Paluu arkeen part 6254

Nyt alkaa olla flunssa selätettynä, ja vaikkei olisikaan, käyn vaikka räkä poskella poneja liikauttelemassa, antaa akkojenkin sadella vaakasuoraan, ei haittaa. Kiveen kirjoittamaton sääntöni on, että tästä lähtien Maila liikkuu minun toimestani 5-7 kertaa viikossa plus terapiatalutukset, ja Koo vetristelee kinttujaan vähintään 3-4 kertaa viikkoon, mieluusti enemmänkin. Koon liikutteluista en kuitenkaan jaksa minkään sortin stressiä vetää, kun se viettää vuorokaudet ympäri Jooseppi kolmeveen kanssa tarhassa, päivät kahden muun kanssa ja yöt kahdestaan, ja kiltti kimo kyllä pitää huolen, ettei Koo kasvata juuria heinäpaalin ääreen. Videolinkki. Tämän postauksen kaikki videot, tätä ensimmäistä klippiä lukuunottamatta, ovat tällä kertaa mykkävideoita kun en jaksanut laittaa koneeseen ääniä tarkastaakseni, että mitä kaikkea selitän, ja kolme videota nyt on ihan liikaa meikäläiselle musiikin etsimiseen, kun biisit joita tälläkin hetkellä kuuntelen, eivät näihin sovi.

Maanantain ponit saivat vielä lomailla, mutta tiistaina sain taas Janitan mukaani tallille. Kävimme ensiksi moikkaamassa Tufferia pienen kävelylenkin kera, ja pyöräilimme tällä kertaa jopa kahdella pyörällä Virpiniemeen. Päädyimme taas valjastamaan Mailan kärryjen eteen, ja Koo pääsi pitämään perää. Janita harjasi ja hoivasi Koon valmiiksi lenkille minun puunaillessa ja varustaessa puttea. Kärryt perään käytävällä, Janita kyytiin ja pieni ohjeistus Koon köyden kanssa, ponit pihalle tallista ja uutta reittiä hevosreiteille. Pientä extremeä tuotti oikea metsäpolku mitä pitkin menimme ja sen kannot ja juuret, mutta kunnialla selvisimme ja putte jyräsi tuttuun tapaansa kaikesta läpi. Kiersimme taas pidemmän hiittilenkin, lisänä mutka eräällä vanhalla autotiellä jonka alku oli lähes täydellistä hiekkapohjaa. Koo kirmaili reippaana kärryn vierellä alkumatkan, kunnes alkoi kyllästyttää ja laiskottaa, ja poni valui kärryn perään. Tallissa Maikki kylmäykseen ja Koo rasvattavaksi, joiden jälkeen pääsimmekin jo valumaan kotia kohti.

Keskiviikkona olin melko myöhään tallilla, joten vain Maila pääsi kävelylle. Suuntasimme kurssimme kohti kentän taakse kasatulle terapiamäelle, joka on siis hevoskäyttöä varten muovattu mäki, jossa on eritasoisia ylä- ja alamäkiä. Kiipesimme haastavimman kolme kertaa, muuten seikkailimme helpoimpia mäkiä ja lopussa kävimme kävelemässä pätkän hiittilenkilläkin. Koo sai voiteet niskaan ja tekaisin iltatallin. Linkki videoon.

Torstai-illan aikataulu oli suhteellisen kiireinen, joten hoidin Koon ja tein iltatallin. Kävimme myös hakemassa Koon uuden loimen postista -ostin tosiaan alkuviikosta ponille Horseware Amigon vuorettoman sadetakin, kokona 5'6. En vieläkään tajua tuota kokosysteemiä, tuon loimen ilmoitettu selänpituus on nimittäin 115cm, mutta mittanauha näyttää 130cm ja loimi on ehkä juuri sen viitisen senttiä liian pieni Koolle. Hohhoi. Tämän Amigon ja Sweet Itchin väliin jää vielä 5'9 koko, joka lienee Koolle sopivin. Ehkä. Sweet Itchistä sellaisia terveisiä, että se on tosiaan pysynyt ehjänä jos joitain katkenneita kuminauhoja sekä sisävuoreen tullutta reikää ei lasketa, sentään näiltä osin täytti odotukseni.

Loimen vein tallille ja sovitin vasta nyt perjantaina, mutta sovitustuokiota ennen käytin ponit perusteellisessa harjauksessa ja vetristämässä niveliään. Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi tamma, joka nauttikin harjauksen ohella saamistaan rapsutuksista täysin siemauksin, eikä pistänyt yhtään vastaan kun tallin pihasta poistuimme, kentän läpi kävellen ja muutamat puomit ylittäen. Määränpäänämme oli taas tuo terapiamäki, jossa seikkailimme puolisen tuntia ja kiipesimme tällä kertaa tuon raskaimman mäen viidesti. Lopuksi kävimme vielä parisenkymmentä minuuttia kävelemässä tasaista maata hiittilenkillä. Pitkän suoran puolivälissä ollessamme näin, että takaa olisi tulossa ravuri, joka selvästi odotti, että poistummme tieltä. Otimme sitten historian pisimmän ravipätkän maastakäsin, tamma kun tuppaa innostumaan liiaksikin ja jarrun kanssa on ongelmia jos pidempään ravaa. En varmaan voi tarpeeksi kehua, tuo nyt vaan on maailman hienoin tamma! Vähän on vielä hakusessa, että tamma ravaa samaa tahtia meikäläisen kanssa eikä toisin päin, mutta jarrutusmatka on ehkä kymmenesosan siitä mitä vaikka alkukesästä. Niin, ja tammalla on viime aikoina pysynyt tarvittavat jalat maassa, enkä ole ollut todistamassa takajaloilleen nousevaa käpylehmää tai samaa otusta tekemässä ninjaloikkia. Tallille palasimme taas kentän läpi, jossa ylitimme kavaletti/puomijonon. Linkki videoon tässä.

Tallille päästyämme tamma pääsi taas kylmättäväksi ja jaoin sillä välin karsinaotuksille heinät sekä hain Koon ja aloittelin sen hoito-operaatiota. 20 minuuttia vedellä läärättyäni tamma pääsi karsinaan ja Koon harjattuani sekä rasvassa uitettuani suitsin ponin kukkahackamorein, vetäisin kypärän päähän ja kapusin terassilta kyytiin. Ei pienintäkään mielikuvaa edellisestä selässäkeikkumiskerrasta, luultavasti alkukuusta kun kävimme Emmin kanssa uittamassa poneja..? Koo pääsi myös kiipeämään mäkiä, haastavin kavuttiin vain kolmesti kun poni joutui kantamaan lisätaakkaa selässään. Lopuksi kävimme myöskin saman hiittilenkin pätkän, ja vaikka näillä askellajeilla tuohon koko reissuun olisi pitänyt mennä korkeintaan vartti, menikin meillä puolisen tuntia. Miten rasittava voikaan olla kaikkea kyttäävä, kotiin pyrkivä ja stoppaileva poni! Maastakäsin tuo on superhelppo, joskin äärimmäisen laiska ja perässävedettävä ja täten tympeä, ja toisen ponin perässä Koo kipittää kuin mikäkin robotti. Vaan yksin maastoilu, se on inhottavaa kun lähes joka askel on kaivettava ponista eikä eteenpäinpyrkimystä ole kuin kotiinpäin. Pitkän suoran lopulla poni kuitenkin innostui, tai tajusi että olemme kohta takaisin tallilla, ja kirmaili varsin lennokasta laukkaa. Kunnes tuli taas pelottava kanto vastaan ja pakka levisi siihen... Loppuravit onnistuivat onnekseni taas ponin omalla moottorilla. Näistä onnistuneista pätkistä ei tietenkään sitten ole videota, koska ne olivat ohi jo ennen kuin ehdin kameraa takaisin kaivaa. Onhan se nyt kamalaa että poni viedään tallin pihan ulkopuolelle, ja pyydetään kuluttamaan vaivalla syötyjä kaloreita, kyllä kiire kotiin tulee itse kullakin! Positiivista oli kuitenkin se, että Koon ohjaamiseen ei tarvita ohjia (ellei poni halua palata takaisin tallille) ja poni on alkanut taas tosissaan tutkimaan pohjia ennenkuin rällää -ei kiitos toista saveen tippumista. Niin, ja tokikin se, ettei poni vieläkään aro edes sepelillä kavioitaan. Tallilla ponille loimen sovitus, loppuhoidot, iltatalli ja kotiin. Linkki videoon.