Projektin jatkamisen aloitus + pikkuputte

Jee taas pokkarikuvia jee.

Projekti, joka sai alkunsa 2007 kevättalvella, otti tänään suuuuuuuren harppauksen eteenpäin. Projekti kantaa siis nimeä "Ratsuponista kärryponiksi", vaikka "kärryponi" ei taidakaan rotu olla. Eikä rotua noin vain voikaan vaihtaa. Ratsuponihan Koo nyt ei muuten ole, kuin rotunsa puolesta, että joo. "Puskahihhuliponista puska-ajohihhuliponiksi" lienee sopivampi, mutta hyvin kovin pitkä. Tosiaan, ensimmäisen kerran Koolla ohjasajettiin lainavaljailla tuolloin 2007 alkuvuodesta, ja näiden vermeiden omistaja kauppasikin niitä meille, mutta syystä tai toisesta ei tähänkään tarjoukseen tartuttu. Silloin olisimme lisäksi saaneet osaavan henkilön mukaan ajo-opetukseen, ja nyt teen tämän yksin, mutta eiköhän tästä ehkä jotain tule. Joulukuussa 2010 postipaketista paljastui silapaketti, joita käytettiin suutarilla korjailemassa ja joiden kanssa on viimeisten vuosien aikana ohjasajon lisäksi vedetty rengasta ja irtoaisoja. (tai heinäseipäitä, miksi kukainenkin niitä haluaa nimittää) Tänään kävimme kuitenkin koukkaamassa 58 kilometrin päästä meille ihan ikiomat kärryt! Edulliset itsetehdyt koppikset, ei mitenkään maailman hienoimmat, mutta näillä on varsin hyvä totuttaa poni kärryjen eteen -tosin suunnittelimme jo isän kanssa jousitusta ja penkin verhoilun uusimista ja maalipinnan uusimista ja... Ja jos Koo ilmoittaa, että hänestähän ei ajeluponia tule, laitetaan nuo silti kunnolla kuntoon ja myydään sitten muualle. 

Tarkoituksena oli, että olisin jo tänään kuskannut kärryt ponin tarhaan Koon ihmeteltäväksi, mutta kiireisen aikataulun takia raivasinkin vain heinävajasta säilytystilaa ja vaihdoin maisemia toiseen ponilandiaan.

Siellä minua odotti vanhoja postauksia lukeneille jo tuttu pikkuputte Maila. Ja toki 12 muuta hevosta, mutta ei niistä sen enempää. Tallille päästyäni otin Mailan pesupaikalle karvojenirrotusharjaukseen, ja sitä karvaahan muuten irtosi! Aluksi Maikki oli vähän nyrpeänä, mutta hetken aikaa rapsuteltuani ja kyhnyteltyäni tamman korvat alkoivat sojottamaan eteenpäin aina vain pidempiä aikoja kerrallaan. Ponin perusteellisesti harjattuani laitoin sen vielä hetkeksi karsinaansa odottelemaan, laitoin melassit ja leseet turpoamaan ja täytin kauraämpärin. Ponille naru päitsiin, ja käytävälle päästyämme putte lähti kuin ravuri ketjuista. Emme päässeet tallin pihaa pidemmälle kun totesin, että vaaratilanteita välttääkseni on ponille laitettava ketju turvan ali -ei kiitos ylienergisen ponitamman pyydystämistä lauantai-illan ajanvietoksi. Jo ensimmäisen sadan metrin aikana pysähdyimme kymmeniä kertoja, poni koukkasi ihan yhtä monta kertaa ojan kautta, ja ihan yhtä monta kertaa sanoin ponille, että jos vaan kävelisit, ja nimenomaan kävelisit, nätisti vierellä, pääsisimme etenemäänkin. Selviydyttyämme naapuritallin kohdalle tarhoissaan olevat haflingertamma ja puoliveriruuna innostuivat pikkuputen näkemisestä ja pistivät rallit pystyyn, ja siitäkös naruni päässä oleva tamma kierroksia vetikin -ei ihan heti tuosta ihraniskasta uskoisi että levadetkin onnistuvat, vaan näköjään! Muutamaan muuhunkin otteeseen sain katsella takajaloillaan tasapainoilevaa palleroa.

Selvisimme tämän ja seuraavan tallin ohituksista, mutta olimme ottaneet kiinni tältä toisen tallin maneesilta lähtenyttä ratsukkoa ja totesin, että kierretään metsän kautta vähän pidempää reittiä. Uskalsin vähän toivoakin, josko poni siellä rauhottuisi, eikä ainakaan tarvitsisi ohittaa yhden tallin tarhoista kuin yksi. Pääsimme etenemään muutaman metrin, ja eteemme pölähti musta hevonen ratsastajineen. Kierroksia kierroksia terveisin Mailan korvien väli, ja Maikin hermoilu tarttui mustaan hevoseen, pahoitteluni pöljästä ponista! No mutta, vahingoitta selvisimme ja jatkoimme pienemmällä polulla. Kiire, kiire! terveisin Maikin korvien väli, ja taas muistuteltiin että mitä se käynti olikaan; kaikki jalat vuorotellen maassa, ei siis niin, että etujalat tai koko poni on ilmassa, ei puksuteta ihan järjetöntä vauhtia, kavioista ei kuulu tu-tu-tum, eikä sekään askellaji mitä viereisellä ovaalin mallisella radalla kärryt perässä kipitetään.

Selvisimme metsästä takaisin hiittilenkille ja ohitimme kunniakkaasti kahden tallin tarhat, seuraavissa olikin jo onnekseni hevoset sisällä. Mutta edessämme näkyi taas sen saman maneesilta palaavan ratsukon takalisto, ja taas vähän lisää jarruja Mailaan ettei ihan niskaan saakka hönkimään jouduta. Näin kaarteesta tulevan toisenkin ratsukon, tällä kertaa meitä päin, ja ehdin jo maalailla kaikki mahdolliset pirut seinille kunnes huomasin molempien ratsukoiden kaartavan yhden tallin pihaan. Helpottunut huokaisu, ja pystyimme jatkamaan matkaa hieman reippaammassa tahdissa. Ohitettuamme kaikki sen kohdan tallit pysäytin ponin poseeraamaan ja syömään, mutta pokkari ei taaskaan pysynyt vauhdissa mukana ja.. no, niin. Hetken aikaa Maikki käveli ihan rauhassa, kunnes kaasu hirtti kiinni ja käynti oli taas aivan liian hidas vaihde. Selvisimme kuitenkin enemmän tai vähemmän kunnialla kentälle ja puikkelehdimme kahden hevosen liikutussessioita häiriköiden talliin. Hepoille heinät karsinoihin, ruuat valmiiksi kuppeihin, hepat sisälle, loimet kuivumaan tai hyllyihin, kupit hepoille, lattiat siistiksi ja muut iltatallitoimet, ja kotiin. Mahtaa aamulla olla ainakin oikean käden hauis kipeä Maikin jarruttelusta, mutta reippaana karsinoita putsaamaan ja hevosia ruokkimaan!