Päivän fiilikset kuvina

Eilinen, keskiviikko, oli loistava; kävimme siskoni Ronjan kanssa ajamassa Mailalla pidennetyn version hiittilenkistä, ja Ronja ratsasti kuulemma varsin reippaan Koon minun tehdessäni iltatallia ja kylmätessäni puten kinttua. Tiistaina en käynyt ollenkaan tallilla ja Koo oli täten päivän rasvaamatta, mutta keskiviikkona se ei ollut hangannut ollenkaan -ihan parasta! Tänään taas...

"Käytiin vuorikiipeilemässä, kerettiin kaksi ison mäen tarpomista kunnes Pippuri & co. meni ohi, ja Maikki hetken kyttäämisen jälkeen alkoi pomppia. Koikka loikka ja naps. Oe ilmassa, ei varaa painoa. Epätoivoinen yritys soittaa Tanjalle, ei vastausta. Vähitellen putte alkaa laskea jalkaa, ja päästään hitaasti könkäten talliin. Poni pesarille letkuihn, juoksujalkaa kentälle ilmoittamaan Tanjalle, mental breakdown ja Niagaran putoukset. Voi vittu. Illan aikana kylmäsin oe 2x, ve kerran, plus superlinimentti. Iltatalli, Koon hoito + syöttely + sorkkavuolu."

Nyt aamu- ja päivätalliin kuuluu kintun kylmäys kerran molempiin, 

minä kylmään iltaisin niin monesti kuin ehdin. Argh.

Miten paljon voi pientä ponityttöä vituttaa? Tosiaan, kävimme tapamme mukaan kävelemässä viereisellä mäellä, olimme kiivenneet haastavimman mäen kahdesti ja hengailimme tien puoleisella tasanteella. Tietä pitkin menivät naapuritalliin muuttaneet Pippuri sekä Sandra kärryjensä kera, Maila tuijotti kärryponeja hetken, kunnes sai pomppukohtauksen, tai itse asiassa parikin. Viimeisin loikka päättyi siihen, että poni pysähtyy kuin seinään, eikä laske oikeaa etujalkaansa -sitä, jota olen koko kesän kylmännyt ja kytännyt ja varjellut. Asia oli sillä sekuntilla selvä; hankkari on venähtänyt. Taas. Toivottavasti venähtänyt, toivottavasti ei tuhoutunut. Koko kesän tamma kinttuineen on ollut niin hyvä, parempi kuin aikoihin -vuosiin. Juuri aiemmin katselimme Roosan kanssa, että poniin on alkanut vähitellen tulla muotoja; lapa erottuu, selkäranka ei ole läskikerroksen sisällä. Ja sitten käy näin. Poni oli hetken ihan kolmijalkainen, koitin soittaa omistajalleen joka ei vastannut, ja kun Maila alkoi vähitellen laskemaan jalkaansa, lähdimme könkkäämään takaisin tallille. Luojan kiitos olimme vain tuossa lähimäellä, emmekä missään kauempana reissussa -yhtään tuon pidempää matkaa en olisi jaksanut ponia pitää pystyssä ja hidastella. Tamma oli niin raasu, katsoi vain, että tulisin kyllä ja mieluusti, mutta mä en ihan oikeasti pysty. Selvisimme talliin ja pesupaikalle, vettä jalkaan laskiessani tuntui se selvästi ponin mielestä aivan ällöttävältä. Kipaisin kierroksen kentällä kertomassa omistajalle tilanteen, ja takaisin talliin päästyäni romahdin. Tsekkasin, että letku on pysynyt paikoillaan, ja lähdin pihalle. Koo ulos tarhasta tallin pihaan laiduntamaan, ja Minkan kanssa vuorotellen itkimme ja päivittelimme ponien tilannetta. Koo talliin, Maila letkuista 20 minuutin jälkeen karsinaan hetkeksi, omistajat kävivät katsomassa tilanteen "jaa se on jo alkanut turvottamaan". Koon harjaus, kavioiden vuolu ja ihottumahoidot, iltatalli, ja Maila takaisin letkuihin ja omistajilta taas lohduttavia sanoja "... ja kunnolla ontuukin". 20 minuuttia kylmää oikealle ja saman verran myös vasemmalle jalalle. Superkylmäävää linimenttiä kinttuihin, itkujen saattelemana kotimatkalle jolla häiriköin kavereita itkemisilläni. Käväisin Bloggerissa josko olisi jotain kivaa luettavaa, ensimmäinen klikkaamani postaus oli tämä, joka kasvatti ahdistusta entisestään -Koo on ollut pelkkien lantanäytteiden varassa 2-3 vuotta, kaikki näytteet puhtaita. Ottaakko riski ja madottaa, mahdollisesti menettää poni matojen joukkosurmaan, vai ottaakko riski ja jatkaa näytelinjalla ja odottaa, että poni kuolee matojen armeijajoukkoihin..? Suunnitelmissa oli viettää viikonloppu etsien Oulusta kylmäyssuojia sekä itkeä klinikalta matolääkettä, mutta ostinkin jo vedessä aktivoitavat kylmäyssuojat. Jos eivät toimi, tapan kaikki. Oikeasti. Ei riitä että muu maailma kaatuu niskaan, nyt ponijututkin kusevat päälle ja pahasti.

Huuda "Pudii! Poseeraa!" kesken ponin ruokailun, saat kauhistuneen ilmeen. Hups.