sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Puskapuksutin putputtaa

Jee vieläkin pokkarikuvia! Pitää koittaa eksyä poneilemaan järkevään aikaan hyvän sään suosiessa, niin jaksaa kunnon kameraakin ulkoiluttaa parempien kuvien toivossa. Tosiaan, tänään kävin tekemässä Mailalandiassa aamu- ja päivätallit, ja niiden valmistuttua kävimme tuon puskapuksuttimen kanssa kiertämässä hiittilenkin. Päivältä on videosaastetta, ja koosteen löydät alempaa. Koneeni ei vieläkään pyöritä videoita muuta kuin näyttämällä kuvan aina sekunnin tai parin välein, joten toivottavasti tuossa ei ole ihan törkeästi kaikkea ylitylsää. Mutta tosiaan, otin Maikin hoitopaikalle harjattavaksi, ja tänäänkin kyhnyttelin ponin harjan juurta ja säkää, joista poni tuntuu kutiavan, ja varsin muikeana tamma olikin sitä kumisualla pyöritellessäni. Karvoja lähti taas kanin verran... Laitoin ponille lännensatulapadin, yhdellä kahvalla varustetun terapiavyön, (johon jouduin metsästämään pidempää vyötä...) suitset ja suojat, etsin itselleni sopivan kokoisen lainakypärän ja lähdimme matkaan. Eilisen perusteella ajattelin, ettemme selviä tästä hengissä, ja kävinkin testailemassa ponia ensiksi kentällä parin kierroksen verran. Maikki oli eteenpäin puskettavaa mallia, joten uskaltauduin tallin pihan ulkopuolelle. Kentän takaa hiittilenkille vievälle polulle, ja hiittilenkkiä myötäpäivään.


Putputin putputti eteenpäin tasaisesti, alussa varsin reippaastikin, ja pidätellessäni hänen menohalujaan päätti tamma protestoida pienillä tasajalkapompuilla. Nämä pomput jäivätkin reissun ainoiksi, sillä kulmaa lähestyttyämme päästin ponin ravaamaan ja kipitimme sievää ravia eteenpäin. En tiedä olenko koskaan maininnut, mutta Mailan askeleet ovat oikeasti ehkä maailman ihanimmat, etenkin ilman satulaa! Ravissa tuntuu vain pienen pieni tärryytys, josta tietää ponin olevan liikkeessä, ja vaikka laukka tuntuu aluksi hirmu... oudolta, on sekin totuttelun jälkeen varsin kotoisa. Vaikka edellisen kerran olen tamman kyydissä istunut, ööh, loppuvuodesta 2011?, oli tämä kyyti niin "oikean" tuntuinen. Jos en ole esimerkiksi Sypellä pitkään aikaan ratsastellut, tuntuu se ensimmäiset pari kertaa aivan törkeän kauhean kamalalta, mutta Maikin kanssa ilmeisesti voi pitää pidempääkin taukoa unohtamatta ponin ominaisuuksia. Suoran loppua tavoitellessamme hidastin ponin käynnille, ja kävelimme raviradan meren puoleiseen päätyyn saakka, jossa nostin laukan ja laukkasimme pienen pätkän. Ilmeisesti luotto poniin kasvoi alkumatkan aikana ihan liikaa, sillä tein tämän yhdellä kädellä, liian pitkillä ohjilla ja kamera kädesä, mutta poni ei onnekseni alkanut loikkimaan ja gaselloimaan vaikka on siihen taipuvainen. Laukkapätkän jälkeen ravasimme vielä hetken ja loppu matka menikin kävellessä pitkin ohjin. Voi vitsit, tuollainen puskapuksutin minullekin, ihan mahtava! Sain kyllä kutsun mennä Maikkeilemaan aina kun on tylsää, pitänee siis adoptoida veljen polkupyörä itselleni ja alkaa vinkkailemaan Virpiniemen suuntaan useamminkin.


Talliin päästyämme talutin ponin pesupaikalle. Jätin sen hetkeksi siihen yksinään seisomaan kun hain päitset muutaman metrin päästä, ja yllätyin positiivisesti, kun pallero oli jäänyt vain tuijottamaan kirkkain silmin ja hörökorvin perääni eikä ilmeisesti harkinnutkaan paikalta poistumista! Riisuin varusteet, huuhtelin ponia ja suojat, linimenttasin etukintut ja päästin ponin karsinaansa. Varusteet paikoilleen, käytävien kuudessadaskuudeskymmeneskuudes lakaisu tälle päivälle, pyörän kyytiin ja kotia kohti! 9 tuntia talleilua, (sisältäen Mailailujen lisäksi 12 karsinan puhdistamisen, koko tallialueen lakaisun, hevosten ruokkimiset kahdesti ja loimittamiset, vesien laitot..) kahden soijakaakaon ja yhden kaurajugurtin voimalla, vähän meinasi jo nälkä iskeä.


Loppuun vielä tosiaan se video, josta tuli vähän pitkä, mutta eiköhän ne, joita Maikkeilut kiinnostaa, jaksa sen katsoa. Ainakin saa selville, miltä ponin harja, nysä kaula ja korvat näyttävät. Ja että tykkään syötellä hevosia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.