Ponit pitkin ohjin

Perjantaina Leena Rimpiläinen kurvasi taas meidän tallin pihaan vetämään valjakko- ja ohjasajotreenejä. Olimme Sandran kanssa taas kärryillä parinamme naapurin arabiruuna, tällä kertaa ajokit laitettiin ensimmäiseksi ryhmäksi kuskien selkiä säästääksemme. Aloitimme taas tekemällä pääty-ympyröitä, temmonvaihteluita ja keskityimme käsien käyttöön. Nämä kuntoon saatuamme Leena haki keilat ja niiden kanssa jatkoimme kääntelytehtävillä sekä loppuun taas tarkkuusradalle -alkuun hitaammalla ravilla, sen jälkeen temmonmuutoksilla ja viimeisellä kerralla laukkapätkien kera. Kuulemma huomattavaa edistystä viime kertaan, etenkin teistä ja käsistä sain kehut. 

Päästimme seuraavan parin kentälle ja lähdimme kävelyttämään Sandraa, jonka jälkeen purin ponin valjaista ja päästin syömään, ruvetakseni varustamaan seuraavaa potilasta. Sandran ponitoveri Serafiina osallistui aiempaankin valmennukseen ohjasajaen omistajansa kanssa, mutta hänen tulonsa estyttyä kysyttiin minulta josko kävisin ponin kanssa harjoittelemassa. Mikäs siinä! Edellisellä kerralla kävelin yli puolet valmennuksesta ponin vierellä, narun kanssa tai ilman, ja olin varautunut vastaavaan stoppailuun tälläkin kertaa. Tamman harjattuani ja varustettuani talutin sen kentälle, pyörimme hetken muiden hevosten seassa, kunnes sain kahdeksanmetriset ohjat ja lähdin ohjasajamaan. Alkuun edessäni oli melkoinen mittarimato, joka liikkui jokaiseen ilmansuuntaan yhtä aikaa eikä hetkeäkään suorassa. Tovin käveltyämme ja juttua muisteltuamme Serafiina yllättikin sekä minut että Leenan, jälkimmäinen totesi ettei uskoisi samaksi poniksi, ja omistajalle illalla kertomusta kirjoitellessani ei hänkään ollut uskoa lukemaansa ja myöhemmin videoista ja kuvista näkemäänsä. Siinä missä edelliskerta meni siihen, että yritimme saada ponin tajuamaan liikkumaan eteenpäin, (sekä tajuamaan takaa tulevat ohjas- ja ääniavut) tämänkertainen sessio sisälsi temmonvaihteluita, muodon korjaamista ja kaikenlaisia kiemuroita. Tamma ei kytännyt keilojakaan yhtään, reippaasti käveli niiden välistä ja vierestä. Ponin takana kävellessä oli vain todettava, ettei tämä ihan oikeasti ole enää mikään pikkuponi... Pysähdykset eivät alkuun maittaneet, mutta lopputunnista tamma pysähtyi ja lähti liikkeelle napakasti lähes pelkin ääniavuin.

Tämän postauksen kuva- ja videomateriaalista kiitos äidille, joka urheasti istui terassilla itikoiden syötävänä! Myöhemmin perjantai-iltana tuore SM-pronssimitaliratsukko saapui Ypäjän reissulta, ja kokkailin ponille, jolla olen maastoillutkin nyt reilun kuukauden aikalailla viikottain, allaolevan kakun -ratsastaja sai loput kukista ja kortin. Oli kuulemma ihana yllätys pitkän ajomatkan jälkeen!