Etelässä asumisen hienous

on se, että täällä on aina ihmisiä ja aina jotain tapahtumia. Vaikka Porvoo on vähän syrjäkylä verrattaessa pääkaupunkiseudun toimiviin, nopeisiin tieverkostoihin ja etenkin toimivaan, edulliseen julkiseen liikenteeseen, on täältä näppärä matka kehälle ja siitä eteenpäin. Eilen aamulla valittelimme Minkan kanssa tylsyyttä kun pohjat ovat mitä ovat eikä ponien kanssa voi tehdä oikeastaan mitään, yhdeksän jälkeen hän heitti ajatuksen josko olisi jotain kisoja mitä mennä katsomaan, ja ennen kymmentä olimme valinneet kohteemme ja matkalla. Niin, meillä oli jopa valinnanvaraa, joko mennä lähelle, vähän kauemmas tai vielä kauemmas (kuitenkin parin tunnin ajomatkan sisällä) katsomaan esteratsastusta, tai kohtuumatkan päähän lännenratsastusta. Kipaa katsottuani en edes ehdottanut esteitä vaikka Riders Innin tilukset olisikin kiva käydä katsastamassa, koska Pohjois-Pohjanmaan kasvatti ei ole tällaiseen lännenluksukseen tottunut.

Heti parkkipaikalta näimme pikkuponilauman ja suunnittelimme kokonaan kääpiöihin vaihtamista. Olisihan se melkoisen mahtavaa! Kääpiöiden luota kävelimme kohti maneesia, mutta vasikkavarsojen osuttua näköpiiriin kävimme laumaa katsomassa. Ei tarvinnut montaa sekuntia lähipiirissä olla kun lauma kirjavia ja rautiaita oli jo portilla hörökorvin muukalaisia katselemassa.

Maneesissa oli meneillään verryttely kun sinne asti pääsimme, olipa kiva katsella rentoja, rauhallisia ja lapasessa olevia hevosia. Kasa käsihevosia oli yhdessä päädyssä välillä kylki kyljessä, päät alhaalla takajalkaa lepuutellen, päässään vain leveä nahkainen show-riimu. Enpä ole montaa, liekö yhtään, englantilaisen ratsastuksen kisaa nähnyt, missä toisilleen vieraat hevoset hengailevat kaikessa rauhssa noin lähekkäin.

Enkä kyllä ole nähnyt ainuttakaan ratsastuskisaa, jossa maneesi olisi lanattu traktorilla verryttelyn aikana niin, että hevoset eivät korvaansa heilauttaneet traktoria kohti. Pohjan tasoituttua kisat jatkuivat, aamupäivän ohjelmassa oli reiningiä. Tässä välissä vaihdoin valitettavasti objektiivin pimeämpään, joten loput kuvat ovat vielä huonompilaatuisia.

Tuomari tarkisti jokaisen suorituksen jälkeen suitsituksen sekä kuolaimet -vaikka sama ratsukko osallistui kolmeen peräkkäiseen luokkaan.

Vauhdikkaiden spinnien ja hiekkaa pöllyyttävien sliding stopien aikana pääsimme syväjäädyttämään varpaat sen verran tehokkaasti, että ensimmäisen käsihevosluokan jälkeen suuntasimme Jumbon kautta takaisin Porvooseen.

Tämä hevonen sekä pyöri että pysähtyi hienoimmin, eikä tällä ratsastajalla ohjat kiristyneet kertaakaan missään liikkeessä.

Päivän saldona oli vajaa kuusisataa kuvaa, paljon ruokaa, sekä hurja innostus lännenratsastukseen. Taidettiinpa löytää Siinalle ensi talven ratsukoulutuspaikkakin...