaa jotain tarjota.

Kinttujen vuolun jälkeen harjasin, letitin, Pioneerasin ja rasvasin ponin, laitoin huput ja takit ja ponin tarhaan. Hain kolmikon ruuat ja hevosten yötakit, sain huudeltua nuo kolme tarhan puolelle ja laitoin kulkuaukolle portiksi lankun, sillä myös Baron oli vielä pihalla. Lyyli on sekoittanut vanhojen ruunanrupukoiden päät ja huuteli tällöinkin poikia luokseen. Koo sujahti lankun ali laitumelle (syömään, se on luovuttanut Lyylin suhteen koska hullu nainen iik miksi se ääntelee noin apua älä örise!) ja Syppe juoksi tarhan laitumenpuoleisessa päässä, ainoastaan Papi tajusi ruokakupit ja tuli ilta-aterialleen, tarkistettavaksi ja loimitettavaksi. Tovin kirmailtuaan Syppekin halusi osingoille ja saikin oman kuppinsa sekä loimensa ja tarkastuksensa. Koon ruokin laitumelle, Baron olisi halunnut myös tutkailla kupin sisältöä mutta kahdesta poistumiskehoituksesta luovutti ja palasi liehittelemään tammaa.

Vaikka tosiaan minua pyydettiin nytkin vain antamaan kupit hevosille ja nakkaamaan loimet niskaan, (ja aamulla pois) tarkastan aina hevosen tai hevoset jotka "vastuulleni" on annettu. Liikkuminen vähintään käynnissä ja ravissa, (isot ruunat olivat tänään kilttejä ja esittivät ne oma-aloitteisesti; Papi käveli ja ravasi kupille tullessaan, Syppe kirmaili kaikissa askellajeissa) haavattomuus ja jalkojen tilanne, sekä yleinen olemus. Onnekseni hevoset, joita vähänkään hoidan, ovat kaikki jo pidemmältä ajalta tuttuja ja olen viettänyt tunteja niitä katsellessa, ja niiden normaalit ilmeet ja eleet ovat jo tuttuja. Olen neuroottinen, mutta toivon, että kun pyydän jotain katsomaan Koon perään, hänkin tekee kuten minä. Yleensä vielä laitan hevosen omistajalle viestiä, vaikka kaikki olisikin täysin kunnossa, sillä itsekin haluan tietää että palleroni on hyvin pumpuliin käärittynä ei kun...

Kivarista lähtiessäni poikkesin kotona hakemassa kengät ja tallille välipaloja aamuvuoroja varten. Pyörän kyytiin hyppäsin vähän ennen kuutta, ja kamalasta vastatuulesta johtuen matkaan meni parisenkymmentä minuuttia. Laitoin ruuat turpoamaan ja otin Mailan käytävälle harjattavaksi. Ja voi että tamma taas tykkäsikin! Käytävä täyttyi taas punaisista karvatupoista, ja aluksi vähän hapan putte muuttui taas sitä hörökorvaisemmaksi mitä enemmän sitä rapsuttelin ja kyhnyttelin.

Ensiksi laitoin tammalle puuvillanarun, koska ajattelin, että aiemmat talutussulkeiset olisivat porautuneet pidempiaikaiseen muistiin. Pääsimme tallista ulos ja muutaman metrin, kunnes tamma alkoi taas kirmailla kuin nelivuotias oripoika keväällä. Ei todellakaan siten, miten 14-vuotiaan puolieläkeläisen terapiakäytössä olevan puttetamman kuuluisi. Pyörähdimme kentälläkin hetken, ja totesin, että kaikille helpompaa kun haemme sen ketjulla varustetun narun mukaan. Enkä katunut päätöstä! Tamma oli varsin virtaisa, ja sai ensimmäiset slaagit autosta. Raukka, koskaan varmaan ole elämänsä aikana normaalia henkilöautoa nähnyt... Toisen tallin pihalla kävelevä ihminen oli jännä, vinttikoirien moottorivieheen ääni oli jännä, mutta ravihevoset! Siinä kilahti puten nuppi, eikä tuosta käpylehmästä heti uskoisi, että moisiakin liikkeitä voisi esitellä. Vaan näköjään pystyy... Enkä voi edes sanoa että "olisipa ollut kamera", kun se kyllä oli, mutta kädet oli kirjaimellisesti täynnä pientä puttea. Ravihevosista selvittiin, raviradan kiertämisestä selvittiin, ja sen jälkeen tamma malttoi maistella vihreääkin. Ja minä totesin, että tarvitaan pidempi naru tai lyhyempi objektiivi. Tällaiset asiat aina unohtaa, kun oman palleron voi huoletta päästää irti poseeraamaan. Saatika sitten syömään...

Loppumatka sujui taas varsin nätisti, olkoonkin, että olin ohjata meidät ojaan kun koitin kuvata tohottavaa tammaa kävellessäni. Lenkin lopulla putte sai syödä horsmaa ja muita herkkuja, kunnes palasimme talliin. Huppari oli taas liioittelua, tuon tamman kanssa kävellessä tulee aina lämmin! Tallissa Maikki pesupaikalle, hieno letkuviritelmä, ja ajan tehokäyttöä; pesaisin kaikki tallin yhteiskäytössä olevat harjat. Hertan syöttelyä, iltatalli loppuun, hepoille hyvät yöt ja muutama paskahalvaus. Aluksi en ollut löytää kaurasäkkiä josta ämpäri täytetään, ja sen jälkeen unohdin tallin turvajärjestelmän koodin. Hohhoi. No, hengissä selvittiin, hälytysjärjestelmä saatiin päälle ja pääsin kotiin. Taas tuli vietettyä yli seitsemän tuntia poneilemassa, ja huomenna tätäkin pidempi päivä. Nyt nukkumaan, että jaksan herätä ennen kuutta pirteänä kahteen aamutalliin. Normaalisti olen hyvällä tuurilla menossa nukkumaan tuohon aikaan, vaan kait se on minullakin aika palata taas ihmisten vuorokausirytmiin.

Hyvää Juhannusta meiltäkin, ja muistakaa pitää (eläin)kaverista huolta juhlimisenkin keskellä!