Arkeen paluu etelävisiitin jälkeen on ollut varsin menestyksetön, sillä toin matkamuistoksi tympeän flunssan joka vetää koko kropan voimattomaksi. Ponit ovat siis olleet varsin köyhällä liikunnalla viimeisen viikon, Maila on käynyt joitain terapioita ja kerran tallityöntekijät kävivät sitä ajeluttamassa. Jooseppi ja Ruuti ovat kuitenkin pitäneet huolta, ettei Koonkaan nivelet ruostu paikoilleen kävelyttämällä sitä pitkin tarhaa. Hevoset olivat jossain vaiheessa toissapäivänä karsinoissaan surkean sään takia, mutta Koo piha-asukkina ei tätä elettä arvostanut ja hankasi puolet harjastaan pois vaikka oli loimen kanssa karsinassa, jes jes. Poni pääsikin pesulle, tuikkasin kaiken maailman tökötit harjaan ja häntään ja mahaan ja päähän ja oikeastaan koko poniin, joten eilen se ei ollut hangannut ja tänäänkin vain hyvin vähän. Pihalla ollessaan siis ponin hankaus on (lähes) olematonta, mutta karsinaan joutuessaan ei muuta teekään -saman olen huomannut iltaisin, kun olen jättänyt ponin hoitojen jälkeen kuppiruokinnan ajaksi talliin. Talviaikana poni puolestaan myllää purut seinille ja kuopii, kunnes pääsee takaisin pihalle -vaikka taivaalta sataisi akkoja ja tuulisi vaakasuoraan.
Eilen kävin Koon entisellä tallilla, jossa se asusti vuodet 2006-2010, moikkaamassa lähinnä Tufferia. Oli ihana nähdä, miten poni on edelleen 32-vuotiaana luonteeltaan se aivan sama, kuin silloin kahdeksan vuotta sittenkin; ainoastaan harmaat alueet ovat levinneet ja ulkomuoto kuihtuneempi. Hurjaa oli kuitenkin nähdä tallin omistajan puoliverista, joka on nykyään 18-vuotias enkä ole ruunaa nähnyt sen jälkeen kun Kivariin marraskuussa 2010 lähdimme, ja kuinka paljon se olikaan vanhentunut näiden vuosien vieriessä. Se nyt ei hurjaa ollut, vaan se, että kuinkahan vanhalta Koo näyttää nykyään muille -itsehän sitä tuskin huomaa. Onhan sillä merkit levinneet, mutta muuta ulkoista muutosta en ole nähnyt. Tufferin harjailtuamme ja herkuilla lahjottuamme Janita urheasti polki pyöränsä Virpiniemeen minun matkustellessa tarakalla, jossa päätimme käydä Maila-ajelulla ennen iltatallin tekoa. Tamma oli tapansa mukaan varsin virtaisa, mutta löysin ohjin ajettava ja tien reunasta toiseen seilaava -ja niiiiin ihana! Puten seisoessa kinttukylmäyksellä kävin katsomassa Koon kutinatilanteen, ja aloitimme iltatallin tekemisen. Kotiin pääsimme taas vaihteeksi ihan liian myöhään, mutta hauskaa oli ja saimme ainakin päivän poneilukiintiön täytettyä! Postauksen Maila-kuvista kuuluukin kiitos Janitalle.
Sairastellessani on minulla ollut hurjan paljon aikaa mietiskelyyn ja pohtimiseen, liittyen jotakuinkin kaikkeen mahdolliseen. Tämä lienee ensimmäinen kerta kun siviilielämästäni poneilun ulkopuolelta tänne kirjoittelen mikäli haasteita ja kysymyspostauksia ei lasketa, mutta pohdinnoistani suurimmat vaikuttavat hyvinkin oleellisesti myös ponielämääni, ja tänne kirjoittaminen vain tuntuu nyt lähes liian oikealta. Tämä kesä oli hyvin poikkeuksellinen; olin normaaliakin epäsosiaalisempi. Oikeasti. Silti tämä kesä kuuluu hyvin vahvasti elämäni parhaisiin -ei turhaa negatiivista energiaa, paljon poneilua, kaikki ihmiset joita näin, ovat ehdottomasti hienoimpia ihmisiä elämäni aikana ja osan kanssa tuli käytyä lähes elämäämullistavia keskusteluita; ja hyvin paljon aikaa etsiä ja toteuttaa itseään. Ja miettiä ja suunnitella. Alkukesästä minulla, koiralla ja Koolla, toivottavasti myös Mailalla, on tähänastisten elämiemme suurin muutos edessä. Olen tämän parin vuoden miettimisen aikana ehtinyt käydä kaikki mahdolliset tunnetilat ja fiilikset läpi, mutta viime aikoina päälimmäisenä on ollut vain tunne siitä, että tämä on oikein ja se täytyy tehdä nyt, ei vuoden päästä, eikä varsinkaan kahden. Mutkia ehtii varmasti ilmestyä matkan varrelle, mutta asioilla on aina tapana järjestyä oikealla tavalla. Parin vuoden päästä luultavimmin koittava ammatinvaihtokin tuntuu ainakin tällä hetkellä lähes liian oikealta -haluan jättää jälkeeni oikeasti hyvää, haluan auttaa, ja siihen en valitettavasti automaalarina pysty. Ei siinä, autoala ja -maalaus sotii muutenkin joitain arvojani vastaan, mutta tällä hetkellä mennään näillä eväin. Tämän viimeisen kappaleen kirjoittamiseen meni jokunen tunti erinäisistä häiriötekijöistä johtuen, joten punainen lanka ehti jo kadota -jatkanen siis joku toinen kerta... :D
Tuo on kyllä niin totta, että ei tietenkään itse huomaa hitaasti tapahtuvia muutoksia omassa hevosessa. Mä olen viime päivinä paljon selaillut Nopsun vanhoja kuvia ihan vuodesta 2001 lähtien ja ai että se on vielä esimerkiksi viisi vuotta sitten ollut niin eri näköinen! Pyörä pylly, kunnon selkälihakset, ei vielä ollenkaan harmaantunut. Ei sitä valtavaa eroa tajuaisi, jos ei kuvista näkisi. Tavallaan ei ole ihme, että jotkut vanhat hevoset ehtivät päästä niin huonoon kuntoon, koska omistajat näkevät ne ruusunpunaisten linssien läpi. Meidänkin tallilla on yksi tyyppi, jonka edellisestä hevosestakin joku teki jo eläinsuojeluilmoituksen, kun hän ei vaan kyennyt lopettamaan rakasta hevostaan. Ja nyt hänellä on Nopsua kymmenen vuotta nuorempi hevonen, joka on ollut jo vuosia paljon Nopsua huonokuntoisempi jalkavaivaisena, kesät talvet samessa paksussa karvassa.
VastaaPoistaMielenkiinnolla jään odottamaan, millaisia muutoksia teidän elämään tulee! :-)
Olisi jännä, jos vaikka joku ponin viimeksi joitain vuosia sitten kävisi sitä katsomassa, ja kertoisi sen nykytilanteen. Lihaksethan sillä on tippuneet, vaan se tuskin johtuu tuosta kertyneestä iästä. Mutta aivan totta, ehkä nyt taas ymmärrän vähän paremmin ihmisiä, joiden hevoset pääsevät heikkoon kuntoon ennen lopetusta -ei sitä laihtumista tai kuihtumista välttämättä oikeasti itse huomaa, ennen kuin ollaan jo kriittisessä tilassa.
PoistaKiitoksia mukavasta ja pitkästä kommentista. :)
Haluaisin kysyä sulta muutaman kysymyksen. :)
VastaaPoista- Mitä mieltä olet alkoholin, tupakan ja huumeiden käytöstä?
- Miten kuvailisit omaa luonnettasi, persoonaasi?
- Millaisista ihmisistä pidät?
- Millainen olet ihmisten seurassa (esim. supersosiaalinen hölöttäjä vai kenties hiljaisempi kuuntelija)?
- Uskotko yliluonnollisiin asioihin, henkiin, enkeleihin tms. ? Entä uskotko Jumalaan? Mitä ajattet kuoleman jälkeen tapahtuvan?
Pahoittelen kysymystulvaa, olen vain utelias.. :>
Haha, mikä kyselyikä teille on nyt tullut. :D No mutta eipä tämä haittaa, vaikka heittääkin vähän blogin aiheesta ohi. :) Onneksi avasin koneen tänään, ei olis tullut mitään jos puhelimella koittaisin näihin vastata!
PoistaEn käytä itse mitään päihteitä, mutta muiden päihteidenkäyttö (oli kyseessä sitten alkoholi, kannabis tai vahvemmat huumeet -tupakointia en ole koskaan tajunnut, mutta mikäs siinä, minä en ole mikään arvostelemaan :D) on ok, kunhan se on hanskassa eivätkä päihteet hallitse elämää. En kuitenkaan itse halua tukea sellaista toimintaa joka aiheuttaa niin paljon pahaa maailmaan -en myöskään käytä vaikka joku toinen tarjoaa. ;)
Tähän jouduin kyselemään apua kavereilta, koska en ihan oikeasti ota itsekään selvää itsestäni. Olen kuulemma hankalasti selitettävä, aina vähän sulkeutunut, chilliä seuraa ja muutenkin rento tyyppi, rauhallinen, mietiskelevä ja luotettava. Totta on, etten päästä helposti ihmisiä kuoreni sisäpuolelle jouduttuani pettymään ihmisotuksiin liian usein, mutta en välttämättä sulkeutuneeksi itseäni sanoisi. :D
Pyrin keräämään ympärilleni positiivisia ja jos ei samanhenkisiä, niin ainakin avaramielisiä ihmisiä jotka ovat kykeneväisiä syvällisempäänkin keskusteluun -ja joille voi luonnollisestikin puhua kaikesta ja joihin pystyy luottamaan. En jaksa pinnallisia, tyhmiä tai kapeakatseisia ihmisiä kovinkaan kauaa; esimerkiksi koulussa voin kyllä tällaisten kanssa aikaani viettää, mutta vapaa-aikaani en. Parasta on, jos ihmisen kanssa voi viettää oikeasti tunteja puhuen jotain hedelmällistä keskustelua mistä tahansa, ja sen tuokion jälkeen on ihan mind blown-fiilis ja katsoo taas maailmaa uusien suodattimien alta.
Sosiaalisuuteni vaihtelee päivittäin ja on hyvinkin riippuvainen seurasta. Normaalisti isommissa jengeissä hengatessa olen se, joka tarkkailee porukkaa, heittää muutaman välikommentin ja muuten seurailee hiljaisena, mutta kuitenkin läsnä. Olen hitaasti lämpenevä ja vaadin oikeasti yleensä useamman vuoden että voin alkaa puhumaan syvällisempiä, (yksi ihminen on onnistunut tekemään poikkeuksen tässä; olemme tunteneet alle vuoden ja hän tietää minusta tällä hetkellä enemmän kuin kukaan muu) ja yleensäkin enemmän kuuntelija- entä puhujatyyppiä. Vieraammissa porukoissa en puhu kuin asioista joista oikeasti tiedän ja olen varma, mutta tutumpien kavereiden seurassa saatan höpötellä niitä näitä vailla punaista lankaa ja heitellä pöljiä kommentteja. Olen suhteellisen estoton ja ehkä lapsellinenkin, ja yleensä se, joka kannustaa muut pyörimään hiekkasärkkää pitkin tai kirmailemaan pitkin metsiä.
En periaatteessa usko mihinkään, mutta toivon, että täällä on asioita, mitä ei välttämättä pysty todistamaan ja näkemään. En usko Jumalaan tai ole muutenkaan uskonnollinen, mutta henget, energiat ja muut ovat kiehtovia. Kuoleman jälkeen lakkaa olemasta kunnes toisin todistetaan. Haluaisin ehkä uskoa kuolemanjälkeiseen sielujen elämään ja muuhun, mutta en usko. Tosin ajattelen, että hevoset ja muut eläimet ovat kuoltuaan jossain paremmassa paikassa -onko se sitten se ikivihreä laidun, pääsevätkö ne muiden edesmenneiden ystäviensä luo, vai mitä, en tiedä.
Nyt kyllä varmasti jäi joku oleellinen asia kirjoittamatta, mutta joo, näillä mennään nyt, kysy toki jos haluat lisäselvitystä johonkin. :)
mitä sulle ja Sofialle on tapahtunu? Ennen molempien blogeissa oli juttua toisista kun olitte heppaillu yhdessä o:
VastaaPoistaAjanpuute. :( Ollaan kyllä nähty ja jutellaan jne, mutta Sohvi ei halua poistua metsän keskeltä ja mulla on kyytiongelmia -sit jos ois kulkuväline, en muusta syystä sinne pääse.
PoistaSeurusteletko tällä hetkellä / Haluaisitko tällä hetkellä seurustella?
VastaaPoistaEn, jos sopiva henkilö osuu kohdalle niin miksipä ei.
Poista