Pallerot liikenteessä

Eilen oli varsin aktiivinen päivä. En muistakaan milloin viimeksi olisi kolme ponia saanut minun toimestani käydä tallin ulkopuolella. Tai no, olihan minulla kaksi käsiparia kaverina...

Janitan kanssa tallille päästyämme kysäisin tallin omistajalta josko Sandran varalle olisi tälle päivälle suunnitelmia. Olihan sille, oli suunnitellut että Riina kävisi sillä ratsastelemassa. Hetken Janitan kanssa pohdittuamme meille sanottiin, että voittehan te Santrankin ottaa jos kysytte Riinan mukaan ajelulle. Riinalle huikkaus kentän laidalle ja poneja hakemaan -tammoista jokainen oli taas vaihteeksi lähdössä mukaan, ja Koo ei vaikuttanut turhan motivoituneelta liikkujalta. Selvitin molempien ponien jouhet Riinan harjatessa Sandraa ja Janitan Koota. Jälkimmäisin oli viettänyt aamupäivän purukarsinassa kuivumassa räntäisen yön jäljiltä ja oli juuri sen näköinenkin -ihan järjettömän likainen. Janitan puunatessa ruunaa Sandran harja sai koristuksensa, joka esiteltiinkin jo viime postauksessa. Koo (Janitan avustuksella) kantoi myös kortensa kekoon ja sai otsatukkaansa letin koristukseksi.

Sandran kuvailujen jälkeen nappasin kärryt pihalta mukaan ja varustimme ponit menokuntoon; Koolle suitset päähän sekä suojia kinttuihin, Santerille valjaat, suitset, ja kärryt perään. Vielä kuskit lähtövalmiuteen, Riina kärryille, ponit pihalle, Janita Koon kyytiin ja lopulta allekirjoittanutkin kirjavan takamusta tuijottelemaan. Kirjava olikin alkumatkasta varsin kevytkoipinen eikä juuri malttanut kävellä. Hiittilenkille Cavadeoksen ohi päästyämme Sandra ampaisi matkaan ja kipitti aina suoran puolivälin hujakoille, kunnes stoppasi. Koon avustuksella päästiin taas matkaan ja kärryttelimmekin milloin käyntiä, milloin ravia, välillä Koon edellä ja välillä kymmenen metrin päästä pitkäjalkaisemmasta. 

Hyppäsin aina väliltä kyydistä kuvailemaan ja keventämään Sandran taakkaa, tai vetoavuksi jos ponit eivät meinanneet edetä näkiessään esimerkiksi aivan hirvittävän kamalia ravihevosia! Jokunen ravipätkäkin otettiin minun juostessa ponien vierellä tai edessä tai välissä tai milloin missäkin, josta Sandra innostuikin ja heitti laukalle. Ja siitä suoraan pukkilaukalle. Olin jo aiemmin Riinalle sanonut, että kunhan et päästä laukkaamaan niin kaikki hyvin ja poni lapasessa, vaan laukalle laskiessa pikkutamman perä kevenee yllättäen ja eteneminen tapahtuu loikkien. Joskus jaksan laukkavaihdettakin kärryiltä työstää ja jos tammaa pyytää laukkaamaan, se kirmailee varsin nätisti ja pomppimatta -vaan jos Suttu itse vaihtaa vaihdetta isompaan, ei lopputulos olekaan yhtä tasainen. Koolla hirtti toisinaan kaasu kiinni, varsinkin jos minä kipitin edelle kameramiehen rooliani toteuttamaan. Ja Sandran juostessa ihan mielettömän hyvää ravia joutui Kookin tosissaan venyttämään askelta! Jostain syystä Koon hengitys ei kulkenut näillä reippaammilla pätkillä ihan normaalisti, ja tämän takia varmaan menetänkin seuraavan viikon yöunet...

Hiittilenkin kierrettyämme palasimme tallille, joskin Sandra oli tässä vaiheessa vasta herännyt eikä todellakaan tarjonnut itse kotiinpäin kääntymistä. Tallissa purimme ja juotimme ponit, toki asianmukaisesti leivillä palkaten, Janita vei Koon pihalle ja aloimme pesemään kirjavaa Riinan suihkiessa jo muita poneja puunailemaan. Hien ja muun sonnan valuttua viemäriin paljastuikin alta aikalailla tobiano poni, jolta lähti karvaakin urakassa ihan kiitettävästi. Kuivaus hikiviiloin ja pyyhkein, kyllästys silikonilla josko poni pysyisi hetken pidempään edes vähän puhtaampana, kylpytakki niskaan ja karsinaan heinille.

Pesu-urakan jälkeen, vaatteet märkinä ja likaisina, harjailimme Mailan antaumuksella harjaharjalla kyhnytellen. Suojat jalkoihin, Koon naruriimu päähän ja kävelylle! 

Hämärän laskeutuessa ympärillemme kävelimme Hiittikujaa pitkin, minä Mailan narussa ja Janita kamera kädessään. Tallin pihassa ihmettelin, että jopas on putte rauhallinen eikö yhtään tohota, vaan äkkiäpä se moodi väistyi ja Maikin pahkasikapossupassi otti vallan. Eikä tullut muuten ihmisille kylmä, tuon kanssa harppoessa ei kyllä ole moista olotilaa koskaan koettu...

Kävimme kääntymässä ABC-tallin kohdalla, jonka pihassa olikin traktori, jonka kohdalla piti vähän loikkia. Ja jokaisen ohittavan auton kohdalla, tarvittaessa hevosenkin. Tai jos ei loikkia, niin vähintään vähän ravailla.

Traktori huristeli perässämme Hiittikujalla, joten sukelsimme yhtä risteystä aiemmin tieltä pois ja kipitimme talliin (muutaman poseeraus- ja/tai syömistuokion jälkeen) ponin purkuun ja kyydin soitteluun. Tähän mennessä olivat kuivatut leivät jo loppuneet, mutta puttiainen kelpuutti kivennäisetkin herkkuna -ja ennen kotiinlähtöä löytyi vielä pikkuporkkanoita, jollaiset molemmat tammat saivat.