Varmin kevään merkki

... ei minulle suinkaan ole pitkin pihaa pyörivät poninkarvatupot, eikä sulavan lumen alta esittäytyvä poninpaska. Karkaava Koo, se on se varmin merkki, ponin karkureissusta tietää, että päivä on taas rutkasti pidempi ja ponilla alkaa ilmeisesti olla kevättä rinnassa. Jokavuotisen omatoimisen retkensä poni teki lauantaina, hyvinkin aurinkoisena ja lämpimänä päivänä veden tippuessa ränneistä tasaisena norona. Tapani mukaan ruunaa irti hoitopaikalla harjatessani olin jo muutaman kerran pakittanut ponin takaisin katoksen alle, kunnes näin sen ilmeestä että nyt riitti. Poni nosti häntänsä soihduksi ja lähti oikeinkin leuhkana juoksemaan. Sinne se kipitti, kentälle käveleskelemään ylpeänä -olihan hän ollut erittäin hurja! Laahustin perässä sen muutaman metrin, kysyin ponilta että joko riitti karkumatka, ja ruuna käveli luokse, selvästi kysyen että enkö ollu ihan hiton kova jätkä?! 

Perjantain hieronnasta saimme lihasten osalta huomattavasti mukavemman tuomion kuin pelkäsin. Vähän pientä jumia siellä täällä, niskajänne kireä, jokunen lihaskalvo turhan napakka. Kaiken hieroja sai avattua, oikea puoli kuulemma vahvempi, sekä lihakset terveet ja kimmoisat. Pitää vain vähintään ylläpitää, mieluusti myös lisätä lihaskuntoa nyt kun se on vielä mahdollista eikä poni vielä habaansa iän vuoksi tiputa. Mutta kaikessa on se mutta. Lonkkanivelissä nestettä, sekä takapolvet ahtaat. Joku lukija saattaa muistaakin erään talven, kun Koo ei suostunut laukkaamaan eikä venyttämään takasiaan taaksepäin, vaan vetäisi ne heti mahan alle. Epäilin polvia tai kintereitä ja poni siirtyi kävelyliikunnalle toviksi. Nyt poni kyllä laukkaa ja venyttää askelta erittäinkin mielellään, mutten voi olla ajattelematta, että sillä olisi mahdollisesti nivelrikkoa takasissa, luultavimmin lonkissa sekä vuohisissa -tuolloin muutama vuosi sitten rikko oli aktiivivaiheessa ts. nivelet tulehtuneet, nyt se rauhoittunut mutta tietenkään nivelpinnat eivät siitä enää siliä.

Koo on vanhan liiton poni eikä kestä älypuhelimia...

Tämän vuoksi ruunalla on nyt treeniohjelma, joka sisältää huomattavasti entistä enemmän lihaskuntoharjoituksia sekä porkkanavenytyksiä. Tällä hetkellä olemme maastoilleet ja pakitelleet ylämäkeen (tähän Koon ikätoveri Skini mahtavine reisilihaksineen oli huima inspiroija) sekä olen vaatinut takasia oikeasti alle. Välillä olen koonnut ponia ja tavoitellut takavetoista ponia, joka työntää itseään takajaloilla takaa eteenpäin eikä vedä etujaloilla edestä taakse. (Hevosten vuoksi ajatus takavetoisesta autosta on minun mieleeni huomattavasti järkevämpi, olkoonkin ettei varsinkaan tuollainen varsin kevytperäinen pikkukoppero ole näihin talviin optimaalinen. Edestä ohjataan ja takana tuotetaan energia -eivät kuorma-autojenkaan vetävät pyörät ihan turhaan ole takana...)

Lauantaina, kuin myös perjantain hieronnassakin, kaverini Senni oli mukana, hierojan ohjeiden mukaan jätimme suuremman puuhastelun tältä päivältä vielä pois. Kävimme karkumatkan jälkeen vielä tarkoituksellisesti kentällä vähän muka tekemässä jotain, että kevätfiilisponi pääsi katselemaan maisemia metsätarhaansa aukeammalta paikalta. Yritin asetella naapuritontille tuijottavaa ponia rakennekuvaan, vaan ruuna ei siitä innostunut ja liikutteli kinttunsa juuri niille sijoille, mille se itse halusi. Lopuksi raspailin vähän ponin kavioita uudella raspilla, olihan vaan pätevä verme! Koon kaviothan huononivat huomattavasti viime kevättalven kengityksistä, kesällä kengättömät kaviot eivät todellakaan olleet entisen veroiset, itse asiassa vasta ihan loppuvuodesta alkoi käsissä olla ne vahvat ja terveet kaviot mitkä ennenkin. Kengittäjässä tai kengityksessä ei ollut mitään vikaa, poni vaan sattuu sopimaan kengättömäksi huomattavasti paremmin ja huoltajansa on melkoinen kavionatsi. Mutta nyt! Nyt kaviot ovat paremmat kuin koskaan ennen, etukavioiden säteetkin ovat tuplasti isommat kuin kymmenen vuoden aikana koskaan ja ensimmäistä kertaa ikinä maakosketuksella. Jes!

Eilen kävimme Koon kanssa, jälleen ohjeiden mukaan, kävelemässä. Matkaa kertyi vähän vajaa seitsemän kilometriä, johon kulutimme aikaa puolisentoista tuntia useine kuvaustaukoineen. Muutaman alamäen kohdalla pysähdyimme ja peruutimme takaisin ylös, montaa toistoa ei tarvinnut muistutella kun poni jo kaivoi kovalevyltään vanhan opin, että pakilla kuljetaan selkä ylhäällä ja koko kroppa pyöreänä. Itse istuin vain kyydissä ja nautin maisemista, kunnes ponin vessatauko pakotti hyppäämään alas potkimaan kasan ojaan ja talutin loppumatkan tallille.

Tämänpäiväiselle maastolenkille meitä ei hemmoteltu viikonlopun kaltaisella auringonpaisteella, vaan tuuli puri varsin napakasti naamaan. Suuntasimme tutulle yhdeksän kilometrin mittaiseksi juuri aiemmin autolla mittaamalleni reitille, joskin koukkasimme alkuun puolen kilometrin lisälenkin ja menimme ensimmäistä kertaa ikinä lenkin myötäpäivään. Ponia vähän mietitytti kohdata tutut kivet ja ladot väärästä suunnasta, mutta reipas puskapuksutin ylitti itsensä ja ohitti möröt ilman suurempia kohtauksia. Päivän teemana oli taas käynti, reipas ja etenevä sellainen. Niin, ja ne ylämäkiperuutukset. Eikä tarvinnut kuin pysäyttää poni keskelle mäkeä ja se tiesi jo homman nimen; päätä alas, selkää ylös ja liike taaksepäin. Koo on varsin nihkeä peruuttaja, joten olen palkannut sitä aina muutaman metrin välein, ja se on selvästi ollut sopiva motivaattori. Pisimmillään pakitimme kymmenisen metriä ilman taukoa varsin mukavalla tyylillä. Pelkäsin, että nämä peruutusharjoitukset syövät ponille löytyneen eteenpäinpyrkimyksen kokonaan, vaan poni on pakitusten jälkeen liikkunut itse asiassa reippaammin eteen. Eräällä 700 metrin mittaisella suoralla en viitsinyt enää jarrutella ruunaa vaan annoin sen laukata juuri niin lujaa kuin itse halusi. Ja vauhti oli sitten sellainen, että silmistä valuneet kyyneleet viilsivät poskia ilmavirran voimasta... Loppumatkan poni sai kävellä ja hölkötellä, viimeisen kilometrin jalkauduin taas taluttamaan.

En saisi ehkä kehua tällä, mutta pakko kuitenkin vähän. Koo on kaksi päivää ohittanut autot varsin nätisti, vaikka molemmilla lenkeillä on tullut useampi vastaan. Jeeeee! Roksukin on liikkunut, sen viikonlopusta kirjoittelen oman postauksen ettei tämä veny ihan mahdottomiin.