Superponit

Eilen kävimme isän kanssa ajamassa Mailalla vähän lyhennetyn version hiittilenkistä, enimmäkseen käyntiä parilla ravipätkällä. Ponia valjastaessani isä kävi lahjomassa ensiksi Koon, mutta käskin ottamaan muillekin samojen aitojen sisällä oleville porkkanat. Porkkanat syötettyään isä tallusti tuohtuneena talliin, "mää unohin ton mun lempparin!" ja vei samalle puoliveriselle porkkanan, jolle oli etelä-roadtripini aikana horsmia kannellut kun oli äidin kanssa tallille tullut. Lenkin alkupuolella meidät ohitti takaa ravuri, josta Maikki nosti kiukun ja loikkasi tasajalkapompun. Hetken aikaa ponia hidasteltuani ja ravurin kadottua näköpiiristä tamman kierrokset laskivat takaisin perusputputukseen, ja loppulenkki sujui varsin jos ei rauhallisissa, niin ainakin tammalle ominaisissa merkeissä -vapain ohjin pitkää käyntiä hiihtäen "voitas hei ravailla, tai laukata, miten ois laukka?"-ehdotuksia kuunnellen. Tallille päästyämme taas perinteiset kintun kylmäykset, Koon hoidot sekä iltatalli. Isä kävi kerran Lassillakin ajelulla, ja taisi ilmeisesti tykätä siitä enemmän kun shettiksen vauhti on huomattavasti pienempi kuin ylivilkkaan suomenpienhevosen.

Tänään olikin historiallinen päivä; ei iltatallia, vaan aamuversio sen sijaan. Hauskaa on se, että olen ehkä maailman vähiten aamuihminen, ja heräilen vähitellen siinä kolmatta-viidettä karsinaa putsaillessa. Siihen saakka menee se tunteroinen, tai vähintään kolme varttia yhteen karsinaan. No mutta, mikäs kiire valmiissa maailmassa, etenkin, kun ei mitään terapiatalutuksia tai muita näin viikonloppuisin ole. Puoli kahden aikaan olin saanut hevoset ruokittua kertaalleen, kuskannut niitä talliin ja tarhaan, vaihdellut Koolta loimia ja lopulta jättänyt sen nakuilemaan, pessyt Sweet Itchin, siivonnut yhdeksän karsinaa, syönyt hyvän toisen aamupalan, (olen Peregrin Tookille sukua. "But what about second breakfast?") syötellyt ponit hyväksi porkkanoilla ja pitänyt seuraa Maikille. Tarhoille kävellessäni näin Joosepin ja Koon nukkuvan lähekkäin, ihan parasta että Koo löysi täältä hyvän ystävän! Ja minä tykkään, kun kaveri on astetta aktiivisempi tapaus ja innostaa poninkin liikkeelle. Koskaan aiemmin en tosin ole nähnyt hevosta, joka nukkuu pää ylhäällä... En tiedä kummalle on pahempi paikka palata takaisin Kivariin, mutta eiköhän me taas viralliseen kotiin sopeuduta. Hain Koon talliin ja sain purettua letit, kunnes ruokin hevosille päivälliset ja pääsin jatkamaan urakkaani.

Urakkana oli tosiaan ihottumaloimen lisäksi myös sen sisälle kääriytyvän otuksen pesu. Poni on taas vaihteeksi päättänyt, että peseminen on aika ällöä ja paikallaan seisominen ihan turhaa. Hohhoi, meninkin silloin joskus kehumaan. Ja viime aikoina Koo on hengaillut hoitoajat välikössä, Mailan vallatessa pesupaikan, niin tuskin tulen taas aikoihin ponia suosiolla pesarille saamaan. Tjoo, eipä tässä auta kuin treenailla taas näitäkin. Hauskaa jankata jostain niinkin tutusta ja nähdystä asiasta kuin pesemisestä kesäihottumaisen 18,5-vuotiaan kanssa, jota on takuulla pesty kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja näiden vuosien aikana... Poni saatiin kuitenkin pestyä; harjaan ja häntään kaivelin XZ'n 2in1 öljyhoitoshampoon jämät joka on osoittautunut ehkä parhaaksi mahdolliseksi shampooksi ikinä, muu poni sai vaahtonsa jostain koivusaippuasta jonka bongasin pesupaikalta. Huolellisen vaahdottamisen ja vähintään yhtä huolellisen huuhtelun jälkeen läträsin vielä ponin turvasta korvankärkiin ja kavioihin merisuolaliuoksella, jonka toivon puhdistavan jo tulleet haavat ja poistavan loputkin kutinat. Tosin vaahdotin sen päälle vielä Pioneer-saippualiuosta ja tungin kehäkukkaa sekä Abilar-pihkavoidetta. On meinannut viime aikoina epätoivo iskeä kun poni ei tallinvaihdosta huolimatta ole pysynyt oireettomana, mutta nyt kaivoin viime vuoden lokakuulta olevat kuvat esille ja tuota noin... Täältä bongaat silloisen angstipostauksen, alla vielä vertailukuva ponin tukkatilanteesta.

Eipä tässä hätää ole. Voin vain toivoa, että ensi kesällekin löytyy polttiaisvapaampi alue, jossa ponin on parempi olla. Korvissa on joo vähän reikiä, samoiten naamaan on parin päivän sisällä ilmestynyt kaksi koloa jotka ovat niin pieniä etteivät tuossa kuvassa edes näy, ja häntää on toisinaan hankailtu -mutta vähän. Molemmat jalkojenvälit ovat lähes haavattomat, harjamarto ei mädi, karvattomia koloja ei ole, ja poni näyttää ponilta.

Koon pesu- ja letitystuokion jälkeen päätin tarttua härkää sarvista ja käyttää ponit yhtä aikaa kävelyllä. Jos tämä onnistui Koon ja Pupen kanssa vaikka Puppe ei *köh* mikään loistavasti käyttäytyvä ole, niin miksei Maila-Koo-combollakin?! Koo-Puppe elopainoa oli noin 550 kiloa joka sekin aika lailla kymmenen kertaa oman painoni verran, Koo-Maila 850 tai jotain siihen suuntaan, mutta se on pientä. Koo sai pitkän köyden koska on enemmän perävaunu-mallia ja mieluusti kävelee possujunassa jälkimmäisenä, Mailan kanssa pelasin varman päälle ja tuikkasin ketjun turvan ali. Ja turhaan sekin, nuo ponit ovat parhaita! Eräällä tyhjällä tontilla maisemanhoitopuuhien keskellä ponit säikähtivät jotain, Koo otti kolme askelta ja Maila yhden. Hurjia otuksia.

Paikoillaan seisominen on turhaa jos ei saa samalla laiduntaa, mutta niin kauan kuin olimme liikkeellä, (tai ponit toteuttamassa itseään pää puskassa) ei ollut yhtään mitään ongelmia. Aluksi Maila meinasi, että tuo ruunanrupukkahan ei ohita, vaan hetken päästä tamma totesi, että antaa ponin tulla vaikka vierelläkin. Niin loistavia, en oikeasti voi hehkuttaa tarpeeksi! Ei ole kauaakaan, kun Maila tarvitsi ketjun suuhun tai suitset päähän voidaksemme käydä kävelyllä, nyt voin ottaa sille kaveriponin ja taluttaa molempia löysällä narulla takanani? Siistiä! Kiertelimme tallin lähistössä, sillä melko pian ylläolevan kuvan ottamisen jälkeen alkoi sataa kaatamalla ja hupparini kastui läpi hetkessä. Talliin tultuamme oli fiilikset seuraavanlaiset:

On noissa jotain muutakin samaa kuin ruokahalu, tähti ja kuonopilkku. ;)