Koolla on väliä

Viheltele vaan, mutta en kyllä tuu talliin.

Koo on päättänyt, ettei arkeni, saatika arjen täyttävät ponit, enää olekaan tasaisen tylsiä -ja todellakin pitänyt huolen siitä! Sunnuntaisen karkureissun jälkeen mietin, että niinköhän poni on nyt päässyt baanattamisen makuun ja lähtee heti tilaisuuden tullen kylille. Maanantaina kannoin harjalaatikon mukanani pihalle ja otin ponin päitsitettynä tarhan ulkopuolelle. Koon seistessä varsin nätisti, ja päitsien ollessa tiellä, heitin päitset harjalaatikkoon jatkaen harjailuja. Siinä se seisoi, pihalle tippuneita korsia hamuten, ilman pienintäkään lähdenpäs-tästä-hiippailemaan -yritystä.

Eilen palasivat lumet tännekin, johan sitä oltiinkin peilijäillä liukasteltu ja kentän sulamista odoteltu. Lumimyräkän mukana saapui jäätävä tuuli, joka pyöritteli ja pöllytti hiutaleita tehden toisinaan näkyvyyden varsin surkeaksi. Päädyin kuitenkin ottamaan kameran mukaani huonosta säästä huolimatta, mutta olin ensimmäisen terapian jälkeen ihan hakoteillä seuraavien aikatauluista sekä ratsuista, varustaen yhden hevosen sekä odotellen puolisen tuntia turhaan, ja pitäen yhtä Koota turhan kauan pihalla. Onneksi päivä oli perumisista johtuen oikeasti varsin kiireetön eikä täten mitään vahinkoa tapahtunut, mitä nyt Koon lumimyräkkäkuvauksiin oli käytettävissä aikaa kymmenen minuuttia. Se kuluukin helposti, jos poni lähtee seikkailulle!

Vasen kuva otettu juuri ennen ponin omatoimista lenkkiä, oikealla masentunut poni kun olin niiiiin tylsä ja vihelsin onnessaan kirmailevan ponin takaisin. Voi raukkaa. Reissu ei tosiaan ollut pitkä, eikä poni tällä kertaa ilmaissut mitenkään kiinnostusta naapuritonttiin ja sen asukkeihin -kävi vain kiipeilemässä pikkumäen ja kokeilemassa josko saisi tammojen paalista syötyä aidan läpi. Ei yltänyt. Hipsimme ravaten talliin, jossa kiireellä koitin siistiä ponia vähän edustavammaksi. Kiireellä ja kiireellä, vartin yli neljä kävin kysymässä että onko neljän asiakas tulossa... Tulihan hän, oli kuulemma moottoritie aivan tukossa kelin aiheuttamien kolareiden vuoksi.

"Paikka" itelles.

Terapian aikana sää selkeni ja aurinko alkoi näyttäytymään, mitä nyt vähän tuuli puuskittain. Palattuamme tallille poni sai palkan, varusteet pois ja toisen kuivaamis-puhdistus -operaation. Naruriimu päähän, leipiä ja kamera kouraan ja suunta kentän taakse metsäpoluille. Alla olevat kuvat on muuten otettu samassa paikassa kuin tässä postauksessa olevat.

Pienen kuvaussession jälkeen saimme vihdoin aikaiseksi jatkaa porukoille kärryponi-operaatiota. Kyllä se tästä, nyt mentiin jo aimo askel eteenpäin! Aluksi kärryt olivat hui-kamala-ihan-hirveät ja aiheutti pörisemistä ja pyrähtelyjä, mutta harjoitukset loppuivat siihen, kun poni käveli rentona kavalettipalikoiden päälle nostettujen aisojen väliin, pysyi siinä ja poistui luvan saatuaan. Tämä tosin vielä etuperin, mutta eiköhän reipas ruuna niihin vielä joku päivä peruuta. Kärryjä paikoilleen viedessäni tosin kävi ei-niin-mukava tapahtuma, kun kärryt muiden viereen työnnettyäni nostin ne ylös, käännyin, ja seuraavaksi sainkin jo aisasta päähäni. Au. Vapaana perässä tullut Koo oli onneksi sen verran kaukana, etteivät kärryt osuneet siihen, mutta melkoisen lähdön otti.