Turpaterapiaa

Nyt, kun Mailasta ja Koosta aiheutuu lähinnä harmaita hiuksia, tarvitaan lisävoimia meikäläisen järjissäpitoon. Tämä turpaterapeutti tosin on onneksi ei-hylkiö vaan muidenkin keskuudessa pidetty ja leipätyössään hyvinkin toimiva poni, joten en virallisesti kolmen otuksen loukussa ole. Sopivasti silloin tällöin, niin jaksaa taas kinttua kylmätä ja kutinaa poistaa.

Heti ensitöikseni ennen kuutta talille saavuttuani kävelin Mailan karsinalle, katsoin jalan -ei yhtään eilistä parempi- ja talutin tamman pesupaikalle. Pinteli viereisestä huoneesta ja letku liruttamaan jalkaan. Puten kylmääntyessä jaoin yöt karsinassa viettäville heinät, sekä lastasin ulko-otuksien korret valmiiksi kottikärryihin. Täytin myös vesikupit valmiiksi, ja tammoille vesiä viedessäni nappasin mukaani Sandran, nelivuotiaan 3/4 shetlanninponin, 1/4 welsh mountainin, josta joitain kuvia ja videopätkä täällä on ollut, vaan ei sen enempää. Ponien omistaja sanoi alkuviikosta, että jos tuntuu, ettei kävelytettäviä poneja ole vielä tarpeeksi, Sandralla voi käydä ajelemassa jos saan jonkun mukaan -poni kun voi stopata ja tarvii toisinaan vielä vähän vetoapua. Sovimme Sofian kanssa, että kävisimme lauantaina ajelemassa poneilla, joten tänään ajattelin kokeilla ohjasajoa -ei nimittäin mitään hajua, milloin Sandralla on viimeksi ajettu. Laitoin vedet loppuun Sandran hölkkäillessä vierellä ja menimme talliin, jossa harjasin pikkutamman, vein Mailan takaisin karsinaan, purin pienemmän ponin valjaista ylimääräisiä osia ja varustin Sandran siloihin sekä suitsiin. En jaksanut etsiä ylimääräisiä ajo-ohjia, joten nappasin gramaanit koukusta ja lähdimme matkaan. Käytävällä kävelin takaviistossa ponin takasten kohdalla ja kannustin Sandraa liikkumaan edelläni kehuin ja maiskautuksin. Pihalle päästyämme jätättäydyin taaemmas ja jatkoin ponin kehumista sen liikkuessa edessäni. Suuntasimme kurssin kohti hiittilenkkiä, ja ihailin superherkällä ratilla sekä kaasulla ja jarrulla varustettua ponia. Ja ehkä vähän nauroin, kun tappijalka on aina ihan tosissaan töissä, kasaa itsensä niin hyvään peräänantoon kuin tuollaisella rakenteella varustettu poni voi, ja tikittää eteenpäin. 

Lähdimme kiertämään hiittilenkkiä vähän matkaa väärään suuntaan päästäksemme tallin takaa kulkevalle tielle, jossa innostuin juoksemaan ponin vierellä. Ja ponihan juoksi! Sahasimme polkua päästä päähän laukaten, kunnes kaksijalkaiselta loppui kunto ja lähdimme rauhassa kävelemään takaisin tallille. Kentän läpi talliin, tallissa käytin tamman takajalkojen ja hännän pesulla ja jätin hetkeksi karsinaan kuivahtamaan. Mailan kylmäys numero kaksi, lähes kaikki hevoset karsinoihin ja Sandra pihalle, Koon rasvaus ja hevosten ruokinta. Maila karsinaan, piha-asukeille ruuat, Koo ja Jooseppi tarhaan, kuppien keräily ja muuta pientä, kunnes käytin taas Maikin seisomassa parikymmentä minuuttia kylmättävänä. Loppusiivous, päiväkirjamerkintä, ovet kiinni ja kävellen kotiin. Huhhuh, taas meni vain viitisen tuntia tallilla.

Hauskaa on muuten se, että Virpiniemen hevosurheilualueella on nykyään käsittääkseni kolme noin metristä ponia; ruuna ja kaksi tammaa. Ruuna, eli Pippuri, on musta. Tammat ovat molemmat rautiaankirjavia, nelivuotiaita sekä Sandroja. Loistavaa. Mailaa pömelytyttänyt Sandra on siis eri poni kuin se, josta nyt kirjoitin.

Ei-niin-hauskaa puolestaan on se, että tajusin, etteivät kaikki hevoset vaadi tajuttomasti aikaa vieviä erityishoitoja. Oli nimittäin lievästi sanottuna luksusta vain napata Sandra tarhasta, harjata, varustaa ja vähän jutustella, käydä lenkillä, ja periaatteessa poni olisi ollut valmis menemään suoraan jälkitarkastuksen jälkeen tarhaan, mutta halusin sitä pesaista. Ei jalan kylmäystä pienenkin kävelylenkin jälkeen, ei rasvausta ja öljyämistä ja pesemistä. Koon peruskesähoitoon menee helposti tuntikin päivässä, siihen päälle sitten liikutukset, kavioiden vuolut ja muut. Saan ponin hoidettua viiteentoista minuuttiin, mutta se yleensä kostautuu seuraavana päivänä. Yhtään muuta hevosta en tiedä, jolta oltaisiin kylmätty jalkoja parinkymmenen minuutin kävelemisenkin jälkeen, vaan Mailalta kylmäsin, eikä sekään näköjään riittänyt. Hohhoi, terve hevonen olisi kiva, ja hevosettomuus houkuttelee taas vaihteeksi... Postimerkkien keräily voisi olla mukava harrastus, tai vaikka pitsinnypläys. Autotkin ovat harvinaisen harmittomia, siinä kun se harrastuksen toinen osapuoli ei ole elävä ja tunteva eläin.

Pitänee ehkä myös selvittää vähän tilannetta. Koo on liikutuksen ja muun ihmisten tarjoaman aktiiviteetin osalta paitsiossa, kyllä, pidämme tällä hetkellä hermolomaa toisistamme. Olen ehtinyt tottua liian hyvälle, liian hyvillä työmotivaatioilla varustettuihin poneihin, enkä täten jaksa pahemmin Koon kanssa mitään touhuilla. En jaksa pyytää ja pusertaa jokaista askelta. En jaksa maanitella ja lämmitellä ponia puolta tuntia, että se innostuisi jostain tekemisestä. En jaksa hinata selvästi ärsyyntynyttä ponia perässäni pitkin metsiä, kun hevosia vaan kuuluu liikuttaa. Josko joku päivä Koo innostuisi oikeasti tekemään jotain yhdessä -siihen saakka harrastamme tasan yhdessä hengailua sekä kutinan kurissapitoa, laumatoverit huolehtikoot Koon aktivoinnista. Kuvat ovat btw videoilta, kasaan koosteen joku päivä, vaan nyt haluan nukkumaan.