keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Maailman paras poni

Koneen avaaminen voi toisinaan olla kovin rankkaa; en roiku täällä nykyään kuin hyvällä tuurilla kerran-kaksi viikkoon...Viimeiset pari viikkoa olemme Koon kanssa viihdyttäneet erään tallilaisen muistaakseni 5- ja 6-vuotiaita lapsia; poni on saanut nauttia kuudesta rapsuttavasta, ruokkivasta ja harjaavasta kädestä; olemme leikkineet hippaa ja piilosta, sekä olemme käyneet kävelyillä. Enkä voisi liiaksi tuota eläintä kehua, jaksan yhä edelleen yllättyä sen fiksuudesta ja hyvistä tavoista! Se tykkää koetella rajoja hevosihmisten kanssa, se ei tykkää suuresta osasta hevosihmisistä, se ei toimi läheskään yhdenkään kaverini kanssa, ja se toisinaan tykkää myös harrastaa kiivaiden vastaväitteiden sylkemistä minua kohti. Mutta pikkulasten kanssa luotettavempaa hevosta saa ihan oikeasti etsiä! Eräänkin kerran jätin ponin, jolla oli yllään tosiaan tuttuun tapaan vain kaulanaru ja siihen kiinnitetty riimunnaru, noiden lasten kanssa tallin eteen kun kävin hakemassa ja viemässä tavaroita. Sillä välin tyttö oli käynyt hakemassa heinävajasta heinää pojan pidellessä riimunnarun päästä kiinnii, lasten pohtiessa yhdessä jotain. Menin lähemmäs, tyttö kysyi että saako ponille antaa nämä heinät, ja kun annoin luvan, poni alkoi kurkottelemaan korsia kohti. Tuo, toisinaan ruuan päälle ihan järjettömän röyhkeä eläin, seisoi narussa käytännössä vieraiden pitelemänä kuin kuollut lammas, ja vasta minulta luvan saatuaan otti herkut?! En voi aina ymmärtää, mutta en voi valittaakaan -ehdottomasti parempi näin päin.


Lauantaina Janita kyseli ponin tilannetta ja meidän kuulumisia ja ehdotti poneilupäivää, ja selitettyäni tämänhetkisen tilanteen tuli kysymys "Uskallatko hypätä kyytiin vai annatko saikkuilla?". Heitin ilmoille, että pitäisi kait sitä sinnekin taas vähitellen kiivetä, ja että huomenna voisin koittaa ehtiä. Ja kas näin, sain sunnuntaille mukaani harjausapua, ambulanssinsoittajan ja mikä parasta, mitä mahtavinta seuraa! Edellisen kerran olin tosiaan ponin kyydillä 12.1., sen jälkeen Koo alkoi mysteerijumeilemaan ja on ollut maastakäsin liikutuksella -ei siis tarvitse kenenkään huolestua, en kylmiltäni pari kuukautta lomailleen ponin kyytiin kiivennyt. Viimeisen kuukauden se on ollut ilman normaalia suurempia häiriöitä, joten luottavaisin mielin odotin sunnuntaita.


Ponilla on ihan järkyttävä karva tällä hetkellä sitä vaihtaessaan, joten se voi näyttää jokseenkin järkyttävältä näissä kuvissa. Niin, ja kaikki kuvat on otettu poikkeuksellisesti urheilukuvauksella manuaalin sijaan koska laiskuus. Mutta joo, tallille eksyttyämme haimme ponin tarhasta hoitopaikalle puunattavaksi -ja siinähän se sitten viihtyikin. Ponista tuli entistäkin järkyttävemmän näköinen, mutta lähtipä ainakin kasa irtokarvoja lintujen pesätarvikkeiksi, ja saatiin vaihdettua mehevimmät juorut. Varustuksekseen poni sai lampaankarvaromaanin ja satulahuovan loimivyöllä kiinni köytettynä, sekä kaulanarun. Haaveissa olisi kyllä hankkia joko rungottoman padi taikka taskuilla varustettu romaani painon parempaan jakamiseen, mutta saa nähdä kuinka paljon tulee Koolla enää ratsasteltua kun tähänkään saakka eivät määrät ole olleet merkittäviä.


Lähdimme kentälle, ja tuttuun tapaani päästin ponin portilla vapaaksi kävelemään itsekseen pitkin kenttää hetkeksi. Vaan ponipa ajatteli, että jos vaikka ottaisin nätin hiekkakuorrutuksen, kun edelliset oli julmasti karisteltu tallin lattialle! Äkkiä kopoti ylös että siitä saisi edes pari suhteellisen edustavaa kuvaa, ja lupaus, että saat kyllä lopuksi piehtaroida hiekassa niin paljon kuin haluat. (Arvatkaapa piehtaroiko? Ei yhtään.)


Pari kierrosta maastakäsin käveltyämme kiipesin ponin kyytiin, ja en ehkä koskaan ole tuntenut oloani noin kotoisaksi. Viimeisten kuukausien aikana olen pariin otteeseen käynyt Baronin kyydissä, ja kerran Sypen, ja vaikka mukavia ruunia ovatkin, ei meidän kommunikaatiomme ole turhan mutkatonta, ja ymmärrysongelmia on puolin ja toisin, kun kuski on tottunut ratsastamaan jaloilla ja ratsut ovat tottuneet aika pitkälti käsiratsastajiin. Vaikken ratsastamisesta tosiaan nykyään enää pahemmin välitä, on hauska välillä kuitenkin käydä haastamassa itseään lainaratsujen kyydissä, tai vain nauttimassa supertoimivasta omasta ponista.


Totesin ensimmäisen kahdenkymmenen metrin aikana, että joo ei tarvita piipaa-autoa tänään -poni oli aivan törkeän tahmea. Hyvä että jaksoi jalkojaan toisen eteen liikautella, ja raviin siirtyminen oli Kooksi aivan työn ja tuskan takana. Putputtelin pitkin kenttää hyvän aikaa, pyörittelin ympyröitä ja suunnanvaihdoksia nauttien kyydistä. Ensimmäiset laukannostot olivat ihan järjettömän tahmeita nekin, kunnes poni heräsi. Sen jälkeen käyntiä ei vain olisi millään malttanut madella, laukat nousivat samalla sekunnilla jalkani siirtämisen kanssa, ja poni herkistyi huomattavasti. Mutta koska Koo nyt vaan on maailman paras poni, se osasi pyydettäessä myös kävellä höösäämättä ja täysin rauhallisena. Janita ihmettelikin ponin muutosta; aiemmin kaikkea säikkyvästä, turhaa hästäävästä ja kaikinpuolin typerästä ponista on kuulemma kuoriutunut varsin fiksu eläin. Tyhmä ja nuor(emp)i, vaan niinhän sitä olin minäkin.


Janita halusi kasata meille miniesteen, joka myöhemmin vaihtui kahdeksi, joita sitten ylitimme muutamaan otteeseen, ehkä kolmesti? Ponnistuspaikat olivat totaalisesti hakusessa, mutta poni kipitti korvat tötteröllä esteiden yli selvästi siitä tykäten.


Poni alkoi kasvattaa kierroksiaan kuitenkin siihen malliin että totesin kaikille olevan helpointa, jos tulen selästä alas ja jatkan maastakäsin -tappelemaan on turha alkaa, jos poni puhkuu intoa, eikä käänny kun siltä sitä pyydetään. Riisuin ponin vaatteistaan ja päästin sen juoksemaan vapaana kunnes se rauhoittui ja tuli luokseni.


Jatkoimme sitten maastakäsin, poni kipitteli perässäni käynnissä ja ravissa, teetätin jalkojen nostot ja kertaalleen muistuteltiin keulimistakin. 


Mutta päivän ehdoton kohokohta oli, kun poni ylitti nuo miniesteet maastakäsin niin, että ohjasin sitä esteiden vierellä juosten! Hyvin kovin monesti Koo on lähtenyt perääni tai pysähtynyt esteen eteen maailman menoa ihmettelemään, mutta tänään meni tolppien välistä useampaan kertaan. Ihana ihana ihana poni!


Lopuksi Janita kokeili ponia maasta- ja selästäkäsin, todeten aluksi mm. ettei kaulanarulla ratsastaminen niin vaikeaa voi Koolla olla, mutta päätyen lopputulokseen, ettei se niin helppoa olekaan -etenkään, jos poni ei ala vieraamman ihmisen kanssa millekään.


Mutta meillä oli ainakin hauska päivä, toivottavasti mitä mahtavin fiilis välittyy sinnekin! Janitalle suurensuuret kiitokset kuvista ja seurasta! Ja mitä tuohon viimeisimpään postaukseen tulee; ensimmäisenä kommentoimaan kiiruhtanut anonyymi oli oikeassa, kyseessähän oli aprillipäivään liittyvä huijaus. Olen ilmeisesti liian vakavamielinen tämän blogin kanssa, kun noin usea tuon suoraan uskoi, höh. Koo ei tosiaan toivottavasti ole minulta mihinkään lähdössä, vaikka kieltämättä on sen poislaittoakin tullut mietittyä viimeaikoina. Ihmeen paljon aiheutti ihmetystä; Facebookiin tulvi kyselyitä että mitä hä, ja äitikin kyseli, että onko jotain jäänyt hänelle kertomatta. Kärsin itse kyseisenä päivänä hieman aiemmin sydämenpysäytyksestä kun lempibloggaajani väitti lopettavansa blogin kirjoittamisen, ja oli pakko laittaa vahinko kiertämään.


Sain muuten silloin joskus kuvattua vuoluvideon, (siis sellaisen, missä näytän miten minä vuolen Koon kaviot, ei minkäänsortin opetusvideo) mutta sen editoiminen jäi teknisten vaikeuksien vuoksi kesken. Nyt siis nostakaatte kätenne jos tuo teitä kiinnostaa, niin tarraan itseäni niskasta ja käyn vaikka koululla sen käsittelemässä mikäli  nämä kotona olevat vempeleet eivät ala yhteistyöhön.

16 kommenttia:

  1. Ihana Koo! Voi kuinka innokkaalta pappa näytti, kun pääsi pomppimaan esteitä :D Ja tosiaan vuoluvideo kiinnostaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli... melko... innokas. :'D Ja kiva kuulla, alanpas siis etsiä yhteistyökykyistä konetta. :)

      Poista
  2. Pöh no olipa onni että se oli vaan pila! Senkin! Kyllä minäkin harmittelin sitä kuule pitkän aikaa, en vaan tullut laittaneeksi kommenttia. Itsellä on ollu aika saamatonta blogirintamalla, sekä omassa blogissa että muitten postausten kommentoinnissa ja lukemisessa.

    Mutta tästä postauksesta tosiaan välitty hyvä fiilis. Te olette kyllä niin upeita, pystytte ihan mihin vain. Teidän näkemisestä kuule vois moni maksaakin -eikunvaan pistät hevostaitonäytöksen pystyyn ja kerrot samalla mikkiin teidän tarinan. "paikallinen hevoskuiskaaja" :D! Nyt on ollut noita isoja messujakin, varmasti pääsisitte horse fairiin tai vastaavaan näytille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, eikä! No mutta, nyt on taas rauha sielläkin suunnassa. ;)

      Onpa kiva kuulla että fiilis välittyy ja meno näyttää muidenkin mielestä mukavalta! Mutta oot sinä vaan hupsu. :'D Ei muutakun kylttejä ja mainoksia tekemään ja jokalauantaiset kirppusirkukset pystyyn! Koo vois ollakin loistava messuponi, vaan meikäläisen hermorakenteessa on parantamisen varaa, ja täältä on kaikkialle hirmu pitkä matka. :(

      Poista
    2. Nii ja mäki toivon vuoluvideoo!
      Näytä siinä myös mitä katsot kaviosta päältäpäin ja jalkalinjoja ym

      Poista
    3. Nuo on kuvilla kun en videolle jaksanut niitä kuvata. Paitsi että ei edestä eikä takaa otettuna isommalta alueelta ts. että nuo jalkojen suoruudet näkyis, ne täytynee vielä napsia ennenkuin julkaisen postauksen. (ja sitä varten pitää tosiaan se video käsitellä)

      Poista
  3. Ai se oli pila, huhhuh :D Toi oli ainakin kolmas aprillipila johon menin täysillä. Täytyy myöntää, että lähes tuhersin itkua vaikken edes tunne teitä. Sepä kertookin jotain siitä, miten elävästi olet onnistunut kuvailemaan teidän menoa. :)
    Vuoluvideo olisi superkiva!
    Tulin miettineeksi ponin väriä, onko se aina ollut noin kauniin monivärisen ruskea (heno selitys) vai onko sitä ilmaantunut iän myötä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! :D No, onpahan tuokin juksautus kokeiltu, ja näköjään upposi.
      Vuoluvideota siis tulemaan, saa nähdä milloin, mutta materiaali ja suunnitelma on jokatapauksessa jo olemassa -eli se on siis käytännössä puoliksi tehty. ;)

      Hmm, eri sävyjä sillä on ollut aina, talvikarvassa kesää enemmän, (olen itse kovin ihastunut tuohon pään väritykseen, erityisesti porkkanaturpa on ihana!) ja se on aina ollut talvisin erivärinen kuin kesällä. Mutta uskaltaisin väittää, että iän myötä tuo kontrasti kesän ja talven välillä on suurentunut -ja vasta viimeisimpinä vuosina ponin kyljet ovat olleet täynnä onnenlaikkuja, mistä lie johtuu. :D

      Poista
  4. Kiitos vastauksesta, itsekin ihastelin erityisesti päätä. Jostain syystä ruskeat ponit ovat aina olleet lähellä sydäntä, ehkä siksi että rakkaimmat hoidokit ovat olleet ruunikoita :D Noin hienon väristä ei ole kyllä tullut vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin elämän tärkeimmät hevoset on olleet joko ruunikoita tai lehmänkirjavia -toisaalta, ruunikoitahan lienee valtaosa maailman hevosista. :D Mutta tykkään kyllä itsekin Koon väristä, esim. Baronhan on ihan tasaisen ruskea eikä yhtään näin vivahteikas. Jännä juttu, ei olekaan aiemmin tullut ajatusta tällee asialle suotua. :D

      Poista
  5. Ihania ootte, kauhia ikävä !

    VastaaPoista
  6. Ihana koo! Se on maailman parhaimman värinenkin! <3 Ja senki ryökäle viime listausta hyi! ;-) t. Ykski ruunikkovammanen tosikko x] p.s. Sori tuplakommentista jos tuli kahteen kertaan. junanetti! Aaaaarrrgghh!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tuplana, vaan tää oli kivempi. ;) Hah, voihan sinuakin! Pitää vissiin alkaa vähän keventää blogin tunnelmaa. :D Ruunikkovammaisuus on jees, sen sijaan juna- tai metsänetti ei.

      Poista
  7. Julma pila! Mäkin olin ihan maani myynyt, inhoan aprillipäiviä kun mua on niin helppo huijata :D

    Mutta on kyllä niin ihanan näköistä menoa! Ja on kyllä ihanaa tää karvanvaihtoaika, Nopsu on aina ihan karsean näkönen huhtikuusta johonkin kesäkuun puoliväliin, kun se nykyään tiputtaa niin hitaasti talvikarvat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kyllä ite tykkää tästä millaseks aprillipäivät on menneet. Sillon päiväkoti-ikäsenä ja alakoulun ensimmäisillä luokilla aprillaus oli sellasta viatonta pientä keppostelua, vaan nyt tuntuu päivän sanana olemaan toisten nolaaminen ja nöyryyttäminen, tai ikävillä asioilla leikkiminen. Hmph.

      Kiitos kovasti! Joo kevät on ihan superrasittavaa aikaa; olis kivat säät kuvata hevosia ja pitää vaikka huppareita tallilla, mutta hepat näyttää järkyttäviltä ja ei-liukaspintaset vaatteet menee pilalle siitä karvan ja hilseen määrästä.

      Poista

Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.