Kävin kylässä

... katsomassa kivoja kopoteja.

Aikalailla kuusi vuotta sitten törmäsin Petsiessä Vienaan. Viisi vuotta sitten haaveilin ensimmäisen kerran käyväni Jessiä ja hevosiaan katsomassa. Neljä vuotta sitten näin Jessin porokisoissa. Marraskuussa Jessi kävi täällä kuvaamassa poneja. Toissalauantaina Jessi noukki minut Simosta ja ajelimme siitä (rekoille kiljuen) tunteroisen matkan kohti keskemmäs maata. Autosta jalkauduttuamme Jessi huudahti "Vilma!", kuuntelin kavioiden kopsetta lumiseen maahan ja kohta blondi puttetyttö kurkkasi portilta, seuranaan tumma lämminveriruuna. Ylimäärätavarat taloon kannettuamme ja ovesta taas ulos kurkattuamme näkyikin portilla varsinainen mörrimöykky; Maisa yltä päältä kuurassa. Tarhan puolelle mentyämme minut piiritettiin joka suunnalta turvilla sekä uteliailla silmäpareilla ja koin hankaluuksia, kun yritin rapsuttaa kolmea hevosta yhtä aikaa. Jokainen kun oli tietenkin sitä mieltä, että olin paikalla Häntä ja Hänen silittämistään varten -aivan valloittavia otuksia siis! Maisa-parka ei uskaltanut luokseni, aluksi siksi, että tammat pitivät kyllä huolen ettei kumpikaan käsistäni eksynyt eroon puteista, ja lopulta ihan silkkaa ujouttaan. Pienellä taikatempulla (leivänpalat sekä porkkana) Maisukin uskaltautui kosketusetäisyydellä, ja kohta olinkin jo ihan hyvä tyyppi jonka vierellä pystyi hengailemaan ilman sydämentykytyksiä, mitä nyt ruokaa oli liian vähän mukana.

Heiniä heposille jaettuamme lyötiin minulle naruriimu käteen ja kohteeksi ilmoitettiin Vilma. Selvästi liian kauan aikaa siitä, kun olen Ihan Oikeita Putteja (tai poneja) hoitanut, kun en meinanut saada jouhia asettumaan niskaremmiä varten sitten mitenkään -Koo hankasi viime kesänä niskan lähes paljaaksi, ja Sandralle sekä Mailalle (kuin myös kaikille muille tallin hevosille, joilla tosin onkin ratsutukat) leikataan niskasiilit. Vilmiksen kanssa kävimme kivan pienen kävelyn kera poseeraustuokioiden, ja putte oli just eikä melkeen niin hönö ja.. noh, hyvällä tavalla yksinkertainen millaisen kuvan siitä olin kertomuksista saanutkin. Varsin sympaattinen ja rakastavainen (ja rakastettava!) otus!

Vilman palattua tarhaan päästettiin Maisa portista, ja minua kiellettiin säikäyttämästä ponia tai sitä ei saataisi loppupäivänä kiinni. Maisu oli kuitenkin ilmeisesti jo huomannut, ettei minulla ollut neuloja tai piikkejä takataskussa, ja vain pienien taakse kyttäilyjen kera kipitti nätisti harjattavaksi katokseen. Litroittain puruja ja komea kerros kuuraa tipahti maahan, ja alta kuoriutuikin varsin söpö poniotus! Päivän pääohjelmaksi oli kaavailtu maastolenkkiä. Ratsain. Maisan ja Nestan kanssa. Härkää sarvista, tai tässä tapauksessa ponia harjasta, ei-enää-ihan-shettismitoissa oleva ponityttö ponin kyytiin ja poseeraushetken jälkeen Nestori noukittiin tarhasta, varustettiin lähtökuntoon ja suunnattiin turvat tietä päin. Alkuun Maisa oli varsin vetelä eikä tajunnut että voisi nätisti hölkätä ruunan kiinni, ja ensimmäinen muutamaa askelta pidempi ravipätkä päättyikin joka ilmansuuntiin sinkoilevaan koikkaloikkaponiin ja vatsat kipeinä nauraviin kuskeihin. Ajoittain varsin reipastahtinen kuusikilometrinen lenkki hurahtikin äkkiä, en testannut hankien pehmeyttä kertaakaan eikä Maisa kaljuuntunut ihan tyystin.

Maisun kääriydyttyä makkarankuoreen ja teekupposet lipitettyämme lenkille lähti Mailan puolisisko Viena. Ja miten samanlaisia voivatkaan olla! Sillä erolla tosin, että Maikki on huomattavasti rohkeampi lenkkeilijä, eikä malttaisi kääntyä kotiin lainkaan. Kahden mörönsyötin ja muutaman porkkanan voimalla Vienskukin kävi katsomassa suurta maailmaa, eikä se kait niin kamalaa ollutkaan. Matkalla näkyi kyllä maassa lojumassa muutamia mustia jouhituppoja, voi Maisa-parkaa! Lopuksi vielä punaisen puten rapsuttelua, kunnes Volvon ajovalot näkyivät ja allekirjoittanut tajusi kurkata puhelimeen -olihan siellä jokunen vastaamaton puhelu. Hups! Vaan kerta kaikkisen ihana päivä ja mielettömiä hevospersoonia. Lienee hankala uskoa, että Maisa on livenä vielä karvaisempi kuin kuvista voisi koskaan kuvitella, mutta totta se on...

Itse lähden huomenna taas valloittamaan eteläisempää Suomea. Matkan varrelta saattaa tipahdella jotain postausta mikäli raahaan tämän tiiliskiven mukanani, taikka palailemme viimeistään ensi viikolla!